Huhtikuu 2010 - Joensuu - Opetus: Jeesus on elävä Jumala

kuulumiset

Alatie ja ylätie

Kristityille on tarjolla monenmoista evästä. Ohjausta johtajuudessa, tunne-elämänsä hahmottamisessa, lähetyksessä, todistamisesta. Opetusta eheytymisestä ja armolahjoista. Paljon opetusta siitä kuinka kasvattaa seurakuntaa ja saada se toimimaan dynaamisemmin. Neuvotaan kuinka todistaa tomerammin. Päämäärä on kasvu suuntaan jos toiseen, joko itselle tai seurakunnalle.

Samalla puhe Jumalasta jää vähälle, syvällinen raamatunopetus ja -oppiminen. Aika on rajallista hengellisissä tilaisuuksissakin. Jos aika käytetään em.  asioihin, ei teologialle jääkään kuin maininta. Opetus Jumalasta on vain yksi kanava kaikessa mitä kristillisyydessä tapahtuu. Kristityt ohjataan touhuamaan Kristuksessa kasvamisen sijaan.

Jokaisella itselleen rehellisellä kristityllä on jompiakumpia alussa kuvailemiani kysymyksiä. Jossain vaiheessa niitä väistämättä tulee. Yksi kamppailee joskus uskonelämänsä heikkouden kanssa. Erityisen syntisyyden kokemisen kanssa, synnit kun tuntuvat vain kasvavan ja pääsevän aina niskan päälle.

Toinen, jonka uskonelämää määrittelee Hengen täyteys, kaipaa väistämättä enemmän tuota kokemusta. Jotain, että läpimurto voisi tapahtua. ”Jokin vielä pidättää minua, mutta sitten kun Jeesus minut auttaa irti, niin sitten! Olen saanut tästä profetian.” Meille mielellään annetaan ymmärtää ylistävän, palavan ja vapaan (lue: ei-luterilaisen) kristityn elämän olevan varsin ihmeellistä voittokulkua.

Ainakin lähellä sitä.

Ongelmamme molemmissa on siinä, että haluamme elää kuten olisimme jo taivaassa, ilman syntisyyttä, ilman vanhaa syntistä luontoa (Paavalin kirjeissä liha). Ensimmäinen kokija ei löydä lähdettä ja toinen ei tyydy lähteeseen vaikka sen löytäisikin.

What did Jesus do?

Se mitä Jeesus teki, on tärkeä. Se on tärkein. Kristinuskon piirissä puhutaankin usein niistä asioista. Herramme Jeesuksen elämä, kuolema ja ylösnousemus. Ainakin herätyskristillisissä kuvioissa asiat ovat esillä ja muistossa. Laulut joita laulamme kertovat paljon teologiasta(mme): Golgatan veressä voima on, Krusifiksin juurella, Käännä katseesi Jeesukseen, .

Mutta mihin niissä ohjataan? Krusifiksin juurelle, Golgatalle ja Jeesuksen näkemiseen taivaassa. Niissä ohjataan hyviin asioihin, herätykseen ja parannukseen ja taivaskaipuuseen. Hyvä, mutta ovatko nämä oikeita asioita?

Herätys tai sen kaipuu eivät ole elävän kristillisyyden sydämensykettä. Se kyllä on sydämestä virtaavaa verta, sydän-kuvaa käyttääkseni. Mutta meissä tapahtuvat asiat eivät ole sydän joka pitää hereillä ja elossa uskonelämäämme.

Kristittyä voidaan ohjata hakemaan (Pyhän Hengen) voimaa uskonelämään kehottamalla antamaan elämänsä (uudelleen) Jeesukselle. Pyrkimällä tavoittelemaan armolahjoja, erityisesti kielillä puhumista. Jopa pakotetaan menemään uudestaan kasteelle! Monenlaisesta vakuutetaan varmasti saatavan uutta palavuutta, Henkeä ja rakkautta. Mutta ei Pyhä Henki ole meitä varten näissä asioissa. Pyhä Henki on Jeesuksessa.

Jeesus elää.

Elävän kristillisyyden sydämensyke on elävä Herra. Jeesus Kristus ei noussut taivaaseen vilkuttamaan, hurraamaan ja antamaan hyviä neuvoja jotta hänen seuraajansa pärjäisivät vähän paremmin kilvoituksessaan.

Jeesus lupasi, ettei jätä meitä orvoiksi vaan tulee luoksemme: ”Ja minä olen rukoileva Isää, ja hän antaa teille toisen Puolustajan olemaan teidän kanssanne iankaikkisesti, totuuden Hengen, jota maailma ei voi ottaa vastaan, koska se ei näe häntä eikä tunne häntä; mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy teidän tykönänne ja on teissä oleva. En minä jätä teitä orvoiksi; minä tulen teidän tykönne.” (KR38: Joh. 14:16–18). Se ei ole tyhjä lupaus. Tämän ymmärsivät kirkkaasti apostolitkin. Tosin vasta jälkeenpäin, kuten kaiken muunkin. Asiat ikään kuin loksahtivat paikoilleen.

Mistä saada Pyhää Henkeä, missä Jeesus tulee luoksemme kuten lupasi? Me emme pääse Golgatalle enää. Jerusalemiin on rakennettu kirkkokin sille paikalle, eikä siellä muutenkaan näytä ollenkaan siltä kuin sinä ihmeellisenä perjantaina jona maailman synti sovitettiin ja ikuinen vanhurskaus tuotiin. Taivaaseen nouseminen Jeesusta katselemaan on syntisessä luonnossamme vielä mahdottomampaa. Monenlaisia ajatusmatkoja voimme tehdä, mutta eihän kristillinen usko ole mietiskelyä ja sisäistä kokemista! ”Turvaa Jeesuksen uhrikuolemaan!” sanotaan. Kyllä mielelläni! Ilman jotain iholle tulevaa, itsemme ulkopuolelta tulevaa se on lopulta omaan uskoon ja kokemukseen turvaamista. Omia tekoja pahimmillaan.

Apostolit olisivat torjuneet meidän käsityksemme uskonelämän perustasta. Heille oleellista ja luovuttamatonta oli se mitä Jeesus teki JA se mitä hän edelleen tekee.

Tästä apostoli Johannes opettaa. Hän osoittaa, vakuuttaa ja todistaa evankeliumissaan ja 1. kirjeessään, että Jeesus todella oli lihaan tullut Sana. Apostoli opettaa erittäin syvällisesti kasteesta ja ehtoollisesta läpi koko evankeliuminsa. Itse asiassa jopa niin syvällisesti ettemme helposti ymmärrä mitä teksti tarkoittaa. Johannes kirjoitti valitsemansa historialliset tapahtumat evankeliumiinsa ja samalla niiden kautta opetti mitä seurakunnan elämän keskus on. Johanneksen evankeliumin vastaanottajat kun olivat nimenomaan kastettujen tai kasteelle valmistautuvien seurakunta. Se oli seurakunta joka vietti usein ja hartaudella ehtoollista.

He ymmärsivät että ylhäältä eli vedestä ja Hengestä syntyminen on Pyhä kaste Jeesukseen (Joh. 3:1–13). He ymmärsivät että puheen lammastarhaan käymisestä Jeesuksen kautta on Pyhä kaste Jeesukseen (Joh. 10:9). He ymmärsivät, että Jeesuksen lihan ja veren syöminen on mitä konkreettisimmin ehtoollisen läsnä oleva lahja (Joh. 6:53–56). He ymmärsivät että Jeesuksen luo tuleminen ja Elävän veden juominen on pyhä kaste (Joh. 7:37–39). He ymmärsivät että viinipuussa pysyminen on Pyhä kaste Jeesukseen ja osallisuutta Herran Jeesuksen ruumiista ja verestä (Joh. 15:3–6). Listaa voisi jatkaa. Jeesus ja alkukirkko olivat kerta vertaa etevämpiä käyttämään kuvallista kieltä opetuksessaan. Siksi veden juominen kasteesta puhuttaessa ei ollut lainkaan hämärä puhetapa. Monille meidän aikanamme se tuntuu olevan. Kasteesta ei ole kyse jos ei mainita sanaa kaste… Kristittyjen usko on ollut ankkuroituneena läsnä olevaan Jeesukseen. He uskoivat Jeesuksen sanat ja apostolien todistuksen.

Johannes kuvaa Jeesuksen kärsimyksen päättymistä ristillä vähintään yhtä syvällisesti. ”Hän kallisti päänsä ja antoi… Hengen.” (Joh. 19:30). Näin kreikkalaisessa tekstissä oikeasti lukee. KJV kääntää tässä kohtaa ansiokkaasti: ”…he bowed his head, and gave up the Ghost.” Muutamaa jaetta myöhemmin Johannes todistaa: “…vaan yksi sotamiehistä puhkaisi keihäällä hänen kylkensä, ja heti vuoti siitä verta ja vettä. Ja joka sen näki, on sen todistanut, ja hänen todistuksensa on tosi, ja hän tietää totta puhuvansa, että tekin uskoisitte. ” (KR38: Joh. 19:34-35). Veri ja vesi.

Ja mitä apostoli Johannes kirjoittaakaan 1. kirjeessään? “Hän on se, joka on tullut veden ja veren kautta, Jeesus Kristus, ei ainoastaan vedessä, vaan vedessä ja veressä; ja Henki on se, joka todistaa, sillä Henki on totuus. Sillä kolme on, jotka todistavat: Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme pitävät yhtä. Jos me otamme vastaan ihmisten todistuksen, niin onhan Jumalan todistus suurempi. Ja tämä on Jumalan todistus, sillä hän on todistanut Pojastansa.” (KR38: 1. Joh. 5:6-9). Ne kolme pitävät yhtä. Henki on, ei vain Isän vaan myös Pojan Henki. Henki todistaa ja kirkastaa Jeesuksen työstä JA lahjoittaa sen. Sinullekin. Kasteessasi kerran ja ehtoollisessa aina. Niissä sana tulee konkreettisesti iholle. Jeesus antoi Hengen kylkensä vedestä ja verestä.

Uskomme ankkuroituu niin usein muuhun kuin siihen minkä ankkurin Jumala itse on antanut. Tästä huomaamme katkerasti olevamme ensimmäisten esi-isiemme lapsia. Tahdomme kasvaa ylöspäin ja tulla Jumalan kaltaisiksi. Samalla kadotamme itsemme ja asetumme hänen vastustajakseen.

Lankeamme karkeisiin synteihin kuten avioliiton rikkomiseen tai seksiin ilman avioliittoa. Valehteluun, varastamiseen, tappamisen haluamiseen. Nämä ja näiden kaltaiset ovat vanhastaan nimetty mustiksi synneiksi. Mutta kristitylle yhtä vaarallisia ovat valkoiset synnit, joihin valon enkeliksi naamioituva saatana yllyttää. Saatana vihaa Jumalan työtä ja erityisesti sen Herran vaarallisimpia  aseita: kastetta ja ehtoollista.

Varokaamme lankeamasta ylöspäin! Sitä on ylpeys omasta hengellisyydestä. Sitä on tapa määritellä itse se, millä tavalla Jumala kohdataan sekä vaatia samaa muilta, vastoin sitä mitä Raamatussa opetetaan. Saatanan valheiden ainoa päämäärä on kadottaa meidät, siksi valkoisetkaan synnit eivät ole ”hyväksyttävää moninaisuutta”.

Jumalan todistus on varma. Siksi Jumala varjelee ja pyhittää sinua kirkastamalla Kristusta ja antamalla Hänessä kaiken, Pyhän Hengen ja autuuden. Jeesus elää, toimii ja vaikuttaa yhä tänäänkin. Eikä hän ole vaikeasti saavutettavissa. Jää Isän haltuun.

”Hän nostaa Jeesuksen ylösnousemuksen voimalla poislangenneet synnin syvyydestä. Hän saa kaiken tapahtumaan väkevän kosketuksensa kautta: Hän paimentaa, Hän valaisee, Hän ravitsee, Hän johdattaa, Hän parantaa, Hän nostaa. Hän kutsuu kaiken olemattomuudesta olemaan; luotuaan hän pitää olemassa. Näin Jumalan siunaukset saavuttavat - Pojan kautta.” (Basileios Suuri, ”Pyhästä Hengestä”).