Maaliskuu 2010 - Joensuu - Hartaus: Elämän kylvö

kuulumiset

Lue: Joh. 12:23–33

Kirouksen puu

Jeesuksen suosio oli huipussaan. Hän oli hieman aiemmin herättänyt Lasaruksen kuolleista. Tuon ihmeen tähden hänen vanavedessään seurasi suuri fanijoukko. He hurrasivat ja heiluttelivat palmunoksia Jeesuksen ratsastaessa kuninkaan kaupunkiin, Jerusalemiin. Ratsuna hänellä oli aasin varsa, Vanhan testamentin ennustama kuninkaallinen ratsu. Ilma oli sakeanaan Messiaan tulon juhlaa. Kansan odotukset ja Jeesuksen todellinen missio olivat kuitenkin täysin erilaisia. Se mitä varten Jeesus syntyi ja eli ei ollut maailman ruhtinas. Kansanjoukko palvoi Jeesusta, ihmeidentekijää ja parantajaa, kuningasta joka oli täyttänyt heidän vatsansa ihmeellisesti ja antanut parantumisen ja onnen ajassa. He tervehtivät häntä palmunoksilla, Israelin valtiosymboleilla, joita oli lyöty alueella käytettäviin Juudean kolikoihin. He odottivat kuningasta ilman keisaria ja valtakuntaa ilman Roomaa, yltäkylläisyyttä ja voimaa.

Sitä he eivät saisi, mutta saisivat vielä enemmän. Kaikki maailman ihmiset saisivat ikuisen kuninkaan ja ikuisen valtakunnan.

Tämä valtakunta olisi kuitenkin loukkaus. Se olisi vehnänjyvän valtakunta. Jeesus soveltaa kuvaa vehnänjyvän kuolemasta tulevaan kärsimykseensä. Kun jyvä kylvetään maahan ja peitetään, se unohtuu näkymättömiin ja häviää. Mutta salassa jyvä itää, se itse häviää ja kuolee, mutta kuolemassaan antaa elämänsä ja kaikkensa monelle uudelle elämälle. Uusi elämä versoo kolmantena päivänä.

Jeesus kertoo selvästi mitä hänelle tultaisiin tekemään, ja miksi. Hänet tullaan ”nostamaan maasta” (31–34). Kristuksen kuolema ei ole myyvä tai miellyttävä asia. Ristiinnaulitseminen oli rikollisen kuolema. Nähdessään puuhun ripustetun ihmisen, juutalainen ajatteli Mooseksen lakia: ”…Jumalan kiroama on se, joka on hirteen ripustettu…” (5. Moos. 21:23).

Jeesus antoi itsensä elämäksi maailmalle. Hänen uhrinsa maailman syntien puolesta sovitti Jumalan oikeutetun vihan. Jeesus sovitti koko maailman synnin. Sitä tarkoittaa että hän ”vetää kaikki luoksensa” ja ”nyt on tämän maailman tuomio”. Jeesuksen risti oli oleva Saatanan suurin voitto, viimeinen naula vanhurskaan Jumalan arkkuun. Saatana ylpeydessään erehtyi ja Jeesuksen risti olikin suurin voitto. Synti sovitettiin, Saatanan syytökset olisivat perättömiä. Kristus murskasi Saatanan pään (Gn. 3:15). Jumala päätti toimia maailmassa hulluuden kautta, vastakohtien kautta. Kuolemasta syntyi elämää ja tappiosta tulikin voitto: kirouksen puu kätki salaisuuden.

Elämänsä vihaaminen ja rakastaminen?

Vihata elämäänsä ilmaisee mieltymystä Jumalan tahdon mukaiseen, vastakohtana synnilliselle itsensä toteuttamiselle ja rakastamiselle (kts. mitä tosi rakkaus on: 2. Joh. 6.).

Ihmeisiin ja merkkeihin luottava usko pakenee vehnänjyvän kuolemaa. Maailma näki vain ihmeet ja merkit sekä lopuksi Jeesuksen ristillä eikä koskaan nähnyt hänen ylösnousseen. Vain usko ottaa vastaan sanoman ylösnousseesta Jumalan Pojasta. Jeesus ilmestyi opetuslapsilleen ylösnoustuaan, ei maailmalle. Usko jonka Pyhä Henki vaikuttaa missä ja milloin tahtoo, ottaa sanan Ylösnousseesta vastaan.

Samalla Jeesuksen ristillä kristitytkin ovat ja elävät uskossa. Kuinka niin? Jeesukseen kastettuina olemme hänen kanssaan ristiinnaulitut. Hengellisesti ylösnousseet, mutta ruumiimme ylösnousemus vielä odottaa. Olemme ristin ja ruumiimme lunastuksen välillä. Voitto on varma, mutta lopullinen lunastus on vielä tulossa. Siksi kristityn elämä ei johda menestykseen tai suosioon, ei ainakaan Kristuksen tähden. Kristuksen seuraaminen ja siellä oleminen, missä hän on, tuottaa vaikeuksia sisäisesti ja ulkoisesti. Sillä Jeesuksen ristillä synnit tuomittiin (maailman tuomio). Syntien tunnustaminen on nimenomaan niiden tuomitsemista, omassa itsessään olevien syntien ja syntisyyden. Elämänsä vihaaminen on ilmausta siitä sodasta, jota jokaisessa elävässä kristityssä käydään: Pyhä Henki sotii lihaa vastaan ja liha Pyhää Henkeä. Tässä sodassa omaa elämäänsä rakastavat joutuvat kadotetuiksi.

Elämänsä rakastaminen on juuri sitä, mitä pidetään ihanteena yhteiskunnassa. Sitä ihmistä pidetään rohkeana ja ennakkoluulottomana, joka tekee sitä, mikä tuntuu hyvältä ja oikealta. Tätä kutsutaan täydeksi elämäksi. ”Kukaan ei halua kuolinvuoteellaan katua elämätöntä elämää!”

Selvimmin tämä ajattelutapa näkyy seksuaalisuudessamme. Joskus täysi elämä ohjaa olemaan tuon kumppanin kanssa ja sitten toisen kanssa. Seksuaalisuutensa toteuttaminen maksimaalisesti on rohkeaa, uskottomuus suotavaa, ainakin jos ”rakastaa”. Ei ole väliä, vaikka se olisi vastoin Jumalan tahtoa. Toinen kokee vahvasti olevansa homoseksuaali ja siksi sen toteuttaminen ei voi olla väärin.  Joku voi tosissaan kokea olevansa väärää sukupuolta. Toinen tahtoo katsoa pornoa, eikä kiellä itseltään mitään kuvaa.

Tämä on syntistä itsensä liehakoimista ja himojen tottelemista. Sama linja jatkuu muidenkin kymmenessä käskyssä esiin piirrettyjen ohjeiden kohdalla. Tarkasta tuo lista ja tutki itseäsi.

Synnit, joita teemme eivät varmasti tunnu pahalta. Ne tuntuvat ja näyttävät niin oikealta ja hyvältä!  Miksi siis emme tekisi niin? Tavallaan kansa joka palmunlehvien kanssa tervehti Jeesusta, toimi juuri näin. Jeesuksen sanoma kaikui kuuroille korville, mutta se mikä näkyi ja tuntui oli oleellista. Mutta se, kuinka koemme asiat, ei ole oikein mikäli Jumala ilmoitus asiasta toisin puhuu. Langenneisuus ja turmelus on syvällä siinä mitä olemme tai koemme olevamme.

Olla siellä missä Jeesus on

Itsensä epäjumalaksi tekevä rakkaus vetää ihmisen päälle Jumalan tuomion. Tässä rakastamisessa kadotamme itsemme monin tavoin. Vaarallisinta on kuitenkin se, mitä emme huomaa: Jumalan tuomiota. Mikä se on?

Samaa kysyivät VT:n psalmistat miettiessään miksi jumalaton vain porskuttaa eikä kukistu jumalattomuutensa tähden (erityisesti Ps. 73.).  Tuomio tässä ajassa, on siinä, että Jumala ei enää kiinnosta, ei varsinkaan hänen pyhä tahtonsa, joka on ilmoitettu Sanassa. Ei kiinnosta mikään nuhteleva tai elämäntapaa ahtaasti tuomitseva sana, joka hänellä on sanottavana. Siunaus kyllä kuvitellaan saavan kun pappi sen lausuu, vaikka eletään synnissä ilman katumusta. Kristitty on kutsuttu elämään ja vaeltamaan valossa. Jumalan hirvittävin tuomio tässä ajassa on hylätä ihminen syntien valtaan.

Jumalan puhuttelu on rakkautta, tuomio on rakkautta, sillä: ”…Jumalan mielen mukainen murhe saa aikaan parannuksen, joka koituu pelastukseksi ja jota ei kukaan kadu…” (1. Kor. 7:10). Helposti ajattelemme, että Raamatun ahdistava ja tuomitse sana on jotain joka ei voi olla Jumalasta. Mutta juuri Pyhä Henki ”…näyttää maailmalle todeksi synnin ja vanhurskauden ja tuomion…” (Joh. 16:8). Henki pyhittää meitä näyttämällä syntejämme ja antamalla parannuksen. Mutta Jumalan työ ei jää siihen, se ei jää epätoivoon. Henki näyttää todeksi vanhurskauden, kirkastaa Jeesuksen lahjapyhyyden, Jeesuksen vanhurskauden meidän hyväksemme. Ketään, joka Jeesuksen luo tulee, Herra ei aja pois. Erityisesti tämä kutsu kuuluu ehtoollispöydässä syntisille. Se kuuluu kutsussa synnintunnustukseen. Vielä tänäänkin.

Pyhä laupias Jumala! Varjele meitä hengellisestä penseydestä ja itseluottamuksesta. Auta meitä, että oppisimme tuntemaan itsemme kaikkine synteinemme ja vikoinemme ja että Sinulta etsisimme anteeksiantoa kaikkeen syntikurjuuteemme. Avaa myöskin korvamme ja sydämemme ottamaan vaari Henkesi kutsuvasta ja nuhtelevasta äänestä ja vilpittömässä parannuksessa ottamaan vastaan armosi, joka on Kristuksessa Jeesuksessa meidän Herrassamme.

Siunattua ja riemukasta Pääsiäistä!

Vilho Teivainen