Leirit

Itä-Suomen OPKOjen kevätleirin 2008 kuvat löydät täältä.

Itä-Suomen OPKOjen syysleirin 2007 kuvat löydät täältä.

Tulkaa minun tyköni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. (Matt.11:28)

ImageJyväskylän OPKOn leirien suosio kestää vuodesta toiseen. Leirejä järjestetään syksyisin ja keväisin. Syysleiri järjestetään yleensä lokakuussa, ja kevätleiri huhti-toukokuussa.

OPKOn leirit tarjoavat viikonlopun mittaisen mahdollisuuden unohtaa arjen askareet sekä opiskelut tai työt. Tasokkaan opetuksen lisäksi tarjolla on leppoisaa yhdessäoloa; musiikkia, rentoa ulkoilua, pelejä ja leikkejä. Leireillä on aikaa pysähtyä Jumalan Sanan ja omien ajatusten äärelle. Aikaisempina vuosina leirit on koettu kristittyjen välistä yhteyttä vahvistavina.

Image

Nukutaanko aamuun asti? Kevätleiri Kesärannassa

ImageOPKOn kevätleiri järjestettiin 23.-25.4.2004 Leppälahden Kesärannassa. Kevätkiireistä huolimatta paikalle vääntäytyi parikymmentä leiriläistä kasvoillaan ilo ja odotus. Yksi leiriläisistä oli ensimmäistä vuotta Jyväskylässä luokanopettajaksi opiskeleva Lotta Tuominen. Kysyin hänen odotuksistaan ennen leirin alkamista saaden seuraavan vastauksen: "Ei ole oikeastaan minkäänlaisia odotuksia. Tuntuu, että saavuin tähän aivan viikon kiireiden keskeltä, joten en oikeastaan ehtinyt miettiä odotuksiani. Ensimmäisenä mielessä on kyllä Sanan äärellä hiljentyminen."

ImageLeirin teemana oli Ruutin kirja. Leiri alkoi perjantaina sillä, että leiri perehtyi kirjan tapahtumiin sellaisenaan Maria Kokkosen suunnitteleman bibliodraaman avulla. Leiriläiset pääsivät eläytymään Noomin, Ruutin, Orpan ja Boasin rooleihin eri tyylien kautta herättäen yleisössä suuren suuria naurunpyrskähdyksiä. Illalla myös laulettiin ja etsittiin "örkkejä" metsästä sekä nautittiin pannari-iltapalasta. Mitkä olivatkaan Lotan tunnelmat ensimmäisen illan päättyessä?


"On tosi mukavaa, että on voinut unohtaa kaikki koulujutut. Olo oli ensin aika nuutunut, mutta nyt tuntuu rentoutuneelta. Olen tykännyt paljon tähänastisesta ohjelmasta, ja ruokakin oli hyvää. Tapa, jolla Ruutin kirjan tapahtumia käytiin läpi, oli hauska, joskin jäin vähän miettimään, että voiko Raamatulla ikään kuin pelleillä."

Välikommentteja aiheeseen tuli vastavalmistuneelta farmaseutilta Terhi Kankaanpäältä ja ensimmäisen vuoden journalistiikan opiskelijalta Hanna Romppaiselta, ja näihin sanoihin Lotankin oli helppo myöntyä: "Toisaalta Jumala on antanut meille luovuuden ja huumorintajunkin. Tuollainen hassuttelu on siis ok, kunhan Jumalaa ei pilkata."

ImageLauantaina hauskanpito jatkui loskaista lähetysjalkapalloa ja ultimatea pelatessa sekä saunoessa ja leikkiessä. Saimme myös katsella pätkän Kuutamolla-ohjelmaa Eero "Santeri" Valkaman juontamana. Lauantaina leirillä vierailleet Juha Parkkinen ja Keijo Hämäläinen opettivat molemmat Ruutin kirjasta nostaen esille osittain samoja ja osittain eri teemoja. Yhteiseksi "huipputeemaksi" nousi sitoutuminen Ruutin esimerkin pohjalta, ja tämä aihe jäi puhuttelemaan leiriläisiä koko loppuleiriksi. Ilmassa leijui koko viikonlopun ajan myös kristittyjen välisen rakkauden henki, jota Jumala oli vaikuttamassa. Leirin suunnittelussa mukana ollut Juho Kallio puhui lauantai-illan huipennukseksi juuri sen yhteyden harjoittamisesta, minkä Jumala on meidän välillemme tarkoittanut, ja johon koko leiri oikeastaan tähtäsi. Ilta päättyi hoitavaan rukoukseen pienissä ryhmissä.

ImageSunnuntaina leiri vietti vielä omanlaisensa hartauden yhteisen Sanan, rukouksen ja laulun merkeissä. Mitkä olivat Lotan odotukset leirin erotessa? "On hyvä mieli. Olo tuntuu tosi siunatulta. Olen saanut rentoutua, ja kokea yhteyttä toisiin kristittyihin. Uudet, tuoreemmat laulutkin oli hyvä siirto!"

Henna Polvi (Manteli 3/2004)

Ota yhteyttä

Hämeentie 155 A 9
00560 Helsinki
(09) 612 9940
opko(at)opko.fi

Tue työtämme:
FI10 8000 1301 0446 09
(DABAFIHH)


Liity jäseneksi

Veritas Forum

VIP

Ruttureppu.fi

ilosanomapiiri

viisikielinen.fi

Nuotta

IFES