Paimenten arki muuttui juhlaksi. Jouluyön pimeys vaihtui taivaalliseksi kirkkaudeksi. Taivaan ja maan esirippu vedettiin kedolla hetkeksi syrjään, ja paimenet saivat kuulla enkelijoukon ylistyslaulun. Tähän taivaan joukon virteen he myös varmasti yhtyivät, kun Betlehemistä palatessaan ylistivät Jumalaa. Mutta eivät paimenet kumartaneet enkeleitä, eikä enkelien ylistys johtunut tästä hämmästyttävästä kohtaamisesta yön keskellä. Ylistyslaulu koski sitä, että Jumalan kunnia ja rauha maan päällä olivat yhtyneet eläinten syöttökaukaloon lasketussa lapsessa. Maan ja taivaan ero oli kurottu umpeen. Tämän ihmeen takia paimenet saivat hetken katsoa taivaan joukkoja. Mutta sen jälkeen he lähtivät etsimään lasta.

Jumala on yllätysten Jumala. Hän vie pimeyteen, antaakseen kirkkauden; kuluttaa oman voimamme loppuun antaakseen taivaallisen voiman; lahjoittaa kiireen alla musertuneelle taivaallisen levon. Näin hän muistuttaa, että kun hän tuntuu olevan kaukana, hän onkin aivan vierellä. Siksi mekin saamme tänä jouluna astua taivaan juhlaan, tulla Jumalan kirkkauden valoon ja saapua hänen lepoonsa. Taivas ja maa kohtaavat toisensa siellä, missä Jeesus on: Raamatun sanassa, saarnassa, ehtoollispöydässä. Tämän läsnäolon vuoksi seurakunta yhtyy enkelien lauluun. Tämän levon voit myös ottaa mukaan arkeesi, kun seurakunnan yhteinen rukous jatkuu päivittäisessä elämässäsi.

• siunatusta Kajaanin OPKOn vuodesta,
• kevään ohjelman valmistumisesta,
• taivaan ja maan yhtymisestä joulun ihmeessä.

Pyydämme

• kevään toimintaan intoa, uskollisuutta ja viisautta,
• että tavoittaisimme uusia evankeliumin ääreen,
• lepoa joulun aikaan.

Tapahtukoon sinun tahtosi. Aamen

Lokakuun puolessavälissä olimme mukana opettajankoulutusyksikössä järjestetyssä hyvinvointipäivässä. Muutaman muun järjestön kanssa olimme esittelemässä toimintaamme. Kuvassa on esittelypöytämme, joka sijaitsi suoraan pääovea vastapäätä.

Lue lisää...

Heprealaiskirjeen luvussa 12 asetetaan rinnakkain kaksi vuorta: Siinai ja Siion, toisin sanoen: lain antamisen vuori ja taivaallinen Jerusalem. Kuitenkaan kirjeen kirjoittaja ei tahdo nyt ensisijaisesti esitellä lain ja evankeliumin eroa. Hän kuvaa kuinka kummaltakin vuorelta kuuluu Jumalan puhe. Taivaallisen Jerusalemin ääreen kokoontunut seurakunta on kuitenkin suurempien aarteiden ääressä. Siksi kirjoittaja kehottaa uuden liiton seurakuntaa vakavasti: Varokaa torjumasta häntä, joka puhuu! (j. 25). Tämä suora kehotus on osoitettu sinulle ja minulle. Kirkon on kuultava Kristuksen puhetta Raamatun tekstissä, synninpäästössä ja tunnustuksen mukaisessa saarnassa. Armon sanat kaikuvat meille. Emmekö kuulisi?

Mutta, mikä on tämä paikka, jota kirjeessä kuvataan, kun sanotaan, että olemme tulleet taivaallisen Jerusalemin tykö, jossa ovat enkelit, perille päässeet pyhät, Isä ja välimies Jeesus? Sen tietävät kaikki, jotka ovat kuulleet ehtoollisliturgian sanat ennen pyhä-hymnin laulamista: Me kiitämme sinua tästä taivaan lahjasta ja laulamme sinulle ylistystä enkelien ja kaikkien pyhien kanssa. Messussa, erityisesti ehtoollispöytään käydessä olemme tietoisia taivaallisesta todellisuudesta, joka on läsnä. Vanhassa liitossa vihmontaverellä vahvistettiin liitto. Uuden liiton vahvistava vihmontaveri tarjotaan meille ehtoollismaljasta. Näin taivas ja maa koskettavat toisiaan, kun taivaan ja maan itsessään yhdistänyt Kristus on todellisesti läsnä.