Kuulumiset
| Artikkelin indeksi |
|---|
| Kajaanin huhtikuun kuulumisia |
| Huhtikuun opiskelijailtoja |
| Tulevaisuuden näkymiä |
| Opettamassa teologiseen pyrkiviä |
| Alkuvuoden talous |
| Rukousaiheita |
| Kaikki sivut |
Tulevan syksyn opiskelijailtojen suhteen hallitus teki uusia linjauksia. Ensinnäkin opiskelijaillat päätettiin siirtää keskiviikolta torstaille. Erityisesti tässä ajateltiin uusien tavoittamista, koska keskiviikkona on monenlaista tarjontaa opiskelijoille. Toiseksi ensi syksynä pidämme vuorotellen opetuksellista opiskelijailtaa ja raamattupiiriä. Illoissa kävijät ovat luonnostaan keskustelevaisia, joten raamattupiiri antaa enemmän tilaa keskustelulle. Samalla toivottiin, että myös opetukselliset illat olisivat entistä interaktiivisempia.
Syksyn ohjelma on tätä kirjoitettaessa viimeistä silausta vaille valmis. Varmasti jo kirjeen kolahtaessa postiluukkuun voit käydä katsomassa syksyn iltojen ohjelman OPKOn netistä.
Kainuun OPKOn toimintaan vaikuttaa tulevaisuudessa Oulun yliopiston (kevään aikana tehty) päätös Kajaanin OKL:n lakkauttamisesta. Lakkautus ei toki astunut voimaan välittömästi. Ensi syksynä vielä otetaan sisään uusia opiskelijoitakin. Mutta seuraavan parin kolmen vuoden aikana opettajankoulutus ajetaan täällä alas.
Päätös on monella tapaa ikävä. OPKOn opettajaopiskelijat ainakin selvästi arvostavat oppilaitostaan. Lisäksi monet OPKOlaiset ovat juuri OKL-opiskelijoita. Tietysti tästä on monia alueellisiakin seurauksia. Kovasti siis tarvitaan rukousta tämän asian vuoksi.