Kajaanin tammi-helmikuun kuulumisia

Kuulumiset

Artikkelin indeksi
Kajaanin tammi-helmikuun kuulumisia
Kevätkauden käynnistyminen
Talousnurkka ja rukousaiheet
Kaikki sivut
Suomen OPKOn tämän vuotuiseen toimintasuunnitelmaan kirjoitettiin näkyviin OPKOn työnäky. Näky-lauseessa sanotut asiat eivät toki ole uusia, mutta meitähän kutsutaankin sanomaan uudelleen ja uusin sanoin näitä aina ajankohtaisia asioita. OPKOn näky siis on:

Suomen OPKOn tämän vuotuiseen toimintasuunnitelmaan kirjoitettiin näkyviin OPKOn työnäky. Näky-lauseessa sanotut asiat eivät toki ole uusia, mutta meitähän kutsutaankin sanomaan uudelleen ja uusin sanoin näitä aina ajankohtaisia asioita. OPKOn näky siis on:

Tehdä Kristus tunnetuksi
opiskelijoiden ja koululaisten maailmassa
ja kutsua nuoria kokonaisvaltaisesti
seuraamaan häntä
kaikkeen maailmaan.

Ensimmäisten vuosisatojen kristityt ja uskonpuhdistuksen ajan luterilaiset olisivat saattaneet puhua Jeesuksen tunnustamisesta. Siihen meitä kutsutaan tässäkin näyssä; tuntemaan Jeesus ja elämään hänen yhteydessään armovälineiden kautta sekä seuraamaan häntä palvellen kukin omalla paikallamme arjen kutsumuksissa.

Uudelleen sanottu työnäky sopii hyvin myös Kainuun OPKOn toimintaan. Kristuksen armahtamina saamme opetella yhä paremmin tuntemaan häntä ja harjoitella kristityn elämää. Saamme myös iloisesti kertoa toivomme perustuksesta opiskelu- tai työtovereillemme.


Kajaanissa opiskelijailtoihin on alkaneen vuoden puolella löytänyt tiensä jälleen pari uutta kävijää. Rukousta on kuitenkin hyvä jatkaa sen puolesta, että OPKOsta löytyisi myös pysyvä paikka kasvaa kristittynä. OPKOn lauma on silti edelleen piskuinen. Kuten olen varmaan aiemminkin sanonut, koen usein itse illat hyvin vuorovaikutuksellisina, kun pienellä porukalla keskustelu on luontevaa. Olennaistahan olisi, päällimmäisenä ilon lähteenä olisi armon evankeliumi eivätkä ennen kaikkea suuret väkimäärät.

Vietin tammi-helmikuun vaihteessa 10 päivää reservin kertausharjoituksessa Rovajärven alueella. Palvelukseen astuminen oli karu kokemus, kun tuntui siltä, että kaiken aikaa joutuu kulkemaan tupakan savussa, kuulemaan jatkuvaa kiroilua eivätkä puheenaiheet muutenkaan olleet mieltä ylentäviä. Mutta oman ryhmän löydyttyä alkoi jo näyttää paremmalta. Lääkintä-porukassamme oli hyviä tyyppejä. Olipa lääkärinä kaveri, joka kävi pari vuotta sitten Kajaanin OPKOn illoissa ollessaan varus-mieslääkärinä Kainuun prikaatissa. Luulen muuten, että monen tyypin ronski kielenkäyttö oli vain tapa reagoida ensiahdistukseen. Kun alun “shokki” oli ohi, saattoi suuhun löytyä jo positiivisempiakin sanoja.

Ollessani kertaamassa pyörittivät vastuunkantajamme kaksi opiskelijailtaa juontoineen, säestyksineen ja tarjoiluineen. Harjoituksen jälkeen sairastuin vielä flunssaan ja jouduin olemaan poissa kolmannenkin viikon. Hommat kuitenkin hoituivat mallikkaasti ja saatiinpa hallituksen kokouskin suunniteltua illalle, jolloin taas kykenin saapumaan paikan päälle. Vastuunkantajien voimin hoitui myös kuun viimeisenä keskiviikkona Kansanlähetyskodin siivous, joka käy kuukausittaisesta vuokranmaksusta.



Vuosi 2010 käynnistyi Kainuun OPKOn talouden osalta hyvin. Tammikuun tuki oli noin 200 € viime vuotta parempi ja yhteneväinen viime vuoden kokonais-keskiarvon kanssa. Olisiko sinulla mahdollisuus auttaa hyvää suuntaa kutsumalla työn uudeksi tukijaksi joku ystäväsi (vaikkapa vanha OPKOlainen)? Ajantasaisen kannatustilanteen näet täältä.

Taivaan Isä kiitämme
  • OPKOn vastuunkantajista,
  • hyvin menneestä valtakunnallisesta opiskelijakonferenssista,
  • valkeasta talvesta.
Pyydämme
  • lisää ihmisiä mukaan toimintaamme,
  • evankeliumin iloa kaikkeen toimintaan,
  • siunausta tulevaan jäsenkokoukseen.
Tapahtukoon sinun tahtosi. Amen

Ota yhteyttä

Hämeentie 155 A 9
00560 Helsinki
(09) 612 9940
opko(at)opko.fi

Tue työtämme:
FI10 8000 1301 0446 09
(DABAFIHH)


Tapahtumat | Kajaani

Ohjelmaa ei vielä julkaistu
Liity jäseneksi

Veritas Forum

VIP

Ruttureppu.fi

ilosanomapiiri

viisikielinen.fi

Nuotta

IFES