Kajaanissa opiskelijailtoihin on alkaneen vuoden puolella löytänyt tiensä jälleen pari uutta kävijää. Rukousta on kuitenkin hyvä jatkaa sen puolesta, että OPKOsta löytyisi myös pysyvä paikka kasvaa kristittynä. OPKOn lauma on silti edelleen piskuinen. Kuten olen varmaan aiemminkin sanonut, koen usein itse illat hyvin vuorovaikutuksellisina, kun pienellä porukalla keskustelu on luontevaa. Olennaistahan olisi, päällimmäisenä ilon lähteenä olisi armon evankeliumi eivätkä ennen kaikkea suuret väkimäärät.

Vietin tammi-helmikuun vaihteessa 10 päivää reservin kertausharjoituksessa Rovajärven alueella. Palvelukseen astuminen oli karu kokemus, kun tuntui siltä, että kaiken aikaa joutuu kulkemaan tupakan savussa, kuulemaan jatkuvaa kiroilua eivätkä puheenaiheet muutenkaan olleet mieltä ylentäviä. Mutta oman ryhmän löydyttyä alkoi jo näyttää paremmalta. Lääkintä-porukassamme oli hyviä tyyppejä. Olipa lääkärinä kaveri, joka kävi pari vuotta sitten Kajaanin OPKOn illoissa ollessaan varus-mieslääkärinä Kainuun prikaatissa. Luulen muuten, että monen tyypin ronski kielenkäyttö oli vain tapa reagoida ensiahdistukseen. Kun alun “shokki” oli ohi, saattoi suuhun löytyä jo positiivisempiakin sanoja.

Ollessani kertaamassa pyörittivät vastuunkantajamme kaksi opiskelijailtaa juontoineen, säestyksineen ja tarjoiluineen. Harjoituksen jälkeen sairastuin vielä flunssaan ja jouduin olemaan poissa kolmannenkin viikon. Hommat kuitenkin hoituivat mallikkaasti ja saatiinpa hallituksen kokouskin suunniteltua illalle, jolloin taas kykenin saapumaan paikan päälle. Vastuunkantajien voimin hoitui myös kuun viimeisenä keskiviikkona Kansanlähetyskodin siivous, joka käy kuukausittaisesta vuokranmaksusta.