Laulu viinitarhasta

Jesaja tulkitsee laulun merkityksen, jonka moni oli jo arvannutkin: Herran Sebaotin viini­tarha on Israelin kansa ja Juudan heimo se köynnös, josta hän iloitsi. Hän odotti oikeuden valtaa, mutta kaikki oli mielivaltaa, hän tahtoi vanhurskasta hallitusta, mutta kuuli vain kat­keraa valitusta. (Jes. 5:7). Tämä oli kuvaus Is­raelin kansasta 700-luvulla eKr. Kansa oli kuin hedelmätön viinitarha. Se tuotti vain pahaa, sorti heikkoja ja harjoitti monenlaista vääryyttä. Sen vartiotornista eli temppelistä ei oltu pidetty asioita kunnossa ja siksi Herra aikoi ottaa suo­jaavan kätensä pois eli repiä aidat ja antaa vihol­liskansojen hävittää maan. Tämä tapahtuikin Juudalle vuonna 586 eKr. Mutta Jumala antoi jäännöksen palata takaisin tuohon hyvään maa­han muutaman kymmenen vuoden päästä.

Uudesta testamentista tiedämme, mikä ti­lanne oli Jeesuksen aikana. Jeesus nimittäin ot­taa käyttöönsä tämän saman kertomuksen, mut­ta antaa sille yllättävän käänteen. Viinitarha on annettu viljelijöiden hoidettavaksi, mutta nämä eivät tahdo antaa tarhan omistajalle osaa sados­ta. Jeesuksen kertomuksessa viinitarhan omista­ja lähettää paikalle oman poikansa, jonka vuok­raviljelijät surmaavat. Näin Jeesus kertoo itses­tään ollessaan matkalla kohti viimeisen elinviik­konsa tapahtumia. Hän tulisi surmatuksi. Jeesus heittää vertauksensa perään kysymyksen, mitä tarhan omistaja nyt tekee. Kuulijat muistavat hy­vin Jesajan kertomuksen ja tietävät ilman Jee­suksen sanojakin, että viholliskansa tulisi tuhoa­maan vertauksen vuokraviljelijät. Niinhän sitten kävikin vuonna 70 jKr., kun Rooma repi Jerusa­lemin palasiksi. Samalla viinitarhan vartiotorni eli Jerusalemin temppeli hävitettiin.

 

Jeesus kuitenkin oli vertauksessaan sano­nut arvoitukselliset sanat. Kertoessaan siitä kuinka tarhan omistajan poika tapetaan, hän li­säsi, että kivestä, jonka rakentajat hylkäsivät on tullut kulmakivi. Näin Jeesus kertoi, että hänestä itsestään, joka ristillä hylättiin, on tullut uuden vartiotornin, uuden temppelin, uuden Jumalan asuinsijan kulmakivi. Mutta millaisen rakennuk­sen kulmakivi Jeesuksesta sitten tuli? Millaiseen viinitarhaan tuo vartiotorni pystytettiin?

Narnian tarinoiden kirjassa Velho ja leijona on kuvaus, jossa Aslan leijona, eräänlainen Kris­tus-hahmo, surmataan kivipaaden päällä. Aa­mun valjetessa kivipaasi kuitenkin halkeaa ja As­lan-leijona nousee kuolleista. Aslan sanoo, ettei hänen surmaajansa tiennyt maailmassa vallitse­vasta syvemmästä taiasta, joka sai tämän aikaan. Nyt meillä on Jesajan kuvauksessa viinitarhasta, käsissämme myös syvempi taika, jota meidän on usein vaikea nähdä, ellemme katso oikein tarkas­ti. Raamattu on täynnä kuvia, jotka on otettu luomakunnasta. Niiden tarkoitus, kuten tämän­kin viinitarhavertauksen tarkoitus, on tuoda mie­leemme kuva alkuperäisestä puutarhasta. Israe­lin kansan tarkoitus oli tuoda maailmalle takai­sin se Edenin puutarhan siunaus, joka lankee­muksessa oli kadotettu. Israel oli kuitenkin hai­rahtunut tässä tehtävässään ja niin Jeesus tuli ottamaan tämän tehtävän itselleen.

Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen tarkoitus on palauttaa meidät siihen puutarhaan, joka kasvoi kaikkia ihmeellisiä hedelmiä; ei lain­kaan rikkaruohoja tai orjantappuroita. Tästä puutarhasta mekin olemme maistaneet, kun meidät on kasteessa liitetty Jeesuksen kuole­maan ja ylösnousemukseen. Tuota puutarhaa kohti me nyt yhdessä kasvamme, kun elämme yhdessä kristittyinä, kun nautimme sen viinitar­han antimia ehtoollispöydässä, kun palvelemme omassa tehtävässämme työssä, perheessä ja seu­rakunnassa tai vaikkapa OPKOn työssä.

 

Niinpä Raamatun viimeinen kirja päättyy kuvaukseen, jossa taivas ja maa yhdistyvät. Ylös­nousemuksen päivänä taivaallinen Jerusalem laskeutuu keskellemme. Villimarjat muuttuvat viinirypäleiksi, ahdistukset iloksi, kivut ja sairau­det terveydeksi, uskominen näkemiseksi. Tätä varten me kasvamme ja silloin me näemme, mi­kä paikka omilla pienillä teoillamme on ollut Ju­malan suuressa suunnitelmassa. Silloin me yh­dessä laulamme ystävästämme Jeesuksesta ja hänen viinitarhastaan, lunas­tetusta luomakunnasta.