Mitä te siinä seisotte?

Helatorstaina Jeesus astui taivaisiin; ei siis jonnekin toiselle planeetalle, vaan “Jumalan ulottuvuuteen”. Opetuslapset jäivät ihmettelemään näkyä, ja niinpä kaksi valkopukuista miestä tulee sanomaan (Ap. t. 1:1-11): “Mitäs te siihen nyt jäitte tumput suorina seisoskelemaan. Jeesus tulee kyllä takaisin, mutta sitä ennen teillä on hommia luvassa.” Yhäkin kuulee opetettavan, että Jeesuksen opetuslapset odottivat Herransa pikaista paluuta, myivät omaisuutensa ja hengailivat keskenään Jerusalemissa. Jossain vaiheessa sitten tuli ongelma, kun Jeesusta ei kuulunutkaan. Kyseessä on virheellinen käsitys.

Koko Uusi testamentti antaa kuvan, jonka mukaan ylösnousemuksen ja Pyhän Hengen saamisen jälkeen piti kääriä hihat ja ryhtyä työhön. Jeesuksen ylösnousemuksessa uusi luomakunta oli alkanut. Helluntaina seurakuntaan oli puhallettu uuden luomakunnan Elämän Henkäys. Nyt piti käydä työhön, kuten jo Adamin ja Eevan oli ollut tarkoitus paratiisissa tehdä. Piti levittää Jumalan valtakuntaa, uutta luomakuntaa, jonka osallisuuteen päästiin seurakunnan keskellä kasteen kautta sanassa ja ehtoollisessa. Näissä välineissä taivaan ja maan verho tuli ja tulee jo nyt läpinäkyväksi. Siksi seurakunta jo nyt elää niistä lahjoista, jotka suurena ylösnousemuksen päivänä laskeutuvat taivaasta tämän maailman keskelle. Niinpä mekään emme jää toljottamaan, vaan vedämme työhanskat käteen.

Veritas Forum

VIP

Ruttureppu.fi

ilosanomapiiri

viisikielinen.fi

Nuotta

IFES