| Artikkelin indeksi |
|---|
| Elämän synnyn arvoitusta ratkottiin Kuopiossa |
| Elämän synnyn arvoitus |
| Muutosta, muutosta |
| Opinnot loppusuoralla |
| Rukousaiheita |
| Talouskuulumiset |
| Kaikki sivut |
Huhtikuussa Kuopiossa oli vieraana Matti Leisola. Hän oli puhumassa yliopistolla Elämän synnyn arvoituksesta. Meidän kulttuurissa on vallalla myytti, jonka mukaan tiede tulee lopulta selittämään kaiken. Tieteen selitysvoimaan uskotaan, vaikkei nyt olisikaan ratkaisua käsillä. Yksi esimerkki tästä on elämän synty. Siihen tieteellä ei ole tällä hetkellä vastausta. Useat tutkijat ovat yrittäneet vuosien ajan synnyttää laboratorio-olosuhteissa elämää, eikä kukaan ole onnistunut.
Leisola konkretisoi asian seuraavalla esimerkillä: kaikilla kemian tunneilla synnytettäisiin elämää, jos se olisi mahdollista. Mikä olisikaan mielenkiintoisempi koe oppitunnilla? Näin ei kuitenkaan ole, koska se on nykytietämyksen mukaan mahdotonta. Miten sitten on mahdollista, että elämä olisi syntynyt sattumalta luonnossa moninkertaisesti epäsuotuisimmissa olosuhteissa, jos kerta huippututkijat eivät pysty synnyttämään elämää edes laboratorio-olosuhteissa?
Tiedemaailmassa ei kuulemma ole edes käynnissä mitään merkittävää tutkimusta, koska kukaan ei suostu rahoittamaan tällaista tutkimusta. Tämä esimerkki paljastaa tieteen rajat. Tieteellinen tutkimus ja metodit ovat paras keino hankkia tietoa ympäröivästä Jumalan luomasta todellisuudesta, mutta pitäisi myös tiedostaa sen rajat.
Luento järjestettiin yhteistyössä Kansanlähetyksen 3K:n kanssa sekä yliopistolla toimivan kristillisen kerhon Suolan kautta. Luennon lopuksi oli pientä purtavaa sekä jatkot Studentian kappelilla.
Tämä kevät on ollut Kuopion OPKOlla melkoista muutosta. Nimittäin muutamme ja toisen kerran kesken kauden. Asiassa on kuitenkin positiivinen puoli, sillä Kansanlähetys osti uudet paremmat tilat ja pääsemme pitämään samoihin tiloihin iltoja. Uudet tilat ovat todella hyvällä paikalla Sairaalakatu 11:ssa.
Viimeinen ilta oli siis uudessa paikassa. En muista kyllä vastaavaa tilannetta ennen käyneen, että olisi pitänyt muuttaa pari kertaa saman toimikauden aikana tiloja. Taivaanpankontie 1 A tilat ostettiin 26.11.1982. Remontoinnin jälkeen siellä ryhdyttiin pitämään opiskelijailtoja ja reilun 27 vuoden ajan illat ovat olleet noissa tiloissa. Emme ole vielä löytäneet varteenotettavaa ostajaa tiloille, mutta tilat ovat nyt myynnissä välittäjän kautta. Välittäjän esittelyä voi katsoa tästä linkistä. Saimme talkoilla siivottua tilat melko hyvään kuntoa kuvausta varten.
Tässä prosessissa olen oppinut lukemaan Paavalin tekstejä paremmin. Nyt pystyn tarkemmin näkemään mikä on ollut alkuperäinen konteksti, jossa tekstit ovat kirjoitettu ja mitä Paavali on halunnut sitten sanoa. Vasta tämän prosessin jälkeen kannattaa tehdä johtopäätökset meidän kannalta vaikeammin avautuvista teksteistä. Esimerkiksi on päätelty, että kaste ei olisi tärkeä asia Paavalille. Tätä on perusteltu tutkimuksessa Paavalin sanoilla: ”Eihän Kristus lähettänyt minua kastamaan vaan julistamaan evankeliumia, ei kuitenkaan viisain puhein, koska Kristuksen risti silloin menettäisi merkityksensä.” (1. Kor 1:17) Kuitenkin Paavali rinnastaa jakeessa 13 Jeesuksen ristinkuoleman ja kasteen, joten pohjimmiltaan kaste ei voi olla vähäpätöinen asia hänelle.
Rukousaiheet
Kuten olen jo tämän vuoden rukouskirjeessä kertonut, niin alkuvuosi on ollut vauhdikas. Tilojen myynti on sen verran edistynyt, että ne ovat nyt kiinteistövälittäjällä. Rukoilkaamme, että tila tulisi myydyksi järkevään hintaan, jotta se turvaisi jatkossa paremmat toimintaedellytykset.
Muiden kiireiden vuoksi opintoni ovat luonnollisesti hidastuneet ja myös ihan perusrutiinit ovat jääneet hoitamatta. Edelleenkin ensi lukukauden ohjelmat ovat kesken. Samoin näiden rukouskirjeiden kirjoittaminen on myös venynyt alkukuulta loppukuulle.
Kaiken muutoksen keskellä voi kuitenkin olla kiitollinen. Uudet toimitilamme yhdessä Kansanlähetyksen kanssa mahdollistavat tulevaisuudessa paljon paremmat työolosuhteet ja mahdollisuudet. Kahden samantyyppistä työtä tekevän järjestön toimiessa samoissa tiloissa tulee paljon synergiaetuja ja työ helpottu sitä kautta. Vielä on kuitenkin miettimistä toiminnan järjestämisessä uusissa tiloissa ja miten niitä voisi hyödyntää yhä paremmin opiskelijoiden tavoittamiseksi.
Talouskuulumiset
Yleisesti ottaen Suomen OPKOn talous ei ole mennyt niin kuin on suunniteltuja liittohallitus on joutunut valitettavasti sen eteen, että kesken toimintakauden on jouduttu tekemään leikkauksia. Suoranaisesti tämä ei kosketa Kuopion työtä, koska sen kannatus on ollut noususuuntainen verrattuna viime vuoteen. Kiitos tästä uskollisuudesta. Laitan tähän pääsihteeri Jussi Miettisen vetoomuksen asiaa koskien. Yleisesti ottaen olemme OPKOssa tilanteessa, jossa toiminnan resursseja leikkaamalla emme saavuta merkittäviä säästöjä, vaan eteenpäin on mentävä toimintaa kehittämällä.
Rakkaat OPKOn ystävät.
OPKO on sisälähetysjärjestö, joka toimii koululaisten ja opiskelijoiden maailmassa. Haluamme tehdä Kristusta tunnetuksi massamme, jossa kristilliset arvot ovat monella rintamalla nyt erityisen uhattuna.
Järjestömme seisoo kaikessa toiminnassansa ystäviensä rukousten, työpanoksen ja taloudellisen avun varassa. Teitä tarvitaan!
Viime vuosi oli OPKOssa toiminnallisesti ja taloudellisesti rohkaiseva. Tänä vuonna 2010 on kuitenkin vapaaehtoinen kannatuksemme syystä tai toisesta laskenut.
Vetoankin siksi teitä muistamaan OPKOa ylimääräisellä lahjalla ja, jos mahdollista korottamaan säännöllistä lahjaanne. Kiitos.
Rakkaudella,
Jussi Miettinen
pääsihteeri
Kuopion työtä voi tukea taloudellisesti tilille 800013-1044609 viitenumerolla 2147. Seuraavasta linkistä pääset listaan nettipankeista, joiden kautta voit lahjoittaa haluamasi summan:
Mikäli haluat tukea OPKOn työtä säännöllisesti, suoraveloitus on vaivaton ja edullinen tapa. Tästä voit avata suoraveloitusvaltakirja -tiedoston (pdf) tulostettavaksi, ja voit lähettää sen OPKOon.
http://www.opko.fi/info/suoraveloitus-on-vaivatonta-ja-edullista.html
Jäsenmaksu
Jos et ole vielä maksanut tämän vuoden jäsenmaksua, voit suorittaa sen tilille 800029-6613491 viitenumerolla 123 (10 € opiskelijajäsenet, 20 € seniorijäsenet).
Etelä-Suomen lääninhallituksen 19.12.2008 myöntämän rahankeräysluvan OKU 1345 A mukaisesti Suomen Ev.lut. Opiskelija- ja Koululaislähetys ry voi kerätä varoja tililleen 800013-1044609 kaikille avoimen raamattuopetus-, yhteydenrakentamis- ja tavoittavan toimintansa rahoittamiseen 1.1.2009-31.12.2010 koko Suomessa Ahvenanmaata lukuunottamatta niin, että rahat käytetään välittömästi toimintaan.