Jesus Tour oli Kuopiossa - kuuntele luento! - Rukousaiheet

Artikkelin indeksi
Jesus Tour oli Kuopiossa - kuuntele luento!
Jesus Tour Kuopiossa
Jälkikristillisyys Pohjoismaissa
Opiskelijoiden tavoittaminen
Rukousaiheet
Talouskuulumiset
Kaikki sivut

 

Rukousaiheet

iltapala_opiskelijailta
Iltapalalla opiskelijaillassa
Jesus – Fact or Fiction luennolla olleiden ihmisten puolesta voi jatkaa rukousta Kuopion osalta ja tietenkin vielä Helsingin ja Turun puolesta, jossa kiertue vielä on. Rukoillaan erityisesti sitä, että voisimme alkaa toteuttamaan Mitä haluaisit kysyä Jumalalta? -konseptia myös Kuopiossa ja alkaisimme tavoittamaan paremmin opiskelijoita.


Nuotta-illat ovat pyörineet ja muutamia nuoria käy uskollisesti illoissa. Tavoitteena on alkaa mainostaa niitä kouluissa välitunneilla. Lisäksi tiimin kokoonpano on hieman elänyt, niin pyydetään esirukousta erityisesti sen vuoksi myös, että löytyy hyvä rutiini vuorojen ja vastuiden suhteen. Suomen OPKOn koululaistyöntekijöistä Olli Lehmonen ja Jussi Valkonen ovat tulossa vierailulle ensi viikolla Kuopioon, joten sen puolesta voi erityisesti rukoilla.

Yhdistyksen vuosikokous päätti, että kellarikolo voidaan myydään pois, mikäli siitä saadaan järkevä hinta. Joitain kyselyitä on jo ollut, mutta vielä ei ole tärpännyt. Mikäli tiedätte tiloista mahdollisesti kiinnostuneen toimijan, niin minun yhteystiedot voi antaa. Kuopiossa saatiin uusi hallitus kasaan helmikuun 23.2.2010 vuosikokouksessa. Vielä se ei ole tosin järjestäytynyt, joten uusien vastuunkantajien ja sopivien palvelupaikkojen löytymisen puolesta pyydämme rukousta.

Suomen OPKOn liittokokous on 27.3.2010, joten erityisesti uuden liittohallituksen puolesta on syytä rukoilla, jotta sinne löytyisi sopivat ihmiset, jotka ottavat vastuuta valtakunnallisella tasolla toiminnasta.

 



Ota yhteyttä

Hämeentie 155 A 9
00560 Helsinki
(09) 612 9940
opko(at)opko.fi

Tue työtämme:
FI10 8000 1301 0446 09
(DABAFIHH)


Tapahtumat | Kuopio

Liity jäseneksi

Veritas Forum

VIP

Ruttureppu.fi

ilosanomapiiri

viisikielinen.fi

Nuotta

IFES