Uusi vuosi ja uudet kujeet Kuopiossa

Artikkelin indeksi
Uusi vuosi ja uudet kujeet Kuopiossa
Kuulumisia opiskelijailloista
Jouluilta EO:n kanssa
Rukousaiheita
Talouskuulumiset
Ystävälainaa ikkuna- ja parvekeremonttiin
Kaikki sivut

Takana on kiireinen syksy kolmen paikallisyhdistyksen työntekijänä. Nyt joulun lähestyessä suurin osa työtehtävistä on hoidettu, niin on aikaa hieman rauhoittua ja analysoida tapahtuneita asioita. Minkälainen voisi olla Kuopion OPKOn vuosi 2010? Itse haaveilen monista asioista ja luulen, että tulevana vuonna voi olla mahdollista tehdä jotain uutta.

 

Näiden haaveiden kannalta ennen kaikkea positiivinen uutinen Kuopion työn kannalta on se, että työosuus kasvaa 10 prosentilla. Kuopion työosuus tulee olemaan vuoden 2010 alusta yhteensä 40 prosenttia. Tätä lisääntynyttä työaikaa käytetään koululaistyöhön. Olen Nuotta-illoista vastuussa alkuvuoden, kun Jouni Haverinen on isyysvapaalla. Voin olla myös enemmän mukana kouluvierailutiimissä.

markku_sumiala01
Markku Sumiala puhumassa
Toinen, ehkä jopa radikaalimpi idea on, että möisimme pois OPKOlon. Taloyhtiön ikkuna- ja parvekeremontti on aktivoinut ajattelemaan, että onko tarkoituksenmukaista kokoontua kellarikerroksessa, jonne on melko mahdotonta vahingossa löytää. Vuokratilat keskustassa saattaisivat olla jopa halvempi ratkaisu, kuin omat tilat ja vastikkeen maksaminen. Suurimmalta osalta ajasta tilat ovat kuitenkin tyhjäkäytöllä.

 

Aiomme selvittää kiinteistövälittäjien kautta vuoden alussa, mikä on nykyisen kokoontumistilan arvo ja harkita sen myymistä, jotta pääsisimme tarkoituksenmukaisempiin tiloihin opiskelijoiden tavoittamisen kannalta. Mikäli tilat kannattaa myydä, niin asiasta päätetään yhdistyksen vuosikokouksessa.

 

Suunnitelmissa on myös kaksi suuremman profiilin luentoa yliopistolla. Ensiksi Stefan Gustavsson on tulossa maaliskuussa ja sen jälkeen Matti Leisola. Näiden lisäksi oma haaveeni olisi saada säännöllinen evankelioiva työmuoto Kuopion OPKOlle. Tapahtumat ja isommat tempaukset ovat mukavia, mutta luulen, että kaikkein kestävin tapata opiskelioiden tavoittamiseen olisi säännöllinen työmuoto, joka olisi samalla kertaa myös luonnolinen tapa olla tekemisissa muiden opiskelijoiden kanssa.


Alunperin pääsihteerimme Jussi Miettisen piti tulla vierailulle Kuopioon, mutta hän joutui perumaan sairastumisen vuoksi. Tuurasin Jussia Kansanlähetyksen leipäsunnuntaissa. Pidin opetuksen Filippiläiskirjeestä ja sen kolmannesta luvusta. Sen voi kuunnella seuraavasta linkistä:

 

markku_sumiala02
Markku Sumiala
Rovasti Markku Sumiala vieraili myös illassamme. Markku on ollut Ylioppilaslähetyksen aikoihin OPKOlla töissä ja tehnyt opiskelija- ja koululaistyötä. Hän ei ollut kuitenkaan ollut aikaisemmin vierailemassa Kuopion OPKOlla puhumassa. Hän puhui aiheesta "Ei ole ihmisen hyvä olla yksin".

 

Pidimme Kuopiossa Itä-Suomen OPKOjen yhteisen leirin. Osallistujia oli n. 20, mikä oli hieman vähemmän kuin mitä odotimme. Varsinkin Kuopiossa opiskelijoille oli kasaantunut paljon kouluhommia ja isoja tenttejä lääketieteen opiskelijoille, niin he eivät ehtineet osallistumaan. Osa opiskelijoista piipahti kuitenkin mukana launtaina iltaohjelmassa mikä oli mukavaa.

 

Sami Liukkonen opettamassa.
Sami Liukkonen opettamassa. Sami Liukkonen opettamassa.

Leirillä pohdiskelimme, että mikä on seurakunta ja pelasimme lauantaina roolipelinä jonkin aikaa alkuseurakunnan elämää. Roolipelillä on monen korvassa negatiivinen kaiku, varsinkin kun siihen liitetetään fantasiaa ja muuten pakenemista todellisuudesta.

 

Nyt kuitenkin tarkoituksena oli hakea malli Raamatusta ja elävöittää sen opettamista. Palautteen perusteella onnistuimme tässä tavoitteessa. Aivan kaikki leiriläiset eivät kokeneet sitä omakseen, mutta moni oli myös innostunut ja koki Raamatun tekstit elävemmiksi pelin jälkeen. Tässä muutamia otteita opiskelijoiden antamasta palautteesta leiriltä:

Opetukset olivat erittäin hyviä, ajankohtaisia ja ytimekkäitä. Kysymyksiin sai vastauksia. Roolipeli aivan mahtavan hyvä!! Sai erilaisen opetuksen alkusrk:n elämästä ja varmasti mieleenpainuvan. Teki hyvää olla osana roolipeliporukkaa, jossa ihmiset eläytyivät tosissaan. Sen kautta myös yhteys leiriläisten kanssa syveni ja ystävyyksiä syntyi. Hyvä Pekka & Sami!

Opetukset olivat informatiivisia, mutta tiiviisti ja ytimekkäästi esitettyjä. Ne antoivat ajattelemisen aihetta taas pitkäksi aikaa. Roolipeli oli mielenkiintoinen kokemus, vaikkakin se ahdisti etukäteen ja myös pelin kuluessa koska ei tiennyt, mitä oli tulossa. Toisaalta aidot reaktiot tekivät siitä antoisan.

Opetukset selkeyttivät seurakunnan perusideaa sekä tehtäviä ym. Roolipeli oli uusi ja mielenkiintoinen kokemus -> hyvä vetonaula!


jouluilta02
Yhteinen opiskelijailta EO:n kanssa
Joulukuun viimeinen ilta oli yhteinen joulujuhla Kuopion EO:n kanssa. Vieraanamme oli Pasi Palmu opettamassa rukouksesta. Lisäksi Itä-Suomen alueen SLEY:n työntekijä Johannes Häkämies oli illassa mukana. Itse olin juontamassa iltaa ja pidin OPKOn ja EO:n porukoille leikkimielisen visan. Esitin samat kysymykset sekä OPKOn että EO:n joukkueille ja molempien piti tietää samat asiat toisesta järjestöstä. Hupia riitti, kun kysymyksiin ei meinannutkaan löytyä oikeata vastausta!

jouluilta03
Pasi Palmu
Visan jälkeen Johannes Häkämies piti iltahartauden. Hän aloitti muistelemalla sitä, kun nuorempana lomareissuilla tuli lähetettyä postikortteja kotiin. Tapana oli kokeilla, että mitkä ovat minimitiedot, joilla kortti löytää perille. Välillä kortit löysivät kotiin asti varsin puutteellisilla tiedoilla. Osoitteeksi ei kuitenkaan riittänyt pelkästään Suomi.

jouluilta04
Visailu käynnissä
Edellisen sunnuntain evankeliumitekstissä Jeesus ratsasti aasilla ja hän toteutti sillä yhden Vanhan testamentin Messias-profetian. Tämä pelkästään ei kuitenkaan riittänyt Messiaan tuntomerkiksi, sillä tuohon aikaan melko moni ratsasti aasilla. Aivan kuten postikorteissakin pelkästään yhdellä tiedolla kortti ei löydä perillä.Vasta kun riittävän moni tuntomerkki osuu kohdalleen, niin voimme olla varmoja, että juuri Jeesus Nasaretilainen on Jumalan lupaama Messias, joka tulee ottamaan pois maailman synnin ristinkuolemallaan. Voimme luottaa Raamattuun ja nähdä sieltä monia lupauksia, jotka yhdessä varmistavat asian. Ilta oli mukava ja lopuksi rukoilimme yhdessä niin, että OPKO esitti EO:lle rukousaiheita ja päinvastoin. Molempien listalta löytyi tuleva vuosi sekä mistä löytyisi uusia vastuunkantajia mukaan toimintaan.


jouluilta01
Joulukoristeet opiskelijaillassa
Lopettelen tällä hetkellä Joensuun OPKOn pestiä ja viimeistelen eri paikallisyhdistysten ohjelmia. Välillä ohjelmien tekeminen on ollut takkuisaa, mutta olen kokenut monin paikoin johdatusta, joten kiitos kaikille esirukouksista. Sain kuin sainkin kaikki ohjelmat kasaan jotenkin ajoissa, jotta eri paikallisyhdistykset saavat omat painetut ohjelmat opiskelijakonferenssissa. Erityisesti toivon esirukoustukea seuraaviin asioihin tulevalle vuodelle:

  • Nuotta illat vuonna 2010 ja työvastuu
  • Isot luennot yliopistolla
  • Tilakysymys. Ikkuna- ja parvekeremontin rahoitus.
  • SRO:n, STI:n ja OPKO:n  raamattuseminaari Vaiviossa (15-17.1.2009)
  • Opiskelijakonferenssi 7-10.2010 Enä-Sepässä
Siunattua joulua ja kiitos kuluneesta vuodesta!
Pekka Ryhänen



Kannatuslukujen valossa Kuopion OPKOn talous vaikuttaa ihan kohtalaiselta. Kuitenkin lisääntyvän työajan vuoksi vuonna 2010 on tarvetta suuremmalle kannatukselle, joten senkin haluamme jättää rukousaiheena tulevalle vuodelle.

talous_marras_2009

Kuopion työtä voi tukea taloudellisesti tilille 800013-1044609 viitenumerolla 2147. Seuraavasta linkistä pääset listaan nettipankeista, jota kautta pääset lahjoittamaan haluamasi summan:

www.opko.fi/nettipankit

Jos et ole vielä maksanut tämän vuoden jäsenmaksua, voit suorittaa sen tilille 800029-6613491 viitenumerolla 123 (10 € opiskelijajäsenet, 20 € seniorijäsenet).

Etelä-Suomen lääninhallituksen 19.12.2008 myöntämän rahankeräysluvan OKU 1345 A mukaisesti Suomen Ev.lut. Opiskelija- ja Koululaislähetys ry voi kerätä varoja tililleen 800013-1044609 kaikille avoimen raamattuopetus-, yhteydenrakentamis- ja tavoittavan toimintansa rahoittamiseen 1.1.2009-31.12.2010 koko Suomessa Ahvenanmaata lukuunottamatta niin, että rahat käytetään välittömästi toimintaan.


Ystävänlainaa ikkuna- ja parvekeremonttiin

jp_face
Juha-Pekka Liimatainen

Taloyhtiössämme suoritetaan parhaillaan ikkuna- ja parvekeremonttia. Vaikka huoneistossamme ei ole yhtään ikkunaa eikä parveketta, joudumme osallistumaan remontin kuluihin. Osuutemme on 3 900 € ja se tulee maksettavaksi helmi-maaliskuussa 2010.

Jos sinulla, hyvä Kuopion OPKO:n ystävä, on halua ja mahdollisuutta lainata yhdistyksellemme sopivaksi katsomasi määrä, olemme kiitollisia siitä. Emme voi maksaa lainalle korkoa, mutta maksamme sen takaisin täysimääräisenä sovitun aikataulun mukaisesti.

Lisätietoja antaa taloudenhoitaja Juha-Pekka Liimatainen (sähköposti: Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen , puh.  040 9627473)

Ota yhteyttä

Hämeentie 155 A 9
00560 Helsinki
(09) 612 9940
opko(at)opko.fi

Tue työtämme:
FI10 8000 1301 0446 09
(DABAFIHH)


Tapahtumat | Kuopio

Liity jäseneksi

Veritas Forum

VIP

Ruttureppu.fi

ilosanomapiiri

viisikielinen.fi

Nuotta

IFES