Kuopiossa opetellaan uusia kuvioita

Artikkelin indeksi
Kuopiossa opetellaan uusia kuvioita
Uutta opettelemassa
Ilosanomapiirikoulutusta ja vanhojen asioden kaivelua
Rukousaiheet ja tulevat tapahtumat
Talouskuulumiset
Kaikki sivut

Kuten kerroin jo Ilosanomissa, niin keräsimme rukousaiheita eri paikallisyhdistyksistä Mailikselle opiskelijakonferenssisa. Kuopion kohdalla pyysimme, että kuviot menisivät uusiksi ja saisimme jotain uutta potkua toimintaan. Pian tuon jälkeen huoneistossa todettiin homevaurio ja kokoontumistiloja oli pakko vaihtaa. Näin nopeasti ja konkreettisesti rukoukseen vastattiin. Pääsimme onneksi Kansanlähetyksen Lähetyskodille pitämään iltoja.



 

Uutta opettelemassa

Kuopiossa opiskelijaillat ovat lähteneet mukavasti käyntiin uuden vuosikymmenen puolella. Kävijöitä on riittänyt ja joka illassa on ollut yli 20 kävijää. Vaikka jouduimme vaihtamaan kokoontumispaikkaa kesken kauden, niin se ei ole ainakaan vähentänyt kävijämääriä. Vaikka olemme nyt paremmalla paikalla toimintaamme ajatellen, niin jonkin verran muuttaminen stressaa. On pitänyt opetella uuden paikan tavoille ja on oltava paljon tarkempi, kun on lainatiloissa. Osittain tämän vuoksi vuoden ensimmäisen rukouskirjeen kirjoittaminen lähettäminen on venähtänyt näin pitkälle helmikuuta.

 

juha_heiskanen
Juha Heiskanen
Mitä vuoden alussa Kuopiossa on oikein tapahtunut? Tammikuussa opiskelijaillat lähtivät käyntiin siten, että ekassa illassa oli vieraana trubaduuri Juha Heiskanen ja väkeä oli peräti 30 henkeä paikalla. Sen jälkeen Hanna Penttinen kävi pitämässä raamattuopetuksen Mariasta, jonka jälkeen pääsihteerimme Jussi Miettinen pääsi vihdoinkin pitämään ensimmäisen opiskelijaillan Kuopion OPKOlle, koska edellinen yritys peruuntui sairastumisen vuoksi. Jussin aiheena oli Rukous eläväksi. Se on ollut eräänlainen teema ja painotus Jussilla. Olemme toki rukoilleet OPKOssa ennen Miettisen Jussia, mutta hän on avannut kenties jotain uutta siitä todellisuudesta tai ainakin muistuttanut vanhoista hyvistä näkökulmista asiaan.

 

 

hanna_penttinen
Hanna Penttinen
Monien hankaluuksien ja ahdinkojen (ehkä eniten taloudellisten) kautta OPKOssa on varmasti rukoiltu. Rukous liittyy myös aina hengelliseen heräämiseen. Itse olen huomannut, mitä taitavammaksi on kehittynyt joissain työasioissa, niin sitä suurempia vastoinkäymisiä yleensä saa sillä saralla kohdata. Näin on jälleen lopulta nöyrryttävä tajuamaan, että kaikki hengellinen työ on lopulta Jumalan kädessä, vaikka itse osaisikin apuvälineitä hyödyntää varsin tehokkaasti.


Homeongelma on edelleen selvityksessä, taloyhtiö on järjestänyt korjausehdotuksen ja odottelemme tarkastajalta vastausta, miten asian kanssa edetään. Sinänsä mitään uutta ei ole tapahtunut sillä rintamalla, vuoden ensimmäisessä Ilosanomassa oli tarkemmin tietoa tästä asiasta. Kerroin siinä, että yksi suuri vaiva on arkistojen skannaaminen, mutta onneksi sitä varten on jo ilmaantunut hyviä ideoita parin seniorin toimesta. Kokeilin itse skannata muutamia papereita ja vastaan tuli mm. Kuopion OPKOn ensimmäinen toimintakertomus. Siitä jäi mieleeni vuonna 1974 Rauno Perälän kirjoittama teksti:

PÄÄTÖSSANAT

Kristillisellä järjestöllä on tulevaisuutta vain sikäli, kun se pysyy kutsumuksessaan. Kuopion Opiskelijalähetyksen kutsumuksena on evankeliumin julistaminen. Tämä on sinänsä teologisesti varsin vaikea tehtävä, sillä julistuksen sisältö ja samalla koko toiminta voi helposti muuttua legalistiseksi tai antinomistiseksi.

Kun lisäksi työ tapahtuu ilman palkattua työvoimaa ja vapaaehtoisen taloudellisen tuen varassa, koemme vastuun joskus liian suurena. On kuitenkin lohdullista tietää, että Jumalan työ tapahtuu usein juuri inhimillisessä heikkoudessa (2 Kor. 12:9).

Kun katsomme menneisyyteen, meillä on aihetta olla kiitollisia. ”Meitä kantaa Jumala, meidän apumme". Näin siitäkin huolimatta, että olemme lukemattomia kertoja murehduttaneet Hänet synneillämme.

Saamme katsoa tulevaisuuteen toiveikkaina, vaikka emme tiedä, mitä huominen tuo tullessaan. Joka tapauksessa on varmaa, että Hän joka on työnsä alkanut, hoitaa sitä jatkossakin, kunhan vain pysymme Hänen yhteydessään. Raamatullista opiskelijatyötä ajatellen Kuopiossa on valoisat näköalat. Toivottavasti näin on myös vuoden kuluttua.

Rauno Perälä (v. 1974)

 

eka_ilta_kl_tiloissa
Eka OPKOn ilta Lähetyskodilla
Teksti viittaa aluksi 60-luvun herätyksen lakihenkiseen painotukseen. Lisäksi tuolloin ei ollut palkattua työntekijää Kuopion OPKOlla, lisäksi Rauno näki työn valoisat näköalat. Huomaan, että Ilosanomapiiri vastaa omalta osaltaan näihin tarpeisiin, mitä Raunon tekstissä nousee esille. Ensinnäkin Ilosanomapiiri ohjaa aina etsimään evankeliumia tekstistä. Piirissä ei jäädä lain alle, jos se toteutetaan oikein. Lisäksi se mahdollistaa vapaaehtoistyönä tapahtuvaa evankeliumin eteenpäin viemistä.

 

Yksi vuoden 2010 tavoite OPKOssa on vapaaehtoisten tukeminen ja kouluttaminen. Tämä on ryhdistänyt myös minua koulutusasioissa. Vedin Pieksämäellä hiljattain ensimmäisen Ilosanomapiirikoulutukseni. Nyt kun Mailis Janatuinen ei ole enää OPKOssa töissä, niin on meidän nuorempien työntekijöiden aika tajuta, että on vietävä tuota hienoa työmuotoa eteenpäin. Luulen, että itse sain Neulamäen raamiksissa vahvimmat hengelliset eväät 1990-luvun lopulla ja 2000–luvun alkupuolella, kun kävin joka viikko Ilosanomapiirissä. Opin lukemaan Raamattua ja tutkimaan tekstiä Ilosanomapiirin avulla.

 

vaivio2010
Tom Holmén puhumassa Jeesus tutkimuksen historiasta
Tammikuun puolessa välissä olin jälleen puhumassa Vaivion raamattuseminaarissa. Sain opettaa kasteesta ja pystyin hyödyntämään graduani tehdessäni tekemiä havaintoja Raamatusta. Paavali käyttää kastetta ongelmanratkaisuvälineenä seurakunnissaan. On sinänsä omituista, että noista ajoista kaste on muuttunut suorastaan ongelmaksi meidän aikanamme, vaikka aluksi se toi hengellistä selkeyttä seurakunnille. Oli taas mukavaa vaihtelua olla pitämässä opetuksia hieman varttuneemmalle väelle ja kiva oli saada paljon kannustavaa palautetta.

 


Rukousaiheet ja tulevat tapahtumat

Olemme kiitollisia siitä, että ystävälainoja tuli tarpeeksi remontin maksamiseksi, mutta tilanne muuttui kesken kaiken ja olemme uuden tilanteen edessä. Joten rukousta saa jatkaa. Nyt erityisesti siksi, että ongelmat Taivaanpankon kiinteistön suhteen selviäisi ja löytyisi jokin pitkäkestoinen ratkaisu toiminnan tilojen suhteen. Joko niin, että tilat saadaan korjattua käyttökelpoiseksi tai sitten myydyksi.

 

Kuopion nuorten iltojen puolesta pyydän myös esirukousta. Tuntuu, että nykyajan nuoret ovat varsin kiireisiä. Heillä on paljon harrastuksia ja koulujuttuja. Illoissa on käynyt nyt vuoden alussa selkeästi alle 10 nuorta. Rukoilkaamme iltojen puolesta edelleen, jotta sinne löytäisivät tien nuoret, jotka niitä tarvitsevat. Kuopiossa on paljon eri seurakunnilla nuorteniltoja, mutta rukoilkaamme että nämä illat täydentäisivät kokonaisuutta.

 

Pekka_tammi_2010Tapahtumia, joihin voi ottaa osaa ja joiden puolesta voi rukoilla

  • 23.2.2010 Kuopion OPKOn vuosikokous ja uusi hallitus, klo 18 (Ryhäsillä Metsurintie 4 D 35)
  • Stefan Gustvssonin luento Kuopiossa 16.3.2010
  • Suomen OPKOn vuosikokous ja uusi liittohallitus 27.3.2010
  • Matti Leisolan luento Elämän synty 14.4.2010

 

Pekka Ryhänen
Kuopion OPKOn opiskelija- ja koululaistyöntekijä


 

Talouskuulumiset

Vuosi 2010 on lähtenyt ihan mukavasti taloudellisesti käyntiin. Tammikuun kannatuslukema oli 1514 euroa. Jotakuinkin noissa lukemissa tulisi kannatuksen kuitenkin pysyä, koska Kuopio työaika lisääntyi ja vuoden 2010 aikana saan ensimmäisen kokemuslisän, mikä hieman myös nostaa palkkaustarvetta.

Kuopion työtä voi tukea taloudellisesti tilille 800013-1044609 viitenumerolla 2147. Seuraavasta linkistä pääset listaan nettipankeista, jota kautta pääset lahjoittamaan haluamasi summan:

www.opko.fi/nettipankit

Mikäli haluat tukea OPKOn työtä säännöllisesti, suoraveloitus on vaivaton ja edullinen tapa. Tästä voit avata suoraveloitusvaltakirja -tiedoston (pdf) tulostettavaksi, ja voit lähettää sen OPKOon.

http://www.opko.fi/info/suoraveloitus-on-vaivatonta-ja-edullista.html

Jäsenmaksu

Jos et ole vielä maksanut tämän vuoden jäsenmaksua, voit suorittaa sen tilille 800029-6613491 viitenumerolla 123 (10 € opiskelijajäsenet, 20 € seniorijäsenet).

Etelä-Suomen lääninhallituksen 19.12.2008 myöntämän rahankeräysluvan OKU 1345 A mukaisesti Suomen Ev.lut. Opiskelija- ja Koululaislähetys ry voi kerätä varoja tililleen 800013-1044609 kaikille avoimen raamattuopetus-, yhteydenrakentamis- ja tavoittavan toimintansa rahoittamiseen 1.1.2009-31.12.2010 koko Suomessa Ahvenanmaata lukuunottamatta niin, että rahat käytetään välittömästi toimintaan.

Ota yhteyttä

Hämeentie 155 A 9
00560 Helsinki
(09) 612 9940
opko(at)opko.fi

Tue työtämme:
FI10 8000 1301 0446 09
(DABAFIHH)


Tapahtumat | Kuopio

Liity jäseneksi

Veritas Forum

VIP

Ruttureppu.fi

ilosanomapiiri

viisikielinen.fi

Nuotta

IFES