| Artikkelin indeksi |
|---|
| Kuopiossa opetellaan uusia kuvioita |
| Uutta opettelemassa |
| Ilosanomapiirikoulutusta ja vanhojen asioden kaivelua |
| Rukousaiheet ja tulevat tapahtumat |
| Talouskuulumiset |
| Kaikki sivut |
Uutta opettelemassa
Kuopiossa opiskelijaillat ovat lähteneet mukavasti käyntiin uuden vuosikymmenen puolella. Kävijöitä on riittänyt ja joka illassa on ollut yli 20 kävijää. Vaikka jouduimme vaihtamaan kokoontumispaikkaa kesken kauden, niin se ei ole ainakaan vähentänyt kävijämääriä. Vaikka olemme nyt paremmalla paikalla toimintaamme ajatellen, niin jonkin verran muuttaminen stressaa. On pitänyt opetella uuden paikan tavoille ja on oltava paljon tarkempi, kun on lainatiloissa. Osittain tämän vuoksi vuoden ensimmäisen rukouskirjeen kirjoittaminen lähettäminen on venähtänyt näin pitkälle helmikuuta.
Mitä vuoden alussa Kuopiossa on oikein tapahtunut? Tammikuussa opiskelijaillat lähtivät käyntiin siten, että ekassa illassa oli vieraana trubaduuri Juha Heiskanen ja väkeä oli peräti 30 henkeä paikalla. Sen jälkeen Hanna Penttinen kävi pitämässä raamattuopetuksen Mariasta, jonka jälkeen pääsihteerimme Jussi Miettinen pääsi vihdoinkin pitämään ensimmäisen opiskelijaillan Kuopion OPKOlle, koska edellinen yritys peruuntui sairastumisen vuoksi. Jussin aiheena oli Rukous eläväksi. Se on ollut eräänlainen teema ja painotus Jussilla. Olemme toki rukoilleet OPKOssa ennen Miettisen Jussia, mutta hän on avannut kenties jotain uutta siitä todellisuudesta tai ainakin muistuttanut vanhoista hyvistä näkökulmista asiaan.
Monien hankaluuksien ja ahdinkojen (ehkä eniten taloudellisten) kautta OPKOssa on varmasti rukoiltu. Rukous liittyy myös aina hengelliseen heräämiseen. Itse olen huomannut, mitä taitavammaksi on kehittynyt joissain työasioissa, niin sitä suurempia vastoinkäymisiä yleensä saa sillä saralla kohdata. Näin on jälleen lopulta nöyrryttävä tajuamaan, että kaikki hengellinen työ on lopulta Jumalan kädessä, vaikka itse osaisikin apuvälineitä hyödyntää varsin tehokkaasti.