| Artikkelin indeksi |
|---|
| Unelmia Kuopiossa |
| Nuorten illoissa tapahtunutta |
| Opiskelijatyön kuulumisia |
| Rukousaiheita |
| Ystävälainaa ikkuna- ja parvekeremonttiin |
| Taloustilanne |
| Kaikki sivut |
Lokakuussa Nuotta-illoissa Kuopiossa pohdittiin unelmia ja miten ne voisivat toteutua. Lisäksi kuulumisia opiskelijatyön saralta. Mukana myös tietoa ystävälainasta, jolla voi auttaa Kuopion OPKOa ikkuna- ja parvekeremontin kanssa.
SROn työntekijä Tipi Karlsson kävi pitämässä Kuopiossa nuorten illan opetuksen. Teemana oli unelmat. Aluksi teimme jokainen jonkin oman unelmamme muovailuvahasta.Nuorilla oli monenlaisia unelmia ja useampikin haaveili tekevänsä jotain hengellistä työtä tulevaisuudessa. Rukoilkaamme, että tuollaiset haaveet voisi toteutua!
Jokainen terve ihminen unelmoi ja suunnittelee tulevaa. Ainoastaan ehkä pahasti masentunut ihminen tai jo kaiken saavuttanut ei unelmoi mitään. Entä miten sitten unelmat toteutuvat? Ei ole oikein muita keinoja, kuin viemällä ja tekemällä niitä eteenpäin. Harvoin ne toteutuvat vain ja ainoastaan kotona löhötessä. Unelmista voi myös kertoa muille ihmisille, niin ne saattavat toteutua sitä kautta. Näin ihmiset saavat mahdollisuuden auttaa ja johdattaa eteenpäin. Omat unelmansa voi myös tuoda Jumalan eteen rukouksessa.
Unelmien toteutuminen ei ole välttämättä helppo tie. Kun unelman saavuttaa, niin se ei välttämättä enää tunnukaan siltä, mitä oli toivonut ja kuvitellut. Jossain vaiheessa karu arki tulee vastaan. Kaikki joutuvat joskus painimaan sen kanssa, ettei Jumala vastaa heti rukouksiin. Tai sitten Jumala vastaa aivan eri tavalla.
Opiskelijailtojen tunnelmia
Lokakuu oli varsin erilainen kuukausi verrattuna syyskuuhun. Itse en päässyt mukaan pariin iltaan muiden menojen vuoksi ja pyrin myös pitämään välillä vapaita viikonloppuja, koska työaika ei luonnollisestikaan riitä jokaisessa Kuopion illassa olemiseen eikä se myöskään ole mahdollista muun elämän kannalta. Kävimme Outin kanssa jopa pariin otteeseen Merimaskussa ja olin myös OPKOn NOSA-konferenssissa Enä-Sepässä.
Kävijämäärät olivat lokakuussa pienemmät kuin syyskuussa. Puhujien osalta tuli pari peruuntumista melko viime tingassa, joiden tilalle jouduimme lyhyellä varoitusajalla valmistamaan jotain muuta.
Itse korvasin yhden puhujan ja pidin raamattuopetuksen aiheesta Onko orjuus kristillistä? Otsikko on tietysti hieman provosoiva, mutta aika usein kuulee perusteltavan Raamatun maailmankuvan vanhentuneen sillä, että siellä kannatetaan orjuutta. Kun asiaan perehtyi tarkemmin, niin kävi ilmi ettei orjuus -käsite ole verrannollinen heprealaisessa VT:n ajan kulttuurissa sekä myöskään UT:n aikaisessa roomalaisessa kulttuurissa, joten Paavalin kehoitukset orjille eivät ole niin pahan kuuloisia, kuin miltä ne meistä kuulostavat Raamatussa.
Kristinusko vaikutti mielestäni lopultaa positiivisesti orjuuden lakkauttamiseen, vaikka negatiivia esimerkkejä historiastamme löytyy orjuutta kannattaneista kristityistä. Antiikin maailmassa ruumiillista työtä väheksyttiin ja siksi siitä tuli monesti orjien osa. Kristinusko toi kuitenkin tähän muutoksen. Ei pelkästään siksi, että kristityt auttoivat orjia ja heistä tuli moni uskoon. Taustalla on suuremmat asiat, nimittäin koska Jumala tuli ihmiseksi, tavalliseksi puusepäksi ja rakennustyömieheksi, niin kristinusko piti sisällään positiivisen merkityksen ruumiilliselle työlle. Miten se voisi olla halveksuttavaa, kun Jumala valitsee rakennusmiehen osan? Näin pikkuhiljaa kulttuuri muuttui ja ruumiillinen työ sai arvon.
Ennen kaikkea on kyse siitä suuresta ihmeestä, että Jumala otti palvelijan eli orjan roolin. Jeesus konkretisoi tämän monin tavoin ja opetti todellista nöyryyttä. Hän suostui inhimillisen elämän rajoituksiin, eikä pitänyt oikeutenaan olla Jumalan vertainen. Näin me syntiset ihmiset olemme saaneet kohdata armollisen Jumalan!
Lokakuussa yritin myös kirjoittaa graduani ja sainkin sitä jonkin verran eteenpäin. Vielä on kuitenkin matkaa valmiiseen työhön. Töiden ohessa on ollut yllättävänkin raskasta ja hidasta koettaa saada työtä eteenpäin, mutta koen kuitenkin edistyneeni jonkin verran.
Kolmen paikallisyhdistyksen työntekijänä on ollut haasteellista työskennellä ja se on vienyt aika paljon henkisiä voimia, joten vapaa-ajalla ei tahdo olla energiaa tehdä mitään henkisesti vaativampaa. Onneksi Joensuun työntekijä Vilho Teivainen on palaamassa opintovapaalta ja ottaa Joensuun hoitaakseni, niin voin keskittyä ensi vuonna Kuopioon ja Pieksämäkeen, vaikka on toki ollut antoisaa olla Joensuun työntekijänä.
Rukousaiheita
Tällä hetkellä päällimmäisenä mielen päällä ovat loppukuussa oleva leiri sekä tulevan kevään ohjelma Kuopiossa. Ohjelman teko tuntuu poikkeuksellisen haasteelliselta, koska huolehdittavana on myös Pieksämäen sekä Joensuun paikallisyhdistysten ohjelmat. Jonkin verran tuleva taloyhtiön ikkuna- ja parvekeremontti on huolettanut, mutta ei niin paljoa kuin olisin luullut. Onneksi taloudenhoitajamme Juha-Pekka Liimatainen on ottanut vastuuta sen osalta, niin kaikki vaativammat asiat eivät ole kaatuneet minun niskaani.
Aiheet kootusti:
- Syysleiri 27-29.11.
- Kevätohjelman teko
- Ikkuna- ja parvekeremontti
Siunattua loppusyksyä ja alkavaa talvea,
Pekka Ryhänen
Ystävänlainaa ikkuna- ja parvekeremonttiin
Taloyhtiössämme suoritetaan parhaillaan ikkuna- ja parvekeremonttia. Vaikka huoneistossamme ei ole yhtään ikkunaa eikä parveketta, joudumme osallistumaan remontin kuluihin. Osuutemme on 3 900 € ja se tulee maksettavaksi helmi-maaliskuussa 2010.
Jos sinulla, hyvä Kuopion OPKO:n ystävä, on halua ja mahdollisuutta lainata yhdistyksellemme sopivaksi katsomasi määrä, olemme kiitollisia siitä. Emme voi maksaa lainalle korkoa, mutta maksamme sen takaisin täysimääräisenä sovitun aikataulun mukaisesti.
Lisätietoja antaa taloudenhoitaja Juha-Pekka Liimatainen (sähköposti: Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen , puh. 050 594 5794)
Talouskuulumisia
Lokakuussa kannatus oli pienoisessa kasvussa, joten iso kiitos siitä Jumalalle, jonka lopulta ovat kaikki kullat ja hopeat. Kiitos myös kaikille jotka ovat rukoilleet asian puolesta ja jopa uhranneet varojaan.

Jos kannatus pysyisi tasaisesti näissä lukemissa, jolloin kannatus on ollut 1300-1500 euron luokkaa kuukaudessa, niin silloin olisi jo perusteita nostaa työosuutta ensi vuodelle.
Kuopion työtä voi tukea taloudellisesti tilille 800013-1044609 viitenumerolla 2147. Seuraavasta linkistä pääset listaan nettipankeista, jota kautta pääset lahjoittamaan haluamasi summan:
Jos et ole vielä maksanut tämän vuoden jäsenmaksua, voit suorittaa sen tilille 800029-6613491 viitenumerolla 123 (10 € opiskelijajäsenet, 20 € seniorijäsenet).
Etelä-Suomen lääninhallituksen 19.12.2008 myöntämän rahankeräysluvan OKU 1345 A mukaisesti Suomen Ev.lut. Opiskelija- ja Koululaislähetys ry voi kerätä varoja tililleen 800013-1044609 kaikille avoimen raamattuopetus-, yhteydenrakentamis- ja tavoittavan toimintansa rahoittamiseen 1.1.2009-31.12.2010 koko Suomessa Ahvenanmaata lukuunottamatta niin, että rahat käytetään välittömästi toimintaan.