Elämme helmikuun loppua. Sen vuoksi on korkea aika kirjoitella Lahden Opkon kuulumisia näin sähköisen kirjeen muodossa. Aurinko paistaa ja vesi tippuu räystäistä. Kliseinen lause, mutta pitää paikkansa tällä hetkellä. Kun viimeksi kirjoittelin sähköistä kirjettä Lahteen, oli pimeä vuodenaika, joulu vasta edessä ja aika peilata siihen asti kulunutta syyskautta.
Kevään osalta jatkamme suurten linjojen osalta kuten syksylläkin. Joka toinen viikko kokoonnumme kodeissa, joka toinen viikko Kirkkokatu 7:ssä seurakunnan tiloissa. IIlat ovat yhteiset Kansanlähetyksen kanssa. Iltojen kävijät koostuvat Opko-taustaisista, KL-taustaisista, paikallisseurakuntataustaisista sekä henkilöistä joille hengelliset asiat ovat suhteellisen uusia tai ovat muuttaneet kauempaa ja vain löytäneet tiensä iltoihimme. Kevään aikana jotkut opiskelijat ovat lisääntyneesti ottaneet vastuuta iltojen toteutuksesta ja ovat myös opettaneet illoissa. Tämä on ollut suuri ilonaiheemme.
Työparinani on edelleen Kansanlähetyksen nuorisosihteeri Iida Hovi. Pysyn aiemminkin esittämässäni kannassa, että on todella mukavaa työskennellä parin kanssa. Näin vastuita voi jakaa, eikä yksi työntekijä viime kädessä vastaa kaikesta. Toki koko ajan pyrimme antamaan vastuuta myös muille aktiiveillemme, ettei toiminnasta tulisi työntekijöiden showta!









