Pieksämäen toukokuun 2009 kuulumiset

Toukokuun kuulumiset Pieksämäen OPKOlta. Puheenjohtaja Heidi Kallion ja työntekijä Pekka Ryhäsen kertomina.

Heidin kuulumiset

ImageNyt on jälleen yksi kevät takana. Hallitus elää edelleen suurta muutosten ja paineiden aikaa. Hallituksen varajäsen Sonja Lamppu jätti tehtävänsä viime hallituksen kokouksessa, sillä häntä odottavat valmistumisen jälkeiset haasteet edessäpäin. Rukoilkaa hänen puolestaan, jotta Jumala voisi kulkea hänen kanssaan siellä, missä hän on. Jotta Jumala voisi vaikuttaa hänessä, ja puhua hänen kauttaan muille itsestään. Että Jumala voisi antaa Sonjalle voimia, ja rohkaisua niihin tilanteisiin johon hän sitä kipeästi tarvitsee. Kiitos Sonjalle panoksestasi Pieksämäen Opkossa!

 

ImageKoko hallitus kaipaa esirukoilijoita. Meidän voimamme ovat huvenneet tehtävien keskellä, joita emme välttämättä ole kokeneet kaikkein omimmiksi. Kyselemme, miksi uurastamme kovasti, jotta opiskelutovereillamme olisi mahdollisuus tulla kuulemaan Jumalan sanaa, kun ei ketään näytä kiinnostavan? Kevään aikana illoissa on ollut vain muutamia satunnaisia kävijöitä hallituslaisten lisäksi. Eikö muka illoille ole tarvetta? Näen, että on. Missä vaan kaikki ovat? En sano, että Opko olisi yksi ainoa paikka hakea hengellistä ravintoa, mutta eipä Pieksämäellä hirveästi ole vaihtoehtoja, juuri opiskelijoille suunnattuja juttuja.

 

Me hallituslaiset alamme olla siinä vaiheessa, että meidän olisi aika siirtyä eteenpäin ja jättää tehtävät seuraaville. Jos seuraajia ei ole kelle tehtävät voisi siirtää, mikä silloin neuvoksi? Rukoilkaa että löytyisi innokkaita jatkajia, jotka oikeasti haluaisivat olla opettelemassa toimimista yhdistyksessä, tekemässä opiskelijatovereitaan varten iltoja ja opettelemassa sitä, että mitä on olla Jumalan työkaluna sekä rakentumassa itse uskossa. Ketään ei voi eikä saa pakottaa, mutta jos löytyisi innokkaita?

 

Image Kaikesta huolimatta olemme, kuin olemme saaneet ensi syksylle ohjelma valmiiksi. Kunpa vaan löytyisi kävijät iltoihin! Itse olen melkein koko syksyn poissa Pieksämäeltä, sillä lähden vaihtoon Espanjaan. Myös Sanna ja Lotta ovat paljon poissa Pieksämäeltä, siksi hallituksen kokouksessa olemme päätyneet siihen, että pidämme virallisia kokouksia vain hätätapauksissa, muuten neuvottelemme nähdessämme, miten toiminta etenee.

 

Image Kiitos aiheenamme on, että Pieksämäen Opkon kannatus on nousut ja saamme pitää työntekijämme Pekan meillä. Pekka on ollut todellinen tuki meille ahertaessa liian pienellä porukalla iltoja kasaan. Välillä, kun on tuntunut että nyt just luovutan kokonaan, Pekka on voinut rohkaista. Myös Hakulisen Riitta, Opkon seniorijäsen on tehnyt tosi paljon Opkon eteen ja tukenut hallituslaisia. Kiitos Pekalle ja Riitalle! Siunausta kaikille ja aurinkoista että virkistävää kesää!:)

 

Heidi Kallio

 

Pekan kuuulumiset

 

ImageKuten Heidi totesi, niin Pieksämeän työssä aika paljon huomiota ovat vaatineet talous sekä ensi syksy, miten niistä oikein selviämme. Talouspuoli on alkanut kohentumaan pikkuhiljaa ja välillä on tullut suorastaan suuria kannatussummia. Sen suhteen meillä ei ole nyt mitään suurta paniikkia ja toivottavasti ei myöskään teillä enää. Oikein lämmin kiitos kaikille, jotka kannoitte kortenne kekoon esirukouksin ja taloudellisen tuen muodossa.

 

Ensi syksyn ohjelman teko oli haasteellista, kun minulla on syksyllä tiistaisin myös Joensuun Opkon iltoja sekä vastuunkantajilla monenlaisia menoja harjoittelujen ja vaihtojen merkeissä. Onneksi Riitta tuli hätiin ja hän pitää myös useamman illan. Saamme tukea myös Hilkasta, niin iltojen pyörittäminen ei vaadi niin paljoa opiskelijavastuuta ja he saavat tulla lepäämään iltoihin, tulemaan palveltaviksi ja saamaan hengellistä ravintoa.

 

ImagePäätimme kevätkauden menemällä eräälle mökille Pieksämäen lähistölle saunomaan ja viettämään aikaa yhdessä. Päätimme illan Hakulisten kanssa yhteiseen rukoukseen ensi syksyn puolesta. Toivottavasti uudet opiskelijat ja mahdollisesti vastuunkantajat löytävät tiensä iltoihimme!

 

Pekka Ryhänen

 

Pieksämäen työtä voitte tukea tilillemme 800013-1044609 viitenumerolla 2176.

 

www.opko.fi/nettipankit


Etelä-Suomen lääninhallituksen 19.12.2008 myöntämän rahankeräysluvan OKU 1345 A mukaisesti Suomen Ev.lut. Opiskelija- ja Koululaislähetys ry voi kerätä varoja tililleen 800013-1044609 kaikille avoimen raamattuopetus-, yhteydenrakentamis- ja tavoittavan toimintansa rahoittamiseen 1.1.2009-31.12.2010 koko Suomessa Ahvenanmaata lukuunottamatta niin, että rahat käytetään välittömästi toimintaan.

Palautelomake

Ota yhteyttä

Hämeentie 155 A 9
00560 Helsinki
(09) 612 9940
opko(at)opko.fi

Tue työtä: FI26 8318 6710 0053 04
Lisätiedot ja rahankeräyslupa


Tapahtumat | Pieksämäki

Ohjelmaa ei ole vielä julkaistu.
Liity jäseneksi

Veritas Forum

VIP

Ruttureppu.fi

ilosanomapiiri

viisikielinen.fi

Nuotta

IFES