| Artikkelin indeksi |
|---|
| Yöpulkkailua ja sirkustemppuja |
| Savonlinnan OPKO |
| Vilhon kuulumisia |
| Pari sanaa taloudesta |
| Hartaus: Älyttömän hyvä uutinen. |
| Kaikki sivut |
Savonlinnan Opkon suurimmat kuluerät ovat työntekijän palkka, iltojen ja leirien kulut sekä tiedotus- ja toimistokulut. Tulot muodostuvat pääosin yksityishenkilöiden lahjoituksista. Lisäksi tuloja saadaan yleisavustuksista ja jäsenmaksuista. Hyvä tapa tukea Opkon työtä on liittyä yhdistyksen jäseneksi. Jäsenyydestä lisää tästä linkistä tai vasemman reunan valikosta.
Savonlinnan Opkon työntekijä työskentelee tällä hetkellä 20 % työosuudella. Se tarkoittaa yhtä päivää viikossa. Toiveena on, että tämä osuus kasvaisi. Se mahdollistaa kokonaisvaltaisemman työnteon sekä esimerkiksi koululaistyön tekemisen aivan eri tavalla. Työosuus nousee mikäli kannatus kasvaa. Tässä Te voit olla avuksi. Savonlinnan työtä voitte tukea tilillemme 800013-1044609 viitenumerolla 2192.
Alla on linkki sivulle josta voi tarkastella Savonlinnan Opkon kannatusta sekä kätevä laskuri, millä voi laskea mitä Sinun panoksesi voisi tehdä?
Savonlinnan Opkon tukijaksi?
Savonlinnan Opkon jäseneksi?
OBS! Huomaa myös kätevä ja vaivaton suoraveloitus! Tulostettava lomake löytyy "Tukijaksi? -sivulta.