Aiotko teologiseen? -valmennuskurssi 2012

Valmennuskurssi teologisen tiedekunnan pääsykokeisiin 8.–11.5.2012
Suomen Raamattuopistossa, Kauniaisissa

Teologia on poikkeuksellinen opiskeltava muiden akateemisten oppiaineiden joukossa. Keskiajalla se oli arvostetuin oppiaine yliopistoissa. Tieteiden helmi, joka oli siunaamassa koko länsimaisen sivistyksen syntyä. Eikä työ ole vielä lopussa. Uskonnollinen lukutaidottomuus valtaa alaa sekulaarisessa Euroopassa. Uusia ”pyhien salaisuuksien” tutkijoita tarvitaan yhä, jotta nykyinen monikulttuurinen Eurooppa tuntisi menneisyytensä ja osaisi kohdata tulevaisuutensa. Teologian opiskeleminen on haastavaa mutta palkitsevaa, välillä riemullista ja välillä tuskallista, toisinaan innostavaa ja toisinaan ihan tavallista – niin kuin kaikki.

Aiotko teologiseen? -kurssi on tarkoitettu sinulle, joka valmistaudut Helsingin teologisen tiedekunnan pääsykokeisiin. Kurssin tavoitteena on a) tarjota hyvät perustiedot pääsykoekirjoista b) valmentaa aineistokokeeseen opettamalla aineistonhallintaa ja vastaustekniikkaa c) käsitellä opiskelijaelämään liittyviä kysymyksiä, odotuksia ja huolenaiheita.

Valmennuskurssit ovat osoittautuneet merkittäväksi tekijäksi pääsykokeisiin valmistauduttaessa. Kurssilla saat opiskella asiantuntevien opettajien ohjauksessa edulliseen hintaan. Paikalla on myös vanhempia teologian opiskelijoita vastaamassa kysymyksiisi itse opiskelun luonteesta.

Kurssi ei korvaa ahkeraa lukemista, mutta antaa vahvan täydennyksen omaan opiskeluun, taitoja käyttää tietojaan mahdollisimman hyvin kokeessa sekä motivaatiota valmistautumiseen. Näiden oppiminen ei välttämättä onnistu sohvalla haaveilemalla.

Tervetuloa kurssille!

Veli-Matti Kujala, kurssisihteeri


Ohjelma

Tiistai 8.5.
11.30 Kurssille ilmoittautuminen ja lounas
12.30 Miksi teologiseen? Tullaan tutuiksi, Veli-Matti Kujala & teologituutorit
13.30 Maailmankansalaisen uskonto luento 1, Antti Leinonen
14.30 Kahvi
15.00 Maailmankansalaisen uskonto luennot 2 ja 3, Antti Leinonen
16.30 Maailmankansalaisen uskonto luento 4, Antti Leinonen
17.15 Päivällinen
18.00 Maailmankansalaisen uskonto luento 5, Antti Leinonen
19.00 Mitä on teologian opiskeleminen? teologituutorit
20.30 Iltatee ja saunat

Keskiviikko 9.5.
8.00 Aamiainen
9.15 Kristitty maailma. Kristinuskon globaali historia luento 1, Eero Junkkaala
10.00 Aamuehtoollinen
10.40 Kristitty maailma. Kristinuskon globaali historia luennot 2 ja 3, Eero Junkkaala
12.00 Lounas
13.00 Kristitty maailma. Kristinuskon globaali historia luennot 4 ja 5, Eero Junkkaala
14.30 Kahvi
15.00 Teologia: mitä ja miksi? Timo Eskola
16.00 Päivällinen
16.45 Tutustumisretki STI:hin ja teologiseen tiedekuntaan, Timo Eskola, teologituutorit
20.30 Iltatee

Torstai 10.5.
8.00 Aamiainen
9.15 Aineistokokeeseen valmistautuminen luento 1, Lauri Vartiainen
10.00 Aamuhartaus
10.30 Aineistokokeeseen valmistautuminen luennot 2 ja 3, Lauri Vartiainen
12.00 Lounas
13.00 Aineistokokeeseen valmistautuminen luennot 4 ja 5, Lauri Vartiainen
14.30 Kahvi
15.00 Aineistokokeeseen valmistautuminen luento 6, Lauri Vartiainen
15.45 Aineistokoe – harjoitus, Lauri Vartiainen
17.15 Päivällinen
18.00 Vapaamuotoista yhdessäoloa, teologituutorit
20.30 Iltatee ja saunat

Perjantai 11.5.
8.00 Aamiainen
9.15 Harjoituskoe – kirjallisuusosa, Veli-Matti Kujala
11.00 Kristitty maailma – African perspective Eero Junkkaala
12.00 Lounas
13.00 Aineistokokeen tarkastelua, Lauri Vartiainen
14.00 Kahvi
14.30 Harjoituskokeen tarkastelua, Antti Leinonen, Eero Junkkaala & Veli-Matti Kujala
15.00 Kurssin päätös: yhteenveto opitusta ja käytännön vinkit eteenpäin

Opiskeltavat pääsykoekirjat
Parhaan hyödyn kurssista saat, jos tutustut jo edeltä valintakoekirjoihin. Olet myös tervetullut, vaikka et olisi valintakoekirjoja vielä nähnytkään.
1. Kristitty maailma. Kristinuskon globaali historia. Martin Marty (suom. Juha Meriläinen). Kirjapaja 2010.
2. Maailmankansalaisen uskonto. Juha Sihvola. Otava 2011.

Hinnat
• Kurssimaksu on 95 euroa.
• Täysihoitopaketti kurssin ajalta majoituksesta riippuen:
Uudessa asuntolassa (huoneissa wc ja suihku):
- yhden hengen huoneessa 234 €
- kahden hengen huoneessa 150 €
Vanhassa asuntolassa (wc ja suihku käytävän varrella):
- yhden hengen huoneessa 188 €
- kahden / kolmen hengen huoneessa 129 €
- neljän hengen huoneessa 116 €
• Pelkkä ateriapaketti koko ajalta (sis. lounaat, kahvit ja päivälliset) maksaa 56 €.
Aterialippuja myydään myös erikseen.

Osallistujan puheenvuoro
”Ilokseni voin ilmoittaa, että opiskelen tätä nykyä Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa! On ollut kivaa nähdä myös paljon tuttuja valmennuskurssilta yliopistolla...tuntuu siltä, että melkein kaikki ovat päässeet sisään!
Kurssi oli minusta varsin hyödyllinen ja mielenkiintoinen, ja lyhyestä kestostaan huolimatta myös varsin tehokas. Vaikka olinkin kurssin jälkeen aivan poikki, koska se oli niin intensiivinen, oli se kuitenkin kaikin puolin hyvä kokemus ja siitä jäi minulle mieluisia muistoja. Kurssilla huomasi myös hyvin "missä mennään" lukemisen suhteen, mikä oli hyvä asia. Kurssin hinta-laatusuhde oli loistava!”
Vuoden 2010 kurssilainen, teol. yo.

Ilmoittautuminen
Ilmoittautuminen ja majoitusvaraukset tulee tehdä 30.4. mennessä Suomen Raamattuopiston toimistoon, (09) 512 3910 tai Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen . Mikäli ilmoittaudut sähköpostitse, mainitse myös mahdollinen majoitustoiveesi sekä ruoka-aineallergiat.

Ohjelmavastuussa
Timo Eskola TT, FT, dosentti, Suomen teologisen instituutin tutkija
Eero Junkkaala TT, Suomen Raamattuopiston teologisen linjan vastaava opettaja
Veli-Matti Kujala TM, Suomen Raamattuopiston teologisen linjan suunnittelija ja opettaja
Antti Leinonen TM, opiskelijatyöntekijä, Oulun ja Kajaanin OPKO

Järjestäjinä
Suomen Ev.lut. Opiskelija- ja Koululaislähetys www.opko.fi
Suomen Raamattuopisto www.sro.fi
Suomen teologinen instituutti www.teolinst.fi

Näin löydät Raamattuopistolle
Suomen Raamattuopisto sijaitsee Kauniaisissa noin 15 km Helsingistä Turkuun päin. Helsingistä Kauniaisiin kulkevat lähijunat S, U, L ja E sekä bussit 109 (Kampin terminaalista, laituri 45) ja 212 (Elielinaukiolta, laituri 35).
Suomen Raamattuopisto, Helsingintie 10 (PL 15), 02701 Kauniainen
puh. (09) 512 3910, Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen , www.sro.fi

Veritas Forum

VIP

Ruttureppu.fi

ilosanomapiiri

viisikielinen.fi

Nuotta

IFES