Blogit

Blogit

Tällä sivulla julkaisemme mm. OPKOn Arkki-lehden artikkeleita, työntekijöidemme ja opiskelijoiden kirjoituksia. 

Syyskauden ensimmäisessä Arkissa kysytään, millaista on elää kristittynä kampuksella, kavereiden kanssa ja kotona. Nuoret ovat tulevaisuuden johtajia, joita OPKO haluaa kasvattaa ja varustaa. Lue ohesta Pertti Järvenpään pääkirjoitus. 

On alkanut ennen näkemätön valintojen suma. Valitsemme kirkossa johtajiksemme piispoja. Äänestämme uudet luottamushenkilöt johtamaan seurakuntia. Tulossa ovat eduskuntavaalit, maakuntavaalit ja Euroopan parlamentin vaalit. Moni vanha johtaja väistyy ja uusia tulee tilalle.

Mitä väliä on sillä, millaisia johtajia valitsemme? Onko maallisten ja kristillisten organisaatioiden johtajuudessa eroja? Mitä odotamme kristityltä johtajalta? Onko voimakas uskonnollinen johtaja hyvä järjestön, liikkeen tai organisaation johtaja? Koulutammeko OPKOssa tulevaisuuden johtajia?

Meillä on oikeus odottaa johtajiltamme suunnan näyttämistä. On tärkeää, että koko organisaatiolla on yhteinen päämäärä. Yhteinen suunta ja maali tarvitaan, vaikka maalia ei koskaan saavuteta. Kun se tulisi mahdolliseksi, maailma on jo muuttunut. Johtajan on osattava tulkita ympäristön muutokset ja suunnattava toimintaa uudelleen ajan vaatimusten mukaan. Johtajan työkalut ovat kuunteleminen, puhuminen, lukeminen ja kirjoittaminen. Näiden avulla hän johtaa vision eli tavoitteiden toteutumista. Miten ihminen voi tuntea työnsä arvokkaaksi, ellei hän tiedä mihin hänen yhteisönsä on menossa ja mitä se tavoittelee?

Ei riitä, että suunta on oikea. Sitä kohti on myös pyrittävä, kaikkien omalta osaltaan. Johtajalta vaaditaan työn edellytysten kehittämistä sellaisiksi, että jokainen voi vaikuttaa tuloksen tekemiseen, saada onnistumisen kokemuksia ja nauttia työstään. Suuressa organisaatiossa löytyy aina niitä, joiden mielestä suunta on väärä ja työkalut tuloksen saavuttamiseen täysin toimimattomia. Keskinäisten kiistojen ja roolien selvittely vievät energiaa tärkeimmän tavoitteen saavuttamiselta. Myös pienissä organisaatioissa, suurista puhumattakaan, keskinäisten roolien ja suhteiden on oltava selkeitä.

Johtaja ei juokse laput silmillään. Hänen pitää tarkkailla ympäristöä ja sieltä nousevia signaaleja. Onko suuntamme edelleen oikea? Pitääkö jostain luopua? Onko aika panostaa johonkin entistä enemmän? Mitä tapahtuu, jos tavoitteemme ei toteudu? 

Kritiikin ja kiitoksen vastaanottaminen kuuluu johtajan luontaisetuihin. Johtajan on oltava valmis kantamaan vastuu hyvässä ja pahassa.

Johtaminen on palveluammatti. Joka teistä on suurin, se olkoon toisten palvelija.

Pertti Järvenpää
OPKOn liittohallituksen puheenjohtaja

Tilaa Arkki ilmaiseksi

 

Mikä on totuus? Tätä kysyi jo legaatti Pontius Pilatus aikanaan. Haluamme olla opiskelijaliike, joka uskaltaa kuunnella vastauksen ja elää arkenakin sen mukaan.

Harvardin yliopiston vaakunassa on latinankielinen sana Veritas. Se tarkoittaa käännettynä totuutta ja toimii yliopiston mottona. Tämän yliopiston yhteydessä on syntynyt Veritas Forum, jossa ajattelijat pohtivat totuuden kysymystä eri näkökulmista. Myös OPKO on ollut mukana järjestämässä näitä tapahtumia ympäri Suomea.

Kysymys totuudesta ei ole uusi. Kaksituhatta vuotta sitten legaatti Pontius Pilatus kysyi saman kysymyksen ja sitä pohditaan yhä edelleen yliopistoissa eri puolilla maailmaa: Quid est veritas?

Mistä kaikki alkoi?

Voiko totuuden löytää ilman Jumalaa? Nykyään saatetaan ajatella, että tiede on syrjäyttänyt Jumalan ja kaiken voi selittää ilman häntä. Vai voisiko ajatella, että tiede pyrkii vastaamaan kysymyksiin, jotka eivät välttämättä suoraan liity Jumalaan ja siksi häntä ei tieteellisissä teksteissä mainita.

Kun ihminen pohtii elämän syvimpiä kysymyksiä, hän joutuu ottamaan kantaa Jumalan olemassaoloon. Tähtitieteilijä kysyy, mikä laittoi alkuräjähdyksen liikkeelle. Fyysikko kysyy, miksi luonnonlait ovat niin järjestelmällisiä ja loogisia. Luonnontieteilijä puolestaan kysyy, miksi luonto näyttää näin ihmeelliseltä ja kauniilta ja miksi maapallon olosuhteet ovat juuri sellaiset, että maapallolla voi olla elämää.

Tasapaino horjuu

Vaikka tieteen keinoin ei pystytäkään vastaamaan kaikkiin kysymyksiin, nykypäivänä on yleistä, että Jumalan olemassaolo kielletään. Monet akateemiset ihmiset pitävät kristittyjä vähä-älyisinä ja epätasapainoisina. Tai vähintäänkin sellaisina, jotka eivät ole kehittyneet samassa tahdissa ympäröivän yhteiskunnan kanssa. Epäilyksiä herättävät esimerkiksi valtavirrasta poikkeava näkemys parisuhdelaista tai skeptisyys evoluutioteoriaa kohtaan. Kristityt, jotka pitävät kiinni kristillisestä vakaumuksestaan silloinkin, kun se on ristiriidassa älymystön enemmistön mielipiteiden kanssa, tulevat helposti leimatuiksi.

Puritaanit peruskivillä

Harvardin yliopiston vanhassa vaakunassa lukee Veritas-sanan lisäksi Christo et Ecclesiae, totuus Kristukselle ja kirkolle. Tämä kuvastaa ajatusta, jonka pohjalta puritaanit perustivat Harvardin yliopiston vuonna 1636.

Vanhan mantereen yliopistoilla on kristilliset juuret. Suomessa suurin osa yliopistoista on perustettu suhteellisen myöhään 1900-luvulla, minkä vuoksi niillä ei välttämättä ole tällaisia juuria. Ne ovat kuitenkin matkineet vanhempia yliopistoja, joilla on kristillinen perintö. Myöhemmin kristillisyyttä on pyritty häivyttämään.

Kirjassa Finding God at Harvard kerrotaan opiskelijoista, jotka ovat löytäneet pelastuksen Jeesuksesta Kristuksesta. Uskolla on ollut merkittävä osa heidän elämässään ja se on auttanut heitä löytämään itsensä ja tarkoituksen elämässään.

Tämä on ollut voimavara myös heidän opinnoissaan ja tutkimustyössään. Heidän ei enää tarvitse löytää arvoa tekemisistään tai saavutuksistaan, vaan yksin siitä mitä he ovat Jumalan lapsina Kristuksessa. Tämä vapauttaa todella paljon voimavaroja tärkeiden asioiden tekemiseen, kuten opiskeluun tai tutkimustyöhön, pätemisen ja pelkän uran luomisen sijaan. He voivat keskittyä siihen minkä vuoksi yliopistot on ylipäätänsä perustettu, eli tieteeseen tieteen itsensä vuoksi. Tämä ei ole tapahtunut ainoastaan Harvardissa vaan myös monessa muussa paikassa ympäri maailmaa.

Vapaa Kristuksessa

Nämä opiskelijat eivät ainoastaan löytäneet pelastusta Kristuksesta, vaan he ovat myös löytäneet paikkansa kirkossa ja yhteiskunnassa. Kun he ovat Kristuksessa, heidät on vapautettu palvelemaan lahjoillaan erilaisissa tehtävissä kirkossa ja yhteiskunnassa. Aiemmin mainitusta kirjasta löytyy useita esimerkkejä siitä, miten lahjakkaat opiskelijat ovat toimineet epäitsekkäästi auttaessaan köyhiä ja hätää kärsiviä ihmisiä suurkaupunkien slummeissa ja kehitysmaissa sekä palvelleet monissa tärkeissä yhteiskunnallisissa tehtävissä.

Pyöveliksi kutsuttu

Kaikkien kohdalla näkyy se muutoksen voima, jonka usko Jeesukseen saa ihmisessä aikaan. Kyseiset opiskelijat eivät tehneet työtä saavuttaakseen hyötyä itselleen tai päteäkseen. Heidän motiiviinsa oli rakkaus vähäosaisia kohtaan ja kutsu palvella nöyrästi eri tehtävissä yhteiskunnassa. Heillä oli jotain siitä kutsumustietoisuudesta, josta Luther käyttää sanaa vocatio, kutsu.

Jokaisella on oma kutsu, jonka kautta on mahdollista palvella ja heijastaa Kristuksen rakkautta tässä maailmassa.

Luther sai aikaan muutoksen opettamalla, että jokaisen kutsu on tärkeä. Sanomalla näin Luther otti kantaa aikansa yleiseen käsitykseen, että Jumalaa voi palvella ainoastaan hengellisten kutsujen kautta, kuten toimimalla munkkina, nunnana tai pappina. Luther oli tässä asiassa siis selkeästi eri mieltä. Hänen mukaansa ihminen voi palvella Jumalaa ja muita ihmisiä myös epähengellisiltä vaikuttavien kutsujen kautta, kuten sotilaana tai pyövelinä.

Palveleva mutta ei mateleva

Opiskelijatyön kautta voimme myötävaikuttaa siihen, että yhä useampi nuori aikuinen löytää Kristuksen ja kutsunsa hänessä. Evankeliumi saa koskettaa ja muuttaa heitä. Opiskelijatyön kautta voimme tukea heitä tässä tärkeässä prosessissa.

Tämän päivän opiskelijat ovat tulevaisuuden vaikuttajia ja johtajia, jotka tulevat toimimaan omista lähtökohdistaan käsin. Kysymys onkin millaisia nämä lähtökohdat ovat. Kypsät kristityt päättäjät, joilla on vahva kristillinen vakaumus, tekevät inhimillisiä päätöksiä eivätkä tavoittele toimissaan ainoastaan omaa etuaan. He toimivat arvojensa mukaisesti palvellen nöyrästi Jumalaa ja lähimmäisiä.

Miten kristittyjen sitten tulisi toimia, jos heidän vakaumuksensa on ristiriidassa ympärillä olevan yhteiskunnan arvojen kanssa? Raamatussa on selvä kehotus (Apt. 5:29): jos jokin taho säätää jotakin mikä on Jumalan tahdon vastaista, on parempi totella Jumalan tahtoa kuin toimia vakaumustaan vastaan. Esimerkiksi lääkäri tai hengellisen työn tekijä voi joutua valitsemaan työpaikan, jossa on vapaus toimia vakaumuksen mukaisesti. 

Aina ei kannata vastustaa

Yhdysvaltalainen Rod Dreher on kirjoittanut kirjan The Benedict Option. Kirjassaan hän ottaa kantaa kysymykseen, miten kristityn tulee toimia kohdatessaan asioita, jotka ovat ristiriidassa hänen uskonsa ja vakaumuksena kanssa.

Dreherin mielestä aina ei pidä julkisesti vastustaa kaikkia vääriä hankkeita, varsinkaan jos vastustuksella ei ole realistisia mahdollisuuksia saavuttaa mitään. Toisaalta hän ei myöskään toivo kristittyjen mukautuvan ympärillä olevan maailmaan, jos se tarkoittaa kristillisen vakaumuksen hälventämistä. Hänen mielestään kristityt eivät kuitenkaan voi toimia kuin kaikki olisi maailmassa ennallaan. Heidän tulee kehittää yhteisöllisiä toimintamalleja, joiden avulla he voivat pitää kiinni uskostaan ja arvoistaan. Meidän tulisi Dreherin mukaan ottaa askel rohkeaan kristilliseen elämään, joka toimii vastavoimana vallitsevalle kehitykselle. Jos emme ota tätä askelta, lapsemme sopeutuvat heitä maailmassa ympäröiviin arvoihin.

Toivon, että OPKO voi toimia opiskelijoiden keskuudessa kristillisenä yhteisönä, jossa voimme tukea ja pitää huolta toisistamme. Kun tiedämme ja tunnemme, että meillä on toisten kristittyjen tuki, voimme rohkeasti kertoa Kristuksesta opiskelupaikalla, vapaa-ajan harrastuksissa tai muissa riennoissa. Uskallamme tehdä tämän siitä huolimatta, että saatamme kohdata vastalauseita ja jopa vihamielisyyttä. Usko Kristukseen sekä muiden kristittyjen tuki kantaa.

Luota Herraan ja tee hyvää, niin saat asua maassasi, turvallisilla laidunmailla. Saat nauttia Herran hyvyyttä, hän antaa sinulle mitä sydämesi toivoo. Anna tiesi Herran haltuun, turvaa häneen. Hän pitää sinusta huolen! (Ps. 37:3-5).

 

Teksti: Robert Ojala, Turun OPKOn opiskelijatyöntekijä

Teksti julkaistu alunperin Arkin numerossa 3/2018.
Tilaa Arkki ilmaiseksi

Musiikkinero, muslimityöntekijäpariskunta ja juuri valmistunut luokanopettaja kertovat, millaista usko on tehnyt heidän arjestaan.

Musiikinopiskelija Tarmo Peltokoski:
”Tahdon tehdä musiikkia monipuolisesti”

Debussyn Faunin iltapäivän partituuria voi aivan hyvin lukea samalla kun tehdään haastattelua. Ainakin siinä tapauksessa, että kyseessä on musiikin monilahjakkuus Tarmo Peltokoski, 18.

Hän opiskelee pianonsoittoa Helsingin konservatoriossa ja erityislahjakkaiden Nuorten Pianoakatemiassa sekä orkesterinjohtoa kapellimestari Jorma Panulan kursseilla.

– Opiskelen myös sävellystä, sovitan, improvisoin ja teen musiikkikomediaa ‒ kaikkea tällaista.

Siinä ohessa hoituu myös aikuislukio, mutta tähän nuori muusikko käyttää aikaa niin vähän kuin mahdollista.

– Maailmassa on paljon ihmisiä, jotka tekevät yhtä asiaa, mutta olisi kiva, jos voisin tehdä kaikenlaista. Silloin kasvaa luovemmaksi ja kokonaisvaltaisemmaksi.

Elokuussa Peltokoski osallistui Suomen suurimpaan kansainväliseen Maj Lind -pianokilpailuun nuorimpana osallistujana ja tammikuussa hän voitti Leevi Madetoja -pianokilpailun.

Improvisointia nuortenilloissa

Musiikki vie melkein kaiken Tarmo Peltokosken ajan.

– En tiedä, millaista minun ikäisen nuoren ”normaali” elämä on.

Silloin tällöin hän ehtii vähän hengähtää tavallisempien nuorten seurassa Helsingin OPKOn nuortenilloissa. Kolme vuotta sitten hän kävi Alppiriparin Sveitsissä ja on siitä asti ollut mukana.

– OPKOlle on kiva päästä rauhoittumaan ja karkuun kiireistä elämää. Kun ylistetään, soitan tietenkin aina ja improvisoin. Pyhän Hengen läsnäolossa muistan, että elämässä on muutakin kuin opiskelu ja työnteko.

Muusikoissa on paljon sellaisia, joille alkoholijuomat maistuvat ongelmaksi asti. Musiikkileireillä Tarmo Peltokoski on joskus polttanut päreensä, kun ohjelma on ollut vaarassa mennä juominkien takia penkin alle. Itse hän ei käytä alkoholia lainkaan. Huhtikuuhun asti hänellä oli siihen hyvä tekosyy: hän oli alaikäinen. Nyt perusteluksi pitää sanoa jotakin muuta.

– Minulta on kysytty, olenko uskossa.Peltokoski vastaa tällaisiin kysymyksiin mielellään. Niiden kautta on auennut innostavia hengellisiä keskusteluja.

Hengen innoittamia säveliä

Musiikki on ääniaaltoja, jotka aiheuttavat tunnetiloja. Tarmo Peltokosken mielestä kuuntelija voi aistia, millaisesta lähteestä sävelet ovat peräisin. Kokemukseen vaikuttaa myös esitystapa. Kristittyjen muusikoiden kiintymys esimerkiksi Bachin ja Brucknerin musiikkiin kuuluu Peltokosken mielestä heidän tulkinnoistaan.

Hän on pohtinut, kuinka paljon hän pystyy omilla ajatuksillaan ja tekemisillään vaikuttamaan kuulijan kokemukseen.

– Jos soittaessani ajattelen jotakin tiettyä asiaa, välittyykö se tulkintani kautta? Tästä on väitelty sadat vuodet.

Hengellinen ulottuvuus tuo kysymykseen uutta kulmaa, koska monet kokevat Pyhän Hengen koskettavan heidän sisintään juuri musiikin kautta.

– Improvisaatiossa välitän vahvasti sitä, mitä minussa on. Minulle on sanottu, että improvisoitu soitto on minun rukouskieleni.

Voiko se olla taivaassa sävellettyä?

– En tiedä, se tapahtuu hetkessä. Improvisaatio on minulle henkilökohtaisin ja luonnollisin tapa tehdä musiikkia, vaikka se on hyvin harvinaista klassisten muusikoiden parissa.

Muslimityöntekijät Timo ja Helena Keskitalo: ”Rahasta ei kinata”

OPKOn entinen pääsihteeri, nykyinen Patmos Lähetyssäätiön muslimityöntekijä Timo Keskitalo ja hänen vaimonsa, kemian tohtori Helena Keskitalo ovat merkillinen pariskunta. Heillä on koko ajan hommia ja aina aikaa. Tähän haastatteluun he löysivät sopivan hetken yhteisellä automatkalla kotoaan Sipoosta Helsinkiin.

Vapaa-aika on Keskitaloille melko tuntematon käsite. Useimmiten se tarkoittaa työhön valmistautumista.

– Tähänkin ongelmaan on hengellinen resepti, nimittäin sapattisääntö. Sitä vain on ekstravaikea noudattaa hengellisessä työssä, niin ironista kuin se onkin, pastori Timo Keskitalo toteaa.

Sunnuntaisin on melkein aina töitä, lepopäivä on siis löydettävä jostakin muualta.

– Lauantai olisi paras, mutta silloin on usein opetusmatkoja, joille mielelläni menen mieheni mukana, Helena Keskitalo kertoo.

Venyvien viikkojen ja päivien keskellä puolisot syövät ateriat yhdessä aina kun ovat yhtä aikaa kotona. Rupattelun lisäksi pöydän ääressä luetaan paljon. Aamulla käsissä on päivähartauskirja, vanha klassikko tai jokin uudempi opus, vaikkapa professori Antti Laaton Vanhan testamentin selitysteos.

Raamattua he lukevat luvun kerrallaan. Kun yksi käännös on päästy loppuun, he aloittavat toisen.

Express-rukouksia

Ystävät, seurakuntalaiset ja työtoverit lähettävät Keskitaloille pitkin päivää viestejä, joissa kerrotaan monenlaisista huolenaiheista. Useimmiten Helena ehdottaa, että he rukoilisivat asian puolesta saman tien. Viime aikoina rukousten aiheina ovat usein olleet palautuspäätöksen saaneet kristityt turvapaikanhakijat.

Ruokarukousten lisäksi Helena on ehdottanut kahvirukouksia. Nukkumaan he eivät mene ennen kuin päivän kiitokset ja tulevan päivän haasteet on tuotu Herran eteen. Iltarukous päättyy aina Isä meidän -rukoukseen.

Helena kehuu miestään tämän halusta auttaa kaikkia ongelmiin joutuneita.

– Timo on ottanut kirjaimellisesti Raamatun kehotuksen ’Älä sano lähimmäisellesi, että tule toiste, jos sinulla kumminkin on, mistä antaa’.

Jos aikaa jää kulttuuriharrastuksiin, pariskunta yrittää etsiä rakentavaa katseltavaa ja kuunneltavaa.

– On todella vaikea löytää sellaista viihdettä tai taidetta, josta voisi nauttia myrkyttämättä sieluaan.

Ruuanjakelua ja näyttelemistä

Suurin osa Keskitalojen tuloista menee avun antamiseen toisille.

– Siitä harvemmin edes tulee kinaa. Kumpikaan meistä ei erityisemmin nauti ostamisesta, molemmat vakuuttavat.

He kierrättävät paljon eivätkä edes ajattele rahaa kovin usein. Vapaaehtoistyötä he tekevät muun muassa Helsingin Andreaskirkossa, jonka ruuanjakelun Timo aloitti 15 vuotta sitten. Kaupoista yli jääneitä tuotteita jaetaan tarvitseville lyhyen hartauden jälkeen.

Timo on vetänyt Helenan mukaan ruuanjakeluun ja Helena puolestaan on vetänyt Timon mukaan suureen draamaan. Helena on paitsi kemisti myös tanssija, joka on ilahduttanut taidoillaan Vivamon Raamattukylän vieraita kymmenisen vuotta. Tulevana kesänä heidät voi bongata Paavalin salaisuus -näytelmästä.

Luokanopettaja Iivi Gröhn: ”Haluaisin elää kuin vanhempani”

Kun Iivi Gröhn, 24, oli pieni tyttö, hän asui perheensä kanssa Bangladeshissa tautien, kaoottisen liikenteen ja huteran hallinnon keskellä. Vanhemmiltaan hän oppi katsomaan arjen haasteita lintuperspektiivistä, Jumalan johdatuksen ja mahdollisuuksien näkökulmasta.

– Äitini oli oikea prayer warrior, kova rukoilija. Kun puhelimeen kilahti esirukouspyyntö, koko perhe pysähtyi rukoilemaan yhdessä asian puolesta, Iivi Gröhn kertoo Aasiasta, jossa hän toimii kesään asti luokanopettajana.

Vaikka Iivin vanhemmilla oli paljon työtä, he kokosivat perheensä säännöllisesti rauhoittumaan hartaushetkiin ja pyhänä kirkkoon.

– Haluaisin elää samanlaista arkea myös oman perheeni kesken.

Iivi Gröhn on viettänyt suurimman osan elämästään ulkomailla. Kun tuli aika valita opiskelupaikka, hänelle ei tullut mieleenkään pyrkiä suomalaiseen yliopistoon.

–  Jumalalla oli kuitenkin erilainen suunnitelma, Oulun yliopiston kansainväliseen luokanopettajakoulutukseen päätynyt Gröhn kertoo.

Kaikkeen ei voi mennä mukaan

Kaupungista löytyi Oulun OPKO, joka auttoi pitämään kiinni kristityn identiteetistä.

– Uutena opiskelijana ryhmään kuulumisen paine voi olla kova. Jouduin heti ensimmäisten viikkojen aikana pohtimaan, mihin opiskelijatapahtumiin menen mukaan ja mihin en, ja mitä tämä tarkoittaa ryhmäytymisen kannalta.

Iivi Gröhn muisti lapsuudenkotinsa mallin ja pyysi Jumalalta päätöksiin viisautta.

– Palaset alkoivat loksahdella paikoilleen. Löysin ryhmästäni uskovia ystäviä, joiden kanssa saatoin viettää aikaa myös opintojen ulkopuolella. Ystävystyin monien muidenkin ryhmäläisteni kanssa, vaikken ollut mukana kaikissa kissanristiäisissä.

Oulun OPKO oli Gröhnin hengellinen koti koko sen ajan, kun hän opiskeli luokanopettajaksi.

– Sain vuosien aikana monia hyviä ystäviä ja kasvoin hengellisesti. Arvostan OPKOn sitoutumista Raamatun opettamiseen ja opiskelijoiden uskonelämän tukemiseen. Jokaisen kokemuksia ja lahjoja arvostettiin.

Lähetyskasvatusta kehittämään

Opiskeluaikanaan Iivi Gröhn toimi Oulun OPKOn hallituksessa lähetysvastaavana. Nyt hän istuu Suomen OPKOn tuoreessa liittohallituksessa.

– Haluaisin ideoida ja kehittää kansainvälistä opiskelijatoimintaa ja lähetyskasvatusta.

Toimelias nainen saa järjestötyöhönkin järjestymään aikaa hyvällä suunnittelulla. Hän aloittaa aamunsa hartaudella, hoitaa päivällä työnsä ja iltaisin hän vetää monesti nuorteniltoja. Sunnuntaina on vuorossa jumalanpalvelus.

– Nykyisessä 24/7-yhteiskunnassa levon ja Jumalan sanan äärelle hiljentymisen tärkeys vain korostuu.

Myös kristilliset juhlat ovat minulle tärkeitä, panostan niiden viettämiseen.

Kristittyjen kuplaan Iivi Gröhn ei kuitenkaan halua juuttua. Hän viettää aikaa muidenkin kuin uskovien ystävien kanssa.

– Toivon, että voin olla omalla elämälläni todistuksena myös ei-uskoville.

Ilo ja kiitollisuus antaa Iivi Gröhnille potkua harmaisiinkin päiviin. Kesällä hän muuttaa Suomeen opettajaksi.

– Yritän joka paikassa nauttia pienistä asioista. Kaikki on Jumalan lahjaa.


Tekstit: Danielle Miettinen
Kuvat: haastateltavien arkistot

Juttu on julkaistu alunperin Arkin numerossa 2/2018

  

Sanassa ja sakramenteissa. Näin luterilaisen kuuluu vastata, kun kysytään, missä Jumala kohtaa ihmisen. Luther ymmärsi asian kuitenkin laajemmin.

Raamatunlause, joka minulle tulee ensimmäiseksi mieleen Jumalan läsnäolosta, on Matteuksen evankeliumin kohta, jossa Jeesus lupaa olla läsnä siellä missä kokoonnutaan ja rukoillaan hänen nimessään.

Minä sanon teille: mitä tahansa asiaa kaksi teistä yhdessä sopien maan päällä rukoilee, sen he saavat minun Isältäni, joka on taivaissa. Sillä missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään. (Matt. 18:19–20)

Voimme ihmetellä Luojan ihmeellisiä luomuksia luomakunnassa. Voimme katsella ympärillemme ja ihmetellä, miten tämä kaikki saanut syntynsä. Onko tämä ainoastaan sattumaa, vai onko takana nerokas luoja, joka on luonut kaiken. Pelastukseen ja Jumalan henkilökohtaiseen tuntemiseen ei kuitenkaan riitä, että tunnemme Jumalan ainoastaan luojana. Johanneksen evankeliumissa on tästä kaksi kohtaa:

Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Ainoa Poika, joka itse on Jumala ja joka aina on Isän vierellä, on opettanut meidät tuntemaan hänet. (Joh. 1:18)

Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani. Jos te tunnette minut, opitte tuntemaan myös minun Isäni. Te tunnette hänet jo nyt, olettehan nähneet hänet. (Joh. 14:6–7)

Vaikka pystymme näkemään luojan tekoja luomakunnassa, Raamatussa kerrotaan, ettei kukaan ole nähnyt Jumalaa. Ainoastaan Pojan kautta voimme pelastua ja oppia tuntemaan Isän Jumalan. Jeesus on ainoa tie.

Johanneksen evankeliumissa on yksityiskohta, joka auttaa meitä ymmärtämään Jumalan läsnäolon käsitettä paremmin. Johanneksen evankeliumin alussa kerrotaan Sanan (kr. logos) tulleen lihaksi ja asuvan meidän keskellämme (Joh. 1:14). Lauseessa esiintyvä kreikan verbi (skēnoō), joka on kirkkoraamatussamme käännetty asua-verbillä, viittaa kreikan kielessä teltassa (kr. skēnē) asumiseen. En usko, että kyseessä on sattuma. Tässä halutaan kertoa, että samalla tavalla kuin Jumalan läsnäolo oli Vanhan testamentin aikana ilmestysmajassa, se on Uuden testamentin aikana Kristuksessa.

Reformaattori Martti Luther uskoi, että voimme kohdata Kristuksen armovälineiden kautta. Yleensä puhumme Sanasta ja sakramenteista. Luther käsittää asian kuitenkin laajemmin. Hän mainitsee Schmalkaldenin opinkohdissa asiat, joiden kautta evankeliumi vaikuttaa. Nämä ovat sananjulistus, kaste, ehtoollinen, avainten valta sekä veljien keskinäinen keskustelu ja rohkaisu.

Viimeiseen näistä hän liittää saman raamatunlauseen, jonka mainitsin ensimmäisenä. Lutherin työtoveri Philipp Melanchthon mainitsee Augsburgin tunnustuksen puolustuksessa, että rukoukseen voidaan liittää Jumalan käsky ja lupaukset, joten sitä voitaisiin sen perusteella pitää sakramenttina (Ap. 13.16). Tosin reformaattorit pitäytyivät tiukemmassa tulkinnassa ja kutsuivat sakramenteiksi ainoastaan kastetta ja ehtoollista, koska niihin oli myös liitetty aine. Tämä ei kuitenkaan sulje pois sitä, että rukous on Jumalan käskemää ja siihen on liitetty monta vahvaa lupausta. Puhuessamme Sanasta ja sakramenteista voimme helposti unohtaa muut asiat, joista reformaattorit puhuvat tunnustuskirjoissa. Uskon, että he eivät olisi toista mieltä, jos väittäisin, että heidän mielestään Jumalan läsnäoloa voi tuntea uskovien keskinäisen keskustelun ja rukouksen kautta kuten Matteuksen evankeliumin 18. luvussa kerrotaan.

Miten sitten Jumalan läsnäolo vaikuttaa meihin? Ensinnäkin olemme saaneet pelastuksen lahjan, kun uskomme Jeesukseen Kristukseen (Joh. 3:16). Saamme syntimme anteeksi (Matt. 26:28) ja ikuisen elämän (Joh. 3:15). Jumala vaikuttaa uskovissa myös Hengen hedelmää:

Hengen hedelmää taas ovat rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä. (Gal. 5:22–23)

Samalla tavalla kuin hyvä ja terve puu tuottaa itsestään hedelmää, Henki vaikuttaa uskovissa sen, että heissä kasvaa hedelmää. Kyseessä ei ole oma teko, vaan Jumalan teko meissä. Henki vaikuttaa meissä kaikkia niitä hyviä ominaisuuksia, joista Galatalaiskirjeen 5. luvussa kerrotaan.

Apostoli Paavali kirjoittaa, että Galatan uskovat saivat Hengen ja kokivat voimatekoja keskuudessaan kuulemalla ja uskomalla evankeliumin (Gal. 3:2 ja 3:5). Tässäkään tapauksessa Jumalan toiminta ei ollut riippuvainen ihmisten teoista. Paavalin mukaan Jumala antaa voimatekojen tapahtua kun galatalaiset uskovat evankeliumin. Jumalan läsnäolo voi ilmentyä uskovien keskuudessa voimatekoina. Näin oli myös Jeesuksen toiminnan aikana. Kun Johannes kastajan opetuslapset kysyivät Jeesukselta oliko hän se jonka piti tulla, he saivat seuraavan vastauksen:

Kertokaa Johannekselle, mitä kuulette ja näette: Sokeat saavat näkönsä ja rammat kävelevät, spitaaliset puhdistuvat ja kuurot kuulevat, kuolleet herätetään henkiin ja köyhille julistetaan ilosanoma. (Matt. 11:4-5, vertaa Luuk. 7:22)

Paavali kirjoittaa korinttilaisille armolahjoista (1 Kor. 12–14) ja painottaa, että Jumala antaa Hengen ilmetä itse kussakin erityisellä tavalla, yhteiseksi hyödyksi (12:7). Armolahjoja on monenlaisia (12:4) ja Paavali mainitsee ainoastaan yhdeksän niistä tässä yhteydessä (12:8–10), mutta Uudessa testamentissa mainitaan useampia armolahjoja eri paikoissa. Paavali pitää profetoimista tärkeänä armolahjana (14:1), sillä profetoiva puhuu Jumalan salaisuuksia ihmisille (14:2) ja sen myötä rakentaa, kehottaa ja lohduttaa (14:3). Uskon, että voimme myös tänä päivänä kokea Jumalan puhetta, jossa ihmisten sydämen salaisuudet palastuvat (14:25). Jumalan läsnäolo tulee profetian kautta lohduttavina ja rakentavina sanoina, kun rukoilemme ja olemme koolla hänen nimessään.

Robert Ojala
Turun OPKOn opiskelijatyöntekijä

 

Lisää blogeja

Arkin toimitus
Paavali kehottaa tessalonikalaisia rukoilemaan lakkaamatta (Tess. 5: 17) ja roomalaisia hellittämättä (Room. 12:12). Kolossalaiskirjeessä Paavali sanoo, että...
Arkin toimitus
Julianna Rantanen, 23, empii. Ottaisiko tonttulatten vai chailatten. Päätökset vaativat rohkeutta, toiset enemmän kuin toiset. Kahvilan pöytään lähtee...
Arkin toimitus
Näillä sanoin Jumala rohkaisi Joosuaa, Nunin poikaa, jonka tehtävänä oli viedä Israelin kansa Jordanin yli luvattuun maahan. Joosua oli Mooseksen palvelija...
Arkin toimitus
Juliannan todistus: "Jumala antaa rauhan"   Esan todistus - “Jumala vastasi rukoukseeni isommin kuin uskalsin toivoa”   Sofian todistus - "Usko tuo...
Arkin toimitus
Tänä päivänä henkinen taistelu lapsista on entistä kovempi, kun tukena ei ole enää yhtenäistä arvopohjaa ja Jumalan kunnioitusta. Yhteiskunnan taholta lapsi...
Arkin toimitus
Janne aloitti opiskelun Tampereella armeijan jälkeen vuonna 2004. Kielet olivat kiehtoneet jo pitkään ja opiskelupaikka aukesi saksan kielen ja kulttuurin...
Arkin toimitus
Jouni Lehikoinen, Turun Mikaelin seurakunnan kirkkoherra Lehikoiselle reformaatio merkitsee juurille palaamista ja uudistusta muistutusta siitä, että Raamattu...