Blogit

Blogit

Tällä sivulla julkaisemme mm. OPKOn Arkki-lehden artikkeleita, työntekijöidemme ja opiskelijoiden kirjoituksia. 

Johtajia ei synny, heitä tehdään. Yksi OPKOn kansainvälisen kattojärjestön IFESin (International fellowship of Evangelical students) strateginen painopiste on johtajien kehittäminen. 

IFES on yli 70 vuotta kestäneen olemassaolonsa aikana kasvattanut kymmeniä tuhansia johtajia kaikkialle maailmaan. He ovat saaneet aluksi kokeilla siipiään opiskelijatyötä tekevässä vapaaehtoisorganisaatiossa. Opiskelujen jälkeen ovat avautunut uudet maisemat ja johtamisen kentät. Nuorena saatu hengellinen pääoma ja opitut taidot ovat kantaneet eteenpäin vastuullisiin tehtäviin. 

Myös OPKO on ansioitunut johtajien ja vastuunkantajien kasvattajana ja sparraajana. Törmään jatkuvasti merkittävillä pelipaikoilla toimiviin OPKOn entisiin opiskelijoihin eli alumneihin tai senioreihin. Heitä työskentelee muun muassa politiikan huipulla, suuryritysten pomoina, professoreina, startup-yritysten kippareina, kirkkoherroina, kappalaisina ja järjestöjen toiminnanjohtajina. Opiskelijatyön vaikutus näkyy usein vasta vuosikymmenten kuluttua.

Kristitty ja johtaja

Mikä sitten on kristillisen opiskelijaliikkeen erityisanti johtajien kouluttajana ja kasvattajana? IFESissä tähän kysymykseen vastataan sanomalla, että järjestön johtajien kehittämisessä ei ole kyse mistä tahansa johtajien joukosta, vaan kristityistä johtajista, jotka tekevät työnsä laadukkaasti. Johtajasta tekee kristityn esimerkiksi se, että hänen johtamisfilosofiansa ja ihmiskuvansa nousee Raamatusta. Tämä väistämättä näkyy johtamistyössä esimerkiksi rehellisyytenä, vastuullisuutena, tavassa kohdata työtovereita ja alaisia. Pelkkä kristillinen usko ei kuitenkaan takaa sitä, että johtaja on toimessaan hyvä.

Jokaisen johtajan tulisi hallita johtamistaitoja, tehdä työnsä vastuullisesti, kehittyä ja oppia uutta. Raamatussa ei milloinkaan kehuta huonosti tehtyä työtä. Päinvastoin, saadut leiviskät tulee hoitaa uskollisesti. Apostoli Paavali sanoo tämän Roomalaiskirjeessä (12:8) näin: ”Joka johtaa, johtakoon tarmokkaasti.”

Ei lastenleikkiä

Raamatussa johtajan rima on laitettu korkealle. 1. Timoteuskirjeessä Paavali opettaa, millaisia ominaisuuksia johtajalla tulisi olla. Hänen tulisi olla rauhallinen, vieraanvarainen, ei rahanahne, perheensä hyvin hoitava ja moitteeton. Listan ääressä lahje tutisee. Paavali kehottaa silti tavoittelemaan johtajan virkaa rohkeasti, vaikka vaatimukset ovat lähes mahdottomat. Niin kuin kaikkien muidenkin tehtävien ja kutsumusten hoitaja, myös johtaja tarvitsee koulutusta, toisten tukea ja armeliaisuutta. On hyvä tunnistaa omat vahvuutensa ja samalla olla tietoinen puutteistaan. Silloin keskeneräinen voi onnistua Jumalan armon varassa. Ja keskeneräisiähän me olemme kaikki.

OPKOnkokoinen paikka

OPKO on kasvatusjärjestö. Koululaiset ja opiskelijat ovat toimintamme parissa joitakin vuosia. Myös monille työntekijöille järjestö tarjoaa ensimmäisen vakinaisen työpaikan, jossa opitaan esimerkiksi johtamaan vapaaehtoisia. Järjestössä työskenteleminen on siis itsessään työelämälähtöistä johtamiskoulutusta. Samalla tavalla kuin Isä Jumala antoi Jeesuksen Marian ja Joosefin kasvatettavaksi, ovat

OPKOn toiminnassa mukana olevat nuoret suuri lahja järjestölle. Jeesuksen vanhemmat opettivat Jeesukselle, mitä merkitsee olla ihminen. Lapsuudenkodissaan hänelle ”karttui ikää ja viisautta” (Luuk. 2:52). Vähitellen Jeesus kasvoi kiinni omaan kutsumukseensa ja ymmärsi samalla, mikä on hänen tehtävänsä maailmassa. 

Kasvatusjärjestönä OPKO opettaa lapsille ja nuorille Jumalan sanaa. Sen kautta kasvaa ymmärrys siitä, kuka Jumala on ja millainen minä olen ainutlaatuisena ihmisenä. Järjestö tarjoaa puitteet, kasvuympäristön ja paikan kokeilla siipiään vastuun kantamisessa ja johtamisessa. Monien johtamispolku alkaa pienestä. Opiskelija on kenties mukana suunnittelemassa leiriä, pitää elämänsä ensimmäisen puheen, organisoi nuorteniltaa, johtaa raamattupiiriä tai vastaa paikallisyhdistyksen kirjanpidosta. Vastuuta kantaessaan ihminen alkaa loistaa. Tarkkasilmäinen työntekijä huomaa kyllä nopeasti kuka tai ketkä ovat luontaisia johtajia: ketä kuunnellaan tai ketä toiset seuraavat. Ja onneksi kaikkia ei ole tarkoitettu johtajiksi, vaan jokaisella on omat yhtä tärkeät lahjansa ja kutsumuksensa.

Oma kutsumus löytyy palvelemalla. Jos nuori lisäksi saa kukkurakaupalla rakkautta ja kannustavaa palautetta, hänen elämässään voi tapahtua melkein mitä vaan.

Jussi Miettinen

Maanmuuttajat alkaa syksyllä 2021

OPKO, Perheniemen evankelinen opisto ja Lähetysyhdistys Kylväjä aloittavat uudenlaisen puolitoistavuotta kestävän kutsumuspohjaisen johtamisvalmennuksen, Maanmuuttaja-johtamiskoulun. Missiona on Kristukselle ja omalle kutsumukselle antautuneiden muutoksentekijöiden nostaminen ja varustaminen yhteiskunnan eri sektoreille seurakunnista, hengellisiin järjestöihin, politiikkaan, liike-elämää, tieteeseen ja taiteeseen.

Koulutusuutinen OPKOn kotisivuilla

Siirry Maanmuuttajat-koulutuksen omille kotisivuille

 

"En ole oikein johtajatyyppiä. Tämä on lause, johon aika moni meistä varmasti pystyy samaistumaan", kirjoittaa Susanna Sihvonen Tampereen OPKOlta. 

Voisi ehkä vähän raflaavasti sanoa, etten ole oikein seuraajatyyppiäkään. Ehkä tähänkin ajatukseen samaistuu joku. Lapsesta asti olen ollut vähän sellainen oman tien kulkija, joka on aina viihtynyt erinomaisen hyvin omien juttujensa parissa hääräten eikä koskaan oikein tuntenut oloaan kotoisaksi joukkuepeleissä tai marttakerhossa. No joo, ehkä olen marttakerhoiluun vieläkin vähän nuori, mutta ehkä keksit, mitä ajan takaa.

Jeesuksen seuraaja olen kuitenkin ollut aina. Ja sen ansiosta minusta on tullut johtajakin, nimittäin solunjohtaja. Solut ovat pienryhmiä, joissa kokoonnutaan noin parin viikon välein yhdessä iltapalan, rukouksen ja raamatunlukemisen äärelle. Olen vetänyt omaa solua nyt kolmisen vuotta, ja siitä on tullut minulle rakas oma paikka. Solulaisetkin tuntuvat tykänneen. Ainakin kovasti aina kyselevät, koska nähdään seuraavan kerran.

Vielä muutama vuosi sitten en olisi voinut kuvitellakaan itseäni tähän rooliin. Sana johtajuus herätti minulle mielikuvia jostakin synnynnäisestä lahjasta, joka minulta sattuu uupumaan. Roolista, johon joku pirtsakka ekstrovertti solahtaa kuin luonnostaan, ja sitten olemme me muut. Kun kerran jossain saarnassa pastori sanoi, että paimenuus kuuluu kaikille, se lähinnä ärsytti. Ei kyllä minulle ainakaan. Millainen johtaja muka voisin olla, jos seuraaminenkin on välillä hajamielistä tarpomista? 

Vastaus on, että pieni. Solut ovat nimensä mukaisesti pienryhmiä. Minun oma soluni on minulle sopivan kokoinen paikka. Oman solun johtaminen on se kevyt ies, jonka minun harteeni jaksavat kantaa. Suurempiakin johtamisrooleja toki löytyy aina ottajille, ja niitä ottajia tarvitaan. Jumalan edessä olemme kuitenkin kaikki pieniä. Suuruuden voimme jättää kaikessa rauhassa Hänelle. Meidän Herramme on se, joka kannattelee pieniä ja suuria taakkoja puolestamme myös silloin, kun väsymme tai epäröimme tai kun meistä tuntuu, ettemme osaa. 

Levosta käsin on hyvä paikka, mistä itseään voi lähteä haastamaan.

Susanna Sihvonen
Tampereen OPKOn hallituksen jäsen, kielenkääntäjä

Teksti on julkaistu aikaisemmin Arkki-lehden numerossa 1/21. 

 

"Murtumakohtia ei tarvitse piilottaa"

Tornionjokilaaksossa kasvaneesta kouluneuvoston puheenjohtajasta tuli ensin tiimiesimies ja aluekappalainen, sitten ison seurakunnan kirkkoherra, kirkkohallituksen kansliapäällikkö ja lopulta piispa. Jukka Keskitalon mielestä kypsään johtajuuteen kuuluu omien varjojen ja murtumakohtien tunnistaminen ja tunnustaminen.

Pohjoisen piispan talvinen työviikko antaa hyvän kuvan siitä, mitä kaikkea hiippakunnan hengellisen johtajan vastuulle kuuluu. Jukka Keskitalo on antanut rovasteille arvonimiä, lounastanut Oulun kaupunginjohtajan kanssa, juhlinut piispa Samuel Salmelle myönnettyä rintamaveteraaniliiton kunniaristiä, tehnyt Alavieskan seurakuntaan piispantarkastuksen ja pitänyt yhteyttä Pipliaseuraan, jonka hallituksen puheenjohtajana hän toimii.

Kaiken keskellä on verkkopalavereita ja -kokouksia tuomiokapitulin henkilöstön ja piispakunnan kanssa. Niin, ja tämä Arkin haastattelu, jolle piispa ystävällisesti raivasi tilaa pullottavasta kalenteristaan. Keskitalon johtamiskulttuuriin kuuluu panostaminen mediasuhteisiin ja dialogiin kirkon ja yhteiskunnan erilaisten toimijoiden kanssa.

Niiden 25 vuoden aikana, jotka Keskitalo on toiminut esimiehenä, vuorovaikutuksen merkitys on koko ajan kasvanut.

– Siitä on tullut suorastaan vaatimus. Asiantuntijaorganisaatioissa odotetaan, että esimies viestii avoimesti ja keskustellen.

Perustehtävän sanoittaja

Esimies ei ansaitse arvostusta enää pelkällä asemalla, vaan johtajuus on ansaittava. Pelkkä vuorovaikutus ei tässä tietenkään riitä. Pitää ymmärtää syvällisesti, mitä varten hänen johtamansa yhteisö on olemassa.

– Iloitsen vuorovaikutuksen lisääntymistä. Johtaja johtaa esimerkillään ja teoillaan, mutta myös puheellaan. Johtajan on hyvä osata sanoittaa yhteisönsä perustehtävää ja suuntaa. Ohi on aika, jolloin johtaja lausahti ohjeita etäältä, ja hyvä niin.

Myönteinen kehitys voi tietysti mennä liian pitkälle. Johtajan ominaisuuksia voidaan korostaa niin paljon, että johtajan asemaa itsessään ei enää kunnioiteta.

– Tämä voi heikentää johtajuutta ja koko yhteisö kärsii. Esimies voi onnistua vain silloin, kun johtajuus ja sen tarve tunnustetaan yhteisössä.

Esimiehen tukeminen kuuluu Jukka Keskitalon mukaan alaistaitoihin. Tämä ei tarkoita kritiikittömyyttä suhteessa esimieheen, mutta jos johtaminen perustavalla tavalla kyseenalaistetaan, syntyy varjojohtamisjärjestelmä.

– Joku aina nappaa johtajuuden, jos johtaja ei johda.

Varjojohtajuutta voi ennalta ehkäistä luomalla avoimet ja turvalliset mahdollisuudet kritiikin esittämiselle myös johtajia kohtaan.

Arvotietoiset milleniaalit

Pitkän työuransa aikana Jukka Keskitalo on nähnyt sekä johtajien että alaisten muuttuvan. Milleniaalit eli 2000-luvulla syntyneet ja vähän vanhemmatkin nuoret odottavat työnantajiltaan paljon. He haluavat, että työnantajan arvot ovat heidän arvojensa mukaiset ja työtehtävät vievät heitä eteenpäin uralla ja tuottavat sisäistä tyydytystä.

Työn tekeminen pelkän elannon vuoksi on korkeasti koulutettujen nuorten aikuisten parissa harvinaista. Halutuimmat osaajat kilpailuttavat työnantajia ja työyhteisöjä.

Arvotietoisuus ja työn mielekkyyden etsiminen ovat Keskitalon mielestä hyviä asioita, mutta liian pitkälle vietynä sitoutuminen saattaa unohtua.

– En voi olla aina kiinnostunut vain siitä, mikä palvelee minua ja minun urakehitystäni. On hyvä oppia palvelemaan lahjoillaan yhteisöään sitkeästi silloinkin, kun se aiheuttaa jostakin luopumista.

Keskitalon mielestä johtajan taidot muodostuvat luontaisista ominaisuuksista ja oppimisesta. Kirkko on jo parikymmentä vuotta ymmärtänyt, että johtajia pitää kouluttaa, Keskitalo kehuu. Kirkon 50 opintopisteen laajuinen johtamisen erityiskoulutus (JOK) on muutoshakuinen ja suuntautuu tulevaisuuteen.

Järjestöt opettavat notkeutta

Moni kirkossa johtamisvastuuta kantava on saanut ensimmäiset johtamismallinsa ja -oppinsa nuorena seurakunnassa tai järjestössä.

– Järjestöissä saa harjoitella vastuun ottamista ja kantamista. Niissä kasvaa myös kyky reagoida haasteisiin notkeasti. Järjestöissä toimineet ihmiset ovat tuoneet kirkon luottamuselimiin notkeutta ja nopeutta.

Pappisvihkimystä haluavia haastatellessaan Keskitalo on huomannut, että monet heistä ovat toimineet vapaaehtoistehtävissä, esimerkiksi vertaisjohtajina opiskelijajärjestöissä.

Järjestöjen panos johtajien kasvattamiseen ei tietenkään hyödytä vain kirkkoa, vaan koko yhteiskuntaa.

– Jyväskylässä työskennellessäni huomasin, että monet Jyväskylän OPKOssa toimineet etenivät tärkeille paikoille.

Piispa Keskitalo muistuttaa, että johtajaksi kasvaminen alkaa oman persoonallisuuden kasvusta ja arvopohjan löytämisestä. Kristityn identiteettiin ja minuuteen liittyvä pohdiskelu on tärkeää rakennusainetta.

Itsetuntemus parantaa johtamistaitoja, mutta asia on toisinkin päin: johtajuus lisää itsetuntemusta.

Rohkeutta delegointiin

Kun Jukka Keskitalo kertoo työurastaan, piispaksi päätyminen tuntuu hyvin luonnolliselta.

– Kaikki tehtävät, joita olen hoitanut, ovat valmistaneet polkua nykyiseen tehtävääni.

Ensimmäisen johtamistehtävänsä Keskitalo sai Jyväskylän seurakunnasta, jossa hän toimi aluekappalaisen virassa tiimiesimiehenä.

– Se oli ruohojuuritason tekemiseen ankkuroitua lähijohtamista.

Kirkkoherrana Jyväskylässä hän johti Suomen suurinta seurakuntaa ja kolmeasataa alaista.

– Silloin jouduin pohtimaan delegointia. Oli luotettava, että alaiset tekivät sen, mikä heille oli uskottu.

Näin ison yhteisön johtajana Keskitalon oli luovuttava pelaajavalmentajan roolista.

– En voinut hyökätä itse kaukalossa koko ajan, vaan täytyi varustaa ja valmentaa. Kirkkoherrana opin selkeää tehtävänantoa ja antamaan palautetta.

Yhdeksän vuotta kirkkohallituksen ylimpänä virkamiehenä, kansliapäällikkönä, oli paljolti hallinnon hoitamista. Sekin oli Keskitalon mielestä erittäin mielekästä ja tärkeää työtä.

Hallinto luo edellytykset

Hallintomiehen osaa surkutteleville Keskitalolla oli vastaus valmiina.

– Sanoin, että tämäkin on Jumalan valtakunnan työtä. Kansliapäällikkö luo edellytyksiä kirkon hengellisen perustehtävän hoitamiselle.

Kirkon hengellinen perustehtävä on se punainen lanka, joka on aina ollut Keskitalon työn ytimessä. Kun etsitään uutta, rönsyilemisellä voi olla arvoa, mutta esimiehen tulee muistuttaa mistä juuresta kaikki nousee.

– Perustehtävä on Kristuksen antaman kaste- ja lähetyskäskyn täyttäminen.

Oulun hiippakunnan piispan sauvaa Keskitalo on kantanut reilut kaksi vuotta.

– Tämä on työurani viimeinen tehtävä, koitan antaa siihen kaiken, mitä olen tähän mennessä saanut. Koko ajan voin edelleen myös kasvaa.

Vaikka piispan haasteet ovat maallistuvassa yhteiskunnassa suuria, Keskitalo on mielissään siitä, että hän on saanut hallinnollisen vaiheen jälkeen palata hengellisen johtamisen pariin.

– Pohjoisessa piispan tehtävää arvostetaan. Piispan ääntä halutaan kuulla.

Keskitalo toivoo olevansa dialogiin pyrkivä ja siinä taitava piispa, joka reagoi ketterästi yhteiskunnan muutoksiin. Tämä tavoite mielessään hän valitsi avustajakseen teologin sijaan viestinnän ammattilaisen ja yritysmaailmaa hyvin tuntevan Harriet Urposen.

Matkalla minuuteen

Jukka Keskitalon johtajan lahjat orastivat jo 1970-luvulla Tornionjokilaakson Karungissa, jossa hän toimi kouluneuvoston puheenjohtajana

– Olen nuoresta asti halunnut kouluttautua ja kasvaa johtajana. Tämä on ollut jatkuvaa matkaa minuuteen ja omien varjojen tiedostamista. Vähitellen olen tunnistanut kipupisteitä, joiden kanssa on ollut tarpeen tehdä työtä.

Keskitalo kertoo, että piispan roolissa ei ole aina helppo löytää rinnalla kulkijaa. Hänellä on ”onneksi” muutama ihminen, joiden kanssa voi tarpeen tullen keskustella luottamuksellisesti ja rehellisesti työhön liittyvistä henkilökohtaisista kysymyksistä.

Keskitalo suosittelee jokaiselle isoa johtamisvastuuta kantavalle, että tällä olisi työyhteisön ulkopuolinen, luotettava ja viisas henkilö, jonka kanssa voi keskustella haasteistaan rehellisesti. Pelkkä hymistely ja myötäkarvaan silittäminen ei auta omien sokeiden pisteiden näkemisessä. Sitä varten tarvitaan rohkeasti totuutta näyttäviä peilejä.

Kohti yksinkertaisuutta

Rehellinen ja samalla kannustava peili Keskitalolle on ollut piispa ja professori emeritus Eero Huovinen.

– Hän on ollut pitkään mentorini. Yliopistossa hän oli opettajani ja piispanakin olen oppinut häneltä paljon.

Mitä esimerkiksi?

– Kyvyn tuoda viesti esille yksinkertaisen oivaltavasti niin, että sen ymmärtää jo muutamasta sanasta tai lauseesta.

Keskitalo ihailee Huovisessa myös rohkeutta näyttää tunteitaan.

– Johtajan iso kysymys on, kuinka paljon ja missä hän avaa sieluaan. On tärkeää, että johtaja uskaltaa näyttää haurauttaan.

Teflonpinnan sijaan johtajan kannattaa tavoitella aitoutta, Keskitalo sanoo. Rikkinäisyyttä ei tarvitse piilottaa.

– Tulen koko ajan tietoisemmaksi omista murtumistani, se on tärkeää.

Jukka Keskitalolla on vapaahetkinä kotona mukavaa seuraa, jonka kanssa voi keskustella kirkon ja yhteiskunnan ilmiöistä.

– Pidän vaimoani Marjaa viisaana ihmisenä. Olen hyötynyt johtajanakin siitä, että saan pallotella asioita hänen kanssaan.

Isän perintö

Maalaistalossa kasvanut Jukka Keskitalo teki lapsena isän kanssa paljon töitä. Isä oli sodan käynyt talonpoika, joka opetti esimerkillään ja kasvatti samalla ahkeraksi. Vaikeita sotakokemuksia mukanaan kantanut mies oli välillä karu ja ankara. Äiti koetti siinä välissä pehmentää ilmapiiriä. Vanhana ja sairaana isäkin lopulta pehmeni.

– Olen halunnut ottaa etäisyyttä isän ankaruuteen, mutta alitajuisesti olen silti saattanut kantaa sitä. Olen tehnyt itseni kanssa töitä, etten reagoisi asioihin impulssien ja affektien pohjalta.

Jukka Keskitalo on halunnut tietoisesti olla kannustava isä. Kolmesta tyttärestään ylpeä mies kehuu heitä myös hyviksi johtajiksi.

– Hanna vastasi 13-vuotiaana partioleirillä 70 hengen ruokahuollosta. Kaksi tyttäristäni on jo äitejä. Ihailen sitä, miten he pyörittävät arkeaan. Eivät he ajattele olevansa suuria johtajia, mutta tekevät silti todella tärkeää työtä.

Vähässä uskollinen

Mistä johtajan tehtävistä haaveilevan nuoren kannattaa aloittaa?

– Kun palvelee pienissä asioissa, saa suurempaa vastuuta. Ole vähässä uskollinen. Johtajaksi kasvetaan askel askeleelta. Aloittaa voi vaikka partiossa tai opiskelijajärjestössä.

Vastuun kantaminen on Keskitalon mielestä tärkeää myös persoonan kasvun ja itsetuntemuksen kannalta. Siinä tulee tietoiseksi omista vahvuuksistaan ja varjoistaan.

Myös elämänkokemus kasvattaa johtajia – sekä monipuolinen, avoin ja rohkea elämä. Johtajana kasvava ihminen kasvaa aina myös ihmisenä.

– Raamatun johtajien elämää kannattaa tutkailla. He ovat esimerkkejä sekä hyvässä että huonossa.

Esimerkiksi Mooses, Joosua ja tietenkin Jeesus ovat hyviä johtajan esikuvia. Daavidin tarina muistuttaa, että epäonnistuva ja langennut johtaja saa tehdä parannuksen.

Keskitalo kertoo, että iän myötä johtajuuden ympäriltä on karissut kaikki glooria ja hypetys

– Johtaminen on kovaa työtä. Johtaja ei palvele itseään, vaan ennen muuta yhteisöään.

Teksti: Danielle Miettinen
Teksti on julkaistu aiemmin Arkki-lehden numerossa 1/21.

 

”Jokaisen hengellisen liikkeen elinvoimaisuus mitataan sen kyvyssä kasvattaa uusia vastuunkantajia.” Nuo evankelista Kalevi Lehtisen viisaat sanat eivät ole jättäneet rauhaan. Ne nousevat usein mieleeni, kun OPKOssa tai sisarjärjestöissämme etsitään työntekijöitä tai vapaaehtoisvastuunkantajia. Verkot joudutaan monesti levittämään laajalle, jotta oikeat ihmiset löytyvät, jos löytyvät silloinkaan. Ykkösketjun kohdalla tilanne on erityisen vaikea. 1960 ja -70-luvuilla herätyksen kokeneiden konkareiden eläköityessä ei farmiliigasta tahdo löytyä innokkaita, taitavia ja kutsumustietoisia johtajia väistyvien tilalle. Mikä on mennyt vikaan?

Johtajavaje ei ole vain viidesläisten herätysliikejärjestöjen ongelma. Se on kansainvälinen haaste. Yhdysvaltalainen johtamiskouluttaja, pastori ja entinen lakimies Carey Nieuwhof teetti aiheesta tutkimuksen, johon osallistui 1400 kasvavaa seurakuntaa. Tutkimuksessa kävi ilmi, että johtajien kehittäminen oli seurakuntien suurin ongelma. Nieuwhofin mukaan jokainen hengellinen liike ja seurakunta tarvitsee kahdenlaisia vastuunkantajia: niitä, jotka luovat muutosta ja innostavat toiset seuraamaan, ja niitä, jotka mieluimmin toteuttavat ja kehittävät toisten heille antamia tehtäviä. Jos emme panosta vastuunkantajien koulutukseen, emme löydä heitä, joilla on lahjat ja sisäinen kutsu johtaa. Tämän lehden sivulla neljä Nieuwhof kertoo, miten voi tunnistaa potentiaalisen johtajan.

Vuoden 2021 ensimmäisen Arkki-lehden teema on johtajuus. Usein ajattelemme, että johtaminen kuuluu harvoille ja valituille. Tämä ei pidä paikkaansa. Raamattupiirin vetäjä, lapsiperheen arkea pyörittävät vanhemmat, nappulaliigassa toimivan pihajoukkueen kapteeni, nuorisotyöntekijä, pienen yrityksen johtaja ja kuntavaltuutettu toimivat kaikki johtamistehtävässä. Kaikissa näissä tehtävissä kysytään taitoa ja luonnetta. Johtaminen ei ole helppoa, mutta siinä voi kasvaa ja kehittyä.

OPKO on kristillinen nuorisoliike, jonka yksi keskeinen tehtävä on kasvattaa ja varustaa uusia vastuunkantajia ja johtajia. Eikä millaisia vastuunkantajia tahansa, vaan asiansa osaavia, kutsumustietoisia ihmisiä, joilla on selkeä kristillinen ihmiskuva.

Haluamme OPKOssa rakentaa parempaa huomista entistä määrätietoisemmin. Siksi aloitamme yhteistyössä Perheniemen evankelisen opiston ja Lähetysyhdistys Kylväjän kanssa uudenlaisen kutsumuspohjaisen johtamiskoulutuksen. Se kantaa nimeä ”Maanmuuttajat – johtamiskoulu”. Voit lukea siitä lisää tästä lehdestä. Tahdomme osaltamme varustaa etenkin opiskelijoita ja nuoria aikuisia toimimaan oman kutsumuksensa mukaan kristittyinä vaikuttajina ja johtajina, jotta maallamme olisi – virren 504 sanoin – ”kaivattu huomen.”

Tule mukaan maanmuuttotalkoihin!

Jussi Miettinen
OPKOn pääsihteeri

Kirjoitus on julkaistu Arkki-lehden numerossa 1/2021.

Lisää blogeja

Arkin toimitus
Aloitamme valokuvauksesta Riihimäen ABC:llä. Tuula tarjoutuu auttamaan sähläävää toimittajaa kameratarvikkeiden kantamisessa. Valokuvauksen jälkeen siirrymme...
Arkin toimitus
Mari Turunen astuu sisään hämyiseen thaihieromoon. Häntä ajaa sama välittämisen halu kuin jo parikymppisenä opiskelijana Lontoon kaduilla. Mari tietää, että...
Arkin toimitus
Mitäs uutta OPKOssa on meneillään? Tätä työmme ystävät ja toisten yhteisöjen työntekijät aina välillä utelevat minulta. Mikä olisi hovikelpoinen...
Arkin toimitus
Tuoreimman tutkimuksen mukaan 15–24-vuotiaista suomalaisista nuorista miehistä 32 prosenttia sanoo uskovansa Jumalaan. Se on kahta prosenttia vaille...
Arkin toimitus
Katri, miksi halusit vapaaehtoistyöhön juuri Afrikkaan? Olin vapaaehtoisena orpokodissa Keniassa Migorin kaupungissa lähellä Viktoriajärveä. Olin siellä...
Arkin toimitus
Anna Ojala osallistui viime keväänä DTS-opetuslapseuskouluun Mauilla, Havaijilla. Koulutus kestää tavallisesti noin viisi kuukautta ja koostuu...
Arkin toimitus
Tellus-planeetan viime kuukaudet ovat olleet kuin Hollywoodista. Koronan iskettyä OPKOssa otettiin digikolmiloikka. Verkossa on pidetty...