Blogit

Miltä näyttää nuoren kristityn elämä opiskelujen alkuvaiheessa?

Lotta Liuska, 19, Joensuun Reijolasta on monessa mukana. Omien sanojensa mukaan hän on kiinnostunut vähän kaikesta ja tekee kaikkea. Hän on löytänyt oman palvelupaikan OPKOn illoista. Miten Lotta on päätynyt mukaan seurakunnan kuvioihin ja OPKOlle? 

Lotta on ollut pienestä asti mukana seurakunnassa lapsuutensa kotipaikkakunnalla Pyhäselän seurakunnassa. Kerran hän kutsui kaikki kaverinsa kotiinsa pyhäkouluun. 

‒ Äidillä ei ollut muita vaihtoehtoja kuin pitää sitä itse, kun muitakaan vetäjiä ei ollut, Lotta nauraa. 

Riparilla vetäjät rohkaisivat Lottaa etsimään seurakuntayhteyden. Aluksi oli hankala päästä porukkaan, koska hän oli käynyt riparin muualla. Alkukankeuden jälkeen hän oli mukana lähes joka perjantai nuortenillassa.

‒ Olin mukana myös isosena, kerhonohjaajana ja kausityöntekijänä. 

Viime syksynä Lotta muutti Helsinkiin opiskelemaan kotitalouden opettajaksi. Hän kokee, että on ollut helppoa olla kristittynä opiskelumaailmassa ja ystävien keskellä.

‒ Olen tosi sinut sen kanssa. Minua ei ole koskaan kiusattu siitä. Olen kokenut, että uskon asiat kiinnostavat ihmisiä. Olen aika avoin puhumaan niistä, varsinkin jos joku kysyy. 

Helsingissä hän etsi toisia uskovia ja päätyi kaverin suosituksesta OPKOn iltaan.

‒ En olisi yksin uskaltanut tulla, mutta kaverin kanssa tultiin yhdessä.

“Palvella voi niin monella tavalla, että aina ei edes huomaa palvelevansa.“ 

OPKOlta Lotta on löytänyt oman näköisen ja kokoisen palvelupaikan, jossa hän on viihtynyt hyvin. 

‒ Olen saanut leipoa ja tehdä ruokaa, ja siitä on tullut positiivista palautetta. Tosi mielelläni teen sitä myös jatkossa, kun mulle tulee kokkailusta äärettömän hyvä mieli. Viihdyn keittiössä älyttömän hyvin, Lotta hymyilee. 

Kaikki eivät välttämättä ole tunnistaneet lahjojaan ja löytäneet paikkaa palvella. Lotalla on heille rohkaisevaa asiaa. 

‒ Lähde siitä liikkeelle, mitä itse tykkäät tehdä. Niitä voivat olla harrastukset tai sydämen asiat – niitä mille palat! Niitä asioita jaksaa tehdä ja itselle tulee tosi hyvä mieli. 

‒ Aina voi myös kokeilla erilaisia juttuja. Ei sen oman paikan tarvitse olla yksi iso juttu, vaan voi olla monta pientä juttua. Palvella voi niin monella tavalla, että aina ei edes huomaa palvelevansa. 

Arkin toimitus

Lisää aiheesta:

Patenttiratkaisuja kellarissa

Diplomi-insinööri Sakari Arvela on tuore yrittäjä, joka auttaa asiakkaitaan hakemaan keksinnöilleen patentteja. Viiden lapsen isän urapolku on sisältänyt myös jäähdytettyjä aivoja, kryptografiaa ja keskusteluja Jeesuksesta iranilaisten kanssa. Oman palvelupaikan etsiminen työelämässä ja seurakunnassa jatkuu.

Neljä maasai-soturia ihailee auringonnousua keihäät ja kilvet käsissään. Tansanialainen maalaus on kiinnitetty kolmen neliön ikkunattoman huoneen seinälle Vantaan Asolassa.

Pingispöydän ja puutyöverstaan välissä sijaitseva koppi on ollut muutaman viikon eurooppapatenttiasiamies Sakari Arvelan, 37, työhuone. Diplomi-insinöörin värikäs työura sai vuodenvaihteen jälkeen reippaan käänteen, kun Arvela päätti ryhtyä yrittäjäksi. Hän laatii asiakkaille patenttihakemuksia mikroelektroniikasta paperikoneisiin.

‒ Olen patenttikonsultti ‒ tekniikan generalisti ja patentoinnin spesialisti.

Kansankielellä määritelmä tarkoittaa, että tekniikan alalla hänen on paneuduttava kaikkeen mahdolliseen ja vähän mahdottomaankin, mutta ei ihan pohjamutia myöten. Patentoinnin kiemurat sen sijaan on osattava tarkasti.

Pyykkäri esirukoilee

Maasai-sotureita esittävä maalaus on matkamuisto Tansaniasta. Arvela kävi siellä hiljattain tapaamassa lähetyslentäjäystäväänsä. Yhden tuliaiskuvan hän kiinnitti pyykkihuoneen seinälle. Sukkia kuivumaan ripustellessa savannimaisema kutsuu rukoilemaan maan puolesta. Seitsemän hengen perhe saa aikaiseksi paljon pestävää. Se on hyvä, sillä Afrikassa tarpeet ovat suuret.

‒ Tansaniassa moni elättää perhettään neljällä eurolla päivässä. Suomessa ison toimiston patenttiasiamies voi laskuttaa 250 euroa tunnin työstä. Maailmassa on hirvittäviä kontrasteja, Sakari Arvela sanoo.

Kiinnostus lähetystyöhön on lapsuudenkodin peruja. Säteilyturvakeskuksen tutkimusprofessorina työskennellyt isä Hannu Arvela ja kieltenopettajaäiti Riitta-Liisa Arvela kuuluvat 1970-luvun opkolaisiin. Heistä melkein kaikki ovat edelleen lähetystyön uskollisia ystäviä ja kannattajia.

Isästään Sakari otti mallia myös silloin, kun lapsena piti kertoa, mikä hänestä tulee isona. Ekan luokan ainekirjoitukseen hän kirjoitti: ”Minusta tulee säteilyturvakeskuksen ihminen.”

Diplomityö kylmälaboratoriossa

Lukion jälkeen opiskelualan valinta oli helppoa. Luonnontieteitä, ilman muuta. Ja pääaineeksi fysiikka.

‒ Kiinnostus alaan oli etunenässä. En miettinyt, mihin ammattiin valmistuisin.

Arvela teki diplomityönsä kylmälaboratorion aivotutkimusyksikössä aiheenaan magneettikuvauksen hyödyntäminen aivotutkimuksessa. Hän päätyi yksikköön tutkijaksi ja homman oli tarkoitus johtaa väitöstutkimukseen. Juuri kun aihe ja rahoitus olivat varmistuneet, kiinnostus lässähti.

‒ En kokenut mielekkääksi käyttää neljää tai viittä vuotta tohtorinhattuun.

Kaduttaako?

‒ Ei. Mutta jos eteen tulisi kiinnostava aihe, voisin vielä joskus harkita väitöskirjan tekoa.

Sakarin puurtaessa kotitalonsa uumenissa patenttihakemusten parissa yläkerrassa tassuttelee vaimo Elina Arvela. Hän on matematiikan ja fysiikan opettaja, joka hoitaa kotona kahta nuorinta lasta.

Sakari ja Elina tapasivat jo lukiossa. Naimisiin he menivät opiskeluaikana, ja pian syntyi ensimmäinen lapsi.

Oman alan asiantuntijaksi ja isäksi kasvaessa elämä oli kiireistä. Uskovien yhteyteen teki mieli mennä, mutta aikaa oli vähän. Lasten saamisen myötä yhteyden tarve on edelleen kasvanut.

Tehtäviä seurakunnassa

Perhe käy messussa useimmiten omassa kotiseurakunnassaan Rekolassa. Elina ja Sakari ovat seitsemän vuotta osallistuneet yhdessä seurakuntansa työikäisten raamattupiiriin. Se onnistuu, koska seurakunta on järjestänyt lastenhoidon.

Sakari Arvela on myös seurakuntaneuvoston jäsen ja kuuluu lähetyksen tukiryhmään. Hän ei silti koe kotiutuneensa mihinkään ihan niin hyvin kuin toivoisi.

‒ Olisihan se hienoa, jos olisi selkeä paikka ja palvelutehtävä.

Pari vuotta hän raahautui seurakunnan aamurukouspiiriin joskus kaksikin kertaa viikossa kello kuusi.

‒ Se oli hengellisen virkistymisen aikaa. Meno oli pykälää karismaattisempaa kuin mihin olin tottunut, mutta viihdyin kyllä. Piiri vaikutti sen, että nykyään yhä useampi ajatus kääntyy rukoukseksi.

Toiset johtakoot

Myös urapolulla on ollut vaihtelua. Lyhyen tutkijanpestin jälkeen Sakari Arvela näki Tekniikka ja talous -lehdessä ilmoituksen, jolla etsittiin fyysikkoa koulutettavaksi patenttiasiamieheksi. Tämä täsmää, Arvela ajatteli luettuaan etsityn henkilön kuvauksen.

‒ Se lähti sujumaan hyvin. Sain vastuuta ja arvostusta ja suoritin nopeasti eurooppapatenttiasiamiehen vaativan tutkinnon.

Pian Arvela oli jo yrityksen varatoimitusjohtaja ja etenemismahdollisuudet näyttivät hyviltä. Vastuun kasvamisen myötä mieleen alkoivat hiipiä myös epäilykset.

Eri uskontojen ruokailutapojen kautta keskustelu eteni luontevasti hetkeen, jossa Arvela sai kertoa omasta uskostaan.

‒ Työkuorman ja toisten odotusten keskellä mietin, onko tämä sittenkään sitä, mitä haluan tehdä seuraavat kymmenet vuodet.

Arvelaa on oltu kaikkialla kiskomassa johtotehtäviin, armeijasta alkaen, mutta hän kokee, ettei niihin kannata lähteä, ellei voi sitoutua täysillä.

‒ Jotkut ovat ihmetelleet, miksi en jatkanut valmiita raiteita edessäni. Olen kuitenkin aina tunnistanut omat rajani. On ahdistusta, jonka tarkoitus on johtaa viisaisiin valintoihin.

Kryptografiaa opiskelemaan

Viisi vuotta sitten Arvela löysi netistä Keskusrikospoliisin kiinnostavan ilmoituksen. Rikostekniseen laboratorioon etsittiin rikosinsinööriä. Tehtäviin kuului muun muassa sirupassien tietoturvaan liittyviä tehtäviä.

Arvela sai paikan ja pääsi mukaan kansainvälisiin työryhmiin luomaan yhteisiä standardeja eri valtioiden sirupasseille. Kryptografia eli salakirjoitus oli kiinnostanut häntä jo pitkään, ja nyt hän pääsi paneutumaan siihen työkseen.

Arvela muistaa hienon hetken kansainvälisiltä illallisilta, joilla samaan pöytään sattui intialainen ja viisi iranilaista miestä. Eri uskontojen ruokailutapojen kautta keskustelu eteni luontevasti hetkeen, jossa Arvela sai kertoa omasta uskostaan.

‒ Kerroin, että Jeesus on kantanut puolestamme kaikki pahat tekomme. Kun uskomme tämän, olemme matkalla taivaaseen. Sinne pääseminen ei ole omista ponnisteluistamme kiinni.

Viime vuonna Arvela sai tietää, että hänen työnkuvansa muuttuisi. Uusi toimenkuva ei enää kiinnostanut.

‒ Päätin antaa patenteille vielä mahdollisuuden ja ryhdyin yrittäjäksi.

Arvostavaa vapautta

Lapsuudenkodin ilmapiiri on painunut Sakari Arvelan mieleen arvostavana ja tilaa antavana. Vanhemmat ovat edelleen paljon mukana lastensa elämässä.

‒ En täysin ymmärräkään, miten iso asia vanhempien apu on ollut remonteissa ja lastenhoidossa.

Vaivihkaa siinä on välittynyt myös henkistä tukea. Sakari Arvela on aistinut sen, vaikka kannustusta ei kovin paljon ole puettu sanoiksi.

‒ Vaikka paljon muuten kaikesta keskustellaankin.

Sakari Arvelan eväskorissa on ollut mistä jakaa omille lapsille.

‒ Halaan ja kerron heille usein, että heitä rakastetaan.

Lasten ja nuorten maailmassa on kova paine olla samanlainen kuin muut. Sakari ja Elina ovat yrittäneet auttaa lapsiaan olemaan rohkeasti oma itsensä.

‒ Olemme sanoneet, että jos etsit vaatteiden kautta arvostusta, se on loputon tie, jolle ei kannata lähteä. Sanon, että olet arvokas ihan itsessäsi, Jumalan luomana. Se ei riipu todistuksesta eikä siitä, mitä kaverit sattuvat sinusta juuri sinä päivänä ajattelemaan.

Näkymätön perspektiivi

Pystyykö Sakari Arvela uskomaan sanansa omalle kohdalleen?

‒ On helppo sanoa, että arvoni ei riipu tekemisistäni, mutta sen mukaan eläminen on eri juttu. Uskon kuitenkin, ettei ulkoinen menestyminen ole arvoni mittari. Suurimmat merkitykset työuralla olen kokenut silloin, kun olen keskustellut vaikka pomoni kanssa Jeesuksesta. Iankaikkisuusperspektiivissä tämä voi olla merkittävämpää kuin se, saammeko liikevaihdon kasvamaan 10 prosenttia.

Ja toisaalta, tekipä hän millaista rehellistä työtä tahansa, se on kaikki Jumalan palvelemista. Aina voi myös tapahtua sellaista, jonka merkitystä emme näe vielä tässä maailmassa.

Niille, joiden koreografiat eivät ole menneet ihan putkeen, Arvela tarjoaa huojentavan huomion:

‒ Opettavaisimpia voivat olla ne asiat, joissa epäonnistun ja jotka eivät mene maaliin asti.”

Haastattelu: Danielle Miettinen
Kuvat: Ilkka Kontturi

Keskusteluiltoja epäilijöille

Sakari Arvela on mukana Rekolan seurakunnan lähetyksen tukiryhmässä, joka järjestää tänä keväänä keskusteluiltoja Koivukylän kirjastossa. Maaliskuun iltaan kutsutaan erityisesti muslimeita. Sen teema on Kysy kristityltä. Viimeisellä kerralla aiheena on Minä uskon – kristittyjen kertomuksia.
– Koivukylän kirjasto on maailman hehkein paikka kolmen pubin vieressä. Tervetuloa! Sakari Arvela toivottaa.
Tilaisuudet pidetään 14.3. ja 6.4. klo 18. Lisätiedot: vantaanseurakunnat.fi/tapahtumat

Lisää aiheesta:

Oman kokoinen elämä Jeesuksen kanssa

Kolumni Arkin uusimmasta numerosta:

Kiire on lyönyt yhteiskuntaamme räikeän leimansa. Elämme aikaa, jossa täysi kalenteri, vilkas sosiaalinen elämä ja alati kiihtyvä tempo tuntuvat jo lähes määrittävän arvomme ihmisinä. Mitä useampi rauta on tulessa, sitä enemmän ihminen saa osakseen ihailua ja hyväksyntää.

Toisaalta tätä vouhotusta vastaan on alettu tehdä myös vastarintaa. Yhä useammin törmää artikkeleihin, jotka muistuttavat burn outien yleistymisestä, levon tärkeydestä ja säännöllisen pysähtymisen merkityksestä ihmisen fyysiselle ja psyykkiselle jaksamiselle. Jooga, meditaatio ja mindfulness-harjoitukset ovat nousseet suureen suosioon, kun ihmiset etsivät vastapainoa ympärillä vallitsevaan hullunmyllyyn. Erilaiset elämäntapavalmentajat patistavat stressiinsä hukkuvia ihmisiä pysähtymään päivittäin omien tunteidensa ja ajatustensa äärelle, jotta he löytäisivät rauhan syvältä sisimmästään.

Raamatussa Jumala ilmoittaa, että ihmisen sisin on viimeinen paikka, josta rauhaa kannattaa etsiä.

Sinänsä tämä on tervetullut kehityssuunta. Tahdin hiljentäminen, itsetuntemus ja esimerkiksi haitallisten ajatusmallien tunnistaminen on toki hyvää ja hyödyllistä. Mutta kristittynä haluan kysyä: mistä ihminen saa todellisen rauhan kiireen ja ahdistuksen keskellä?

Raamatussa Jumala ilmoittaa, että ihmisen sisin on viimeinen paikka, josta rauhaa kannattaa etsiä. Ihminen on syntiinlankeemuksen seurauksesta pohjimmiltaan Jumalan vihollinen ja kaukana rauhan teistä (Room. 3:10-12, 17, 23). Voikin siis olla jopa vaarallista, jos pysähtymisemme ja rentoutumisemme on pelkkää omien mielenliikahdustemme havainnointia. Meidän on tunnustettava, ettemme me itse tai kukaan muukaan ihminen saa meissä aikaan sellaista rauhaa ja mielen tasapainoa kuin itse Kaikkivaltias Jumala. ”Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa.“ (Joh. 14:27)

Toiset tarvitsevat pysähtymistä enemmän kuin toiset. Itselleni asia on noussut todella tärkeäksi yliopiston aikana, jolloin tekemistä ja opittavaa on kertynyt eteen enemmän kuin koskaan aiemmin. Olen oppinut pysähtymään säännöllisemmin ja varmasti koko loppuikäni opettelen pysähtymään oikeiden asioiden äärelle. Luonto, hyvän ystävän seura tai vaikka ajatusten kirjoittaminen päiväkirjaan ovat itselleni tärkeitä keinoja tasata liian kiireistä arkea. Liian usein löydän itseni myös aivan vääristä paikoista rauhaa etsimästä, kuten netin syövereistä tai huolten ja murheitten harmaasta massasta. Saan yhä uudelleen huomata sen, ettei mikään muu virvoita niin hyvin kuin Jumalan sana. Kaikki ihmisestä lähtöisin oleva lopulta kalpenee Totuuden rinnalla. Raamatun sana tai esimerkiksi saarnan kuuntelu voi tuntua joskus pahaltakin, kun Jumala muistuttaa ihmisen rajallisuudesta ja synnistä, joka erottaa hänet Jumalasta. Se kirjaimellisesti pysäyttää. Ja on hyvä, että pysähdymme säännöllisesti miettimään sitä, mikä tässä (ja tulevassa) elämässä on kaikkein tärkeintä.

”Ratkaisevaa ei siis ole, mitä ihminen tahtoo tai ehtii, vaan se että Jumala armahtaa.” (Room. 9:16)

Reetta Ketonen
Oulun OPKO

Kirjoitus on julkaistu alunperin Arkin numerossa 4/2016.

”Mutta Maria kätki sydämeensä kaiken, mitä oli tapahtunut ja tutkisteli sitä.” Tämä ei ehkä ole jouluevankeliumin (Luuk. 2:19) keskeisin lause mutta tärkeä sekin.

Alussa oleva sana ”mutta” viittaa siihen, että edellä on kerrottu kaikkien muiden olleen ihmeissään, kun kuulivat paimenten kertovan joulun ihmeestä. 

Oli siinä tietysti ihmettelemistä. Enkelit ja kaikki. Ja sanoma, että Vapahtaja on syntynyt ja että se sanoma kuuluu kaikille ja että maan päällä rauha ihmisille, joita Jumalan rakastaa. On yhä syytä ihmetellä. 

Ihmettelijöitä riittää. Mutta voisimmeko olla kuin Maria? Hän kätki kaiken sydämeensä ja tutkisteli sitä. Miten se tapahtuu? Näin uskonpuhdistuksen juhlavuoden alla etsin apua Lutherilta.

Kristitty opiskelee uskon perusteita 

Olemme tottuneet ajattelemaan, että kristitty on se, joka uskoo Jeesukseen. Niin asia tietysti onkin. Kasteessa ja uskossa meidät on liitetty Kristukseen. Luther kirjoittaa kuitenkin Vähän katekismuksen esipuheessa myös näin: ”Mutta niille, jotka eivät halua oppia, on sanottava, että he kieltävät Kristuksen ja ovat kaikkea muuta kuin kristittyjä.” Luther jatkaa, ettei sellaisia saa päästää ehtoollisellekaan. 

Mitä siis Lutherin mukaan piti oppia ollakseen kristitty? Uskon perusteet, katekismus. Ison katekismuksen esipuheessa hän jatkaa: ”Mutta puhuakseni itsestäni: myös minä olen tohtori ja saarnaaja, ainakin yhtä oppinut ja kokenut kuin nuo ylimieliset ja suruttomat arvelevat olevansa. Silti teen kuin lapsi, joka opiskelee katekismusta.” Luther sanoi aamuisin ja muulloinkin lausuvansa Isä meidän –rukouksen, kymmenen käskyä, uskontunnustuksen ja psalmeja. ”Lapseksi ja katekismusoppilaaksi minun on jäätävä ja mielelläni jäänkin.” 

Katekismus ei ole Raamatun kilpailija vaan sen pääsanoman kooste. Niinpä Luther samassa yhteydessä puhuu Jumalan sanan harjoittamisesta ja mietiskelemisestä, joka on tehokas apu Perkelettä, maailmaa ja pahoja ajatuksia vastaan. ”Millään suitsuttamisella et varmasti kykene torjumaan Perkelettä yhtä tehokkaasti kuin seurustelemalla Jumalan käskyjen ja sanojen kanssa.”

Mietiskelyn neljä punosta  

Käskyjä mietiskellessään Luther sanoo sitovansa ”jokaisen käskyn neljästä punoksesta seppeleeksi”. Ensinnäkin hän miettii käskyn opetusta eli sitä, mitä Jumala siinä häneltä vaatii. Toiseksi hän kääntää käskyn kiitokseksi. Kolmanneksi hän tunnustaa, miten hän on kutakin käskyä vastaan rikkonut. Ja lopuksi hän rukoilee. 

Lutherin antama neljän punoksen malli sopii kaikkeen Raamatun lukemiseen ja mietiskelyyn.

Ensimmäiseksi Luther kysyy, mitä Jumala tuossa käskyssä vaatii (opetus), sitten mitä Jumala lupaa ja antaa (kiitos), kolmanneksi millä tavoin hän on itse rikkonut käskyä vastaan (synnintunnustus) ja lopuksi hän rukoilee, että voisi paremmin toimia Jumalan käskyn mukaan (rukous).  

Lutherin antama neljän punoksen malli sopii kaikkeen Raamatun lukemiseen ja mietiskelyyn. Siinä näkyy myös uskonpuhdistuksen suurimmaksi lahjaksi kutsuttu lain ja evankeliumin erottaminen. Mitä Jumala laissa vaatii, sen hän evankeliumissa antaa. 

Lutherin mukaan Pyhä Henki on läsnä tällaisessa Raamatun lukemisessa, keskustelussa ja mietiskelyssä. Apostoli Paavalikin muistuttaa, että Hengen miekka on Jumalan sana.
Ehkä on usein parempi lukea vähän ja pohtia näin lukemaansa kuin lukea nopeasti ja mitään ajattelematta pitempi jakso.  

Tällaiseen käskyjen mietiskelyyn kehottaa Raamattukin. ”Pidä aina mielessäsi nämä käskyt, jotka minä sinulle tänään annan. Teroita niitä alinomaa lastesi mieleen ja puhu niistä, olitpa kotona tai matkalla, makuulla tai jalkeilla. Sido ne merkiksi käteesi ja pidä niitä tunnuksena otsallasi. Kirjoita ne kotisi ovenpieliin ja kaupunkisi portteihin.” ( 5. Moos. 6:6-9) 

Jumalan sana antaa ilon 

Raamatun pisin luku Psalmi 119 on täynnä Jumalan sanan ylistystä ja sen merkityksen korostamista. Sen mukaan ne ihmiset ovat onnellisia, jotka kysyvät Jumalan tahtoa ja seuraavat hänen lakiaan. ”Sinun käskyistäsi minä saan ilon.” ”Sinun sanasi antoi minulle toivon.” ”Sinun lupauksesi on kurjuudessa lohtunani.” ”Minä panen toivoni sinun sanaasi.” ”Ellei lakisi olisi ollut minun ilonani, olisin menehtynyt kurjuuteeni.” ”Sinun säädöksesi antavat minulle ymmärrystä.” ”Kun sinun sanasi avautuu, se valaisee, tyhmäkin saa siitä ymmärrystä.” ”Sinun käskyissäsi on totuus.” (Ps. 119:1-2, 16, 47, 49, 50, 74, 92, 104, 130, 151)  

Uudessa testamentissakin on isot lupaukset Jumalan sanan vaikutuksesta ja merkityksestä. ”Jokainen pyhä, Jumalan Hengestä syntynyt kirjoitus on hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi ja kasvatukseksi Jumalan tahdon mukaiseen elämään. Näin Jumalan ihmisestä tulee täydellinen ja kaikkeen hyvään kykenevä.” (2. Tim. 3:16-17) 

Raamattumietiskely antaa siis sitä, mitä eniten tarvitsemme: ymmärrystä, lohtua, toivoa ja iloa. Tulemme jopa kaikkeen hyvään kykeneviksi. Suositeltavaa voisi olla myös pitää raamattupäiväkirjaa niistä löydöistä, joita Raamatun äärellä tekee. Niin Jumalan sanasta saadut siunaukset eivät niin helposti unohdu.   

Hyvä joulu ja onnellinen uusi vuosi 

Toivotamme taas monille Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta. Entäpä jos meidän joulumme olisi tänä vuonna niin hyvä, että silloin ottaisimme aikaa mietiskellä Jumalan sanaa? Ja uusi vuosi voisi olla todella onnellinen, jos tuosta mietiskelystä tulisi jokapäiväinen tapa. 

Luther kirjoitti Ison katekismuksen esipuheessa: ”Mistä saisi tarpeeksi paperia ja aikaa voidakseen kertoa kaiken sen hyödyn ja hedelmän, minkä Jumalan sana vaikuttaa? Perkelettä on tapana kutsua tuhattaituriksi. Miksi tulisikaan kutsua Jumalan sanaa, joka karkottaa ja tuhoaa tuollaisen tuhattaiturin kaikkine mahtikonsteineen. Vähintään satatuhattaituriksi!”   

On hyvä Marian lailla kätkeä Raamatun sanoja sydämeen ja tutkistella niitä. Maria tarvitsi niitä monta kertaa, kun miekka kävi läpi hänen sydämensä. Mekin tarvitsemme niitä ylläpitämään uskomme aina viimeiselle rajalle saakka. 

Timo Junkkaala
OPKOn pääsihteeri 1986-1993

Lisää blogeja

Arkin toimitus
Syyskuun Veritas Forumeiden teema Tampereella, Turussa ja Helsingissä oli kärsimyksen ongelma. Käsittelyssä oli klassinen teodikean ongelma: jos Jumala on hyvä...
Arkin toimitus
Raha, seksi ja valta. Näitä kolmea asiaa pidetään Jumalan valtakunnan työntekijöiden yleisimpinä syinä luopua kutsumuksestaan. Useimmiten väsähtäminen ja...
Arkin toimitus
Miten pakanakristittyjen tulisi suhtautua Mooseksen lakiin? Tämä kysymys on Apostolien tekojen keskus. Kun alkukirkon lähetystyö saavutti ympärileikkaamattomat...
Arkin toimitus
Espoolaiselle Antero Laukkaselle kristittyjen yhteys on sydämen asia. Lempinimellä ”Mooses” tunnettu mies on vuosien varrella toiminut pioneerina useille...
Arkin toimitus
Siellä missä on kaksi juutalaista, on kolme mielipidettä, kuuluu vanha sanonta. Entä onko siellä, missä on koolla kaksi opkolaista, myös kolme mielipidettä?...
Arkin toimitus
Rakkaudessa on ennen kaikkea kyse suhteesta toiseen ihmiseen. Myös Jumalan rakkaus pohjautuu tähän. Alun perin Jumala loi ihmisen suhteeseen itsensä kanssa....
Arkin toimitus
Psalmit olivat tärkeä osa Israelin kansan jumalanpalvelusta ja niissä voikin kuulla tuon ajan seurakunnan sydämenlyönnit. Psalmeissa kuvataan elävästi Israelin...

Blogit

Tällä sivulla julkaisemme mm. OPKOn Arkki-lehden artikkeleita, työntekijöidemme ja opiskelijoiden kirjoituksia.