Blogit

Blogit

Tällä sivulla julkaisemme mm. OPKOn Arkki-lehden artikkeleita, työntekijöidemme ja opiskelijoiden kirjoituksia. 

Musiikkinero, muslimityöntekijäpariskunta ja juuri valmistunut luokanopettaja kertovat, millaista usko on tehnyt heidän arjestaan.

Musiikinopiskelija Tarmo Peltokoski:
”Tahdon tehdä musiikkia monipuolisesti”

Debussyn Faunin iltapäivän partituuria voi aivan hyvin lukea samalla kun tehdään haastattelua. Ainakin siinä tapauksessa, että kyseessä on musiikin monilahjakkuus Tarmo Peltokoski, 18.

Hän opiskelee pianonsoittoa Helsingin konservatoriossa ja erityislahjakkaiden Nuorten Pianoakatemiassa sekä orkesterinjohtoa kapellimestari Jorma Panulan kursseilla.

– Opiskelen myös sävellystä, sovitan, improvisoin ja teen musiikkikomediaa ‒ kaikkea tällaista.

Siinä ohessa hoituu myös aikuislukio, mutta tähän nuori muusikko käyttää aikaa niin vähän kuin mahdollista.

– Maailmassa on paljon ihmisiä, jotka tekevät yhtä asiaa, mutta olisi kiva, jos voisin tehdä kaikenlaista. Silloin kasvaa luovemmaksi ja kokonaisvaltaisemmaksi.

Elokuussa Peltokoski osallistui Suomen suurimpaan kansainväliseen Maj Lind -pianokilpailuun nuorimpana osallistujana ja tammikuussa hän voitti Leevi Madetoja -pianokilpailun.

Improvisointia nuortenilloissa

Musiikki vie melkein kaiken Tarmo Peltokosken ajan.

– En tiedä, millaista minun ikäisen nuoren ”normaali” elämä on.

Silloin tällöin hän ehtii vähän hengähtää tavallisempien nuorten seurassa Helsingin OPKOn nuortenilloissa. Kolme vuotta sitten hän kävi Alppiriparin Sveitsissä ja on siitä asti ollut mukana.

– OPKOlle on kiva päästä rauhoittumaan ja karkuun kiireistä elämää. Kun ylistetään, soitan tietenkin aina ja improvisoin. Pyhän Hengen läsnäolossa muistan, että elämässä on muutakin kuin opiskelu ja työnteko.

Muusikoissa on paljon sellaisia, joille alkoholijuomat maistuvat ongelmaksi asti. Musiikkileireillä Tarmo Peltokoski on joskus polttanut päreensä, kun ohjelma on ollut vaarassa mennä juominkien takia penkin alle. Itse hän ei käytä alkoholia lainkaan. Huhtikuuhun asti hänellä oli siihen hyvä tekosyy: hän oli alaikäinen. Nyt perusteluksi pitää sanoa jotakin muuta.

– Minulta on kysytty, olenko uskossa.Peltokoski vastaa tällaisiin kysymyksiin mielellään. Niiden kautta on auennut innostavia hengellisiä keskusteluja.

Hengen innoittamia säveliä

Musiikki on ääniaaltoja, jotka aiheuttavat tunnetiloja. Tarmo Peltokosken mielestä kuuntelija voi aistia, millaisesta lähteestä sävelet ovat peräisin. Kokemukseen vaikuttaa myös esitystapa. Kristittyjen muusikoiden kiintymys esimerkiksi Bachin ja Brucknerin musiikkiin kuuluu Peltokosken mielestä heidän tulkinnoistaan.

Hän on pohtinut, kuinka paljon hän pystyy omilla ajatuksillaan ja tekemisillään vaikuttamaan kuulijan kokemukseen.

– Jos soittaessani ajattelen jotakin tiettyä asiaa, välittyykö se tulkintani kautta? Tästä on väitelty sadat vuodet.

Hengellinen ulottuvuus tuo kysymykseen uutta kulmaa, koska monet kokevat Pyhän Hengen koskettavan heidän sisintään juuri musiikin kautta.

– Improvisaatiossa välitän vahvasti sitä, mitä minussa on. Minulle on sanottu, että improvisoitu soitto on minun rukouskieleni.

Voiko se olla taivaassa sävellettyä?

– En tiedä, se tapahtuu hetkessä. Improvisaatio on minulle henkilökohtaisin ja luonnollisin tapa tehdä musiikkia, vaikka se on hyvin harvinaista klassisten muusikoiden parissa.

Muslimityöntekijät Timo ja Helena Keskitalo: ”Rahasta ei kinata”

OPKOn entinen pääsihteeri, nykyinen Patmos Lähetyssäätiön muslimityöntekijä Timo Keskitalo ja hänen vaimonsa, kemian tohtori Helena Keskitalo ovat merkillinen pariskunta. Heillä on koko ajan hommia ja aina aikaa. Tähän haastatteluun he löysivät sopivan hetken yhteisellä automatkalla kotoaan Sipoosta Helsinkiin.

Vapaa-aika on Keskitaloille melko tuntematon käsite. Useimmiten se tarkoittaa työhön valmistautumista.

– Tähänkin ongelmaan on hengellinen resepti, nimittäin sapattisääntö. Sitä vain on ekstravaikea noudattaa hengellisessä työssä, niin ironista kuin se onkin, pastori Timo Keskitalo toteaa.

Sunnuntaisin on melkein aina töitä, lepopäivä on siis löydettävä jostakin muualta.

– Lauantai olisi paras, mutta silloin on usein opetusmatkoja, joille mielelläni menen mieheni mukana, Helena Keskitalo kertoo.

Venyvien viikkojen ja päivien keskellä puolisot syövät ateriat yhdessä aina kun ovat yhtä aikaa kotona. Rupattelun lisäksi pöydän ääressä luetaan paljon. Aamulla käsissä on päivähartauskirja, vanha klassikko tai jokin uudempi opus, vaikkapa professori Antti Laaton Vanhan testamentin selitysteos.

Raamattua he lukevat luvun kerrallaan. Kun yksi käännös on päästy loppuun, he aloittavat toisen.

Express-rukouksia

Ystävät, seurakuntalaiset ja työtoverit lähettävät Keskitaloille pitkin päivää viestejä, joissa kerrotaan monenlaisista huolenaiheista. Useimmiten Helena ehdottaa, että he rukoilisivat asian puolesta saman tien. Viime aikoina rukousten aiheina ovat usein olleet palautuspäätöksen saaneet kristityt turvapaikanhakijat.

Ruokarukousten lisäksi Helena on ehdottanut kahvirukouksia. Nukkumaan he eivät mene ennen kuin päivän kiitokset ja tulevan päivän haasteet on tuotu Herran eteen. Iltarukous päättyy aina Isä meidän -rukoukseen.

Helena kehuu miestään tämän halusta auttaa kaikkia ongelmiin joutuneita.

– Timo on ottanut kirjaimellisesti Raamatun kehotuksen ’Älä sano lähimmäisellesi, että tule toiste, jos sinulla kumminkin on, mistä antaa’.

Jos aikaa jää kulttuuriharrastuksiin, pariskunta yrittää etsiä rakentavaa katseltavaa ja kuunneltavaa.

– On todella vaikea löytää sellaista viihdettä tai taidetta, josta voisi nauttia myrkyttämättä sieluaan.

Ruuanjakelua ja näyttelemistä

Suurin osa Keskitalojen tuloista menee avun antamiseen toisille.

– Siitä harvemmin edes tulee kinaa. Kumpikaan meistä ei erityisemmin nauti ostamisesta, molemmat vakuuttavat.

He kierrättävät paljon eivätkä edes ajattele rahaa kovin usein. Vapaaehtoistyötä he tekevät muun muassa Helsingin Andreaskirkossa, jonka ruuanjakelun Timo aloitti 15 vuotta sitten. Kaupoista yli jääneitä tuotteita jaetaan tarvitseville lyhyen hartauden jälkeen.

Timo on vetänyt Helenan mukaan ruuanjakeluun ja Helena puolestaan on vetänyt Timon mukaan suureen draamaan. Helena on paitsi kemisti myös tanssija, joka on ilahduttanut taidoillaan Vivamon Raamattukylän vieraita kymmenisen vuotta. Tulevana kesänä heidät voi bongata Paavalin salaisuus -näytelmästä.

Luokanopettaja Iivi Gröhn: ”Haluaisin elää kuin vanhempani”

Kun Iivi Gröhn, 24, oli pieni tyttö, hän asui perheensä kanssa Bangladeshissa tautien, kaoottisen liikenteen ja huteran hallinnon keskellä. Vanhemmiltaan hän oppi katsomaan arjen haasteita lintuperspektiivistä, Jumalan johdatuksen ja mahdollisuuksien näkökulmasta.

– Äitini oli oikea prayer warrior, kova rukoilija. Kun puhelimeen kilahti esirukouspyyntö, koko perhe pysähtyi rukoilemaan yhdessä asian puolesta, Iivi Gröhn kertoo Aasiasta, jossa hän toimii kesään asti luokanopettajana.

Vaikka Iivin vanhemmilla oli paljon työtä, he kokosivat perheensä säännöllisesti rauhoittumaan hartaushetkiin ja pyhänä kirkkoon.

– Haluaisin elää samanlaista arkea myös oman perheeni kesken.

Iivi Gröhn on viettänyt suurimman osan elämästään ulkomailla. Kun tuli aika valita opiskelupaikka, hänelle ei tullut mieleenkään pyrkiä suomalaiseen yliopistoon.

–  Jumalalla oli kuitenkin erilainen suunnitelma, Oulun yliopiston kansainväliseen luokanopettajakoulutukseen päätynyt Gröhn kertoo.

Kaikkeen ei voi mennä mukaan

Kaupungista löytyi Oulun OPKO, joka auttoi pitämään kiinni kristityn identiteetistä.

– Uutena opiskelijana ryhmään kuulumisen paine voi olla kova. Jouduin heti ensimmäisten viikkojen aikana pohtimaan, mihin opiskelijatapahtumiin menen mukaan ja mihin en, ja mitä tämä tarkoittaa ryhmäytymisen kannalta.

Iivi Gröhn muisti lapsuudenkotinsa mallin ja pyysi Jumalalta päätöksiin viisautta.

– Palaset alkoivat loksahdella paikoilleen. Löysin ryhmästäni uskovia ystäviä, joiden kanssa saatoin viettää aikaa myös opintojen ulkopuolella. Ystävystyin monien muidenkin ryhmäläisteni kanssa, vaikken ollut mukana kaikissa kissanristiäisissä.

Oulun OPKO oli Gröhnin hengellinen koti koko sen ajan, kun hän opiskeli luokanopettajaksi.

– Sain vuosien aikana monia hyviä ystäviä ja kasvoin hengellisesti. Arvostan OPKOn sitoutumista Raamatun opettamiseen ja opiskelijoiden uskonelämän tukemiseen. Jokaisen kokemuksia ja lahjoja arvostettiin.

Lähetyskasvatusta kehittämään

Opiskeluaikanaan Iivi Gröhn toimi Oulun OPKOn hallituksessa lähetysvastaavana. Nyt hän istuu Suomen OPKOn tuoreessa liittohallituksessa.

– Haluaisin ideoida ja kehittää kansainvälistä opiskelijatoimintaa ja lähetyskasvatusta.

Toimelias nainen saa järjestötyöhönkin järjestymään aikaa hyvällä suunnittelulla. Hän aloittaa aamunsa hartaudella, hoitaa päivällä työnsä ja iltaisin hän vetää monesti nuorteniltoja. Sunnuntaina on vuorossa jumalanpalvelus.

– Nykyisessä 24/7-yhteiskunnassa levon ja Jumalan sanan äärelle hiljentymisen tärkeys vain korostuu.

Myös kristilliset juhlat ovat minulle tärkeitä, panostan niiden viettämiseen.

Kristittyjen kuplaan Iivi Gröhn ei kuitenkaan halua juuttua. Hän viettää aikaa muidenkin kuin uskovien ystävien kanssa.

– Toivon, että voin olla omalla elämälläni todistuksena myös ei-uskoville.

Ilo ja kiitollisuus antaa Iivi Gröhnille potkua harmaisiinkin päiviin. Kesällä hän muuttaa Suomeen opettajaksi.

– Yritän joka paikassa nauttia pienistä asioista. Kaikki on Jumalan lahjaa.


Tekstit: Danielle Miettinen
Kuvat: haastateltavien arkistot

Juttu on julkaistu alunperin Arkin numerossa 2/2018

  

Sanassa ja sakramenteissa. Näin luterilaisen kuuluu vastata, kun kysytään, missä Jumala kohtaa ihmisen. Luther ymmärsi asian kuitenkin laajemmin.

Raamatunlause, joka minulle tulee ensimmäiseksi mieleen Jumalan läsnäolosta, on Matteuksen evankeliumin kohta, jossa Jeesus lupaa olla läsnä siellä missä kokoonnutaan ja rukoillaan hänen nimessään.

Minä sanon teille: mitä tahansa asiaa kaksi teistä yhdessä sopien maan päällä rukoilee, sen he saavat minun Isältäni, joka on taivaissa. Sillä missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään. (Matt. 18:19–20)

Voimme ihmetellä Luojan ihmeellisiä luomuksia luomakunnassa. Voimme katsella ympärillemme ja ihmetellä, miten tämä kaikki saanut syntynsä. Onko tämä ainoastaan sattumaa, vai onko takana nerokas luoja, joka on luonut kaiken. Pelastukseen ja Jumalan henkilökohtaiseen tuntemiseen ei kuitenkaan riitä, että tunnemme Jumalan ainoastaan luojana. Johanneksen evankeliumissa on tästä kaksi kohtaa:

Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Ainoa Poika, joka itse on Jumala ja joka aina on Isän vierellä, on opettanut meidät tuntemaan hänet. (Joh. 1:18)

Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani. Jos te tunnette minut, opitte tuntemaan myös minun Isäni. Te tunnette hänet jo nyt, olettehan nähneet hänet. (Joh. 14:6–7)

Vaikka pystymme näkemään luojan tekoja luomakunnassa, Raamatussa kerrotaan, ettei kukaan ole nähnyt Jumalaa. Ainoastaan Pojan kautta voimme pelastua ja oppia tuntemaan Isän Jumalan. Jeesus on ainoa tie.

Johanneksen evankeliumissa on yksityiskohta, joka auttaa meitä ymmärtämään Jumalan läsnäolon käsitettä paremmin. Johanneksen evankeliumin alussa kerrotaan Sanan (kr. logos) tulleen lihaksi ja asuvan meidän keskellämme (Joh. 1:14). Lauseessa esiintyvä kreikan verbi (skēnoō), joka on kirkkoraamatussamme käännetty asua-verbillä, viittaa kreikan kielessä teltassa (kr. skēnē) asumiseen. En usko, että kyseessä on sattuma. Tässä halutaan kertoa, että samalla tavalla kuin Jumalan läsnäolo oli Vanhan testamentin aikana ilmestysmajassa, se on Uuden testamentin aikana Kristuksessa.

Reformaattori Martti Luther uskoi, että voimme kohdata Kristuksen armovälineiden kautta. Yleensä puhumme Sanasta ja sakramenteista. Luther käsittää asian kuitenkin laajemmin. Hän mainitsee Schmalkaldenin opinkohdissa asiat, joiden kautta evankeliumi vaikuttaa. Nämä ovat sananjulistus, kaste, ehtoollinen, avainten valta sekä veljien keskinäinen keskustelu ja rohkaisu.

Viimeiseen näistä hän liittää saman raamatunlauseen, jonka mainitsin ensimmäisenä. Lutherin työtoveri Philipp Melanchthon mainitsee Augsburgin tunnustuksen puolustuksessa, että rukoukseen voidaan liittää Jumalan käsky ja lupaukset, joten sitä voitaisiin sen perusteella pitää sakramenttina (Ap. 13.16). Tosin reformaattorit pitäytyivät tiukemmassa tulkinnassa ja kutsuivat sakramenteiksi ainoastaan kastetta ja ehtoollista, koska niihin oli myös liitetty aine. Tämä ei kuitenkaan sulje pois sitä, että rukous on Jumalan käskemää ja siihen on liitetty monta vahvaa lupausta. Puhuessamme Sanasta ja sakramenteista voimme helposti unohtaa muut asiat, joista reformaattorit puhuvat tunnustuskirjoissa. Uskon, että he eivät olisi toista mieltä, jos väittäisin, että heidän mielestään Jumalan läsnäoloa voi tuntea uskovien keskinäisen keskustelun ja rukouksen kautta kuten Matteuksen evankeliumin 18. luvussa kerrotaan.

Miten sitten Jumalan läsnäolo vaikuttaa meihin? Ensinnäkin olemme saaneet pelastuksen lahjan, kun uskomme Jeesukseen Kristukseen (Joh. 3:16). Saamme syntimme anteeksi (Matt. 26:28) ja ikuisen elämän (Joh. 3:15). Jumala vaikuttaa uskovissa myös Hengen hedelmää:

Hengen hedelmää taas ovat rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä. (Gal. 5:22–23)

Samalla tavalla kuin hyvä ja terve puu tuottaa itsestään hedelmää, Henki vaikuttaa uskovissa sen, että heissä kasvaa hedelmää. Kyseessä ei ole oma teko, vaan Jumalan teko meissä. Henki vaikuttaa meissä kaikkia niitä hyviä ominaisuuksia, joista Galatalaiskirjeen 5. luvussa kerrotaan.

Apostoli Paavali kirjoittaa, että Galatan uskovat saivat Hengen ja kokivat voimatekoja keskuudessaan kuulemalla ja uskomalla evankeliumin (Gal. 3:2 ja 3:5). Tässäkään tapauksessa Jumalan toiminta ei ollut riippuvainen ihmisten teoista. Paavalin mukaan Jumala antaa voimatekojen tapahtua kun galatalaiset uskovat evankeliumin. Jumalan läsnäolo voi ilmentyä uskovien keskuudessa voimatekoina. Näin oli myös Jeesuksen toiminnan aikana. Kun Johannes kastajan opetuslapset kysyivät Jeesukselta oliko hän se jonka piti tulla, he saivat seuraavan vastauksen:

Kertokaa Johannekselle, mitä kuulette ja näette: Sokeat saavat näkönsä ja rammat kävelevät, spitaaliset puhdistuvat ja kuurot kuulevat, kuolleet herätetään henkiin ja köyhille julistetaan ilosanoma. (Matt. 11:4-5, vertaa Luuk. 7:22)

Paavali kirjoittaa korinttilaisille armolahjoista (1 Kor. 12–14) ja painottaa, että Jumala antaa Hengen ilmetä itse kussakin erityisellä tavalla, yhteiseksi hyödyksi (12:7). Armolahjoja on monenlaisia (12:4) ja Paavali mainitsee ainoastaan yhdeksän niistä tässä yhteydessä (12:8–10), mutta Uudessa testamentissa mainitaan useampia armolahjoja eri paikoissa. Paavali pitää profetoimista tärkeänä armolahjana (14:1), sillä profetoiva puhuu Jumalan salaisuuksia ihmisille (14:2) ja sen myötä rakentaa, kehottaa ja lohduttaa (14:3). Uskon, että voimme myös tänä päivänä kokea Jumalan puhetta, jossa ihmisten sydämen salaisuudet palastuvat (14:25). Jumalan läsnäolo tulee profetian kautta lohduttavina ja rakentavina sanoina, kun rukoilemme ja olemme koolla hänen nimessään.

Robert Ojala
Turun OPKOn opiskelijatyöntekijä

 

Opkolaiset rukoilivat jo ennen kuin OPKOa olikaan. Lähetystyöntekijä Ritva Olkkola-Pääkkönen, entinen koululais- ja opiskelijatyöntekijä Jari Kekäle ja opiskelija Katariina Mäkilä kertovat, miten ja miksi  OPKOssa on aina rukoiltu paljon.

Helsingin Tuomiokirkon läntisessä tapulitornissa risteilee paksuja neliskulmaisia hirsiä. Vahva puu pitää rakennuksen pystyssä.

Ylioppilas Jorma Juutilainen sai vuonna 1961 seurakunnalta luvan koota teologian opiskelijoita rukoilemaan tapuliin kirkonkellojen alle ‒ joka arkipäivä kello kaksi. Aiheina olivat kirkko, opiskelijat, herätys ja lähetys.

Ylioppilaiden keskuudessa kävi hengellinen kuhina. Vuorikadun ylioppilaskodissa pidettiin lauantaisin raamattupiiriä ja rukoiltiin. Sieltä sitten lähdettiin sairaalaan kertomaan ja laulamaan Jeesuksesta.

Mukana kulki vaalea teologian ylioppilas Ritva Olkkola. Hän osallistui myös boksilähetykseen, jota tehtiin aina pareittain. Ja taas rukoiltiin, nyt sitä, että Jumala johdattaisi oikeiden ihmisten luokse.

Tiedotuslehtinen kertoi tarpeet

Eri puolille kaupunkia syntyi rukouspiirejä. Niin pientä opiskelija-asuntoa ei ollut, etteikö sinne olisi voinut kutsua muutamaa uskovaa yhteen.

Rukoilemisen avuksi Tiedotuslehtiseen koottiin rukousaiheita, joita muistettiin päivittäin. Vuoden 1962 rukousaiheita olivat opiskelijoiden raamattukurssit, teiniaktiot ja Norjan matkat. Vuonna 1963 muistettiin boksilähetystä, sairaalavierailuita, lähetystyötä ja kuoroa. Siunausta pyydettiin myös Pohjoismaisille ylioppilasliikkeille ja kansainväliselle ylioppilastyölle, Vietnamin uskoville opiskelijoille ja IFES:n pääsihteerille.

Vartioihin riitti väkeä

1960-luvun Opiskelijaherätys, josta Ylioppilaslähetys syntyi, oli alusta asti rukoileva lähetysliike. Ritva Olkkola-Pääkkönen kertoo auto-onnettomuudessa kuolleesta Pakistanin lähetistä Auli Ryhäsestä, joka levitti ennen ulkomaille muuttoaan innokkaasti rukousnäkyä lähetystyön puolesta.

Myös Suomeen työhön jääneiden puolesta kehotettiin rukoilemaan päivittäin. Heitä olivat esimerkiksi Olavi Ronkainen, Olavi Peltola ja Kalevi Lehtinen.

Kaikkien tilaisuuksien aikana oli esirukousvartio.

‒ Jokainen valitsi itselleen tunnin rukouspäivystyksen. Vuoroihin oli aina riittävästi tulijoita.

Ylioppilaita kehotettiin hankkimaan rukousvihko ja jakamaan sivut kahteen osaan. Vasemmalle kirjoitettiin rukousaihe ja oikealle puolelle jätettiin tilaa kiitosaiheelle.

‒ Tiedän monia, jotka ovat pitäneet käytäntöä yllä koko elämänsä ajan. Vihon selaaminen tuo kiitosmieltä Jumalan uskollisuudesta vielä vuosien jälkeen.

Valmistuttuaan Ritva Olkkola-Pääkkönen kävi Bristolissa lähetyskurssin OPKOn lähetyskomitean lähettämänä. Hän oli mukana raivaamassa OPKOn opiskelijoiden kanssa Jämsän vanhasta sairaalasta Kansanlähetyksen ensimmäistä lähetyskoulua. 

Bullankulma pullollaan

Muusikko ja teologian tohtori Jari Kekäle tuli Helsingin OPKOn hommiin 1990-luvun alussa. Hän toimi ensin kuusi vuotta koululaispappina ja se jälkeen kymmenisen vuotta opiskelijatyöntekijänä.

Opiskelijailtoja pidettiin Helsingin seurakuntayhtymän tiloissa Bullankulmassa Bulevardilla. Väkeä oli mukana niin paljon, että osa istui suuren salin ikkunalaudoilla. Rukous oli mukana kaikessa, mitä tehtiin.

Jokaisen opiskelijaillan lopussa jakaannuttiin ryhmiin rukoilemaan. Vakioaiheena oli lähetystyö ja tuoreita rukousaiheita saatiin omalta lähettiperheeltä Bangladeshista, nykyisin Järvenpään seurakunnan perheneuvojana toimiva Kekäle muistelee.

Noihin aikoihin oli tehty ihmeellinen keksintö, joka auttoi saamaan ajankohtaisia rukousaiheita myös muista maista. Keksinnön nimi oli internet.

Rukousryhmissä rukoiltiin myös opiskelijoiden omien asioiden puolesta ja lopuksi jokainen siunattiin kätten päälle panemisen kautta.

Yhteisten iltojen lisäksi Helsingin OPKOssa kokoontui 10‒20 ryhmää ja solua, joissa kaikissa rukoiltiin. Oli muun muassa emäntäryhmä, draamaryhmä ja raamattupiirejä.

‒ Boksilähetyksessä rukoiltiin aina paljon ennen kuin lähdettiin oville.

Sadosta on puhuttava Jumalalle

Kaikki Jumalan työ alkaa rukouksesta ja palaa rukoukseen, Jari Kekäle muistuttaa. Rukouksessa on myös mahdollisuus hellittää murehtimisesta.

‒ Sato on Jumalan asia, ja siitä on puhuttava Hänelle. Työ ei ole ihmisen vastuulla, ei alussa, lopussa eikä välissä.

Jos työ ei mene hyvin, tämä on tärkeää muistaa. Mutta se on tärkeää muistaa myös silloin, kun menee hyvin. Jos luulee, että menestys on ihmisen ansiota, asiat voivat mennä pahasti vinoon.

Kekäle on myös nykyisissä tehtävissään perheneuvojana, perheasioiden sovittelijana ja työnohjaajana riippuvainen rukouksesta.

‒ Pyydän Jumalalta sanoja, jotka auttaisivat ihmisiä. Usein koen niitä myös saavani.

Olennaista ei Kekäleen mielestä ole tunne siitä, että tapahtuu jotakin erityistä. Olennaista on Jumalan lupaus, että hän on apuna ja ohjaksissa.

Joskus ihmiseltä loppuvat sanat. Kun Kekäleelle käy niin, hän osallistuu hetkipalvelukseen. Siinä voi nojata kirkon pitkään perinteeseen ja lainata edellä kulkeneiden sanoja.

‒ Psalmien ja muiden raamatuntekstien rukoukset nostavat katseen sammakkoperspektiivistä ja auttavat minua näkemään itseni osana Jumalan pelastushistoriaa.

Yliopiston uumenissa

Helsingin yliopiston päärakennuksen hiljaisessa huoneessa kokoontuu joka tiistai kello kolme pieni joukko rukoilemaan pääkaupunkiseudun opiskelijoiden ja oppilaitosten puolesta.

Vakiokävijöihin kuuluu venäjän kääntämistä sekä politiikkaa ja viestintää opiskeleva Katariina Mäkilä.

Kiireinen nainen juo teetä päärakennuksen kuppilassa ja kertoo luennosta, jolta hän juuri säntäsi haastatteluun. Aiheena oli tieteen olemus ja arvovapaus, ja luennoitsija ilmaisi oman näkemyksensä. Se oli tällainen: voimme sanoa tietävämme vain sellaiset asiat, jotka voidaan tieteellisesti todistaa.

‒ Luennoitsija sanoi olevansa skientisti.

Kristitty opiskelija on näkemyksineen monesti valtavirran ulkopuolella. Siksi Katariina Mäkilä usein odottaa, että tulisi tiistai ja pääsisi rukoilemaan samanhenkisten kanssa.

‒ Yhteys uskovien kanssa on tärkeää. Rauhoitun ja opin asioita, joita ei luennoilla opeteta. Yhteen tuleminen erilaisten kristittyjen kanssa rohkaisee, saamme hyväksyntää toisiltamme.

Kestävyyttä opettelemassa

Noin tunnin kestävässä hetkessä rukoillaan pääkaupunkiseudun opiskelijoiden, oppilaitosten henkilökunnan sekä kristillisten opiskelijajärjestöjen ja oppilaitospastoreiden työn puolesta. Myös omille aiheille on tilaa.

‒ Opettelen kestävyyttä odottaa rukousvastauksia.

Rohkaisuna Katariina Mäkilällä on usein tuttu kohta  Filippiläiskirjeestä: ”Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon. Silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa.”

‒ Olen aloittanut isojen päätösten tekemisen aina rukoilemalla. Toivon, että malttaisin jatkossakin tehdä niin.

Teksti: Danielle Miettinen

Teksti on julkaistu alunperin Arkin numerossa 1/2018. 

Hengittäminen on välttämätöntä, jotta pysymme hengissä. Kun hengität sisään, ilmasta tulee kehoosi happea, jota solusi tarvitsevat. Kun hengität ulos, soluistasi poistuu hiilidioksidia ja se kulkeutuu suusi ja nenäsi kautta ulkoilmaan. Raamatun mukaan rukoilu on samankaltaista. Se on kuin hengittämistä.

Paavali kehottaa tessalonikalaisia rukoilemaan lakkaamatta (Tess. 5: 17) ja roomalaisia hellittämättä (Room. 12:12). Kolossalaiskirjeessä Paavali sanoo, että seurakunnan täytyy valvoa rukoillen ja kiittäen. (Kol. 4:2) Hengellisestä taisteluvarustuksesta puhuessaan Paavali kehottaa, että tekisimme kaiken rukoillen ja anoen. ”Rukoilkaa joka hetki Hengen antamin voimin.” (Ef. 6:18)

Rukoilemisen täytyisi siis olla jatkuvaa, sen ei tarvitse milloinkaan lakata. Itseasiassa kaikki, mitä kristitty tekee, täytyisi tehdä rukouksessa. Tällainen voi tuntua vaatimukselta. Kuitenkin Paavali myös kehottaa rukoilemaan Hengen antamin voimin. Rukous ja sen tuottaminen eivät siis ole meistä kiinni. Siksi rukous voi olla yhtä luontaista kuin hengittäminen. Hengittäminen ei vaadi ajattelemista, vaan se tapahtuu automaattisesti.
Joskus hengittämiseen kannattaa kuitenkin erikseen keskittyä. Keskittyminen auttaa kehoa rauhoittumaan esimerkiksi kovan kuntoilun jälkeen. Samoin myös rukoukseen täytyy välillä keskittyä erikseen.

Keskittyneen rukouksen lisäksi tarvitsemme lakkaamatonta rukousta. Nämä pitävät Pyhän Hengen vireänä sydämissämme ja pysymme myös paremmin erossa pahasta (1. Tess. 5: 16‒22). Kun yhteys on jatkuvasti auki Jumalan suuntaan, vastaanotamme Hänen viisauttaan ja rakkauttaan. Yhteys antaa meille myös mahdollisuuden olla Jumalan puhuteltavina. Tämä taas pitää meidät avoimina muutokselle ja parannukselle.

Älkää tyhjiä hokeko

”Ja kun rukoilette, niin älkää tyhjiä hokeko niin kuin pakanat, jotka luulevat, että heitä heidän monisanaisuutensa tähden kuullaan.” (Matt. 6:7)

Täytyykö rukouksen olla täynnä viisaita sanoja ja hurskaita toiveita? Ei. Se, että meitä kehotetaan elämään jatkuvasti Jumalan läsnäolossa ja rukouksessa, ei tarkoita, että rukouksen täytyisi olla täynnä sanoja. Jumala on salattu. Omaa oloaan helpottaakseen ihmisellä on kuitenkin usein pakottava tarve selittää Jumala itselleen. Tämä sama tarve näkyy monesti myös rukouksissamme. Toivomme, että osaisimme sanoa yhteisissä rukouksissa jotakin viisasta. Jumala kuitenkin kaipaa enemmän rehellistä rukousta, ja rehellinen rukous voi olla myös täyttä hiljaisuutta.

Tyhjän hokemisessa on riski. Kun olemme opetelleet sellaisen rukoustavan, emme välttämättä anna Jumalalle mahdollisuutta vastata sanoihimme. Näemme rukouksen suorituksena, joka vaatii tietyt sanat ja tavat, jotta se toimisi. Rukouksessa on kuitenkin kyse sekä uloshengityksestä että sisään hengittämisestä. Monesti rukoilemme vain ulospäin, hengitämme taakkaamme Jumalalle. Paljon vaikeampaa on hengittää sisään, vastaanottaa Jumalan viisaus ja kirkkaus elämäämme. Vaikeus on siinä, että vastaanottaminen vaatii malttia ja hiljaisuutta.

On myös tärkeää laajentaa mielikuvaamme Hänestä, jota rukoilemme. Hän on paitsi suuri Jumala myös lähellä oleva Kristus. Rukouksessa on aina kyse suhteesta. Kun olemme tekemisissä muiden ihmisten kanssa, emme toivottavasti puhu jatkuvasti. Varsinkaan ystävien kesken ei tarvitse koko ajan keksiä puhuttavaa.

Onko sinulla koskaan ollut uusien tuttavuuksien kanssa vaivaannuttavia hetkiä, kun et ole keksinyt enää mitään sanottavaa? Näin voi joskus olla myös Jumalan kanssa. Uskon alkuaskelilla Hän voi tuntua vieraalta ja mystiseltä. Ei ihme, jos tällaiselle Jumalalle on vaikea kertoa arkisia asioitaan ja huoliaan, saatikka että vain olisi hiljaa hänen seurassaan. Jeesus kutsuu meitä syvenevään suhteeseen Hänen kanssaan. Häntä kiinnostaa, mitä sinulle kuuluu.

Huutoja autiomaassa

Me myös usein pelkäämme pysähtymistä ja hiljaisuutta. Tämän päivän kulttuuri vaatii tehokkuutta. Se ei houkuttele pysähtymään lepoon ja rauhaan. Kun yritämme pysähtyä, mieleen alkaa tulvia tekemättömiä asioita. Pysähtyminen ei ole ahdistavaa siksi, että Jumala ahdistaisi. Pysähtyminen on ahdistavaa monelle siksi, että Kiusaaja ja synti rupeavat huutamaan. Näin kävi myös Jeesukselle, kun Hän vietti 40 päivää autiomaassa. Vaikka Henki johdatti Hänet sinne ja Henki oli läsnä Hänen kanssaan jatkuvasti, enimmäkseen äänessä oli Paholainen (Matt. 4:1‒11).

Jotta kuulisimme toisemme, annamme toisillemme aikaa. Jotta kuulisimme Jumalaa, meidän täytyy antaa myös Hänelle aikaa. Ei Jumalan takia, vaan itsemme takia.
Rukous täyttää sydämemme rakkaudella, joka heijastuu tekoihimme. Kun pidämme yhteyden auki, kuulemme herkemmin Jumalan puhuttelun arjen tilanteissa. Matteuksen evankeliumissa Jeesus sanoo: ”Mitä sydän on täynnä, sitä suu puhuu. Hyvä ihminen tuo hyvyytensä varastosta esiin hyvää, paha ihminen pahuutensa varastosta pahaa.” (Matt. 12:33‒37).

Rukouksen oppimisessa ei ole kiirettä. Paras tapa opetella rukousta on rukoilla.

Rukoilkaa lakkaamatta - 1. Tess. 5: 16-22

Iloitkaa aina. Rukoilkaa lakkaamatta. Kiittäkää kaikesta. Tätä Jumala tahtoo teiltä, Kristuksen Jeesuksen omilta. Älkää sammuttako Henkeä, älkää väheksykö profetoimisen lahjaa. Koetelkaa kaikkea ja pitäkää se mikä on hyvää. Pysykää erossa kaikesta pahasta.

Juho Puhto,
Jyväskylän OPKOn 
opiskelijapastori

 

Lisää blogeja

Arkin toimitus
Näillä sanoin Jumala rohkaisi Joosuaa, Nunin poikaa, jonka tehtävänä oli viedä Israelin kansa Jordanin yli luvattuun maahan. Joosua oli Mooseksen palvelija...
Arkin toimitus
Juliannan todistus: "Jumala antaa rauhan"   Esan todistus - “Jumala vastasi rukoukseeni isommin kuin uskalsin toivoa”   Sofian todistus - "Usko tuo...
Arkin toimitus
Tänä päivänä henkinen taistelu lapsista on entistä kovempi, kun tukena ei ole enää yhtenäistä arvopohjaa ja Jumalan kunnioitusta. Yhteiskunnan taholta lapsi...
Arkin toimitus
Janne aloitti opiskelun Tampereella armeijan jälkeen vuonna 2004. Kielet olivat kiehtoneet jo pitkään ja opiskelupaikka aukesi saksan kielen ja kulttuurin...
Arkin toimitus
Jouni Lehikoinen, Turun Mikaelin seurakunnan kirkkoherra Lehikoiselle reformaatio merkitsee juurille palaamista ja uudistusta muistutusta siitä, että Raamattu...
Arkin toimitus
Kerran Turun kauppatorilla – vihanneskojun ja jäätelökipsan laitamilla – minut pysäytti jakkupukuinen nuori nainen. Hän tarjosi mahdollisuutta osallistua...
Arkin toimitus
Yksi haluaa paljon seuraajia somessa ja päästä otsikoihin. Toinen välttelee kohinaa ja pysyy mieluiten sivussa. Maria-niminen teinityttö Nasaretin taajamasta...