Blogit

Blogit

Tällä sivulla julkaisemme mm. OPKOn Arkki-lehden artikkeleita, työntekijöidemme ja opiskelijoiden kirjoituksia. 

Terveisiä Afrikasta. Olen juuri palannut kauan odottamaltani sapatti- ja opintovapaalta. Vietin sen johtajuusinstituutissa Wellingtonissa Etelä-Afrikassa. Moni ihmetteli avoimesti, miksi lähden hakemaan johtajuusoppeja tuhansien kilometrien päästä. Miksi mennä merta edemmäksi kalaan, jos saalista voi pyytää myös kotirannassa?

Kolme kuukautta Afrikan eteläkärjessä tarjosivat minulle suuria oivalluksia. Ryhmässämme oli opiskelijoita 27 maasta – suurin osa Afrikasta. Kulttuurien ja persoonien kirjo, uskon erilaiset yhteisölliset ilmenemismuodot yhdistettynä yli 60 kouluttajan luentoihin tekivät ajasta ainutkertaisen. Olen ehtinyt kerätä jo paljon kokemusta kristillisen työn kentällä ja elän mantereella, joka on ollut sadat vuodet teologian ja lähetystyön kehto. Silti sain jo ensimmäisenä päivänä ottaa hatun päästä.

Veljet ja sisaret opettivat minua elämällään. Monet heistä ovat kohdanneet sisällissotia, läheisten väkivaltaista kuolemaa ja nälänhätää. Jotkut heistä tulivat Sudanin kaltaisista maista, joissa kristittyjä vainotaan. Namibialaisen huonekaverini koko omaisuus mahtui jenkkikassiin. Silti opiskelijat kertoivat ihmeellisiä tarinoita siitä, miten he ovat seuranneet ystäväänsä Jeesusta ja vieneet rohkeasti eteenpäin Jumalan valtakuntaa. He olivat hengellisesti upporikkaita, luovia ja toiveikkaita.

Lähetysteologit ovat jo kauan puhuneet siitä, että kristikunnan painopiste on siirtynyt etelään. Kenialainen uskontofilosofi ja kirjailija John Mbiti on todennut, että kirkollisia keskuksia eivät enää ole Geneve, Rooma, Ateena tai Pariisi, vaan Kinshasa, Buenos Aires, Addis Abeba ja Manila.

Etelän kirkot ovat löytäneet jotain sellaista, minkä lännen kirkot ovat menettäneet. Meillä luterilaisilla herätyskristityillä voi olla mielestämme puhtain oppi ja voimme kokea suurimpana kutsumuksenamme oikean opin tiedollisen välittämisen. Afrikkalaiset kristityt puolestaan toistivat usein ajatusta, että pelkkä tieto ei vielä muuta mitään. Teologia on verbi, teonsana. He korostavat sellaista uskoa Jeesukseen, joka ilmenee muuttuneena elämänä yhteisöissä, joissa elämme.

Muuttuneet yhteisöt koostuvat muuttuneista ihmisistä. He muistuttavat, että ihmisen kasvu tapahtuu ihmissuhteissa. Olemmeko me länsimaiset kristityt sairastuneet individualismiin ja järjen palvontaan? Aineellisen vaurauden keskellä olemme sokeutuneet sisäiselle köyhyydellemme.

Tässä Arkki-lehdessä puhumme luovuudesta. Luodessaan ihmisen Jumala sanoi: ”Luokaamme ihminen omaksi kuvaksemme.” Jumalan luomistyön kruunu syntyi Kolminaisuuden yhteisöllisen luomisprosessin tuloksena. Jumalan persoonat toimivat toisilleen antautuneessa yhteistyössä. Luovuus on olennainen osa ihmisyyttämme Jumalan kuvina.

Jussi Miettinen
OPKOn pääsihteeri


Lue Arkin juttu: Nina Åström: jälleen lavalla

‒ Kutsumuksen ja lahjojen löytäminen alkaa Jumalan valtakunnan etsimisestä, muusikko Nina Åström uskoo. Hän on laulanut ja soittanut Jeesuksesta jo 35 vuotta 30 maassa. Esiintymispaikkoina ovat olleet muun muassa vankilat Venäjän Kaukoidästä Lähi-itään, ja television hartausohjelmista Euroviisuihin. Mistä kaikki oikein alkoi?

Kun Nina Åström oli ekaluokkalainen, hänen perheensä laittoi hänet musiikkiopistoon opiskelemaan pianonsoittoa. Viisi vuotta hän tuijotti nuottiviivoja ja yritti saada sointuja ja sävellajeja kohdalleen.

‒ En vain oppinut. Laiskuuskin vaikutti, mutta osasyynä oli hahmotusvaikeus. Se estää minua hahmottamasta kaavoja ja nuotteja. Esimerkiksi juna-aikataulun lukeminen on edelleen hankalaa. En ole koskaan oppinut lukemaan nuotteja, vaikka osaan soittaa pianoa silmät kiinni.

Kun Åström sai 1970-luvulla kuunneltavakseen Carpenters-sisarusten singer-songwriter-poppia, se sykähdytti heti. 

‒ Tykästyin Karen Carpentersin ääneen ja halusin kuulostaa häneltä. Aloin laulaa ja soittaa heidän biisejään. Silloin minusta tuntui, että osaanhan minä. Olin vain yrittänyt väärän kautta.

Esiintymiskoulussa Temppeliaukion kirkossa

Kokkolassa vaikutti 70-luvulla herätys, joka tempaisi Ninankin mukaansa.

‒ Sain tulla uskoon 17-vuotiaana ja aloin esiintyä hengellisessä lauluryhmässä.

Pian tuli kuitenkin lähtö opiskelemaan. Turun yliopistossa kaksikielinen Nina opiskeli englannin- ja ruotsinmaisteriksi.

‒ Vaikka opiskelin suomeksi, kaikki sosiaalinen elämä oli ruotsinkielisellä puolella. Åbo Studentmissionenista tuli minun ja mieheni Bennin mesta.

Nina esiintyi siellä usein, ja myös Kansanlähetys kutsui häntä soittamaan ja laulamaan. Pikkuhiljaa musiikista tuli Ninalle hengellinen kutsumus.

‒ Oma nainen ja piano -juttuni alkoi vähitellen kehittyä.

Esiintymisen taidon ja tyyneyden Nina oppi Temppeliaukion kirkossa turistien piirittäessä häntä. Kansainvälistä työtä tehnyt yhdysvaltalainen pastori Lloyd Swantz pyysi hänet kesätöihin kirkkoon. Hänen tehtävänään oli laulaa ja soittaa turisteille.

‒ Se oli todellinen esiintymiskoulu. Vaikka japanilaiset pyörivät ympärillä kuvaamassa, en hetkahtanut enää mistään. Sana esiintymisistäni kirkossa kiiri Kokkolaankin ja sielläkin alettiin kiinnostua, Nina naurahtaa.

Hänen mielestään moni joutuu Suomessa hakemaan henkseleitä kotipaikkakuntansa ja kotimaansa ulkopuolelta. Kun hän oli tehnyt Amerikassa pari levyä, suomalaiset musiikkipiirit alkoivat ottaa yhteyttä.

Evankelistana kaikkialla

Åströmiä kutsutaan gospelartistiksi, mutta itse hän ei pidä itseään sellaisena.

‒ Tällainen kuvaus ei oikein riitä. Mulla se menee niin, että mitä tahansa teen, teen sen kristittynä. En tee eroa kristillisen ja ei-kristillisen esiintymispaikan välillä.

Åströmin elämää ja työtä ohjaa evankelistan kutsumus. Se on kaiken pohja.

‒ Silmälasini ovat Jeesus-silmälasit. Niiden kautta katson kaikkea. Voin kirjoittaa laulun vaikka ikkunasta näkyvästä lyhtypylväästä tai eroottisista suhteista. Lopulta kaikki palaa kuitenkin siihen, että on vain yksi laulu, Jeesus, jonka suunnitelman näen kaikessa.

Nina tekee paljon keikkoja eri tunnustuskuntien seurakunnissa. Hiljattain hän palasi Ukrainasta vankilakiertueelta ja kohta sellainen on edessä Israelissa. 

Vankila ja televisio ovat keikkaympäristöinä erilaisia kuin seurakunnat. Haluavatko ihmiset vankiloissa kuulla Jeesus-kappaleita?

‒ Kyllä he haluavat. Toki Jeesus on joillekin punainen vaate, mutta aina on niitä, jotka haluavat kuulla. Se kysyy aitoutta siltä, joka kertoo. Ei kannata mennä puhumaan päälle liimattuja juttuja sekulaarille yleisölle tai vankiloihin. Jos et tiedä kenestä puhut, se huomataan nopeasti.

Myös media on Åströmille tärkeä vuorovaikutuksen paikka.

‒ Puhun mediassa samoja asioita kuin lauluissa, ne vain tulevat ulos eri tavalla.

Taiteesta ammentamista

Musiikin tekeminen ja tekstien kirjoittaminen ovat Åströmille vaativaa työtä, ja toisaalta luovuus voi kummuta kuin lähteestä. Minkälaisesta taiteesta hän itse ammentaa? 

‒ Pidän taiteesta, joka on kaunista ja pitää minulle seuraa. Tietysti kauneus on katsojan silmässä ja kuuntelijan korvassa.

Hän toivoo taiteilijan ottavan hänet mukaan huoneeseen, jonka ikkunasta he voivat yhdessä katsoa maailmaa uudesta näkökulmasta.

Aitous on Ninalle tärkeä arvo paitsi viestinnässä myös taiteessa.

‒ Oli sitten kyse kitaroinnista, öljyväreillä maalaamisesta tai mistä tahansa taidemuodosta, kaipaan aitoutta, en kopioita.

Hän arvostaa myös taitoa. Kun tekniikat ovat hallussa, ne voi unohtaa ja keskittyä sisältöön.

Löydät lahjasi lähellä Jeesusta

Jokaisella on lahjoja, piileviä tai jo löydettyjä. Mitkä ovat Ninan vinkit niiden löytämiseksi?

‒ Jeesus kehottaa etsimään ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttaan. Sen kautta annetaan kaikki muu. Tämä on lähtökohta, kun haluat löytää lahjasi ja paikan palvella niillä.

Åströmin mielestä oikotietä ei ole. Pitää mennä lähelle Jeesusta, lukea Sanaa, olla osa kristittyjen yhteyttä.

Yhden testin hän kuitenkin mainitsee. Kuvittele itsesi kohtaamaan 20 minuutin ajaksi kymmenen ihmistä, joita et koskaan enää tapaa. Miten käyttäisit tämän ajan?

‒ Vastauksesi saattaa paljastaa jotakin lahjoistasi ja taipumuksistasi.

Nina Åström todennäköisesti kuuntelisi näitä kymmentä ihmistä ja esittelisi sitten Jeesuksen – tavalla tai toisella.

Mene minne Herra kutsuu

‒ Maailma arvostaa paljon niitä, jotka ovat mikrofonin takana. Monet haluavat sinne, eri motiiveista. Kun lopulta on siellä ja näkee, miten vaativaa esiintyjän työ on, motiivi ratkaisee. Onko tämä sitä, mitä Herra minulta haluaa?

Nuoret lähtevät rohkeasti mukaan kaikenlaisiin kisoihin, kuten Idolsiin. Voisiko Nina itse kuvitella lähtevänsä mukaan Idolsiin?

‒ En lähtisi. En aikoinaan ollut innokas lähtemään Euroviisuihinkaan. Se oli silloisen managerin, hollantilaisen Gerrit aan’t Goorin idea. En ollut innokas, mutta sitten rukoiltiin, ja koin Herran johtavan selvästi. Itselle Euroviisut eivät olleet itselleni suuri kiusaus, jolloin koin oikeaksi lähteä.

‒ Itä-Euroopassa, jossa kierrän paljon, Euroviisut ovat iso juttu. Siellä minulta usein kysytään, kannattaako hakeutua mukaan. Yleensä ajattelen, että ei kannata. Niissä kuvioissa on iso riski menettää sydämensä. Mutta jos lähtijä ”tietämällä tietää”, että Herra kutsuu häntä, silloin Nina Åström toivottaa  hyvää matkaa.

************
Nina Åström
Asuinpaikka: pääkaupunkiseutu
Ikä: 56
Perhe: aviomies Benni, tyttäret Wilma ja Natalie perheineen
Lempiväri: laventelin sininen
Lempimusiikki: Minulla on kausia, jolloin kuuntelen paljon samoja artisteja. Tällä hetkellä soi Fernando Ortega ja Jesus Adrian Romero.
************

 

Teksti: Ilkka Kontturi

Teksti julkaistu alunperin Arkin numerossa 4/2018.
Tilaa Arkki ilmaiseksi

Mikä on totuus? Tätä kysyi jo legaatti Pontius Pilatus aikanaan. Haluamme olla opiskelijaliike, joka uskaltaa kuunnella vastauksen ja elää arkenakin sen mukaan.

Harvardin yliopiston vaakunassa on latinankielinen sana Veritas. Se tarkoittaa käännettynä totuutta ja toimii yliopiston mottona. Tämän yliopiston yhteydessä on syntynyt Veritas Forum, jossa ajattelijat pohtivat totuuden kysymystä eri näkökulmista. Myös OPKO on ollut mukana järjestämässä näitä tapahtumia ympäri Suomea.

Kysymys totuudesta ei ole uusi. Kaksituhatta vuotta sitten legaatti Pontius Pilatus kysyi saman kysymyksen ja sitä pohditaan yhä edelleen yliopistoissa eri puolilla maailmaa: Quid est veritas?

Mistä kaikki alkoi?

Voiko totuuden löytää ilman Jumalaa? Nykyään saatetaan ajatella, että tiede on syrjäyttänyt Jumalan ja kaiken voi selittää ilman häntä. Vai voisiko ajatella, että tiede pyrkii vastaamaan kysymyksiin, jotka eivät välttämättä suoraan liity Jumalaan ja siksi häntä ei tieteellisissä teksteissä mainita.

Kun ihminen pohtii elämän syvimpiä kysymyksiä, hän joutuu ottamaan kantaa Jumalan olemassaoloon. Tähtitieteilijä kysyy, mikä laittoi alkuräjähdyksen liikkeelle. Fyysikko kysyy, miksi luonnonlait ovat niin järjestelmällisiä ja loogisia. Luonnontieteilijä puolestaan kysyy, miksi luonto näyttää näin ihmeelliseltä ja kauniilta ja miksi maapallon olosuhteet ovat juuri sellaiset, että maapallolla voi olla elämää.

Tasapaino horjuu

Vaikka tieteen keinoin ei pystytäkään vastaamaan kaikkiin kysymyksiin, nykypäivänä on yleistä, että Jumalan olemassaolo kielletään. Monet akateemiset ihmiset pitävät kristittyjä vähä-älyisinä ja epätasapainoisina. Tai vähintäänkin sellaisina, jotka eivät ole kehittyneet samassa tahdissa ympäröivän yhteiskunnan kanssa. Epäilyksiä herättävät esimerkiksi valtavirrasta poikkeava näkemys parisuhdelaista tai skeptisyys evoluutioteoriaa kohtaan. Kristityt, jotka pitävät kiinni kristillisestä vakaumuksestaan silloinkin, kun se on ristiriidassa älymystön enemmistön mielipiteiden kanssa, tulevat helposti leimatuiksi.

Puritaanit peruskivillä

Harvardin yliopiston vanhassa vaakunassa lukee Veritas-sanan lisäksi Christo et Ecclesiae, totuus Kristukselle ja kirkolle. Tämä kuvastaa ajatusta, jonka pohjalta puritaanit perustivat Harvardin yliopiston vuonna 1636.

Vanhan mantereen yliopistoilla on kristilliset juuret. Suomessa suurin osa yliopistoista on perustettu suhteellisen myöhään 1900-luvulla, minkä vuoksi niillä ei välttämättä ole tällaisia juuria. Ne ovat kuitenkin matkineet vanhempia yliopistoja, joilla on kristillinen perintö. Myöhemmin kristillisyyttä on pyritty häivyttämään.

Kirjassa Finding God at Harvard kerrotaan opiskelijoista, jotka ovat löytäneet pelastuksen Jeesuksesta Kristuksesta. Uskolla on ollut merkittävä osa heidän elämässään ja se on auttanut heitä löytämään itsensä ja tarkoituksen elämässään.

Tämä on ollut voimavara myös heidän opinnoissaan ja tutkimustyössään. Heidän ei enää tarvitse löytää arvoa tekemisistään tai saavutuksistaan, vaan yksin siitä mitä he ovat Jumalan lapsina Kristuksessa. Tämä vapauttaa todella paljon voimavaroja tärkeiden asioiden tekemiseen, kuten opiskeluun tai tutkimustyöhön, pätemisen ja pelkän uran luomisen sijaan. He voivat keskittyä siihen minkä vuoksi yliopistot on ylipäätänsä perustettu, eli tieteeseen tieteen itsensä vuoksi. Tämä ei ole tapahtunut ainoastaan Harvardissa vaan myös monessa muussa paikassa ympäri maailmaa.

Vapaa Kristuksessa

Nämä opiskelijat eivät ainoastaan löytäneet pelastusta Kristuksesta, vaan he ovat myös löytäneet paikkansa kirkossa ja yhteiskunnassa. Kun he ovat Kristuksessa, heidät on vapautettu palvelemaan lahjoillaan erilaisissa tehtävissä kirkossa ja yhteiskunnassa. Aiemmin mainitusta kirjasta löytyy useita esimerkkejä siitä, miten lahjakkaat opiskelijat ovat toimineet epäitsekkäästi auttaessaan köyhiä ja hätää kärsiviä ihmisiä suurkaupunkien slummeissa ja kehitysmaissa sekä palvelleet monissa tärkeissä yhteiskunnallisissa tehtävissä.

Pyöveliksi kutsuttu

Kaikkien kohdalla näkyy se muutoksen voima, jonka usko Jeesukseen saa ihmisessä aikaan. Kyseiset opiskelijat eivät tehneet työtä saavuttaakseen hyötyä itselleen tai päteäkseen. Heidän motiiviinsa oli rakkaus vähäosaisia kohtaan ja kutsu palvella nöyrästi eri tehtävissä yhteiskunnassa. Heillä oli jotain siitä kutsumustietoisuudesta, josta Luther käyttää sanaa vocatio, kutsu.

Jokaisella on oma kutsu, jonka kautta on mahdollista palvella ja heijastaa Kristuksen rakkautta tässä maailmassa.

Luther sai aikaan muutoksen opettamalla, että jokaisen kutsu on tärkeä. Sanomalla näin Luther otti kantaa aikansa yleiseen käsitykseen, että Jumalaa voi palvella ainoastaan hengellisten kutsujen kautta, kuten toimimalla munkkina, nunnana tai pappina. Luther oli tässä asiassa siis selkeästi eri mieltä. Hänen mukaansa ihminen voi palvella Jumalaa ja muita ihmisiä myös epähengellisiltä vaikuttavien kutsujen kautta, kuten sotilaana tai pyövelinä.

Palveleva mutta ei mateleva

Opiskelijatyön kautta voimme myötävaikuttaa siihen, että yhä useampi nuori aikuinen löytää Kristuksen ja kutsunsa hänessä. Evankeliumi saa koskettaa ja muuttaa heitä. Opiskelijatyön kautta voimme tukea heitä tässä tärkeässä prosessissa.

Tämän päivän opiskelijat ovat tulevaisuuden vaikuttajia ja johtajia, jotka tulevat toimimaan omista lähtökohdistaan käsin. Kysymys onkin millaisia nämä lähtökohdat ovat. Kypsät kristityt päättäjät, joilla on vahva kristillinen vakaumus, tekevät inhimillisiä päätöksiä eivätkä tavoittele toimissaan ainoastaan omaa etuaan. He toimivat arvojensa mukaisesti palvellen nöyrästi Jumalaa ja lähimmäisiä.

Miten kristittyjen sitten tulisi toimia, jos heidän vakaumuksensa on ristiriidassa ympärillä olevan yhteiskunnan arvojen kanssa? Raamatussa on selvä kehotus (Apt. 5:29): jos jokin taho säätää jotakin mikä on Jumalan tahdon vastaista, on parempi totella Jumalan tahtoa kuin toimia vakaumustaan vastaan. Esimerkiksi lääkäri tai hengellisen työn tekijä voi joutua valitsemaan työpaikan, jossa on vapaus toimia vakaumuksen mukaisesti. 

Aina ei kannata vastustaa

Yhdysvaltalainen Rod Dreher on kirjoittanut kirjan The Benedict Option. Kirjassaan hän ottaa kantaa kysymykseen, miten kristityn tulee toimia kohdatessaan asioita, jotka ovat ristiriidassa hänen uskonsa ja vakaumuksena kanssa.

Dreherin mielestä aina ei pidä julkisesti vastustaa kaikkia vääriä hankkeita, varsinkaan jos vastustuksella ei ole realistisia mahdollisuuksia saavuttaa mitään. Toisaalta hän ei myöskään toivo kristittyjen mukautuvan ympärillä olevan maailmaan, jos se tarkoittaa kristillisen vakaumuksen hälventämistä. Hänen mielestään kristityt eivät kuitenkaan voi toimia kuin kaikki olisi maailmassa ennallaan. Heidän tulee kehittää yhteisöllisiä toimintamalleja, joiden avulla he voivat pitää kiinni uskostaan ja arvoistaan. Meidän tulisi Dreherin mukaan ottaa askel rohkeaan kristilliseen elämään, joka toimii vastavoimana vallitsevalle kehitykselle. Jos emme ota tätä askelta, lapsemme sopeutuvat heitä maailmassa ympäröiviin arvoihin.

Toivon, että OPKO voi toimia opiskelijoiden keskuudessa kristillisenä yhteisönä, jossa voimme tukea ja pitää huolta toisistamme. Kun tiedämme ja tunnemme, että meillä on toisten kristittyjen tuki, voimme rohkeasti kertoa Kristuksesta opiskelupaikalla, vapaa-ajan harrastuksissa tai muissa riennoissa. Uskallamme tehdä tämän siitä huolimatta, että saatamme kohdata vastalauseita ja jopa vihamielisyyttä. Usko Kristukseen sekä muiden kristittyjen tuki kantaa.

Luota Herraan ja tee hyvää, niin saat asua maassasi, turvallisilla laidunmailla. Saat nauttia Herran hyvyyttä, hän antaa sinulle mitä sydämesi toivoo. Anna tiesi Herran haltuun, turvaa häneen. Hän pitää sinusta huolen! (Ps. 37:3-5).

 

Teksti: Robert Ojala, Turun OPKOn opiskelijatyöntekijä

Teksti julkaistu alunperin Arkin numerossa 3/2018.
Tilaa Arkki ilmaiseksi

Syyskauden ensimmäisessä Arkissa kysytään, millaista on elää kristittynä kampuksella, kavereiden kanssa ja kotona. Nuoret ovat tulevaisuuden johtajia, joita OPKO haluaa kasvattaa ja varustaa. Lue ohesta Pertti Järvenpään pääkirjoitus. 

On alkanut ennen näkemätön valintojen suma. Valitsemme kirkossa johtajiksemme piispoja. Äänestämme uudet luottamushenkilöt johtamaan seurakuntia. Tulossa ovat eduskuntavaalit, maakuntavaalit ja Euroopan parlamentin vaalit. Moni vanha johtaja väistyy ja uusia tulee tilalle.

Mitä väliä on sillä, millaisia johtajia valitsemme? Onko maallisten ja kristillisten organisaatioiden johtajuudessa eroja? Mitä odotamme kristityltä johtajalta? Onko voimakas uskonnollinen johtaja hyvä järjestön, liikkeen tai organisaation johtaja? Koulutammeko OPKOssa tulevaisuuden johtajia?

Meillä on oikeus odottaa johtajiltamme suunnan näyttämistä. On tärkeää, että koko organisaatiolla on yhteinen päämäärä. Yhteinen suunta ja maali tarvitaan, vaikka maalia ei koskaan saavuteta. Kun se tulisi mahdolliseksi, maailma on jo muuttunut. Johtajan on osattava tulkita ympäristön muutokset ja suunnattava toimintaa uudelleen ajan vaatimusten mukaan. Johtajan työkalut ovat kuunteleminen, puhuminen, lukeminen ja kirjoittaminen. Näiden avulla hän johtaa vision eli tavoitteiden toteutumista. Miten ihminen voi tuntea työnsä arvokkaaksi, ellei hän tiedä mihin hänen yhteisönsä on menossa ja mitä se tavoittelee?

Ei riitä, että suunta on oikea. Sitä kohti on myös pyrittävä, kaikkien omalta osaltaan. Johtajalta vaaditaan työn edellytysten kehittämistä sellaisiksi, että jokainen voi vaikuttaa tuloksen tekemiseen, saada onnistumisen kokemuksia ja nauttia työstään. Suuressa organisaatiossa löytyy aina niitä, joiden mielestä suunta on väärä ja työkalut tuloksen saavuttamiseen täysin toimimattomia. Keskinäisten kiistojen ja roolien selvittely vievät energiaa tärkeimmän tavoitteen saavuttamiselta. Myös pienissä organisaatioissa, suurista puhumattakaan, keskinäisten roolien ja suhteiden on oltava selkeitä.

Johtaja ei juokse laput silmillään. Hänen pitää tarkkailla ympäristöä ja sieltä nousevia signaaleja. Onko suuntamme edelleen oikea? Pitääkö jostain luopua? Onko aika panostaa johonkin entistä enemmän? Mitä tapahtuu, jos tavoitteemme ei toteudu? 

Kritiikin ja kiitoksen vastaanottaminen kuuluu johtajan luontaisetuihin. Johtajan on oltava valmis kantamaan vastuu hyvässä ja pahassa.

Johtaminen on palveluammatti. Joka teistä on suurin, se olkoon toisten palvelija.

Pertti Järvenpää
OPKOn liittohallituksen puheenjohtaja

Tilaa Arkki ilmaiseksi

 

Lisää blogeja

Arkin toimitus
Raamatunlause, joka minulle tulee ensimmäiseksi mieleen Jumalan läsnäolosta, on Matteuksen evankeliumin kohta, jossa Jeesus lupaa olla läsnä siellä missä...
Arkin toimitus
Helsingin Tuomiokirkon läntisessä tapulitornissa risteilee paksuja neliskulmaisia hirsiä. Vahva puu pitää rakennuksen pystyssä. Ylioppilas Jorma Juutilainen...
Arkin toimitus
Paavali kehottaa tessalonikalaisia rukoilemaan lakkaamatta (Tess. 5: 17) ja roomalaisia hellittämättä (Room. 12:12). Kolossalaiskirjeessä Paavali sanoo, että...
Arkin toimitus
Julianna Rantanen, 23, empii. Ottaisiko tonttulatten vai chailatten. Päätökset vaativat rohkeutta, toiset enemmän kuin toiset. Kahvilan pöytään lähtee...
Arkin toimitus
Näillä sanoin Jumala rohkaisi Joosuaa, Nunin poikaa, jonka tehtävänä oli viedä Israelin kansa Jordanin yli luvattuun maahan. Joosua oli Mooseksen palvelija...
Arkin toimitus
Juliannan todistus: "Jumala antaa rauhan"   Esan todistus - “Jumala vastasi rukoukseeni isommin kuin uskalsin toivoa”   Sofian todistus - "Usko tuo...
Arkin toimitus
Tänä päivänä henkinen taistelu lapsista on entistä kovempi, kun tukena ei ole enää yhtenäistä arvopohjaa ja Jumalan kunnioitusta. Yhteiskunnan taholta lapsi...