Blogit

Blogit

Tällä sivulla julkaisemme mm. OPKOn Arkki-lehden artikkeleita, työntekijöidemme ja opiskelijoiden kirjoituksia. 

Hengittäminen on välttämätöntä, jotta pysymme hengissä. Kun hengität sisään, ilmasta tulee kehoosi happea, jota solusi tarvitsevat. Kun hengität ulos, soluistasi poistuu hiilidioksidia ja se kulkeutuu suusi ja nenäsi kautta ulkoilmaan. Raamatun mukaan rukoilu on samankaltaista. Se on kuin hengittämistä.

Paavali kehottaa tessalonikalaisia rukoilemaan lakkaamatta (Tess. 5: 17) ja roomalaisia hellittämättä (Room. 12:12). Kolossalaiskirjeessä Paavali sanoo, että seurakunnan täytyy valvoa rukoillen ja kiittäen. (Kol. 4:2) Hengellisestä taisteluvarustuksesta puhuessaan Paavali kehottaa, että tekisimme kaiken rukoillen ja anoen. ”Rukoilkaa joka hetki Hengen antamin voimin.” (Ef. 6:18)

Rukoilemisen täytyisi siis olla jatkuvaa, sen ei tarvitse milloinkaan lakata. Itseasiassa kaikki, mitä kristitty tekee, täytyisi tehdä rukouksessa. Tällainen voi tuntua vaatimukselta. Kuitenkin Paavali myös kehottaa rukoilemaan Hengen antamin voimin. Rukous ja sen tuottaminen eivät siis ole meistä kiinni. Siksi rukous voi olla yhtä luontaista kuin hengittäminen. Hengittäminen ei vaadi ajattelemista, vaan se tapahtuu automaattisesti.
Joskus hengittämiseen kannattaa kuitenkin erikseen keskittyä. Keskittyminen auttaa kehoa rauhoittumaan esimerkiksi kovan kuntoilun jälkeen. Samoin myös rukoukseen täytyy välillä keskittyä erikseen.

Keskittyneen rukouksen lisäksi tarvitsemme lakkaamatonta rukousta. Nämä pitävät Pyhän Hengen vireänä sydämissämme ja pysymme myös paremmin erossa pahasta (1. Tess. 5: 16‒22). Kun yhteys on jatkuvasti auki Jumalan suuntaan, vastaanotamme Hänen viisauttaan ja rakkauttaan. Yhteys antaa meille myös mahdollisuuden olla Jumalan puhuteltavina. Tämä taas pitää meidät avoimina muutokselle ja parannukselle.

Älkää tyhjiä hokeko

”Ja kun rukoilette, niin älkää tyhjiä hokeko niin kuin pakanat, jotka luulevat, että heitä heidän monisanaisuutensa tähden kuullaan.” (Matt. 6:7)

Täytyykö rukouksen olla täynnä viisaita sanoja ja hurskaita toiveita? Ei. Se, että meitä kehotetaan elämään jatkuvasti Jumalan läsnäolossa ja rukouksessa, ei tarkoita, että rukouksen täytyisi olla täynnä sanoja. Jumala on salattu. Omaa oloaan helpottaakseen ihmisellä on kuitenkin usein pakottava tarve selittää Jumala itselleen. Tämä sama tarve näkyy monesti myös rukouksissamme. Toivomme, että osaisimme sanoa yhteisissä rukouksissa jotakin viisasta. Jumala kuitenkin kaipaa enemmän rehellistä rukousta, ja rehellinen rukous voi olla myös täyttä hiljaisuutta.

Tyhjän hokemisessa on riski. Kun olemme opetelleet sellaisen rukoustavan, emme välttämättä anna Jumalalle mahdollisuutta vastata sanoihimme. Näemme rukouksen suorituksena, joka vaatii tietyt sanat ja tavat, jotta se toimisi. Rukouksessa on kuitenkin kyse sekä uloshengityksestä että sisään hengittämisestä. Monesti rukoilemme vain ulospäin, hengitämme taakkaamme Jumalalle. Paljon vaikeampaa on hengittää sisään, vastaanottaa Jumalan viisaus ja kirkkaus elämäämme. Vaikeus on siinä, että vastaanottaminen vaatii malttia ja hiljaisuutta.

On myös tärkeää laajentaa mielikuvaamme Hänestä, jota rukoilemme. Hän on paitsi suuri Jumala myös lähellä oleva Kristus. Rukouksessa on aina kyse suhteesta. Kun olemme tekemisissä muiden ihmisten kanssa, emme toivottavasti puhu jatkuvasti. Varsinkaan ystävien kesken ei tarvitse koko ajan keksiä puhuttavaa.

Onko sinulla koskaan ollut uusien tuttavuuksien kanssa vaivaannuttavia hetkiä, kun et ole keksinyt enää mitään sanottavaa? Näin voi joskus olla myös Jumalan kanssa. Uskon alkuaskelilla Hän voi tuntua vieraalta ja mystiseltä. Ei ihme, jos tällaiselle Jumalalle on vaikea kertoa arkisia asioitaan ja huoliaan, saatikka että vain olisi hiljaa hänen seurassaan. Jeesus kutsuu meitä syvenevään suhteeseen Hänen kanssaan. Häntä kiinnostaa, mitä sinulle kuuluu.

Huutoja autiomaassa

Me myös usein pelkäämme pysähtymistä ja hiljaisuutta. Tämän päivän kulttuuri vaatii tehokkuutta. Se ei houkuttele pysähtymään lepoon ja rauhaan. Kun yritämme pysähtyä, mieleen alkaa tulvia tekemättömiä asioita. Pysähtyminen ei ole ahdistavaa siksi, että Jumala ahdistaisi. Pysähtyminen on ahdistavaa monelle siksi, että Kiusaaja ja synti rupeavat huutamaan. Näin kävi myös Jeesukselle, kun Hän vietti 40 päivää autiomaassa. Vaikka Henki johdatti Hänet sinne ja Henki oli läsnä Hänen kanssaan jatkuvasti, enimmäkseen äänessä oli Paholainen (Matt. 4:1‒11).

Jotta kuulisimme toisemme, annamme toisillemme aikaa. Jotta kuulisimme Jumalaa, meidän täytyy antaa myös Hänelle aikaa. Ei Jumalan takia, vaan itsemme takia.
Rukous täyttää sydämemme rakkaudella, joka heijastuu tekoihimme. Kun pidämme yhteyden auki, kuulemme herkemmin Jumalan puhuttelun arjen tilanteissa. Matteuksen evankeliumissa Jeesus sanoo: ”Mitä sydän on täynnä, sitä suu puhuu. Hyvä ihminen tuo hyvyytensä varastosta esiin hyvää, paha ihminen pahuutensa varastosta pahaa.” (Matt. 12:33‒37).

Rukouksen oppimisessa ei ole kiirettä. Paras tapa opetella rukousta on rukoilla.

Rukoilkaa lakkaamatta - 1. Tess. 5: 16-22

Iloitkaa aina. Rukoilkaa lakkaamatta. Kiittäkää kaikesta. Tätä Jumala tahtoo teiltä, Kristuksen Jeesuksen omilta. Älkää sammuttako Henkeä, älkää väheksykö profetoimisen lahjaa. Koetelkaa kaikkea ja pitäkää se mikä on hyvää. Pysykää erossa kaikesta pahasta.

Juho Puhto,
Jyväskylän OPKOn 
opiskelijapastori

 

Kun lukio alkoi, uskosta kertominen ei ollut Julianna Rantaselle helppoa. Voice of Finlandissa hän kuitenkin tunnustautui iloisesti Jeesuksen seuraajaksi. Hän on antanut kasvonsa ja tarinansa myös juuri julkaistulle OPKOn videolle. Mistä nuoren naisen rohkeus kuplii?

Julianna Rantanen, 23, empii. Ottaisiko tonttulatten vai chailatten. Päätökset vaativat rohkeutta, toiset enemmän kuin toiset.

Kahvilan pöytään lähtee chailatte ja pala karamellijuustokakkua. Hän laskee painavan laukun lattialle, vielä painavamman repun sohvalle ja riisuu mustan lierihatun ja nahkatakin.

Diakissa sosionomiksi ja kirkon nuorisotyönohjaajaksi opiskeleva Julianna on lähdössä viikoksi Iittiin Perheniemien opistolle tapaaman kansainvälisiä ystäviään, opiskelemaan johtamista ja rukoilemaan. Hän matkustaa opistolle OPKOn koululaistyöstä vastaavan Olli Lehmosen kyydissä, mutta ensin lentoasemalta haetaan mukaan tanskalainen Rebekka.

‒ Me opetellaan elämään yhdessä Jeesuksen seuraajina.

Runsaasti raiteilla

Julianna matkustaa paljon. Monimuoto-opintojen lähijaksot hän suorittaa Tampereella. Hän on melkein aina mukana  OPKOn koululaistyön tapahtumissa Helsingissä ja Enä-Sepässä. Koti on Hämeenlinnassa, jossa hän asuu Kanonin ja Aslanin kanssa. Kissojen nimet kertovat Juliannan taiteellisesta puolesta. Aslan on kirjailija C.S. Lewisin Narnia-sarjan leijonahahmo. Kun Kanon tuli Juliannan elämään kymmenen vuotta sitten, teinityttö harrasti kaikenlaista Japaniin liittyvää. Kanon sai nimensä japanilaisen popbändin basistin mukaan.

Silloin Julianna asui vielä Iittalassa. Pienellä paikkakunnalla ei tapahtunut kovin paljon, ja siksi melkein kaikki lapset ja nuoret osallistuivat seurakunnan toimintaan. Kerhot, kuorot ja kristinuskon perusasiat tulivat tutuiksi.

‒ Mutta ei se sanoma minua silloin vielä kiinnostanut.

Toisia varten

Kun Julianna oli kaksivuotias, hänen 16-vuotias veljensä kuoli auto-onnettomuudessa. Seurakunta tuli tuolloin läheiseksi koko perheelle. Varsinkin kirkkoherra oli hienosti heidän tukenaan. Onneksi sisaruksia on paljon. Juliannalla on vielä yksi isoveli, kaksi isosiskoa, kaksoissisko ja pikkusisko.

‒ Vaikka meillä on kolme eri isää, en koskaan kutsu heitä veli- tai siskopuoliksi. He ovat kaikki veljiä ja siskoja.

Julianna oli jo pienenä vanhemmilleen iso apu perheen hoitamisessa.

‒ Olin kiltti ja tomera, hyvä koulussa ja huolehdin muista. En ehkä osannut olla lapsi. Jos meillä oli ihmisiä kylässä, istuin mieluummin kahvipöydässä ja kuuntelin aikuisten keskusteluja.

Juliannasta tuntui usein, että hänen täytyy ratkaista toisten ongelmia ja huolehtia muista, vaikka sitä ei olisi häneltä pyydettykään.

‒ Kannoin jo lapsena toisten taakkoja.

Kutsumuksena nuoret

Johtuuko Juliannan ammatinvalinta auttajasyndroomasta? Toisista huolehtiminen todennäköisesti jatkuu myös tulevaisuuden ammatissa. Hän ei osaa olla asiasta huolissaan, vaan kertoo saaneensa auttamiselle uuden pohjan.

‒ Koen nuoret Jumalan kutsuna. On tosi vaikeaa selittää, miksi haluan olla heidän kanssaan. Riparin jälkeen mulle tuli halu tukea nuorten kasvua. Unelmani on, että mahdollisimman moni voisi oppia tuntemaan Jeesuksen.

Julianna on kokenut myös teinimaailman karua puolta: kiusaamista.

‒ Mut jätettiin ulos porukasta, kommentoitiin ulkonäköä ja selän takana puhuttiin ikäviä juttuja. Yritin silti olla kantamatta kaunaa.

Rippikoulussa Kalvolassa Julianna sai olla rauhassa oma itsensä ja ajatella muita asioita.

‒ Aloin miettiä, miksi me ollaan täällä, mikä merkitys mun elämällä on ja onko Jeesuksella jotain tekemistä mun kanssa.

Isoskoulutuksen aikana Julianna innostui lukemaan Raamattua ja rukoilemaan.

‒ Sanoin Jeesukselle, että haluan oppia tuntemaan hänet. Sitä olen yrittänyt tehdä siitä asti.

Yksin hartaushetkessä

Kysymysten pohtiminen jatkui nuorteniltojen hartauksissa, joissa hän oli joskus ainoa osallistuja. Kun hän käveli nuorisotilan ovesta ulos, toiset nuoret olivat häntä vastassa. He kysyivät, onko Juliannasta tullut hihhuli.

‒ Silloin jo päätin, että olen se mikä olen. En välitä puheista.

Lukion alkaessa uusien ihmisten keskellä ei enää tuntunutkaan helpolta tunnustautua uskovaiseksi.

‒ Tulin kumminkin siihen tulokseen, ettei ole tärkeää, mitä muut ajattelee. Mun kutsu on puhua Jeesuksesta rohkeasti ja laulaa hänestä.

Julianna alkoi kertoa koulukavereilleen OPKOn ja seurakunnan leireistä, joilla hän kävi. Joku uusista kavereista kysyi, uskoiko hän todella Jumalaan, vaikka oli ”ihan normaali”.

Ikimuistoinen ruokis

Juliannan rippikoulusta saama Raamattu alkoi olla loppuun kulunut. Kannet repsottivat sinne tänne. Hän oli nähnyt leirin vetäjällä hienon nahkaraamatun, jossa oli vetoketju. Olisipa hienoa saada sellainen, hän ajatteli, mutta ne olivat kalliita.

Lukion toisella luokalla rahat olivat kasassa. Hän oli säästänyt, ja isä oli luvannut maksaa puolet. 

‒ Pari kaveria lähti ruokiksella mukaan ostamaan Raamattua. Me mentiin sen jälkeen Heseen ja selailin siellä aarrettani. Kavereista oli hassua mutta mukavaa, että joku asia teki mut niin iloiseksi.

Julianna kaivaa kirjan laukustaan ja laskee sen kahvilan pöydälle. Kansien ympärillä on kuminauha, sillä tämäkin yksilö on jo loppuun kulunut.

‒ Mummu sanoi, että suutari voisi ehkä korjata vetoketjun.

Daavidin lumoissa

Julianna aloitti raamatunluvun psalmeista. Hän yllättyi siitä, miten helppo niihin oli samaistua. Daavidin laulut innostivat Juliannaa kirjoittamaan oman elämänsä tuntoja muistikirjaan.

‒ En osannut puhua, mutta kirjoittaminen helpotti. Psalmissa 34 sanotaan, että Herra on lähellä niitä, joilla on särkynyt sydän, hän pelastaa ne, joilla on murtunut mieli.

Juliannasta alkoi tuntua, ettei hän olekaan niin vahva ja tomera kuin oli luullut. Jeesuksen seurassa hän uskalsi päästää pintaan epävarmuutensa ja rikkinäisyytensä. Hän ymmärsi, ettei tiennyt kuka hän itse on, koska oli aina elänyt toisia varten.

Kirjoittaminen on jatkunut. Tunteet ja pohdinnat ovat muuttuneet rukouksiksi, joita Olli Lehmonen on säveltänyt.

‒ Harjoittelen myös itse säveltämistä. Haaveilen, että opinnäytetyöni voisi olla osittain levy. Minussa voisi olla jotain samaa kuin Hillsongin laulaja Taya Smithissä.

Artistin siipiään Julianna on saanut kokeilla Voice of Finland ja Idols-kisoissa.

‒ Koelauluissa käyminen tuntui Jumalan johdatukselta. Jeesus haluaa mun vievän hänen valoaan siihen maailmaan. Luulen, että mun kuuluisi tehdä musiikkia, mutta en vielä tiedä miltä se näyttää.

Haaveissa soittotunnit

Lapsena Julianna haaveili soittotunneista, mutta perheellä ei ollut niihin varaa. Hän sai rippilahjaksi kitaran ja oppi soittamaan itse. Pianoakin hän on opetellut soittamaan itsekseen. Nyt toiveena ovat sellotunnit, mutta sponsori puuttuu, Julianna hymyilee. Muutama laulutuntikin olisi hyvä saada, niillä oppisi tekniikoita ja saisi virikkeitä.

‒ Olen esiintynyt OPKOn kekkereissä, se on ollut tosi kivaa. Me ollaan oltu Vuosaaren seurakunnassa vetämässä ylistystä, ja pian mennään taas. Olen odottanut sitä koko syksyn.

Laulaessaan ja soittaessaan Julianna kokee olevansa yhteydessä itseensä aidosti ja syvästi. Ihmiset ovat kertoneet, että Jumalan läsnäolo on eheyttänyt heitä laulujen kautta.

Viime kesänä hän oli kesätöissä rippikouluissa Hämeenlinnan-Vanajan ja Kalvolan seurakunnissa.

‒ Kun lauloin konfirmaatioissa, minulta tultiin kysymään, voisiko näitä kappaleita kuunnella myöhemmin. Ehkä pian voisi olla aika tehdä levy.

Muuta ei voi sanoa

Mikä on rohkeinta, mitä Julianna on tehnyt? Hän miettii hetken karamellijuustokakkua suussaan.

‒ Se, että lähdin seuraamaan Jeesusta. Tätä kysyttiin myös Voice of Finlandin karsinnoissa. Vastasin siellä samalla tavalla. En voinut sanoa mitään muutakaan.

Juliannan mielestä rohkeaa ja parasta elämää on mennä sinne, minne Jeesus haluaa viedä, ja tehdä, mitä Jeesus pyytää tekemään.

Entä mitä hän sanoisi aralle nuorelle, joka kokee, että rohkeuden puutteen vuoksi elämä valuu sormien välistä?

‒ Et ole yksin missään tilanteessa. Jeesus ei koskaan lähetä tekemään semmoista, mitä emme vielä pysty tekemään. Hän tulee aina mukaan ja auttaa kaikessa.

Voidakseen rohkaista muita nuoria, Julianna on antanut kasvonsa ja tarinansa netissä juuri julkaistulle videolle. Julianna puhuu Jeesuksen katseesta, jonka nähtyään opetuslapset uskalsivat jättää kaiken ja seurata häntä.

‒ Jeesuksen katseessa on jotain sellaista, että voin luottaa häneen täysin. Hänen kanssaan uskallan mennä minne tahansa.


Haastattelu: Danielle Miettinen
Kuvat: Ilkka Kontturi

Teksti on julkaistu Arkin numerossa 4/2017. Tilaa Arkki ilmaiseksi

”Muista, että olen sanonut sinulle: ’Ole rohkea ja luja, älä pelkää äläkä lannistu. Herra, sinun Jumalasi, on sinun kanssasi kaikilla teilläsi.’” (Joos. 1:9)

Näillä sanoin Jumala rohkaisi Joosuaa, Nunin poikaa, jonka tehtävänä oli viedä Israelin kansa Jordanin yli luvattuun maahan. Joosua oli Mooseksen palvelija nuoruudestaan saakka. Ennen kuin Mooses kuoli, Jumala käski Mooseksen asettaa Joosuan seuraajakseen ja siirtää tälle osa omaa arvovaltaansa. Joosuan virkaan asettamiseen liittyi Jumalan lupaus: ”Ole vahva ja rohkea. Sinä viet tämän kansan siihen maahan, jonka Herra esi-isillemme vannomallaan valalla sille lupasi, ja sinä jaat sen maan israelilaisille perinnöksi.  Herra itse kulkee sinun edelläsi. Hän on sinun kanssasi, hän ei jätä sinua yksin eikä hylkää sinua. Älä lannistu, älä pelkää.” (5. Moos. 31:7-8)

Mooses itse ei koskaan päässyt luvattuun maahan. Joosuan virkaan asettamiseen liittyi kuitenkin selkeä Jumalan lupaus: Joosua veisi Israelin kansan Jordanin yli Kanaanin maahan.

Ennen kuin Kanaanin maa oli valloitettu, Joosualla ja israelilaisilla oli kuitenkin monta vastoinkäymistä edessään. Maa oli täynnä vihollisia, jotka sotivat Israelia vastaan. Tarkemmin ajateltuna Joosualla olisi oikeastaan ollut monta hyvää syytä pelätä. Eräs tällainen oli tilanne, jossa kanaanilaiset yhdistivät voimansa ja kokoontuivat yhdessä Israelia vastaan, niin että väkeä oli ”kuin hiekanjyviä meren rannalla” (Joos. 11:4). 

Joosua ripustautui lupauksiin

Inhimillisesti katsoen Joosualla ja Israelilla olisi ollut monta hyvää syytä pelätä ja vaipua epätoivoon. Epäilemättä juuri siksi Jumala rohkaisi Joosuaa useamman kerran ja kehotti häntä olemaan vahva ja rohkea. Joosuan rohkeus ei perustunutkaan olosuhteisiin, vaan Jumalan sanaan. Jumala muistutti Joosuaa sanoistaan: ”Muista, että olen sanonut sinulle: ’Ole rohkea ja luja, älä pelkää äläkä lannistu. Herra, sinun Jumalasi, on sinun kanssasi kaikilla teilläsi.’” Joosuan rohkeus ei mitenkään voinut ankkuroitua olosuhteisiin, vaan hän joutui ripustautumaan Jumalan antamaan lupaukseen.

Juuri näin oli myös Jeesuksen ja hänen opetuslastensa laita, kun he purjehtivat järven yli. Opetuslapset lähtivät järvelle näiden Jeesuksen sanojen saattelemina: ”Menkäämme järven tuolle puolen”. (Luuk. 8:22, 33/38) Kun he sitten olivat lähteneet matkaan, nousi järvellä myrsky, ja opetuslapset joutuivat pelon valtaan. Jeesus joutui nuhtelemaan opetuslapsiaan: ”Missä teidän uskonne on?” (Luuk. 8:25)

Inhimillisesti katsoen Joosualla ja Israelilla olisi ollut monta hyvää syytä pelätä ja vaipua epätoivoon.

Luota Sanaan

Jeesus ei ollut sanonut opetuslapsilleen: ”Hukkukaamme keskelle järveä.” Hän oli antanut opetuslapsilleen sanan, johon sisältyi päämäärä: ”Menkäämme järven tuolle puolen.” Opetuslapset säikähtivät olosuhteita ja panikoivat. He olisivat voineet kuitenkin aivan kuten Joosua ripustautua Jumalan sanojen varaan: ”Menkäämme järven tuolle puolen.” Olosuhteet näyttivät musertavilta, mutta Jeesuksen sanat pitivät paikkansa ja toteutuivat: myrsky tyyntyi, ja opetuslapset saapuivat perille järven toiselle puolelle.

Niin kuin opetuslapsille myrskyssä, on meille kristityille usein helppo perustaa uskomme olosuhteisiin ennemmin kuin siihen, mitä Jumala on sanonut. Jos olosuhteet näyttävät vastaisilta, vaivumme helposti epätoivoon ja menetämme uskomme. Ainakin itsessäni tunnistan usein tämän taipumuksen! Jumala kutsuu meitä kuitenkin aivan kuin Joosuaa asettamaan toivomme ja uskomme Jumalan sanoihin. Vaikeissa olosuhteissa hän haluaa muistuttaa meitä: ”Muista, että olen sanonut sinulle…” (Joos. 1:9.) Jeesus sanoo: ”Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät koskaan katoa.” (Matt. 24:35, 33/38) Olosuhteet vaihtelevat ja saattavat usein olla meitä vastaan. Jumalan sana kuitenkin pysyy aina muuttumattomana eikä koskaan katoa tai raukea tyhjiin.

Joosuan tehtävä saattoi paikoitellen näyttää suorastaan mahdottomalta. Hän kuitenkin vei Israelin perille luvattuun maahan, kukisti viholliset ja jakoi maan perinnöksi Israelin sukukunnille niin kuin Jumala oli häntä käskenyt. Ajattelen, että loppujen lopuksi Joosuan onnistuminen tehtävässään ei perustunut hänen kykyihinsä, voimaansa tai edes rohkeuteensa. Se perustui yksinkertaisesti näihin Jumalan sanoihin: ”Sinä viet tämän kansan siihen maahan, jonka Herra esi-isillemme vannomallaan valalla sille lupasi, ja sinä jaat sen maan israelilaisille perinnöksi.”

Vahvistu uskossa

Jumala oli ennalta ilmoittanut, mitä Joosua tulisi tekemään. Joosua yksinkertaisesti uskoi siihen, mitä Jumala oli hänen tulevaisuudestaan sanonut. Uskon, että hän olisi toki voinut valita toisin. Vaikeuksien ja koettelemuksien hetkinä Joosua varmaankin teki aivan kuten Aab­raham: ”Jumalan lupausta hän ei epäuskossa epäillyt, vaan vahvistui uskossa, antaen kunnian Jumalalle, ja oli täysin varma siitä, että minkä Jumala on luvannut, sen hän voi myös täyttää.” (Room. 4:20-21, 33/38) Joosuan onnistuminen ei tarkoittanut sitä, etteikö hänellä olisi ollut epäuskon hetkiä. Niiden keskellä Jumala kuitenkin aina kutsuu meitä kuten Aabrahamiakin ”vahvistumaan uskossa”. Hän kutsuu meitä laittamaan epäuskomme syrjään ja panemaan toivomme Jumalan lupauksiin. Ne kestävät kaikissa olosuhteissa.

Sampsa Nelimarkka
Porin OPKOn opiskelijatyöntekijä

Teksti on julkaistu Arkin numerossa 4/2017. Tilaa Arkki ilmaiseksi

Kesällä kuvatut nuortenvideot julkaistiin lokakuussa ReStart-tapahtumassa Kuopiossa ja ne on katsottavissa myös OPKOn Youtube-kanavalla.

Juliannan todistus: "Jumala antaa rauhan"

 

Esan todistus - “Jumala vastasi rukoukseeni isommin kuin uskalsin toivoa”

 

Sofian todistus - "Usko tuo ilon ja vapauden"

Lisää blogeja

Arkin toimitus
Janne aloitti opiskelun Tampereella armeijan jälkeen vuonna 2004. Kielet olivat kiehtoneet jo pitkään ja opiskelupaikka aukesi saksan kielen ja kulttuurin...
Arkin toimitus
Jouni Lehikoinen, Turun Mikaelin seurakunnan kirkkoherra Lehikoiselle reformaatio merkitsee juurille palaamista ja uudistusta muistutusta siitä, että Raamattu...
Arkin toimitus
Kerran Turun kauppatorilla – vihanneskojun ja jäätelökipsan laitamilla – minut pysäytti jakkupukuinen nuori nainen. Hän tarjosi mahdollisuutta osallistua...
Arkin toimitus
Yksi haluaa paljon seuraajia somessa ja päästä otsikoihin. Toinen välttelee kohinaa ja pysyy mieluiten sivussa. Maria-niminen teinityttö Nasaretin taajamasta...
Arkin toimitus
Lotta Liuska, 19, Joensuun Reijolasta on monessa mukana. Omien sanojensa mukaan hän on kiinnostunut vähän kaikesta ja tekee kaikkea. Hän on löytänyt oman...
Arkin toimitus
Neljä maasai-soturia ihailee auringonnousua keihäät ja kilvet käsissään. Tansanialainen maalaus on kiinnitetty kolmen neliön ikkunattoman huoneen seinälle...
Arkin toimitus
Kiire on lyönyt yhteiskuntaamme räikeän leimansa. Elämme aikaa, jossa täysi kalenteri, vilkas sosiaalinen elämä ja alati kiihtyvä tempo tuntuvat jo...