Blogit

Blogit

Tällä sivulla julkaisemme mm. OPKOn Arkki-lehden artikkeleita, työntekijöidemme ja opiskelijoiden kirjoituksia. 

Kysyimme kahdelta opiskelijalta heidän suhteesta Raamattuun. Kysymyksiin vastasi Minna Kuopiosta ja IFESin maailmankonferenssissa Etelä-Afrikassa haastateltu nasaretilainen Marah. 

Minna

Kuka olet ja mitä teet tällä hetkellä?
Nimeni on Minna Särkkälä. Olen 20-vuotias ja aloitin syksyllä lääketieteen opinnot Kuopiossa.

Onko sinulla lempikohtaa tai kirjaa Raamatussa?
Lempikohtani on Roomalaiskirjeen kahdeksas luku. Pidän kohdasta, koska se kertoo meidän suhteestamme Jumalaan ja siitä rakkaudesta, jolla hän meitä rakastaa. Minua vahvistaa uskossani se, että tiedän, ettei mikään voi erottaa minua Jumalasta, ja ettei minulla ole mitään pelättävää, koska Herra kulkee kanssani.

Miten suosittelisit aloittamaan Raamatun lukemisen, jos kokee sen hankalana?
Kannattaa lukea Roomalaiskirjettä. Sen alku voi tuntua raskaalta, koska siinä puhutaan niin vaikeista asioista, kuten ihmisten syntisyydestä ja synnin palkasta. Mutta luvun sanoma ei ole tuska ja kuolema, vaan pelastus ja uusi elämä Kristuksessa, kuten koko Raamatussakin. Roomalaiskirje on antanut minulle toivoa itsestäni, kun olen jo ollut vakuuttunut oman sydämeni syntisyydestä.

Mitä olet viime aikoina oppinut Raamatusta?
Raamattu on antanut minulle toivoa ja uskoa Jumalan rakkauteen, erityisesti Roomalaiskirjeen kautta. Roomalaiskirjeen kahdeksannessa luvussa on monia hyviä kohtia, mutta erityisesti minulle on puhunut viime aikoina sen ensimmäinen jae: ”Mikään kadotustuomio ei siis kohtaa niitä, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa.” Mikään kadotustuomio -ilmauksen alle lukeutuu sekä muiden että omatkin syytökset itsestämme. Olemme siis vapaita kaikesta huonosta omastatunnosta, kun tuomme itsemme Herran eteen puhtain sydämin ja pyydämme syntejämme anteeksi.

Marah

Mikä on nimesi, mitä opiskelet ja mistä olet kotoisin?
Nimeni on Marah. Olen 22-vuotias ja opiskelen sosiologiaa ja liiketoimintajohtamista. Tulen Nasaretista, Israelista. 

Mikä on ollut parasta IFESin maailmankonferenssissa?
Ihmisten tapaaminen, ehdottomasti.

Mitä Raamatun paikkaa olet lukenut viimeisimmäksi?
Olen mukana raamattukurssilla, jossa olemme käyneet läpi vuorisaarnaa Matteuksen evankeliumissa.

Onko sinulla lempijaetta tai kirjaa Raamatussa?
Lempikirjani on Johanneksen evankeliumi. Se on hyvin syvällinen ja osoittaa Jeesuksen jumaluuden niin monella tavalla. Lempijakeeni on “Autuaita rauhantekijät: he saavat Jumalan lapsen nimen.” (Matt. 5:9). Se liittyy vahvasti olosuhteisiin kotimaassani, missä konfliktit ja politiikka ovat keskiössä. Tilanne on siellä vaikea, ja ihmiset ovat vihollisia toisilleen. Meidän tulisi olla rakentamassa rauhaa.

Mitä Raamattu sinulle merkitsee?
Sen merkitys on hyvin moninainen. Raamatussa on paljon viisautta, ja on ihmeellistä, miten Vanha ja Uusi testamentti linkittyvät toisiinsa. Raamattu on myös hyvä sanoma meille. Siitä voimme lukea, miten rakastava Jeesus on ja sen, että Jumala on aina armollinen. Hän ei koskaan hylkää meitä.

Millaisia terveisiä haluaisit lähettää veljille ja siskoille Suomeen?
Haluan rohkaista teitä jatkamaan Jumalan rakkaudesta kertomista opiskelijoille ja koululaisille. Teillä on paljon enemmän tapoja levittää evankeliumia ilman pelkoa väkivallasta, joten käyttäkää niitä.

Arkin toimitus

 

”Älkää menettäkö lännessä sitä uskoa, jonka puolesta idässä menetetään henkiä.” Tämä lause on IFESin maailmankonferenssiin osallistuneen Toini Seppälän tuliainen Bela-Belasta Etelä-Afrikasta.

”Täällä tapaatte perheen, jota ette tienneet omistavanne.” Tällä hieman kliseiseltä tuntuvalla lauseella alkoi Etelä-Afrikassa järjestetty IFESin (International Fellowship of Evangelical Students) maailmakonferenssi heinäkuussa.

Ajatus perheestä tuntui kuitenkin päivä päivältä aidommalta. Sisaria ja veljiä osallistui ympäri maailmaa noin 170 maasta.

Ensimmäisinä päivinä me muutama sata opiskelijaedustajaa tutustuimme toisiimme, minkä jälkeen viikon mittaiseen konferenssiin saapuivat niin opiskelijatyöntekijät, pääsihteerit kuin IFESin työntekijät.

Ensimmäisenä aamuna saman pöydän ääressä istui minun edustamani Suomen lisäksi opiskelijoita Israelista, Yhdysvalloista, Vietnamista, Belgiasta ja Armeniasta. Tuntui melkein epätodelliselta. Jaoimme ajatuksia ja kokemuksia muun muassa siitä, miten kukin oli päättänyt lähteä seuraamaan Jeesusta, mitä se merkitsi ja millaista oli elää kristittynä omassa kotimaassa.

Vastaukset erosivat toisistaan valtavasti. Suomessa kipuilemme sitä, kuinka paljon uskallamme näyttää uskoamme opiskelijapiireissä. Toisella puolen maailmaa kokoonnutaan salaa, jottei menetetä vapautta tai henkeä. Yksi konferenssin mieleenpainuvimmista lauseista olikin: ”Älkää menettäkö sitä uskoa lännessä, jonka puolesta idässä menetetään henkiä.”

Itselleni vahvistui ajatus, että voisimme Suomessa ottaa uskonasiat enemmän todesta ja keskittyä Raamattuun ja Jeesukseen. Vaikka kulttuurit, joissa elämme eri puolilla maailmaa, poikkeavat toisistaan, saamme kristittyinä uskoa samaan Kaikkivaltiaaseen ja luottaa Hänen hyvyyteensä. Saamme olla rakastettuja ja rukoilla toistemme puolesta sekä elää täysillä niin, että Jeesus on parasta ja tärkeintä meidän jokaisen elämässä.

Maailmakonferenssi oli ainutlaatuinen kokemus, enkä välttämättä koskaan tule saamaan vastaavaa taivasmaistiaista maan päällä. Viikon aikana kliseinen ajatus perheestä muuttui aidoksi ja todelliseksi.

Kohokohtia olivat hetket, joissa IFESin perheeseen liitettiin uusia opiskelijaliikkeitä. Tuntui mahtavalta rukoilla heidän puolestaan. Nyt tuntuu mahtavalta, että yhdessä teidän kanssanne saan jatkaa rukousta tämän perheen puolesta, jonka konferenssin jälkeen tiedän omistavani ja jonka jäseniä tekin saatte olla. Toivon ja rukoilen, että voimme jokainen olla Jumalan käytössä omalla paikallamme, jotta kaikki voisivat oppia tuntemaan todellisen Jeesuksen ja olla tämän upean perheen jäsen.


Toini Seppälä
Oulun OPKOn puheenjohtaja
Arkkitehtuurin opiskelija


Kirjoitus on julkaistu Arkki-lehden numerossa 3/2019. Tilaa Arkki-ilmaiseksi 

Joskus pitää mennä kauas voidakseen nähdä lähelle. Sananparsi piti paikkansa opiskelijaedustajien Toinin, Hannan ja minun kohdalla viime heinäkuussa, kun osallistuimme IFESin maailmankonferenssiin Etelä-Afrikassa. Opimme esimerkiksi, että suurimmat opiskelijajärjestöt eivät toimi rikkaimmissa maissa, vaan Keniassa ja Etiopiassa. Molempien maiden evankelisessa opiskelijajärjestössä on mukana yli 40 000 nuorta.  Monissa länsimaiden vanhoissa opiskelijajärjestöissä toiminta yskii samalla kun etelän yliopistoissa evankeliumi etenee vauhdilla. Miksi näin?

Missiologit ovat jo kauan kertoneet, että kristinuskon painopiste on siirtynyt länsimaista Aasiaan ja Afrikkaan. Arvostettu teologi ja kirjailija John Stott neuvoi jo kauan sitten, että kun kristinusko länsimaissa happanee, meidän tulee kääntyä etsimään johtajuutta toisaalta.

Maailmankonferenssissa puhuneen IFESin presidentin, piispa Hwa Yungin mukaan seurakunnat kukoistavat siellä, missä pidetään kiinni koko Jumalan sanan totuudesta. Kaiken tulee mahtua mukaan, henkivaltojen todellisuudesta armolahjoihin. Länsimaisten kirkkojen suuri ongelma on liberaaliteologia, jossa kielletään kaikki yliluonnollinen.  Malesialainen Hwa Yung arvostelee länsimaista kristillisyyttä siitä, että se on sortunut kompromisseihin ja kopioinut johtamismallinsa suoraan liikemaailmasta. Liike-elämässä menestys kumpuaa hyvästä suunnittelusta ja riittävistä resursseista. Jos vain näillä mennään, sivuun jää kaikki, mikä löydetään rukoillen.

Etelän kirkkojen on aika tuoda evankeliumi takaisin pohjoiseen, sinne, mistä se aikoinaan tuli. Hwa Yung myös kehotti etelän kristittyjä oppimaan lännen kristittyjen rikkaasta hengellisestä perinnöstä, joihin kuuluvat myös Lutherin opetukset.

Piispa kohdisti sanansa 170 maassa toimivalle maailman suurimmalle opiskelijaliikeelle, siis myös OPKOlle. Hän rohkaisi meitä ottamaan vakavasti koko Raamatun sanoma, uskomaan evankeliumin ihmeelliseen muutosvoimaan ja kasvattamaan nuorista Jeesuksen seuraajia.
Otetaan IFESin presidentin sanoista koppi! Kiitos rukouksistasi sen monipuolisen työn puolesta, jota OPKO tänäkin syksynä tekee ympäri Suomea koululaisten ja nuorten tavoittamiseksi ja juurruttamiseksi Kristukseen ja Raamattuun. Siunattua syksyä Sinulle!

 

Jussi Miettinen
OPKOn pääsihteeri


Lue Toini Seppälän kolumni "Yhtenä perheenä Afrikassa", jossa hän kertoo kokemuksiaan IFES-liikkeen maailmankonferenssista

Jeesus oli dialogipedagogi, jonka kasvatusfilosofiassa suhteet olivat tärkeitä, yliopistonopettaja Juha Parkkinen ajattelee. Suhteissa kristitty löytää myös lahjansa ja rohkeuden niiden käyttämiseen.

Lämmin ja rauhallinen ääni, mutta puseron sisällä palaa tuli. Dialogipedagogiikka, metakognitio ja muita vaikeita sanoja. Keskustelen selvästi asiantuntijan kanssa.

Yliopistonopettaja Juha Parkkinen on opettamisen asiantuntija. Hän työskentelee Jyväskylän yliopiston opettajien koulutuslaitoksen ohjausalan yksikössä. Hän vieraili elokuussa OPKOn työntekijäpäivillä avustamassa uuden 3T-materiaalin käyttöönotossa (lisätiedot Arkista).

Parkkinen tutkii työkseen oppimiskäsityksiä ja muutosta.

– Maailma on muuttunut radikaalisti. Kun joku jossakin puhuu ja opettaa, se on hyvä, mutta käsitys oppimisesta saisi laajentua. Toisenlaiset tavat oppia synnyttävät ihmisessä syvällisempää muutosta.

Keskiössä on suhde

Millaista on se uusi opettaminen, joka kohtaa paremmin erilaisten ihmisten tarpeet? Kaikessa oppimisessa ja pedagogisessa johtamisessa on olennaista, että opettaja ja ohjaaja ymmärtävät ryhmänsä lähtökohdat: Millainen käsitys heillä on maailmasta ja itsestään ja millä tavalla he ovat tottuneet oppimaan?

Kun joku haluaa opettamalla saada aikaan muutosta, asiantuntijuus tai huippuraamatunopettajana oleminen ei riitä. Täytyy asettautua vuorovaikutussuhteeseen.

– Tästä käytetään nimeä dialogipedagogiikka tai dialogifilosofia.

Dialogipedagogiikka on hyvin lähellä sitä mitä Jeesus teki, Parkkinen jatkaa. Sen ytimessä on yksi sana: suhde. Jos haluan synnyttää ihmisessä muutoksen, synnytän suhteen.

– Jeesus mursi esteitä suhteen syntymisen tieltä kaikilla näkyvillä ja näkymättömillä tavoilla. Hän rikkoi vallitsevaa juutalaista tapakulttuuria, jotta suhde voisi syntyä ja rakkaus välittyä. Olisi hienoa, jos voisimme mennä tähän suuntaan myös kristillisissä kuvioissa.

Huomioonottaminen avaa lahjat

Diaologipedagogiikka liittyy Parkkisen mukaan usein myös siihen ongelmaan, että moni kristitty ei löydä paikkaansa seurakunnassa.

– He eivät ole löytäneet suhteita, joissa voisivat käydä läpi elämänsä tärkeitä asioita.

Parkkinen kysyy usein opiskelijoita ohjatessaan: “Minkälainen fiilis sulla on ollut täällä? Minkälainen sisäinen into sulla on ollut opiskella näitä asioita? Mikä sua innosti lapsena?”

– Kun kysyn tämän ihmiseltä, joka on jumissa, hänen silmänsä alkavat loistaa. Hän muistaa, mistä hän piti lapsena, ja tajuaa menettäneensä sen.

Parkkinen kertoo opiskelijasta, jonka oli hankala kirjoittaa temaattisia esseitä. Lapsena hän oli nauttinut piirtämisestä, maalaamisesta, laulujen sanoittamisesta ja soittamisesta. “Tee esseistä laulun sanoja tai maalaus!” Parkkinen sanoi opiskelijalle.

Ensin opiskelija hämmentyi, mutta tarttui sitten ideaan. Kun hän sai luvan tehdä tehtäviä hänelle ominaisella tavalla, hän avautui ja jopa soitti syntyneitä biisejä opiskelukavereilleen. Hän sai palata lapsuutensa intohimoon.

– Seurakunnissa on vielä pitkä matka siihen, että otetaan todesta tämä sana: Jokainen palvelkoon sillä armolahjalla, sillä persoonalla, sillä henkilöhistorialla, mikä hänellä on.

Evankeliumi vastakohtana

Kristinusko on palvelemaan kasvattava uskonto. Ihminen ei kuitenkaan saa tästä eetoksesta kiinni, jos hän ei ymmärrä, mistä kristinuskossa on kysymys. 

– Pitäisi vahvistaa perusasioita: mistä Jumalan lapseudessa ja anteeksiantamuksessa on kysymys. Jotta saan kiinni palvelemisen ideasta, Jumalan rakkauden tulee synnyttää siihen motivaatio.

Kun nuori kristitty alkaa ymmärtää Jumalan valtakuntaa, hän alkaa väistämättä kysellä omaa paikkaansa siinä.

– Kun pidämme perusasioita kunniassa, syttyy halu tutkia itseä ja omaa lahjakkuutta.

Aikamme on yksilökeskeinen, postmoderni ja yltiöliberaali. Tähtäyspisteenä olen minä itse, hedonistiset nautinnot, ulkonäkö ja menestyminen. Evankeliumi on sen täydellinen vastakohta, Parkkinen lataa.

– Evankeliumin valossa elämän tarkoitus syntyy siitä, että minusta tulee muiden palvelija ja annan muiden palvella minua omilla lahjoillaan.

Parkkinen harmittelee länsimaisen kristillisyyden tilaa, jossa yhteisöllisyys ja erilaisten lahjojen käyttäminen on melko vähäistä.

– Jostain syystä meillä ei ole koko patteristo käytössä. Ei ole vapautta lähteä tekemään. Tai siihen ei haasteta eikä tueta. Se on surullista, koska monessa seurakunnassa tai yhteisössä on kaipaus kokea herätys, mutta ei olla valmiita yhteisön radikaaliin muutokseen. Tässä on valtava ristiriita.

Parkkinen kertoo näystä, jonka hän kohtasi eräänä varhaisaamuna Jyväskylän matkakeskuksessa. Penkeillä lepäsi muutama laitapuolen kulkija. Heidän vierellään oli muutama joukkoon kuulumaton ihminen. He paljastuivat Jyväskylän katulähetyksen tyypeiksi. Miksi he olivat siellä?

– Koska he eivät voineet olla muualla! Siellä oli ehkä entisiä kavereita. He viettivät heidän kanssaan aikaa, avustivat ja kertoivat evankeliumia, vaikka he eivät tulisikaan uskoon.

Parkkisen mielestä kristillisyyden pitäisi olla juuri tällaista ‒ meidän tulisi olla kiinnostuneita toisistamme. Hänellä on haave, että kääntäisimme katseemme hukkuviin ihmisiin, ja alkaisimme rakentaa heille pelastuslauttoja, jotta heidät saataisiin kosketuksiin Jumalan rakkauden kanssa. 

Johtajuusvajetta 

Eräästä johtajuuden lahjakkuudesta on seurakunnissa Parkkisen mukaan erityinen puute.

– Meiltä puuttuvat johtajat, jotka vievät ihmiset kohtaamaan maailmaa. Se on ihan oma lahjakkuuden ja osaamisen alue.

Kun joku saa ajatuksen, miten kohdata ympärillämme olevia ihmisiä, johtaja tarttuu tähän. Hän on se, joka ei anna periksi vaan johtaa suunnitelmat teoiksi.

‒ Visionäärit! Parkkinen innostuu. Me tarvitsisimme visionäärejä, jotka ymmärtäisivät kulttuuriamme ja sen kaipausta yhteisöllisyyteen.

Esimerkiksi hän nostaa Australiassa syntyneen Hillsong-seurakuntaliikkeen.

– Siinä on paljon sellaista, jonka suhteen pitää olla kriittinen, mutta kontekstualisoinnissa he ovat onnistuneet. He ovat miettineet muodot sellaisiksi, että ne eivät työnnä ihmisiä pois, vaan houkuttelevat mukaan.

Parkkisen mielestä tarvitsisimme myös armoitettuja laupeuden harjoittajia.

– On paljon ihmisiä, joilla on Jumalan antama sydän välittää heikoimmista.

Parkkinen puhuu myös seurakuntien tarpeesta saada raamattuopettajia, jotka osaavat puhua tämän ajan kieltä. Tarvitsemme mestaripedagogeja, jotka eivät tingi evankeliumista eivätkä muistakaan Raamatun totuuksista.

– Jeesus hyödynsi opetuksissaan ympärillään olevaa maailmaa ja käytti monia opettamisen tyylejä. Hän asetti puheissaan tuttuja asioita sellaisiin keskinäisiin suhteisiin, jotka tuntuivat aluksi aivan mahdottomilta. Puhetapa herätti tunteita ja mielenkiinnon.

Ajassa kiinni olevista ja evankeliumia taitavasti välittävistä julistajista Parkkinen nostaa esimerkeiksi argentiinalaissyntyisen Luis Palaun ja edesmenneen Kalevi Lehtisen.

– Lehtinen oli sekä evankelista että opettaja. Tarvitsemme enemmän ihmisiä, joilla on nämä molemmat lahjat. Hänellä oli myös harvinainen taito innostaa kristityt toimimaan yhdessä paikkakuntansa puolesta.

On tuhannen talentin kysymys pystyvätkö seurakunnat tarjoamaan erilaisilla lahjoilla varustetuille ihmisille palvelupaikkoja. Myös erilaisille johtajille.

– Tiedän useita henkilöitä, jotka ovat huippulahjakkaita, mutta ovat ajautuneet käyttämään lahjojaan seurakunnan ulkopuolella, kun heidän lahjakkuuttaan ei ole tunnistettu.

Opettaja oppijana

Monelle oppimisvaikeuksien kanssa tahmineelle voi olla rohkaisevaa kuulla, että myös opettamisen ammattilaisella on ollut omat vaikeutensa kouluaikana. Jos hän aloittaisi koulunkäynnin nyt, häneltä todennäköisesti löydettäisiin useita oppimista vaikeuttavia haasteita. Tuolloin erityisopetus oli vasta kehittymässä, eikä hän saanut ongelmiinsa apua. Hän selvitti koulut jotenkuten tekemällä valtavasti työtä.

– Minulle oppimisen vallankumous oli gradun tekeminen. Sitä työstäessäni löysin oman tapani ajatella, kirjoittaa ja lukea. Oivalsin myös oppimiseeni liittyvät haasteet.

Tuolloin Parkkinen löysi itsestään myös erään toisen erityispiirteen.

– Huomasin kyseleväni kirjojen äärellä periaatteellisia ja filosofisia kysymyksiä. Miksi tässä kirjassa on tällainen jäsennys ja otsikointi? Mitkä ovat teoksen peruskäsitteet ja onko ne määritelty? Onko kirjoittaja kertonut itsestään ja omasta viitekehyksestään? Onko hän tietoinen henkilöhistoriansa vaikutuksesta siihen, miten ja mitä hän kirjoittaa?

Evankeliumia ruoan äärellä

Haastattelun lopuksi keskustelemme siitä, miten opiskelijaikäinen voisi olla välittämässä evankeliumia opiskelutovereillensa. Ytimessä on jälleen suhde, Parkkinen sanoo. 

– Muutama opiskelija voisi vaikka pyytää kavereita luokseen laittamaan ruokaa. Ruoan äärellä ja jutellessa syntyy vuorovaikutussuhde, joka mahdollistaa syvällisen keskustelun, kysymyksiin vastaamisen ja evankeliumin välittämisen. 

Parkkisen mielestä tarvitaan niitä, jotka ovat valmiita keskustelemaan uskostansa ja vastaamaan sitä haastavin kysymyksiin.  

– Mikään ei estäisi meitä opettamasta seurakunnissa argumentointitaitoja, jolloin myös ajattelutaito kohenisi. Samalla he oppisivat perustellusti kertomaan uskostansa ja kristillisestä maailmankatsomuksesta. Ja tätäkin taitoa voi opettaa ja oppia suhteissa.


Kuvat ja teksti: Ilkka Kontturi
Kirjoitus on julkaistu Arkki-lehden numerossa 3/2019. Tilaa Arkki-ilmaiseksi

Lisää blogeja

Arkin toimitus
Miten olet valmistautunut uuteen kasvukauteen? Olen kylvänyt kirsikkatomaatin, punahatun, sitruunamelissan, minibasilikan ja rosmariinin siemeniä...
Arkin toimitus
Mitä instrumentteja soitat? Aloitin huilunsoiton ekalla luokalla, myöhemmin mukaan tuli piano. Olen myös laulanut aina, mutta viime vuosina olen...
Arkin toimitus
Miksi luet kirjoja? Lukeminen on hauskaa ja rentouttavaa ja se kehittää keskittymiskykyä ja kärsivällisyyttä. Sosiaalinen media kehittää taitoja...
Arkin toimitus
Havahduin onnellisesta olostani huolimatta etsimään Jumalaa – tai oikeastaan mielestäni en. Ryhdyin ilman tietoista valintaa vain perehtymään...
Arkin toimitus
Yleensä ruoka on sitä parempaa mitä tuoreimmista raaka-aineista se tehdään ja mitä pikemmin se syödään. Ei siis kannata syödä pikaruokaa, vaan valmistaa...
Arkin toimitus
OPKOn ja Petruksen seurakunnan helmikuussa Helsingissä järjestämä Disciple19-konferenssi sai vieraaksi eloisan 67-vuotiaan Martin Caven. Hänen opetustensa...
Arkin toimitus
”Rukous tekee teologin”, kirjoitti kirkkoherra Väinö Paldán latinaksi virsikirjaan, jonka hän antoi kesäteologille tämän ensimmäisenä työpäivänä....