Blogit

Blogit

Tällä sivulla julkaisemme mm. OPKOn Arkki-lehden artikkeleita, työntekijöidemme ja opiskelijoiden kirjoituksia. 

Kun lukio alkoi, uskosta kertominen ei ollut Julianna Rantaselle helppoa. Voice of Finlandissa hän kuitenkin tunnustautui iloisesti Jeesuksen seuraajaksi. Hän on antanut kasvonsa ja tarinansa myös juuri julkaistulle OPKOn videolle. Mistä nuoren naisen rohkeus kuplii?

Julianna Rantanen, 23, empii. Ottaisiko tonttulatten vai chailatten. Päätökset vaativat rohkeutta, toiset enemmän kuin toiset.

Kahvilan pöytään lähtee chailatte ja pala karamellijuustokakkua. Hän laskee painavan laukun lattialle, vielä painavamman repun sohvalle ja riisuu mustan lierihatun ja nahkatakin.

Diakissa sosionomiksi ja kirkon nuorisotyönohjaajaksi opiskeleva Julianna on lähdössä viikoksi Iittiin Perheniemien opistolle tapaaman kansainvälisiä ystäviään, opiskelemaan johtamista ja rukoilemaan. Hän matkustaa opistolle OPKOn koululaistyöstä vastaavan Olli Lehmosen kyydissä, mutta ensin lentoasemalta haetaan mukaan tanskalainen Rebekka.

‒ Me opetellaan elämään yhdessä Jeesuksen seuraajina.

Runsaasti raiteilla

Julianna matkustaa paljon. Monimuoto-opintojen lähijaksot hän suorittaa Tampereella. Hän on melkein aina mukana  OPKOn koululaistyön tapahtumissa Helsingissä ja Enä-Sepässä. Koti on Hämeenlinnassa, jossa hän asuu Kanonin ja Aslanin kanssa. Kissojen nimet kertovat Juliannan taiteellisesta puolesta. Aslan on kirjailija C.S. Lewisin Narnia-sarjan leijonahahmo. Kun Kanon tuli Juliannan elämään kymmenen vuotta sitten, teinityttö harrasti kaikenlaista Japaniin liittyvää. Kanon sai nimensä japanilaisen popbändin basistin mukaan.

Silloin Julianna asui vielä Iittalassa. Pienellä paikkakunnalla ei tapahtunut kovin paljon, ja siksi melkein kaikki lapset ja nuoret osallistuivat seurakunnan toimintaan. Kerhot, kuorot ja kristinuskon perusasiat tulivat tutuiksi.

‒ Mutta ei se sanoma minua silloin vielä kiinnostanut.

Toisia varten

Kun Julianna oli kaksivuotias, hänen 16-vuotias veljensä kuoli auto-onnettomuudessa. Seurakunta tuli tuolloin läheiseksi koko perheelle. Varsinkin kirkkoherra oli hienosti heidän tukenaan. Onneksi sisaruksia on paljon. Juliannalla on vielä yksi isoveli, kaksi isosiskoa, kaksoissisko ja pikkusisko.

‒ Vaikka meillä on kolme eri isää, en koskaan kutsu heitä veli- tai siskopuoliksi. He ovat kaikki veljiä ja siskoja.

Julianna oli jo pienenä vanhemmilleen iso apu perheen hoitamisessa.

‒ Olin kiltti ja tomera, hyvä koulussa ja huolehdin muista. En ehkä osannut olla lapsi. Jos meillä oli ihmisiä kylässä, istuin mieluummin kahvipöydässä ja kuuntelin aikuisten keskusteluja.

Juliannasta tuntui usein, että hänen täytyy ratkaista toisten ongelmia ja huolehtia muista, vaikka sitä ei olisi häneltä pyydettykään.

‒ Kannoin jo lapsena toisten taakkoja.

Kutsumuksena nuoret

Johtuuko Juliannan ammatinvalinta auttajasyndroomasta? Toisista huolehtiminen todennäköisesti jatkuu myös tulevaisuuden ammatissa. Hän ei osaa olla asiasta huolissaan, vaan kertoo saaneensa auttamiselle uuden pohjan.

‒ Koen nuoret Jumalan kutsuna. On tosi vaikeaa selittää, miksi haluan olla heidän kanssaan. Riparin jälkeen mulle tuli halu tukea nuorten kasvua. Unelmani on, että mahdollisimman moni voisi oppia tuntemaan Jeesuksen.

Julianna on kokenut myös teinimaailman karua puolta: kiusaamista.

‒ Mut jätettiin ulos porukasta, kommentoitiin ulkonäköä ja selän takana puhuttiin ikäviä juttuja. Yritin silti olla kantamatta kaunaa.

Rippikoulussa Kalvolassa Julianna sai olla rauhassa oma itsensä ja ajatella muita asioita.

‒ Aloin miettiä, miksi me ollaan täällä, mikä merkitys mun elämällä on ja onko Jeesuksella jotain tekemistä mun kanssa.

Isoskoulutuksen aikana Julianna innostui lukemaan Raamattua ja rukoilemaan.

‒ Sanoin Jeesukselle, että haluan oppia tuntemaan hänet. Sitä olen yrittänyt tehdä siitä asti.

Yksin hartaushetkessä

Kysymysten pohtiminen jatkui nuorteniltojen hartauksissa, joissa hän oli joskus ainoa osallistuja. Kun hän käveli nuorisotilan ovesta ulos, toiset nuoret olivat häntä vastassa. He kysyivät, onko Juliannasta tullut hihhuli.

‒ Silloin jo päätin, että olen se mikä olen. En välitä puheista.

Lukion alkaessa uusien ihmisten keskellä ei enää tuntunutkaan helpolta tunnustautua uskovaiseksi.

‒ Tulin kumminkin siihen tulokseen, ettei ole tärkeää, mitä muut ajattelee. Mun kutsu on puhua Jeesuksesta rohkeasti ja laulaa hänestä.

Julianna alkoi kertoa koulukavereilleen OPKOn ja seurakunnan leireistä, joilla hän kävi. Joku uusista kavereista kysyi, uskoiko hän todella Jumalaan, vaikka oli ”ihan normaali”.

Ikimuistoinen ruokis

Juliannan rippikoulusta saama Raamattu alkoi olla loppuun kulunut. Kannet repsottivat sinne tänne. Hän oli nähnyt leirin vetäjällä hienon nahkaraamatun, jossa oli vetoketju. Olisipa hienoa saada sellainen, hän ajatteli, mutta ne olivat kalliita.

Lukion toisella luokalla rahat olivat kasassa. Hän oli säästänyt, ja isä oli luvannut maksaa puolet. 

‒ Pari kaveria lähti ruokiksella mukaan ostamaan Raamattua. Me mentiin sen jälkeen Heseen ja selailin siellä aarrettani. Kavereista oli hassua mutta mukavaa, että joku asia teki mut niin iloiseksi.

Julianna kaivaa kirjan laukustaan ja laskee sen kahvilan pöydälle. Kansien ympärillä on kuminauha, sillä tämäkin yksilö on jo loppuun kulunut.

‒ Mummu sanoi, että suutari voisi ehkä korjata vetoketjun.

Daavidin lumoissa

Julianna aloitti raamatunluvun psalmeista. Hän yllättyi siitä, miten helppo niihin oli samaistua. Daavidin laulut innostivat Juliannaa kirjoittamaan oman elämänsä tuntoja muistikirjaan.

‒ En osannut puhua, mutta kirjoittaminen helpotti. Psalmissa 34 sanotaan, että Herra on lähellä niitä, joilla on särkynyt sydän, hän pelastaa ne, joilla on murtunut mieli.

Juliannasta alkoi tuntua, ettei hän olekaan niin vahva ja tomera kuin oli luullut. Jeesuksen seurassa hän uskalsi päästää pintaan epävarmuutensa ja rikkinäisyytensä. Hän ymmärsi, ettei tiennyt kuka hän itse on, koska oli aina elänyt toisia varten.

Kirjoittaminen on jatkunut. Tunteet ja pohdinnat ovat muuttuneet rukouksiksi, joita Olli Lehmonen on säveltänyt.

‒ Harjoittelen myös itse säveltämistä. Haaveilen, että opinnäytetyöni voisi olla osittain levy. Minussa voisi olla jotain samaa kuin Hillsongin laulaja Taya Smithissä.

Artistin siipiään Julianna on saanut kokeilla Voice of Finland ja Idols-kisoissa.

‒ Koelauluissa käyminen tuntui Jumalan johdatukselta. Jeesus haluaa mun vievän hänen valoaan siihen maailmaan. Luulen, että mun kuuluisi tehdä musiikkia, mutta en vielä tiedä miltä se näyttää.

Haaveissa soittotunnit

Lapsena Julianna haaveili soittotunneista, mutta perheellä ei ollut niihin varaa. Hän sai rippilahjaksi kitaran ja oppi soittamaan itse. Pianoakin hän on opetellut soittamaan itsekseen. Nyt toiveena ovat sellotunnit, mutta sponsori puuttuu, Julianna hymyilee. Muutama laulutuntikin olisi hyvä saada, niillä oppisi tekniikoita ja saisi virikkeitä.

‒ Olen esiintynyt OPKOn kekkereissä, se on ollut tosi kivaa. Me ollaan oltu Vuosaaren seurakunnassa vetämässä ylistystä, ja pian mennään taas. Olen odottanut sitä koko syksyn.

Laulaessaan ja soittaessaan Julianna kokee olevansa yhteydessä itseensä aidosti ja syvästi. Ihmiset ovat kertoneet, että Jumalan läsnäolo on eheyttänyt heitä laulujen kautta.

Viime kesänä hän oli kesätöissä rippikouluissa Hämeenlinnan-Vanajan ja Kalvolan seurakunnissa.

‒ Kun lauloin konfirmaatioissa, minulta tultiin kysymään, voisiko näitä kappaleita kuunnella myöhemmin. Ehkä pian voisi olla aika tehdä levy.

Muuta ei voi sanoa

Mikä on rohkeinta, mitä Julianna on tehnyt? Hän miettii hetken karamellijuustokakkua suussaan.

‒ Se, että lähdin seuraamaan Jeesusta. Tätä kysyttiin myös Voice of Finlandin karsinnoissa. Vastasin siellä samalla tavalla. En voinut sanoa mitään muutakaan.

Juliannan mielestä rohkeaa ja parasta elämää on mennä sinne, minne Jeesus haluaa viedä, ja tehdä, mitä Jeesus pyytää tekemään.

Entä mitä hän sanoisi aralle nuorelle, joka kokee, että rohkeuden puutteen vuoksi elämä valuu sormien välistä?

‒ Et ole yksin missään tilanteessa. Jeesus ei koskaan lähetä tekemään semmoista, mitä emme vielä pysty tekemään. Hän tulee aina mukaan ja auttaa kaikessa.

Voidakseen rohkaista muita nuoria, Julianna on antanut kasvonsa ja tarinansa netissä juuri julkaistulle videolle. Julianna puhuu Jeesuksen katseesta, jonka nähtyään opetuslapset uskalsivat jättää kaiken ja seurata häntä.

‒ Jeesuksen katseessa on jotain sellaista, että voin luottaa häneen täysin. Hänen kanssaan uskallan mennä minne tahansa.


Haastattelu: Danielle Miettinen
Kuvat: Ilkka Kontturi

Teksti on julkaistu Arkin numerossa 4/2017. Tilaa Arkki ilmaiseksi

”Muista, että olen sanonut sinulle: ’Ole rohkea ja luja, älä pelkää äläkä lannistu. Herra, sinun Jumalasi, on sinun kanssasi kaikilla teilläsi.’” (Joos. 1:9)

Näillä sanoin Jumala rohkaisi Joosuaa, Nunin poikaa, jonka tehtävänä oli viedä Israelin kansa Jordanin yli luvattuun maahan. Joosua oli Mooseksen palvelija nuoruudestaan saakka. Ennen kuin Mooses kuoli, Jumala käski Mooseksen asettaa Joosuan seuraajakseen ja siirtää tälle osa omaa arvovaltaansa. Joosuan virkaan asettamiseen liittyi Jumalan lupaus: ”Ole vahva ja rohkea. Sinä viet tämän kansan siihen maahan, jonka Herra esi-isillemme vannomallaan valalla sille lupasi, ja sinä jaat sen maan israelilaisille perinnöksi.  Herra itse kulkee sinun edelläsi. Hän on sinun kanssasi, hän ei jätä sinua yksin eikä hylkää sinua. Älä lannistu, älä pelkää.” (5. Moos. 31:7-8)

Mooses itse ei koskaan päässyt luvattuun maahan. Joosuan virkaan asettamiseen liittyi kuitenkin selkeä Jumalan lupaus: Joosua veisi Israelin kansan Jordanin yli Kanaanin maahan.

Ennen kuin Kanaanin maa oli valloitettu, Joosualla ja israelilaisilla oli kuitenkin monta vastoinkäymistä edessään. Maa oli täynnä vihollisia, jotka sotivat Israelia vastaan. Tarkemmin ajateltuna Joosualla olisi oikeastaan ollut monta hyvää syytä pelätä. Eräs tällainen oli tilanne, jossa kanaanilaiset yhdistivät voimansa ja kokoontuivat yhdessä Israelia vastaan, niin että väkeä oli ”kuin hiekanjyviä meren rannalla” (Joos. 11:4). 

Joosua ripustautui lupauksiin

Inhimillisesti katsoen Joosualla ja Israelilla olisi ollut monta hyvää syytä pelätä ja vaipua epätoivoon. Epäilemättä juuri siksi Jumala rohkaisi Joosuaa useamman kerran ja kehotti häntä olemaan vahva ja rohkea. Joosuan rohkeus ei perustunutkaan olosuhteisiin, vaan Jumalan sanaan. Jumala muistutti Joosuaa sanoistaan: ”Muista, että olen sanonut sinulle: ’Ole rohkea ja luja, älä pelkää äläkä lannistu. Herra, sinun Jumalasi, on sinun kanssasi kaikilla teilläsi.’” Joosuan rohkeus ei mitenkään voinut ankkuroitua olosuhteisiin, vaan hän joutui ripustautumaan Jumalan antamaan lupaukseen.

Juuri näin oli myös Jeesuksen ja hänen opetuslastensa laita, kun he purjehtivat järven yli. Opetuslapset lähtivät järvelle näiden Jeesuksen sanojen saattelemina: ”Menkäämme järven tuolle puolen”. (Luuk. 8:22, 33/38) Kun he sitten olivat lähteneet matkaan, nousi järvellä myrsky, ja opetuslapset joutuivat pelon valtaan. Jeesus joutui nuhtelemaan opetuslapsiaan: ”Missä teidän uskonne on?” (Luuk. 8:25)

Inhimillisesti katsoen Joosualla ja Israelilla olisi ollut monta hyvää syytä pelätä ja vaipua epätoivoon.

Luota Sanaan

Jeesus ei ollut sanonut opetuslapsilleen: ”Hukkukaamme keskelle järveä.” Hän oli antanut opetuslapsilleen sanan, johon sisältyi päämäärä: ”Menkäämme järven tuolle puolen.” Opetuslapset säikähtivät olosuhteita ja panikoivat. He olisivat voineet kuitenkin aivan kuten Joosua ripustautua Jumalan sanojen varaan: ”Menkäämme järven tuolle puolen.” Olosuhteet näyttivät musertavilta, mutta Jeesuksen sanat pitivät paikkansa ja toteutuivat: myrsky tyyntyi, ja opetuslapset saapuivat perille järven toiselle puolelle.

Niin kuin opetuslapsille myrskyssä, on meille kristityille usein helppo perustaa uskomme olosuhteisiin ennemmin kuin siihen, mitä Jumala on sanonut. Jos olosuhteet näyttävät vastaisilta, vaivumme helposti epätoivoon ja menetämme uskomme. Ainakin itsessäni tunnistan usein tämän taipumuksen! Jumala kutsuu meitä kuitenkin aivan kuin Joosuaa asettamaan toivomme ja uskomme Jumalan sanoihin. Vaikeissa olosuhteissa hän haluaa muistuttaa meitä: ”Muista, että olen sanonut sinulle…” (Joos. 1:9.) Jeesus sanoo: ”Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät koskaan katoa.” (Matt. 24:35, 33/38) Olosuhteet vaihtelevat ja saattavat usein olla meitä vastaan. Jumalan sana kuitenkin pysyy aina muuttumattomana eikä koskaan katoa tai raukea tyhjiin.

Joosuan tehtävä saattoi paikoitellen näyttää suorastaan mahdottomalta. Hän kuitenkin vei Israelin perille luvattuun maahan, kukisti viholliset ja jakoi maan perinnöksi Israelin sukukunnille niin kuin Jumala oli häntä käskenyt. Ajattelen, että loppujen lopuksi Joosuan onnistuminen tehtävässään ei perustunut hänen kykyihinsä, voimaansa tai edes rohkeuteensa. Se perustui yksinkertaisesti näihin Jumalan sanoihin: ”Sinä viet tämän kansan siihen maahan, jonka Herra esi-isillemme vannomallaan valalla sille lupasi, ja sinä jaat sen maan israelilaisille perinnöksi.”

Vahvistu uskossa

Jumala oli ennalta ilmoittanut, mitä Joosua tulisi tekemään. Joosua yksinkertaisesti uskoi siihen, mitä Jumala oli hänen tulevaisuudestaan sanonut. Uskon, että hän olisi toki voinut valita toisin. Vaikeuksien ja koettelemuksien hetkinä Joosua varmaankin teki aivan kuten Aab­raham: ”Jumalan lupausta hän ei epäuskossa epäillyt, vaan vahvistui uskossa, antaen kunnian Jumalalle, ja oli täysin varma siitä, että minkä Jumala on luvannut, sen hän voi myös täyttää.” (Room. 4:20-21, 33/38) Joosuan onnistuminen ei tarkoittanut sitä, etteikö hänellä olisi ollut epäuskon hetkiä. Niiden keskellä Jumala kuitenkin aina kutsuu meitä kuten Aabrahamiakin ”vahvistumaan uskossa”. Hän kutsuu meitä laittamaan epäuskomme syrjään ja panemaan toivomme Jumalan lupauksiin. Ne kestävät kaikissa olosuhteissa.

Sampsa Nelimarkka
Porin OPKOn opiskelijatyöntekijä

Teksti on julkaistu Arkin numerossa 4/2017. Tilaa Arkki ilmaiseksi

Kesällä kuvatut nuortenvideot julkaistiin lokakuussa ReStart-tapahtumassa Kuopiossa ja ne on katsottavissa myös OPKOn Youtube-kanavalla.

Juliannan todistus: "Jumala antaa rauhan"

 

Esan todistus - “Jumala vastasi rukoukseeni isommin kuin uskalsin toivoa”

 

Sofian todistus - "Usko tuo ilon ja vapauden"

Lue alta Arkki-lehden opetus, jossa psykologi Saara Kinnunen opettaa hengellisten arvojen eteenpäin siirtämisestä. 

Tänä päivänä henkinen taistelu lapsista on entistä kovempi, kun tukena ei ole enää yhtenäistä arvopohjaa ja Jumalan kunnioitusta. Yhteiskunnan taholta lapsi saa varsin ohuesti uskoa tai kristillistä elämäntapaa tukevaa kasvatusta. Päivähoidon uskontokasvatuksen määrä ja laatu riippuvat henkilökunnan omasta vakaumuksesta. Koulun uskonnonopetus on monipuolisen uskontotietouden jakamista. Median viestimä elämäntapakulttuuri on usein kaukana kristillisistä elämänarvoista. Perhe ja seurakunnat ovat entistä suurempien haasteitten edessä lasten hengellisen elämän tukijoina.

Lapset ja Jumalan unelma

Jokainen lapsi syntyy uskovaisena. Ajatus ei ole tuulesta temmattu, vaan tutkimukset osoittavat, että lapsi uskoo luonnostaan, että on olemassa Jumala, korkeampi voima, Luoja - millä nimellä uskon kohdetta sitten kutsutaankaan. Kenenkään ei ole tarvinnut sitä lapselle kertoa.

Kun lapsen ajattelukyky kehittyy, hän etsii uskolleen peiliä. Hän samaistuu vanhempiinsa. Silloin vanhempien uskomusmaailma tulee yhteiseksi lapsen kanssa. Jos lapsella on kristinuskon Jumalaan uskovat vanhemmat, lapsen uskonelämä alkaa saada ravintoa pienestä pitäen.

Kun lapsen ajattelukyky kehittyy, hän etsii uskolleen peiliä. Hän samaistuu vanhempiinsa.

Jumalalla on suunnitelma jokaista lasta varten. Hän on tuntenut jokaisen yksilönä jo ennen kuin ensimmäinenkään elinpäivämme on tullut (Ps. 139). Jokaisessa syntyvässä lapsessa voisi olla lappu ”Designed by God – Jumalan suunnittelema”. Jotta Jumalan suunnitelma lapsen elämässä pääsisi toteutumaan, tarvitaan vanhempia ja muita kasvattajia. 
Jumalan unelma on, että jokainen hänen luotunsa voisi elää hänen lapsenaan, läheisessä yhteydessä hänen kanssaan ja täyttää sen tehtävän, minkä hän viisaudessaan on kullekin tarkoittanut. Jumalan suunnitelmaan  kuuluu se, että lapsen uskon idut saisivat ravintoa ja lapsi voisi elää yhteydessä Luojaansa.

Luther muistutti: 
Katso siis, että ennen kaikkea hankit lapsillesi kristillisen kasvatuksen, että etupäässä kasvatat heitä Jumalalle ja vasta toiseksi maallisia tehtäviä varten.
Lasten tulee ennen muuta havaita, että heidän sieluistaan pidetään suurempaa huolta kuin heidän ruumiistaan. Missä sellainen huolenpito lyödään laimin, missä lapsia ei tutustuteta Jumalan Sanaan ja rukoukseen, siellä puuttuu paras hyvä, jota ei voi millään muulla korvata.

Kirjoittaessani lapsen uskonelämää käsittelevää kirjaani  Luottamustehtävä, kysyin seitsenvuotiaaltamme, miksi hän uskoo Jumalaan. ”Tietysti siksi kun sinä ja isäkin uskotte” Esitin samalla saman kysymyksen 13-vuotiaalle: ”No uskotko sinäkin siksi, kun äiti ja isä uskovat?”. ”No on siinä muutakin”. Isän ja äidin usko ei enää riittänyt. Lapsen uskonelämän kannalta ratkaisevat vuodet ovat noin kymmenen ikäisenä.

Lapset mukaan

Jos vanhemmat saavat hoitoa uskonelämälleen seurakunnasta, on luonnollista, että he lähetevät yhdessä pienten lasten kanssa. Kun lapsi oppii varhain kirkkotien, pitää hän itsestäänselvyytenä, että perhe käy seurakunnassa. Jumalanpalvelusyhteisöt, joissa lapset on huomioitu, ovat yksi lasten hengellisen kasvun kulmakivi.

Joillekin lapsiperheille on luontevampaa käydä lastensa kanssa kodeissa kokoontuvissa ryhmissä. Niissä lapsilla on enemmän tilaa olla lapsia. Kotiryhmien lapsista voi kasvaa toisilleen tärkeitä ystäviä. 

Kouluikäisille lapsille on tärkeää nähdä, että on muitakin perheitä, jotka uskovat. Lapsi saattaa olla luokassaan tai kaveripiirissään ainoa uskova. Silloin vanhempien on huolehdittava, että lapsella on jossain samalla tavalla uskovia kavereita. Arvostan vanhempia, jotka kulkevat kymmenien kilometrien päähän saadakseen perheenä kokea seurakuntayhteyttä muitten lapsiperheitten kanssa. Perheille suunnatut tapahtumat ja leirit tarjoavat seurakuntayhteyttä, jos sitä omalla paikkakunnalla ei muuten löydy.

Kouluikäisen tarpeet

Vähitellen kouluiässä lapselle on hyvä tulla joitain omia juttuja seurakunnassa. Harva lapsi huolehtii alakouluiässä säännöllisestä osallistumisesta menoihinsa. Siksi vanhempien on oltava aktiivisia ja tuettava lapsen säännöllistä osallistumista. 

Lapset tulevat  seurakuntaan, jos heillä siellä on mielekästä tekemistä. Voimme valjastaa  melkein minkä tahansa trendikkään harrastuksen palvelemaan lasten seurakuntayhteyden lujittumista ja uskossa kasvamista. Minkään seurakunnan omat työntekijäresurssit eivät riitä vastaamaan lapsi- ja varhaisnuorisotyön haasteisiin. Vanhempia tarvitaan lasten ryhmien ohjaajiksi kuten urheiluseuroissakin. Kunpa uskovat heräsivät samanlaiseen aktiivisuuteen ja vaivannäköön lastensa hengellisten harrastusten parissa kuin jalkapalloilevien tai jääkiekkoa pelaavien lasten isät. 

Ilman seurakuntayhteyttä oleva uskovan perheen lapsi on erilaisuutensa vuoksi riskiryhmässä. Toisaalla on yksinäisyys ja syrjäytymisen vaara ja toisaalla uskon hylkäämisen houkutus, kun kaverit ja kaikki kiva tapahtuu kaukana uskomisen viitekehyksestä.

Murrosikä

Murrosikään tultaessa koti on antanut lapselle hengellisen elämän eväät. Nuori valitsee itse haluaako kulkea vanhempien kanssa samaa tietä. Useimmiten nuori etsii itselleen omat seurakunnan kokoontumiset. Vanhempiin on saatava  etäisyyttä. Vanhemman tehtäväksi jää  nuoren valintojen kunnioittaminen, kuljetuspalvelu ja rahan antaminen, jotta nuori voisi osallistua nuoren hengellisiin tapahtumiin.

Joskus nuori valitsee murrosiässä oman tiensä. Tuhlaajapojan isäkin antoi luvan lähteä. Esirukoukset seuraavat kuitenkin omille teille lähtenyttä lasta. Ja vanhempien rakkaus ja tieto kodin avoimesta ovesta. Eniten tässä maailmassa rukoilevat tuhlaajalapsien isät ja äidit. Suurin osa omille teille lähteneistä palaa ennen pitkää takaisin kotiin. Uskollinen Isä etsii, odottaa ja rakastaa.

Amerikkalaisen Barna-ryhmän sivuilta (barna.com) saa paljon validia tutkimustietoa mm. tuloksellisesta lasten hengellisen elämän tukemisesta. Kastetut tarvitsevat opetusta, mutta opetuksen muodot muuttuvat  ajan mukana.

Omassa Åbo Akademihin tekemässäni kasvatutieteen gradussa ”Hur förmedlar föräldrarna sin tro” useitten vastaajien spontaaneissa kertomuksissa esiintyi mielenkiintoinen yksityiskohta. Raamattu oli esillä heidän lapsuudessaan; luettiin lasten Raamattua, isä/äiti/isoisä luki Raamattua tai kerrottiin kun saatiin oma raamattu.

Siispä ”raamatulliset” kristityt, pidetään Pyhä kirja lasten näkyvillä ja käytössä!

Muista Luojaasi nuoruudessasi, ennen kuin pahat päivät tulevat ja joutuvat ne vuodet, jotka eivät sinua miellytä. (Sarnaaja 12:1)
Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta (Room 10:17)
Kuinka he voivat kuulla, ellei ole julistajaa? (Room 10:14)

 

Saara Kinnunen
Eläköitynyt perheneuvoja, kirjoittanut mm. kirjan Lapsen Usko (Uusi Tie)
vastuunkantaja Ylioppilaslähetyksessä 1969-1975
OPKOn liittohallituksen jäsen 2011-2015, nykyään OPKOn ystävien rukousrenkaan koordinaattori

Lisää blogeja

Arkin toimitus
Jouni Lehikoinen, Turun Mikaelin seurakunnan kirkkoherra Lehikoiselle reformaatio merkitsee juurille palaamista ja uudistusta muistutusta siitä, että Raamattu...
Arkin toimitus
Kerran Turun kauppatorilla – vihanneskojun ja jäätelökipsan laitamilla – minut pysäytti jakkupukuinen nuori nainen. Hän tarjosi mahdollisuutta osallistua...
Arkin toimitus
Yksi haluaa paljon seuraajia somessa ja päästä otsikoihin. Toinen välttelee kohinaa ja pysyy mieluiten sivussa. Maria-niminen teinityttö Nasaretin taajamasta...
Arkin toimitus
Lotta Liuska, 19, Joensuun Reijolasta on monessa mukana. Omien sanojensa mukaan hän on kiinnostunut vähän kaikesta ja tekee kaikkea. Hän on löytänyt oman...
Arkin toimitus
Neljä maasai-soturia ihailee auringonnousua keihäät ja kilvet käsissään. Tansanialainen maalaus on kiinnitetty kolmen neliön ikkunattoman huoneen seinälle...
Arkin toimitus
Kiire on lyönyt yhteiskuntaamme räikeän leimansa. Elämme aikaa, jossa täysi kalenteri, vilkas sosiaalinen elämä ja alati kiihtyvä tempo tuntuvat jo...
Arkin toimitus
Alussa oleva sana ”mutta” viittaa siihen, että edellä on kerrottu kaikkien muiden olleen ihmeissään, kun kuulivat paimenten kertovan joulun ihmeestä.  Oli...