Blogit

Blogit

Tällä sivulla julkaisemme mm. OPKOn Arkki-lehden artikkeleita, työntekijöidemme ja opiskelijoiden kirjoituksia. 

Tulisiko meidän rukoilla enemmän? Lue Arkin pääkirjoitus: Rukoilemme niinkuin uskomme. 

”Rukous tekee teologin”, kirjoitti kirkkoherra Väinö Paldán latinaksi virsikirjaan, jonka hän antoi kesäteologille tämän ensimmäisenä työpäivänä. Olin silloin untuvikko teologin urani alussa. Tuo virsikirja on aikoja sitten hukkunut ja kirkkoherra muuttanut taivaan kotiin, mutta hänen jättämänsä viisaat sanat ovat säilyneet mielessäni.

”Niin uskot kuin rukoilet.” Tämä lienee tunnetumpi sanonta kuin kirkkoherran virsikirjaan raapustama omistuskirjoitus. Se mitä rukoilemme jumalanpalveluksen liturgiassa, hengellisissä tilaisuuksissa, hartaushetkissä, opiskelijailloissa, työntekijäpäivillä tai aamulla herätessämme, kertoo uskostamme.

OPKO oli yksi tammikuussa pidettyjen Perustan teologisten opintopäivien järjestäjistä. Suomen Raamattuopisto täyttyi lähes ääriään myöten, kun maailmankuulu Uuden testamentin tutkija ja kirjailija N.T. Wright luennoi. Monella tavalla loistava tapahtuma pani minut kuitenkin pohtimaan rukouksen ja teologian suhdetta koko viidennessä liikkeessä. Korkealaatuista, sielua hivelevää teologiaa oli tapahtumassa ihastuttavan paljon. Rukousta vähän. Mitä tästä pitäisi ajatella?

Lienee totta, että ainakin viidennen liikkeen aikuisten tapahtumissa rukous kanavoituu usein virsien ja Viisikielisen veisaamiseen, lyhyisiin valmiisiin rukouksiin tai tuttujen rukousten, kuten Isä meidän lausumiseen yhdessä. Ajallisesti rukous on usein sivuroolissa. Vapaa rukoileminen tai rukous pienryhmissä on myös jäänyt vähälle. Ikään kuin siihen liittyisi hankaluutta. Olisi mielenkiintoista tutkia, miten rukoilemisen opettaminen, tavat ja rukoukseen käytetty aika ovat muuttuneet liikkeissämme herätysten vuosikymmenistä tähän päivään. Liittyykö tähän myös teologian muutos?

OPKOn syntyä edelsi määrätietoinen rukoileminen Helsingin Tuomiokirkon kellotapulissa.  Suurten opiskelijaherätysten roihutessa rukousvartioita pidettiin ennen opiskelijakokouksia ja myös niiden aikana. Olisiko tätä herätystä milloinkaan nähty ilman ihmisiä, jotka rukoilivat polvillaan Jumalan siunausta ja johdatusta etsien? Tämä koettiin niin tärkeänä, että OPKOn syntyessä sen oppiperustassa haluttiin korostaa kokonaisvaltaista antautumista Pyhän Hengen hallintaan.

Viimeisessä Perusta-lehdessä Timo Junkkaala käsittelee Kansanlähetyksen kriisiä 1970-luvun alussa. Tässä jupakassa OPKOkin oli mukana. Junkkaala kävi läpi viidennen liikkeen hajoamisiin johtavia syitä, joista yksi oli ilmeisen teologinen. Hänen mukaansa vastakkain oli ”optimistinen pyhitys- ja herätyskristillisyys, jossa korostettiin kokonaista antautumista Pyhän Hengen hallintaan”. Toisessa äärilaidassa olivat ”ihmisen perinpohjaista turmelusta ja jumalattoman vanhurskauttamista yksin uskosta korostavat”. Jännite eri leirien välillä oli niin suuri, että yhdessä jatkaminen oli mahdotonta.

Rukouksen laatua ja määrää on vaikea mitata. Helpompaa on punnita sitä, mitä opetamme tai emme opeta ja vetää siitä johtopäätös teologiamme sisällöstä. Rukous puolestaan on hyvin henkilökohtainen asia. Jeesus käski seuraajiaan mennä kammioon ja sulkea ovet. Vain Jumalan tuli tietää, kuka rukoili, kuinka paljon ja mitä. Salatun rukouselämän rinnalla Raamattu tuntee kollektiivisen rukoilemisen – rukouksen yhdessä. Alkuseurakunnassa rukouksen merkitystä painotettiin niin paljon, että apostolien tuli raivata sille tilaa Jumalan Sanan opettamisen rinnalle.

Olisiko nyt aika puhua enemmän rukouksesta ja etenkin rukoilla enemmän ja monipuolisemmin?  

Eikö luterilaisen vanhurskauttamisopin ymmärtämisen tulisi oikein opetettuna ja uskossa omistettuna johtaa iloiseen rukouselämään ja antautumiseen Pyhän Hengen hallintaan? Kumpaakin tarvitaan.  Nyt on rukouksen paikka.  

Jeesus, opeta meidät rukoilemaan.

Jussi Miettinen
OPKOn pääsihteeri

Rukoustapahtuma Pääsiäispysäkki Enä-Sepässä 18.-21.4.

Kirjoitus on julkaistu alunperin Arkki-lehden numerossa 1/2019. Tilaa Arkki ilmaiseksi tästä

Mitä sinä etsit, haluat ja rukoilet keskellä elämäsi kiireitä ja huolia? Kaipaatko sinäkin ennen kaikkea Jumalaa ja hänen läsnäoloaan? Alta voit lukea Arkki-lehdessä julkaistun raamattuopetuksen Jumalan läsnäolosta. 

Nuorena Daavid juoksi karkuun vihollisia henkensä edestä. Vanhana hän joi hienoja juomia hovin kultapikareista. Olosuhteistaan riippumatta Daavid kaipasi aina eniten yhtä asiaa: Jumalan läsnäoloa.     

”Yhtä minä pyydän Herralta, yhtä ainoaa minä toivon: että saisin asua Herran temppelissä kaikki elämäni päivät! Saisin katsella Herran ihanuutta hänen pyhäkössään ja odottaa, että hän vastaa minulle.”  (Psalmi 27:4).

Näin rukoili noin 1000 eKr. kuningas Daavid - Israelin merkittävin hallitsija, joka nousi paimenpojasta kuninkaaksi. Hänen nimensä merkitsee hepreankielellä rakastettua. Daavidin aika oli Israelin kulta-aikaa, jota juutalaiset vieläkin mielellään muistelevat. Myös hänen jumalasuhteensa oli poikkeuksellinen – suorastaan kadehdittava. Jumala kutsui Daavidia sydämensä mukaiseksi mieheksi (1. Sam. 13:14). 

Alussa lainaamani psalmin paikka kuvaa hyvin, mikä hänen sydämessään oli niin poikkeuksellista. Hän oli monenlaisten huolien ja tarpeiden ympäröimä ja sortui törkeisiin synteihin, mutta kaipasi kaiken keskellä aina yhtä asiaa: että saisi olla temppelissä Jumalan läsnäolossa ja katsella Jumalan ihanuutta.

Ihanuus on hepreankielessä sana, joka tarkoittaa myös armoa, mielisuosiota, ystävällisyyttä ja hyvyyttä.

Kuningas Daavid halusi olla siellä, missä hyvyys ja armo olivat tavattavissa.

Mitä sinä etsit, haluat ja rukoilet keskellä elämäsi kiireitä ja huolia? Kaipaatko sinäkin ennen kaikkea Jumalaa ja hänen läsnäoloaan? Oletko oppinut Daavidin tavoin luottamaan siihen, että Jumalassa kaikki lopulta asettuu kohdalleen?

Uskon vain itseeni

Olemme matkalla pitkin valtatietä, jonka alkupää on paratiisissa. Adam ja Eeva töpeksivät ja heidät karkotettiin Jumalan luota. Jumalan läsnäolo vaihtui itsetietoisuuteen – ihminen alkoi kuunnella Jumalan äänen sijaan tämän maailman, sielunvihollisen ja rikkinäisen mielensä ääniä. Jumalan läheisyys ei enää ollut parasta, mitä ihminen tiesi. Hän alkoi elää ikään kuin Jumalaa ei olisi. Asettaessaan itsensä elämänsä keskelle, hän hukkasi itsensä, koska ihminen voi tuntea itsensä oikein vain Jumalan valossa.

Tämä on jokaisen ihmisen luontainen tila. Moni tekeekin urastaan, omaisuudestaan, terveydestään tai ulkonäöstään ykkösasian. Eräs keski-ikäinen rouva näki papinkaulukseni ja tokaisi vihaisesti: ”Minä en tuollaisiin juttuihin usko, uskon vain itseeni.”

Herätyksen aikana Jumalan Hengen läsnäolo on käsinkosketeltavaa. Sen vaikutuksesta ihmiset tekevät pesäeroa kaikesta, mikä vieraannuttaa elävästä Jumalasta. Missä taas kirkko ja yhteiskunta etääntyvät Jumalan sanasta, kristillisestä arvopohjasta ja rakkaudesta Jeesukseen, Jumalan läsnäolon paikan ottavat tämän maailman henget uskonnollisuudesta materialismiin.

Paavi Johannes Paavali sanoi terävästi: ”Jumalan läsnäolon tuntu on katoamassa maailmasta.”

Jumala Porissa ja Pariisissa

Vaikka olemme perineet vanhemmiltamme synnin läpäisemät geenit, tämä ei muuta sitä tosiasiaa, mitä varten Jumala on meidät luonut. Ahven on tarkoitettu veteen ja pääskynen siniselle taivaalle. Jokainen ihminen on tarkoitettu yhteyteen Jumalan kanssa. Alun alkaen Jumalan läsnäolo oli ilma, jota ihminen hengitti. Lankeemus ei ole poistanut kaipaustamme Jumalan luokse.

Vaikka olisimme omasta mielestämme kaukana kristinuskon Jumalasta ja uskonasioista pihalla kuin lumiukko, aika ajoin jokaisen yllättää tunto jostakin suuresta ja selittämättömästä. Tunne tulee talvi-iltoina, kun katselemme taivaalla säihkyviä tähtiä ja kuunpimennystä. Ne luovat kokemuksen Pyhän läsnäolosta. Se on kuin koti-ikävä kaukomailla.

Kun kärsimyksen koura repii ilkeitä jälkiä nahkaamme, tekee mieli puida Jumalalle nyrkkiä. Niin teki myös Vietnamin sodassa haavoittunut katkera luutnantti Dan Taylor elokuvassa Forest Gump. Meri myrskysi, mutta luutnantti ei sittenkään ollut Jumalan selän takana. Dan sai nähdä, että sellaista paikkaa ei edes ole olemassa.

Jumala on läsnä, vaikkei siltä tuntuisi: “Minne minä voisin mennä, missä ei sinun Henkesi olisi, minne paeta sinun kasvojesi edestä?” (Ps. 139:7). 

Mahtava lavapreesens

Suurista taiteilijoista sanotaan, että heillä on mahtava lavapreesens – läsnäolo. He esiintyvät niin, että etäisyys kuulijan ja taiteilijan välillä liukenee pois. Katsoja ja kuulija tuntee saavansa suuren lahjan – sisin tulee kosketetuksi.

Kun Jumala syntyi ihmiseksi, jotakin tällaista tapahtui. Philip Yancey on selittänyt tätä seuraavasti: “Jeesuksessa Jumala antoi itselleen kasvot, nimen ja osoitteen tässä maailmassa. Hän oli Jumala, jota voi koskettaa, haistaa, kuulla ja nähdä.”

Jeesuksen hahmossa Jumalan läsnäolo tuli maailmaan. Näkymätön tuli näkyväksi ja koettavaksi. Paavali sanoi, että Jeesuksessa asuu Jumalan täyteys ruumiillisesti (Kol. 2:9)

Jeesuksen kuollessa ristillä temppelin esirippu repesi ylhäältä alas kuin avoimena kutsuna kaikille kansoille tulla siihen Jumalan läsnäoloon, jota kuningas Daavidkin halusi kokea.  Jeesuksen ristinkuolema on ihmiskunnan historian uusi alkupiste.

Uusi todellisuus

Kristuksen noustua kuolleista pääsiäisaamuna, opetuslapset kohtasivat hänet ylösnousemusruumiissa. Kun hän helatorstaina nousi taivaaseen, kaikki oli valmista. Jeesus voi olla samanaikaisesti omiensa sydämessä ja taivaassa Isän oikealla puolella rukoilemassa puolestamme.

Filosofiassa on erilaisia käsityksiä todellisuudesta.  Näiden käsitysten tarkoitus on auttaa meitä ymmärtämään, minkä varaan rakennamme elämämme. Todellisuuskäsityksiä voidaan kutsua myös maailmankuviksi. Esimerkiksi materialistisen maailmankuvan mukaan kaikki mikä on olemassa, on viime kädessä ainetta. Vain se, mikä voidaan tieteellisesti todistaa, on olemassa.

Kristillinen todellisuuskäsitys makaa pohjimmiltaan inkarnaatiossa. Jeesus on kuin timantti - kaiken sen kiteytymä, minkä Jumala tahtoo itsestään ilmoittaa. Kristus yhdistää meidät Isään Jumalaan ja lopulta kaikkeen todelliseen. Jumalan luokse ei voi kiivetä tiedon eikä hyvien tekojen tikapuita. Jumalan läsnäoloa ei voi korvata tiedolla hänestä tai hengellisellä kilvoituksella. Jeesus tulee alas ja syntyy meissä kasteen ja uskon kautta. Paavali sanoi sen näin: ”Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa” (Gal 2:20).  Jeesus välittää Jumalan läsnäolon meille. 

Läsnäolon harjoittaminen

Kristityn kutsumus on tiedostaa Jeesuksen läsnäolo elämässään. Jotkut kutsuvat tätä havahtumiseksi, Jeesuksen läsnäolon harjoittamiseksi tai jatkuvaksi rukoilemiseksi. Tämä voi alkaa siitä, että tulet uudella tavalla tietoiseksi Jeesuksen läsnäolosta hetkessä – kotitöissä, opiskeluissa ja keskusteluissa työkaverin kanssa kahviautomaatilla.

Eräs kristitty kertoi joka päivä ennen nukkumaan menoa kertaavansa päivänsä vaiheet pohtien, missä tilanteissa hän erityisesti huomasi Jeesuksen läsnäolon ja koki Jumalan johdatusta. 

Jumalan läsnäolon harjoittaminen tekee uskonelämän hoitamisesta suhteen. Elävä Jeesus puhuu meille Raamatun sanassa tavalla, jonka jokainen voi soveltaa juuri niihin kysymyksiin, joiden keskellä hän sinä päivänä elää.

Rukousyhteys on sydämen puhetta elävälle Jeesukselle ja samalla yhtymistä niihin rukouksiin, joita Jeesus inspiroi rukoilemaan meissä asuvan Pyhän Hengen kautta. Ehtoollispöydässä tulemme osallisiksi Kristuksen maljasta. Kuolemme synneillemme ja nousemme Kristuksen kanssa ylös haudasta uuteen elämään vahvistuneena seuraamaan Jeesusta kaikkeen maailmaan.  Kristityn kutsumus ja armolahjat ovat pohjimmiltaan Jeesuksen läsnäolon ilmenemismuotoja seurakunnassa ja maailmassa (1. Kor. 12:8-10). 

Jeesuksen persoonallinen läsnäolo ei ole tunne eikä kokemus, vaan todellisuus, jossa saamme elää silloinkin, kun emme tunne tai koe mitään.  Voit rukoilla vanhan kirkkorukouksen sanoin: ”Tule Pyhä Henki tänne, laskeudu taivaasta alas meidän sydämissämme Kristusta kirkastamaan”.

Jussi Miettinen
OPKOn pääsihteeri


Kirjoitus on julkaistu alunperin Arkki-lehden numerossa 1/2019. Tilaa Arkki ilmaiseksi tästä

Koolla latinalaiskorttelissa

Sateisena aamuyönä alkanut matka Suomesta Pariisin keskustaan päättyy, kun putkahdan metrosta auringonpaisteeseen keskiaikaisen taiteen museon viereen. Ihastelen näkymää, ja otan selfien muistoksi ensikohtaamisestani kaupungin kanssa.

Kyseinen Musée de Cluny on hyvä esimerkki Pariisista: kaupungin keskustassa ei oikeastaan voi välttää törmäilemästä joka toisella askelella vuosisatoja vanhoihin eurooppalaisen kristillisen kulttuurin ihmeisiin, kuten vaikkapa Notre Damen katedraaliin.

Myöhemmin iltakävelyllä törmään loisteliaaseen rakennukseen, jonka kyljessä  lukee ”Sorbonnen yliopisto”. Talo on laskutavasta riippuen osa kenties maailman vanhinta yliopistoa, joka – kuten muutkin vanhat eurooppalaiset yliopistot – on keskiajan kirkonmiesten perustama. Miljöö Veritas Forumin Euroopan koordinaattorien tapaamiselle ei voisi olla sopivampi.

Kulttuuri-ihmeiden keskellä latinalaiskorttelissa sijaitsee myös Ranskan IFES:in eli GBU:n (Groupes Bibliques Universitaires) toimisto. Meidät on kutsunut paikalle paitsi ranskalainen isäntämme, opiskelijatyöntekijä Jérémie Corbeau, myös kansainvälisen Veritas Forumin toiminnanjohtaja David Hobbet. Tavoitteemme on kertoa, mitä eri maiden Veritas Forumien järjestämiselle kuuluu, vaihtaa ideoita ja viritellä yhteistyökuvioita.

Euroopasta paikalle pääsivät isäntämaan koordinaattorin lisäksi tällä kertaa koordinaattorit Suomesta, Tanskasta ja Hollannista.

Näissä maissa on hyvin samankaltaiset  työvoimaresurssit: Veritas Forumien järjestämisestä vastaa paikallisessa yliopistossa ahkera vapaaehtoisjoukko. Hollannissa kristillisen opiskelijaliikkeen vapaaehtoismäärät ovat suuria. Ranskassa taas protestanttien määrä on kasvusta huolimatta melko pieni, ja opiskelijoiden vaihtuvuus yliopistoissa tiuhaa.

Poliittisesti yhä polarisoituvassa julkisessa tilassa maamme ja kulttuurimme tarvitsee näet kipeästi paikkoja ja tilaisuuksia, joissa eri näkemykset kohtaavat kunnioittavassa keskusteluilmapiirissä. 


Lisäksi Veritas Forumien toimintaa kansallisella tasolla koordinoi yksi tai kaksi työntekijää, jotka monesti tekevät myös jotain muuta leipänsä eteen. Esimerkiksi hotellihuoneen kanssani jakanut tanskalainen Emil Nielsen valmistelee väitöskirjaa niin kuin minäkin. Rupattelemme hotellin aamukahvin lomassa oman tutkimukseni aiheista eli kristillisen teologian vaikutuksesta luonnontieteen kehitykseen. 

Myöhemmin saan kuulla Emilin tutkimuksesta, jossa hän vertailee Oxfordissa vaikuttavien teologi Alister McGrathin ja filosofi Richard Swinburnen ajatuksia. Jälkimmäinen on tiukan analyyttisen filosofin tapaan rakentanut kunnianhimoista järjestelmää Jumalan olemassaolon todennäköisyydestä. McGrath puolestaan puhuu kristillisen maailmankuvan tarjoamasta kokonaisnäkemyksestä.

Kuulostaa tavaralta, jota forumeissakin käsitellään. Keväällä Tanskaan onkin tulossa amerikkalainen filosofi William Lane Craig Veritas Forumiin puhumaan.

Näkökulma:

Miksi Veritas Forumeja järjestetään? Tähän asti yliopistot ovat olleet keskeisiä muutoksen airuita eurooppalaisissa yhteiskunnissa. Yliopistoissa opetetut ajatukset virtaavat aina jollakin viiveellä muuhun yhteiskuntaan. Yliopistot ovat edelleen keskeisessä roolissa myös kristittyjen nuorten ajatusten muotoutumisessa. Näistä molemmista syistä forumien rooli maailmankatsomusten ja uskon reflektoinnissa on tärkeä.

Itse keskustelut ovat puolestaan jo pelkästään yhteiskunnallisesti merkittäviä siten, että jokainen suomalainen voi niitä kannattaa. Poliittisesti yhä polarisoituvassa julkisessa tilassa maamme ja kulttuurimme tarvitsee kipeästi paikkoja ja tilaisuuksia, joissa eri näkemykset kohtaavat kunnioittavassa keskusteluilmapiirissä. Samalla eri maailmankatsomukset, uskomukset, arvot ja eettiset näkemykset ja niiden edustajat kuitenkin saavat seistä sanojensa takana reilusti ja häpeilemättä. 

Veritas Forumit pyritään järjestämään niin, että kristillinen usko kohtaa kristityn puhujan kautta jonkun muun maailmankatsomuksen edustajan. Foorumit eivät silti ole evankeliointia – sellaiseen yliopistot eivät antaisikaan tilojaan – vaan tilanne, jossa esitellään ja arvioidaan maailmankatsomusten vaikutuksia yliopisto-opiskelijalle tärkeisiin kysymyksiin.

Samaan aikaan opiskelijat voivat ottaa puheeksi usein vaietut elämän suuret kysymykset ystäviensä kanssa. He voivat kommentoida kristillistä maailmankatsomusta tavalla, joka tekee sen kiinnostavaksi myös nykyajan opiskelijalle. Monelle kristitylle ja hänen ystävälleen Veritas Forumit ovat ainoita paikkoja, joissa hyvät ystävät ylipäänsä keskustelevat elämän tarkoituksesta ihan aikuisten oikeasti. Harvassa ovat tilanteet, joissa opiskelija voi viettää vapaa-aikaansa mielekkäämmin.

*************

Kristillisiä opintokeskuksia on monilla Yhdysvaltain yliopistokampuksilla

Koordinaattorien seurassa oli myös kiinnostava amerikkalainen teologian tohtori Drew Trotter. Hän on johtaja sikäläisessä kristillisten opintokeskusten yhteenliittymässä (Consortium of Christian Study Centers). Erilaisia opintokeskuksia on esimerkiksi Cornellin yliopiston, Virginian yliopiston, Duke-yliopiston, Yalen yliopiston, Kalifornian yliopiston (Berkeley) ja Floridan yliopiston yhteydessä.

Opintokeskusten idea on, että ne auttavat kristittyjä opiskelijoita ja henkilökuntaa ajattelemaan klassisen kristinuskon näkökulmasta kaikkea, mitä he opiskelevat tai tutkivat yliopistossa. Moni on kokenut, että heidän kristillinen vakaumuksensa on rajoittunut sunnuntaihin ja ollut erossa maanantaiaamuna koittavasta ammatillisesta kutsumuksesta. Opintokeskuksen idea on, että nämä kaksi lohkoa voisi nähdä yhtenäisempänä.

Oma tuntumani on, että samankaltaisia tuntemuksia jakavat monet eurooppalaiset ja suomalaisetkin opiskelijat sekä opettajat.

*************

Veritas Forum-työtä voit haluaessasi tukea täältä.

 

Miikka Niiranen
Veritas Forum Finlandin koordinaattori

Terveisiä Afrikasta. Olen juuri palannut kauan odottamaltani sapatti- ja opintovapaalta. Vietin sen johtajuusinstituutissa Wellingtonissa Etelä-Afrikassa. Moni ihmetteli avoimesti, miksi lähden hakemaan johtajuusoppeja tuhansien kilometrien päästä. Miksi mennä merta edemmäksi kalaan, jos saalista voi pyytää myös kotirannassa?

Kolme kuukautta Afrikan eteläkärjessä tarjosivat minulle suuria oivalluksia. Ryhmässämme oli opiskelijoita 27 maasta – suurin osa Afrikasta. Kulttuurien ja persoonien kirjo, uskon erilaiset yhteisölliset ilmenemismuodot yhdistettynä yli 60 kouluttajan luentoihin tekivät ajasta ainutkertaisen. Olen ehtinyt kerätä jo paljon kokemusta kristillisen työn kentällä ja elän mantereella, joka on ollut sadat vuodet teologian ja lähetystyön kehto. Silti sain jo ensimmäisenä päivänä ottaa hatun päästä.

Veljet ja sisaret opettivat minua elämällään. Monet heistä ovat kohdanneet sisällissotia, läheisten väkivaltaista kuolemaa ja nälänhätää. Jotkut heistä tulivat Sudanin kaltaisista maista, joissa kristittyjä vainotaan. Namibialaisen huonekaverini koko omaisuus mahtui jenkkikassiin. Silti opiskelijat kertoivat ihmeellisiä tarinoita siitä, miten he ovat seuranneet ystäväänsä Jeesusta ja vieneet rohkeasti eteenpäin Jumalan valtakuntaa. He olivat hengellisesti upporikkaita, luovia ja toiveikkaita.

Lähetysteologit ovat jo kauan puhuneet siitä, että kristikunnan painopiste on siirtynyt etelään. Kenialainen uskontofilosofi ja kirjailija John Mbiti on todennut, että kirkollisia keskuksia eivät enää ole Geneve, Rooma, Ateena tai Pariisi, vaan Kinshasa, Buenos Aires, Addis Abeba ja Manila.

Etelän kirkot ovat löytäneet jotain sellaista, minkä lännen kirkot ovat menettäneet. Meillä luterilaisilla herätyskristityillä voi olla mielestämme puhtain oppi ja voimme kokea suurimpana kutsumuksenamme oikean opin tiedollisen välittämisen. Afrikkalaiset kristityt puolestaan toistivat usein ajatusta, että pelkkä tieto ei vielä muuta mitään. Teologia on verbi, teonsana. He korostavat sellaista uskoa Jeesukseen, joka ilmenee muuttuneena elämänä yhteisöissä, joissa elämme.

Muuttuneet yhteisöt koostuvat muuttuneista ihmisistä. He muistuttavat, että ihmisen kasvu tapahtuu ihmissuhteissa. Olemmeko me länsimaiset kristityt sairastuneet individualismiin ja järjen palvontaan? Aineellisen vaurauden keskellä olemme sokeutuneet sisäiselle köyhyydellemme.

Tässä Arkki-lehdessä puhumme luovuudesta. Luodessaan ihmisen Jumala sanoi: ”Luokaamme ihminen omaksi kuvaksemme.” Jumalan luomistyön kruunu syntyi Kolminaisuuden yhteisöllisen luomisprosessin tuloksena. Jumalan persoonat toimivat toisilleen antautuneessa yhteistyössä. Luovuus on olennainen osa ihmisyyttämme Jumalan kuvina.

Jussi Miettinen
OPKOn pääsihteeri


Lue Arkin juttu: Nina Åström: jälleen lavalla

Lisää blogeja

Arkin toimitus
Harvardin yliopiston vaakunassa on latinankielinen sana Veritas. Se tarkoittaa käännettynä totuutta ja toimii yliopiston mottona. Tämän yliopiston yhteydessä...
Arkin toimitus
On alkanut ennen näkemätön valintojen suma. Valitsemme kirkossa johtajiksemme piispoja. Äänestämme uudet luottamushenkilöt johtamaan seurakuntia. Tulossa ovat...
Arkin toimitus
Musiikinopiskelija Tarmo Peltokoski: ”Tahdon tehdä musiikkia monipuolisesti” Debussyn Faunin iltapäivän partituuria voi aivan hyvin lukea samalla kun tehdään...
Arkin toimitus
Raamatunlause, joka minulle tulee ensimmäiseksi mieleen Jumalan läsnäolosta, on Matteuksen evankeliumin kohta, jossa Jeesus lupaa olla läsnä siellä missä...
Arkin toimitus
Helsingin Tuomiokirkon läntisessä tapulitornissa risteilee paksuja neliskulmaisia hirsiä. Vahva puu pitää rakennuksen pystyssä. Ylioppilas Jorma Juutilainen...
Arkin toimitus
Paavali kehottaa tessalonikalaisia rukoilemaan lakkaamatta (Tess. 5: 17) ja roomalaisia hellittämättä (Room. 12:12). Kolossalaiskirjeessä Paavali sanoo, että...
Arkin toimitus
Julianna Rantanen, 23, empii. Ottaisiko tonttulatten vai chailatten. Päätökset vaativat rohkeutta, toiset enemmän kuin toiset. Kahvilan pöytään lähtee...