Blogit

Opiskelu evästää ammattiin, työhön, joka raamittaa jatkoa. Sen rinnalla askelia voi ohjata kutsu, jota ei voi jättää kuulematta. Opiskeluaikojen hengellinen koti, Oulun OPKO kasvatti Janne ja Ella Henrikssonia kohti Mongoliaa. Ja lähetystyötä. 

Janne aloitti opiskelun Tampereella armeijan jälkeen vuonna 2004. Kielet olivat kiehtoneet jo pitkään ja opiskelupaikka aukesi saksan kielen ja kulttuurin opintoihin. Tampere oli vieras paikkakunta, jossa kaikki oli uutta – mistä löytyy sapuska? Hengenravintokin. Sitä Janne oli tottunut nauttimaan säännöllisesti.

- Olin ollut mukana kotiseurakunnassa Raahessa. Opiskelujen alussa osuin yliopistolla ilmoitustaululle, jossa esiteltiin opiskelijatoimintaa. Riparilta tuttu nimi kutsui kuulolle, ja niin päädyin Tampereen OPKOlle.

- Sementti kuivui allani nopeasti. Minut otettiin lämpimästi vastaan. Olin tullut kotiin. Opiskelijailloissa sain reilun kahden vuoden ajan kasvaa, myös vastuuta kantaen. Opetus oli vahvaa ruokaa, ja raamattupiiri täydensi viikko-ohjelmaa. 

- OPKOn hallitukseen uskaltauduin Tampereelta lähtöni alla. Ydinporukassa olin koko ajan.
 
Opinnot jäivät hetkeksi, ja Janne palasi kotimaisemiin. Hän haki Ouluun luokanopettajakoulutukseen, muttei päässyt. Raahessa vietetty välivuosi kului työttömänä, välillä postia jakaen tai kirkko-oppaana ja puhelinmyyjänä. Seuraavaksi Janne haki lukemaan englantia, ja toinen raahelainen, Ella, lukionsa päätyttyä musiikkia. Molemmat pääsivät, ja niin Ouluun muutti syksyllä 2008 seurusteleva pari, vierekkäisiin kerrostaloihin. 

Oulussa Janne hakeutui taas OPKOlle.

- Uskaltauduin hallitusvastuuseenkin. OPKOssa oli tuttu mies mukana, Antti Leinonen. Raamis löytyi luontevasti, ja sama raamattupiiri kokoontui Oulun opintojemme ajan, seitsemän vuotta. 

Omalla paikalla vastuunkantajina

OPKOlla Jeesus on ytimessä. Raamattuun ja sen luotettavana pitämiseen sekä Janne että Ella olivat oppineet seurakuntanuorina. Illoissa käytiin Raamattua läpi teemasta käsin tai systemaattisesti. 

- En kaikkea opetettua muista, en ehkä parin päivän päästä sen kuulemisestakaan. Mutta Sana rakentaa minua, huomaamattakin. Olin rauhallisella kasvupaikalla kristittynä. Vuosien päästä huomaan: tätä on pohjustettu aiemmin. Olen kiitollinen hyvästä opetuksesta, Janne toteaa.

Opiskeluaikana opittiin myös yhteiseen vastuunkantoon. OPKO opetti tekemään yhdessä.

Edes lähetyskurssille hakiessa emme olleet varmoja, onko tämä tiemme. 

- Yksin emme saa aikaan mitään, emme ainakaan kaikkea, Janne jatkaa. Oli kyseessä VIP-lehtien jako, muiden kutsuminen mukaan, tai muu eteen osunut tehtävä, niin yhdessä sen tekeminen luonnistuu. Tehdessä huomaa, kuinka jokaisen lahjat ja taidot mahdollistavat lopputuloksen. Tähän pyrin Mongoliassakin, jossa rakennan seurakuntaa yhdessä muiden kanssa. 

Ellan tie vei Ouluun lukion jälkeen. Aina musiikkia harrastanut Ella pääsi ensi yrittämällä opiskelemaan musiikinopettajaksi Oulun yliopistoon.

- Ehkä tulin Jannen siivellä OPKOon, mutta kotiuduin heti. Joskus vanhasta luopuminen voi olla tuskallista. Olin nuori ja ikävöin kotiseurakuntaa. Olin saanut nauttinut seurakunnan hedelmistä, ja muutos opiskelemaan lähtiessä oli ollut suuri.

Aikuistumiseni sai onneksi tukea niistä vastuista, joita OPKO tarjosi. 

- Kun peilaan opiskeluaikaa Ulaanbaatarista käsin, on huikea huomata, että sama jatkuu: tuemme kasvavaa seurakuntaa ja kutsumme uusia mukaan. Nyt olemme kielikouluvaiheessa, itsekin oppijoina.

- Saamamme koulutus on tarpeen tällä lähetyskentällä. Emme tee maisterintöitä, mutta kaikelle opitulle on käyttöä. Jumalan suunnitelma avautuu kohdallamme ihanasti, Ella toteaa.

Juuret syvällä Sanassa

Kirjoitettu Jumalan Sana puhuu meille ja meistä, siitä Ella on vakuuttunut.

- Jumala on valinnut puhua itsestään kirjoitetun sanan kautta. Sana puhuu meistäkin. Jumala ilmoittaa itsensä Raamatussa, siksi sitä on luettava. Jumalan voi oppia näin tuntemaan.

Raamattupiiri on meille yhä tärkeä juuri tästä syystä. Mongoliassa pidämme tiimimme kanssa raamista, mutta koitamme päästä myös kansainväliseen raamikseen mukaan. 

Musiikki vie Ellaa Jumalan lähelle. Hän tunnustaa tarvitsevansa musiikkia. 

- Viulunsoiton aloiton jo viisivuotiaana. Musisointi on kanava itseeni ja maailmaan. Tultuani uskoon rippikoulussa musiikista aukesi uusi kanava kohti Jumalaa. Tunneherkkänä koen musiikin puhuttelun vahvasti. 

- Raamatussakin soi. Ylistys on läsnä, ei vain seurakunnan elämässä vaan taivaassakin musisoidaan Jumalan kunniaksi. Nyt musiikki on työväline toisten tavoittamisessa. Yhdessä laulaminen ja hiljentyminen tarjoavat matalan kynnyksen tähän.

- Kyllä musiikki on tarpeellinen rakennusaine seurakunnassa, Janne näkee. Mitä rippikoulu olisi ilman laulua? Jokin musiikki voi rakentaa seurakuntaa vuosisatojen ajan, ei vain yhdessä hetkessä.

- Täällä on nyt kaksi kitaraa, ei juuri muuta, Ella laskee. Siinäpä ovat seurakunnan musisointivälineet. Voisiko suunnitelmissa olla lasten kuoro, ja sen avulla uusien tavoittaminen?

Mongoliassa seurakunnissa on paljon nuoria ja lapsia. Mutta kristittyjä on väestöstä korkeintaan pari prosenttia. Nuoren seurakunnan toimintojen kehittäminen on Jannen vastuulla. 

- Ehkä uusia saa mukaan englannin opetuksen myötä, Janne tuumaa. 

Viisumin saanti jatkossa määrittää, olisiko opetus osa kehitysyhteistyöhankkeita, joita Kylväjällä on maassa pari, vai osa seurakuntatyötä. 

Jeesuksen kutsu meissä

- On kirkas tosiasia, että Jumala on lähettänyt meidät tänne, Janne tietää. ”Ykkös-J,” Jeesus on tämän takana. Se lohduttaa ja kantaa, kun on vaikeaa. Täällä olemisellemme on tarkoitus. 

- Emme ole pienestä pitäen ajatelleet, että lähtisimme lähetystyöhön. Emme isostakaan pitäen! Ei seurusteluvaiheessa, kihloja solmiessa, tai edes avioiduttaessa ole siitä keskusteltu. Lähettien tarinat ovat jättäneet meihin jälkensä. Nyt olemme tässä, yhtenä heistä. 

Lähetystyöntekijöiden kertomukset pohjustivat Henrikssonien lähetyskutsua. 

- Kun lähetti kertoi työstään nuorten- tai opiskelijaillassa, tuntui järjettömältä ajatella lähtemistä, Janne muistelee. Muuttaa nyt vuosiksi ulkomaille; jättää ystävät ja läheiset taakse. Häipyä maailmalle. Mutta kertomukset pohjustivat lähtöämme.

Ne vahvistivat Jeesuksen kutsua meissä. Tätä Jeesuksen ääntä emme enää viimeisten vuosien aikana voineet sivuuttaa.

- Viitisen vuotta sitten aloimme keskustella lähdöstä. Edes viime syksynä Suomen Raamattuopistolla pidetylle lähetyskurssille hakiessa emme olleet varmoja, onko tämä tiemme. 

- Isossa suunnitelmassa mukana oleminen on vastaus Jeesuksen kutsuun, Janne summaa. Lähetyskurssilla ymmärsin, että jokainen voi olla lähetti omilla taidoillaan. Lähtevälle paikka ja lähettäjät kyllä löytyvät. 

Janne Henriksson: Olemme luvanneet olla täällä neljästä neljäänkymmentä vuotta

Mongolian kristillistä seurakuntaa on rakennettu vasta 1990-luvulta alkaen, kun maa avautui ulkomaailmalle ja lähetykselle. Lähetysyhdistys Kylväjällä on ollut parinkymmenen vuoden ajan useita lähettiyksikköjä ja perheitä Mongoliassa ja Itä-Siperiassa. Nyt on Henrikssoneiden vuoro.

- Kielen ja kulttuurin opiskelua on päivittäin, Ella kertoo Ulaanbaatarissa. Emme tuo tänne suomalaista seurakuntaelämää, vaan rakennamme sitä yhdessä täkäläisten kanssa. 
Seitsemän viikkoa olemme olleet täällä. Toistaiseksi vasta yksi kova vatsatauti on verottanut voimia. Käymme jumalanpalveluksissa ja tutustumme seurakuntalaisiin. Kirkkoherra Sainaa on seurakunnan ainut palkattu työntekijä.

- Tavoitteemme on kehittää rakenteita, jotka pysyvät täällä lähtömme jälkeen. Olemme luvanneet olla täällä neljästä 40 vuotta, Janne visioi. Ensimmäisen neljän vuoden työkauden jälkeen päätetään jatko.

Henrikssoneiden lähettäjiä ovat Rovaniemen seurakunta ja Oulun OPKO. Tässä oululaisopiskelijat jatkavat perinnettä, joka alkoi kun ensimmäiset Kylväjän lähetit olivat kentillään 1970-luvulla. Hekin kasvoivat OPKOn perheestä lähtemään – ja lähettämään. 

- Ystäväpiiri ja lähetysrengas ovat tärkeä tuki, Ella kiittää, erityisesti esirukoilijoina. Renkaassa on mukana erilaisia ihmisiä, ja uudetkin ovat tervetulleita sekä myös yhteistyöseurakuntia kutsutaan mukaan. 

- Yksi lähtöä edeltävä hieno hetki oli Oulun OPKOlla. Yhteys oli käsin kosketeltavaa. Kerroimme kutsustamme ja alkavasta työstä. Opiskelijat Oulun OPKOn työntekijän Tomi Kohon johdolla siunasivat meidät Herran siunauksella. Sen varassa oli hyvä lähteä. 

Henrikssonit voi tavata Lähetyksen Kesäpäivillä Raahessa juhannusta edeltävänä viikonvaihteena 16.-18.6.2017. 

Lähetyskurssi 2017
Syksyllä 2017 Kylväjä (www.kylvaja.fi) järjestää lähetyskurssin, jonka haku on auki. Myös OPKOn kanssa yhteistyössä järjestettävä MiniMissio North valmentaa lähtemään. Kurssille kutsutaan mukaan opiskelijoita Oulun seudulta. 

Seuraa Henrikssoneja Snapchatissa:
Henrikssoneiden Snapchat-tunnukset: 
Ella: ella.hehe
Janne: jothaaaahtoj 

Tekstit: Marjaana Kotilainen, 
Kylväjän aluekoordinaattori 
ja OPKOn lähetyssihteeri

Martti Lutherin aloittamasta reformaatiosta eli uskonpuhdistuksesta on 500 vuotta. Kysyimme kolmelta henkilöltä mitä reformaatio kullekin merkitsee, millä lailla se näkyy tänä päivänä Suomen seurakunnissa, ja millaista uskonpuhdistusta tänä päivänä tarvittaisiin.

Jouni Lehikoinen, Turun Mikaelin seurakunnan kirkkoherra

Lehikoiselle reformaatio merkitsee juurille palaamista ja uudistusta muistutusta siitä, että Raamattu on uskon ja elämän ylin ohje. Lehikoinen painottaa sitä, että Luther on tuonut kirkkoon uskonvanhurskauden ytimen; yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen kautta.

- Tätä ei saa unohtaa kirkon työssä eikä käydä kauppaa siitä, mikä on luovuttamattominta. Tämän pitäisi vaikuttaa siihen, että kirkko uskaltaa olla kirkko eikä yleisen mielipiteen perässähiihtäjä ajan keskellä.

Lehikoisesta kirkon tulisi pitää kiinni siitä, minkä varassa se on pari vuosituhatta kulkenut aikojen vaihdellessa. Hän on sitä mieltä, että Suomi tarvitsee uskonpuhdistusta kaikesta, mikä pyrkii hämärtämään ja sekoittamaan kristillistä uskoa. Hänestä seurakunnat tarvitsevat uudistusta ja paluuta juurille.

- Seurakuntien työntekijöiden tarvitsemaa herätystä tulisi rukoilla.

Lehikoisen mielestä seurakunnan työntekijöiden pitäisi muistaa, että he tai kirkon tilat eivät ole seurakunta, vaan ihmiset muodostavat seurakunnan. Hän sanoo, että työntekijä ei ensisijaisesti edusta seurakuntaa vaan Jumalaa.

- Kirkossa pitäisi puhua enemmän Jeesuksesta ja ymmärrettävällä kielellä. On mentävä ulos omalta mukavuusalueelta ihmisten keskelle kohtaamaan heitä mitä erilaisimmilla areenoilla.

Erika Ihalainen, lukiolainen

OPKOn nuorten toiminnassa mukana olevalle Erika Ihalaiselle, 17, tärkeintä reformaatiossa on Lutherin oivallus siitä, että ihminen pelastuu yksin armosta.

- Kuten reformaation aikoihin kirkko tarvitsi uudistusta, samalla tavalla jokainen meistä tarvitsee elämässään hengellistä uudistusta, Ihalainen aloittaa.

Hän tietää, että reformaation jäljet näkyvät kirkossa yhä tänä päivänä muun muassa saarnan aseman korostuksessa Sanan ja sakramenttien ohessa.

Ihalaisella on myös Suomelle asiaa. 

- Nykypäivän Suomi tarvitsee Totuutta. Kalliona tulisi olla Jeesus ja kaiken tulisi pohjautua Raamattuun.

- Synti tulisi julistaa synniksi ja armo tulisi löytää Jeesuksen ristin luota. Suomi tarvitsee myös enemmän ihmisiä, jotka palavat Jeesukselle. 

Erika ajattelee, että kristittyjen pitäisi ennen kaikkea viettää aikaa Jumalan kasvojen edessä. 

- Meidän tulee anoa Jumalalta apua ja alkaa rukoilla, sekä lukemaan enemmän Raamattua. Kun vietämme Jumalan kasvojen edessä aikaa, se alkaa vaikuttaa meissä itsessämme ja näkyä ulospäin.

Ihalaisen mielestä kirkossa pitäisi puhua nimenomaan Raamatusta eikä Raamatun ulkopuolisista asioista. Hän painottaa myös maallikkoaktiivisuuden lisäämistä. 

- Kirkossa tulisi puhua enemmän Raamatusta ja sen ytimestä, Jeesuksesta. Lisäisin myös paljon maallikkoaktiivisuutta kirkoissa, jolloin kirkko ei olisi enää niin monelle vain työpaikka, vaan aidosti Jeesusta palveleva seurakunta, Ihalainen päättää.

Taneli Skyttä, Lähetysyhdistys Kylväjän työaluevastaava

Skytälle reformaatio merkitsee mahdollisuutta tuntea rakastava Jumala, jonka kautta voi antaa ja saada anteeksi jokainen päivä. Skyttä toteaa, että tämä ansioton armo lienee suurin Lutherin jättämä jälki Suomen seurakuntiin maallikoiden arvostuksen ohella. Hän kertoo miettineensä paljon sitä, miten Jeesus oli täynnä armoa ja totuutta, ja että Jumalan valtaistuimen perustana on vanhurskaus ja oikeudenmukaisuus.

- Meillä on suuri kiusaus elää sellaisessa hengellisessä kuplassa, joka rakentuu vain armolle ja oikeudenmukaisuudelle. Kumpikaan ei Raamatun mukaan voi toteutua ilman ulkopuolelta tulevaa totuutta ja vanhurskautta. Tarvitsemme molempia yksilöinä, kirkkona ja yhteiskuntana.

Skytän mukaan tarvitsemme uskallusta luottaa siihen, että Jumalan tahto on edelleen hyvä ja että hän edelleen tietää asiat paremmin kuin me. 

Hän haluaa muistuttaa, että tarvitsemme paimenia ja hengellisiä johtajia. 

- Tarvitaan paimenia, jotka uskaltavat häiritä meidän rauhaamme nostamalla päämme, jotta katsoisimme korkeammalle ja kauemmas. Näin pysymme suunnassa ja säilymme laumassa. Tarkoitan tässä paimenilla pappien ohella kaikkia muitakin hengellisiä johtajia ja esikuvia, myös maallikoita. 

- Lauman jäsenten puolestaan tulisi paremmin ymmärtää se, että me tarvitsemme toisiamme, ei teoriassa vaan oikeasti, ja että laumaan mahtuu vielä muitakin. Tässä ei välttämättä ole kyse niinkään uskon puhdistamisesta kuin uskon ja elämän yhdistämisestä.

Skytän mukaan pelkät sanat eivät nykypäivänä toimi. 

- Tarvitaan Jeesuksen tähden kokonaan elossa olevia ihmisiä, jotka elävät uskoaan todeksi eristämättä itseään heitä ympäröivästä todellisuudesta.

Skytän mukaan kirkossa tulisi puhua enemmän siitä, mitä Jeesuksen seuraaminen arjessa oikeastaan on. Myös Pyhästä Hengestä hän haluaisi kuulla puhuttavan enemmän.

- Hän on yhä keskuudessamme, ja tarve Pyhän Hengen toiminnalle on todella yhä olemassa. 

- Hänelle olisi kovasti tarvetta, sillä aika voimattomia olemme ilman itseämme tai mitään muutakaan muuttamaan.

Simo Horttanainen, Halti Huhtala, Tuomo Keskinen ja Sami Pietikäinen, Diakonia-ammattikorkeakoulun opiskelijat

Kirjoitus on julkaistu alunperin Arkki-lehden numerossa 2/2017.

Millaisia aarteita Lutherin liikkeelle sysäämä uskonpuhdistus on meille jättänyt? Lue Arkin päätoimittajan Jussi Miettisen mietteitä aiheesta. 

Kerran Turun kauppatorilla – vihanneskojun ja jäätelökipsan laitamilla – minut pysäytti jakkupukuinen nuori nainen. Hän tarjosi mahdollisuutta osallistua ilmaiseen persoonallisuustestiin. Uteliaisuuteni vetämänä en voinut vastustaa tarjousta ja astuin sisälle luksusbussiin. Eteeni lyötiin kyselylomakkeet. Ne täytettyäni sain välittömästi nähdä printatut tulokset. Testaajan mukaan olin ristiriitainen persoona. Uskoin samanaikaisesti sekä ihmisen pahuuteen että hänen mahdollisuuksiinsa tehdä paljon hyvää. Miettisen kompleksien parantamiseksi testaaja tarjosi lääkkeeksi itämaisen gurun kursseja ja kirjoja. Kieltäydyin kohteliaasti. Tahdoin jatkossakin pysyä syntisenä ja armahdettuna. Tämä ei käynyt jakkupukuiselle naiselle eikä hänen gurulleen.

Turun torilla olisin voinut saada tukea uskonpuhdistaja Martti Lutherilta. Hänen mukaansa uskova ihminen on vanhurskas eli Jumalalle kelpaava ja syntinen (simul iustus et peccator). Tällä Luther ei tarkoittanut osittaista vanhurskautta ja osittaista syntisyyttä, vaan jokainen Kristukseen turvautuva on samanaikaisesti sataprosenttisesti syntinen ja sataprosenttisesti armahdettu.

Pimeä huone

Ihmisen elämä on kuin pimeä huone, joka voi pienen pöytälampun syttyessä näyttää ihan siistiltä. Jos huoneeseen tuodaan superkirkas työmaavalo, paikat eivät enää olekaan puhtoisia: nurkissa pyörii villakoiria ja ilmassa miljoonia pölyhiukkaisia. Jos pölyhiukkasia tutkittaisiin mikroskoopilla, pölypunkkien irvistys paljastaisi, ettei kaikki ole sellaista kuin päältä näyttää. Samalla tavalla synti irvistää myös kilvoittelevan kristityn sydämessä.  
Tasapainoa kuitenkin olla pitää, eikä meidän tule viipyä kaiken aikaa mikroskoopin äärellä kauhistelemassa. Jos korostamme ihmisen syntisyyttä liikaa, lannistamme itsemme ja toinen toisemme. Kylillä on paljon ihmisiä, joille ei tuota vaikeutta uskoa omaan surkeuteensa. Siihen he eivät tarvitse edes kristittyjen apua. Ehkä he ovat kasvaneet kodissa, jossa ovat jääneet vaille rakkautta ja rohkaisua. Ehkä sinä olet yksi heistä. Huonoa itsetuntoa ja synnintuntoa ei silti sovi sotkea toisiinsa. Ihmisellä voi olla hyvä itsetunto ja samalla terve ymmärrys omasta pahuudestaan. Ihmisellä voi olla myös huono itsetunto, mutta kuitenkin puuttua terve synnintunto. 

Oletko pyhä?

Tässäkin Luther rientää apuun. Kristillisen uskon sanoma ei ole ihmisen huonous vaan uskoa, toivoa ja rakkautta synnyttävä evankeliumi. Jokainen kristitty on varjoistaan huolimatta Jumalan loppumattoman rakkauden vyörytyksen kohde. Eikä tässä kaikki. Jumala ei pelkästään rakasta syntistä, vaan hän jopa kutsuu meitä ”pyhiksi”. Pyhähän on jotain, missä ei ole mitään puutetta tai vikaa!
Kaksi vanhaa saarnamiestä kohtasivat toisensa raitiovaunussa. Heti tutun hahmon nähdessään heistä toinen huusi kovalla äänellä: ”Oletkos pyhä?” Vastaus tuli kuin pyssynpiipusta: ”Kyllä, Jeesuksen tähden.”   Kun Jumala katsoo meitä omiansa, hän näkee poikansa Jeesuksen, johon hän on mielistynyt. Raamattu, kaste ja ehtoollinen todistavat tästä väkevästi.

Ihmiset löysivät kirkon kellarista 1500-vuotta vanhaa viiniä, joka väkevyydessään pani kansakunnat sekaisin. Sinäkin voit juopua samasta viinistä!

Unelmadiili

Luther puhui autuaasta vaihtokaupasta. Jeesus otti kantaakseen kaiken syntimme ja niistä kuuluvan tuomion. Kun Jeesus kärsi, me kärsimme. Kun Jeesus kuoli, me kuolimme. Kun hän nousi kuolleista, se oli myös meidän ylösnousemuksemme. Jeesus voitti kuolemallaan synnin, kuoleman ja perkeleen vallan. Kun Jumala katsoo meitä, ristin siluetti heijastuu koko elämämme ylle. Lutherin löytö oli niin mullistava, että se synnytti uskonpuhdistuksen. Ihmiset löysivät kirkon kellarista 1500 vuotta vanhaa viiniä, joka väkevyydessään pani kansakunnat sekaisin. Sinäkin voit juopua samasta viinistä!

Kaksi ikkunaa

Yksi Martin suurista löydöistä oli lain ja evankeliumin erottaminen. Luther rohkaisi katsomaan Raamattua ja uskovan elämää kahden objektiivin läpi. Laki vaatii täydellisyyttä eikä tunne muuta mahdollisuutta päästä Jumalan ystäväksi kuin täydellisen elämän ja sydämen, jossa ei asu vilpin vilppiä. Evankeliumi puolestaan puhuu eri kieltä. Evankeliumi lupaa, että kuka tahansa, joka uskoo Jeesukseen, saa omistaa hänen vanhurskautensa eli kaiken sen millainen Kristus on. Uskova saa ikään kuin pukea yllensä Jeesuksen vaatteet, jotka peittävät allensa omat likaiset kuteemme.

Heikon ihmisen ainoa toivo on siinä, että Jumala pelastaa syntisen (Room. 4:5): ”Jos taas jollakulla ei ole ansioita mutta hän uskoo Jumalaan, joka tekee jumalattoman vanhurskaaksi, Jumala lukee hänen uskonsa vanhurskaudeksi.” 

Nuori ja vanha Luther

Lutherin opetuksissa saa huomata, miten iän myötä hänen käsityksensä armosta muuttuu ja syvenee. Nuori Luther puhui nöyryydestä: Jumala kelpuuttaa ihmisen, joka tiedostaa oman puutteellisuutensa. Nuori Luther hakee vielä ainakin osittain pelastusvarmuutta katsomalla itseensä. Hän piti – katolisen kirkon opin mukaisesti – vanhurskauttamista  parantumisprosessina. Siinä Jumala vuodattaa ihmisen sydämeen rakkautensa ja hyvän halun, joka vähitellen tukahduttaa pahan himon. Rakkaudesta tulee silloin sydämessä lepäävä ominaisuus, joka kaunistaa uskon. Vanhurskauttaminen on tämän ajattelun mukaan vanhurskaaksi tekemistä ja samalla paremmaksi muuttumista. Niinpä ihmiset voivat olla enemmän tai vähemmän vanhurskautettuja. Suotuisa muutos näkyy ihmisen uudistumisena ja tervehtymisenä, katoliset ajattelivat. 
Luther otti kuitenkin vähitellen pesäeroa katolisen kirkon vanhurskauttamisoppiin. Hänen mukaansa vanhurskaus ei ole ihmisen ominaisuus vaan Kristukselta saatu lahja. Hänen mukaansa uskon kohde ei ole rakkaus eikä ihmisessä tapahtuva muutos. Uskon kohde on yksin ja ainoastaan paljas Kristus.

Ristin luona on paras paikka

Kamppailemme kaikki väistämättä sen Raamatusta nousevan – ja samalla itsessään jännitteisen – dogmin kanssa, että Pyhä Jumala vihaa syntiä, mutta rakastaa syntistä. Jännite hellittää vain yhdessä paikassa – ristillä. Risti on armon merkki. Risti on ainoa paikka, jossa rakastava, anteeksiantava ja armahtava Jumala näyttäytyy tavalla, jossa näemme, että hänen pyhyytensä ja rakkautensa ovat samanaikaisesti totta. Siksi ristin luokse saa palata uudestaan ja uudestaan. Martti Lutherkin tiesi sen. Hänen viimeisiä sanojansa olivat: ”Me olemme kerjäläisiä kaikki – se on totta!”

Jussi Miettinen


Kirjoitus julkaistu alunperin Arkin numerossa 2/2017.

Haluatko elää suuren vai pienen elämän? Mitä se oikein tarkoittaa? 

Yksi haluaa paljon seuraajia somessa ja päästä otsikoihin. Toinen välttelee kohinaa ja pysyy mieluiten sivussa. Maria-niminen teinityttö Nasaretin taajamasta oli tavallinen ja tuntematon, eikä ehkä muuta halunnut ollakaan. Kun hän sanoi Jumalalle ”kyllä”, tehtiin maailmanhistoriaa.

Muistatko miltä tuntui, kun sait stipendin, opiskelupaikan tai pääsit hyvään bändiin? Siinä tuntee kasvavansa ainakin kymmenen senttiä. Nukkaantuneiden sormikkaiden tilalle tekee mieli ostaa nahkahanskat.

Levyn tai kirjan julkaissut alkaa plarata lehtiä uudella tavalla: ”Olisiko tässä numerossa arvio minun teoksestani?”

Mikä riemu, jos oma hengentuote löytyy isolla kuvalla ja lihavilla kehuilla! Olemassaolon tunne paisuu kuin possu joulun edellä.

Joka saa rakastettunsa polvistumaan kosintaan, saa opiskelupaikan Teatterikorkeakoulusta tai kutsutaan tähtien kanssa juhliin, kokee elävänsä isoa elämää.

Sopivaa ja sopimatonta

Ajattelemme usein, että suuret valinnat urasta ja puolisosta ratkaisevat sen, millainen elämästä tulee. Ehkä lukemattomat pienet valinnat vaikuttavat kuitenkin yhtä paljon, tai jopa enemmän.

Nasaretilainen teinityttö Maria oli tehnyt elämässään jo monta pientä valintaa, kun hän joutui ison valinnan eteen. Suostuisiko hän Jumalan hänelle sopivaksi suunnittelemaan elämään, vaikka se oli ihmisten silmissä sopimaton?

Joosef ja Maria eivät saaneet osakseen otsikoita, klikkauksia eivätkä tykkäyksiä sanoessaan ”kyllä” maailmanhistorian merkityksellisimmälle projektille. Toimintasuunnitelmana oli, että Maria synnyttäisi sinkkuna lapsen, joka sovittaisi joka ikisen ihmisen synnit kuolemalla ristillä.

Millaisia unelmia Marialla mahtoi olla elämästään ennen kuin enkeli kävi kertomassa hänelle Jumalan unelmasta? Sitä Raamattu ei kerro, mutta pikkutaajaman teiniäidissä kypsyi jotain ihmeellistä. Sydän, joka oli yhtä aikaa suuri ja pieni. Tai paremmin sanottuna nöyrä ja rohkea.

Kumarrus salaisuudelle

Evankelista Luukkaan tallettama Marian kiitosvirsi, Magnificat, on äitiyteen valmistautuvan nuoren naisen runo. Samalla se on Vanhasta testamentin teksteistä kumpuava kumarrus salaisuuksien Jumalalle, joka ylentää ja alentaa ihmisen ja jopa kokonaisen kansan niin kuin hyväksi näkee.

Marian ylistysvirsi julistaa, että Jumalan käsiin annettu elämä on onnellisin, rikkain ja hyödyllisin elämä. Se julistaa myös, että isot otsikot, klikkaukset ja tykkäykset eivät Jumalan maailmaa määrää eivätkä määrittele. Jumala katsoo ja näkee sydämeen. Hän etsii sieltä Marian sanoja: ”Minä olen Herran palvelijatar. Tapahtukoon minulle niin kuin sanoit.” (Luuk. 1:38)

Luterilaisuudessa parasta on käsitys, että Jumala tahtoo olla tekemisissä ainoastaan harhaan menneiden ja avuttomien kanssa. Muunlaisia kun ei olekaan. Syntiin langennut ihminen ei voi rakentaa isoa elämää, jonka suuruus olisi virheettömyyttä.

Jokaisen ihmisen elämä on kuitenkin suuri, kun hän omistaa Kristuksen. Sanassa ja sakramenteissa ihminen sukeltaa Jumalan kuolleista herättäviin virtoihin, jotka mullistavat koko maailman yksi ihme ja ihminen kerrallaan.

Maria uskoi, että Jumalan pelastava ja koko maailman uudistava armon virta oli vyörymässä hänen kohtunsa kautta maailmaan. Sinun kokoinen elämä on sellainen, jossa annat itsesi tämän virran vietäväksi. Siinä virrassa olet yhtä aikaa kaiken hyvän vastaanottaja ja kaiken hyvän kantaja toisille.

Rohkeana laumassa

Polulla omankokoiseen ja omannäköiseen elämään kysytään rohkeutta. Sitä onneksi saa Jumalalta niin paljon kuin tarvitaan. Rohkeutta tarvitaan erityisesti silloin, kun on tehtävä eri tavalla kuin toiset. Kun on puolustettava niitäkin kristillisiä opinkappaleita ja arvoja, joita yleensä peukutetaan vain alaspäin.

Uuden testamentin kuva seurakunnasta ruumiina ja uskovista ruumiin jäseninä on kutsuhuuto erilaisista koostuvaan porukkaan.

Omankokoinen ja omannäköinen elämä ei onneksi ole vain vastavirtaan uimista. Se on myös myötävirtaan uimista mukavassa parvessa. Joillekin juuri parvessa voi olla kaikkein vaikeinta. Jos luottamus ihmisiin on haavoittunut, on helpompaa olla yksin ja oppositiossa.

Uuden testamentin kuva seurakunnasta ruumiina ja uskovista ruumiin jäseninä on kutsuhuuto erilaisista koostuvaan porukkaan.

Omannäköinen elämä löytyy seuraamalla hyviä paimenia ja elämällä täysillä siellä, minne juuri nyt kuulut: perheessä, seurakunnassa, oppilaitoksessa, harrastusporukassa…

Mutta jos tärkeimmät viisauden lähteet ohjaavat toisin, on pyydettävä rohkeutta olla seuraamatta suosituintakaan johtajaa. Jeesus vertaa seuraajiaan lampaisiin, ja lammas on laumaeläin. Laumasieluja emme kuitenkaan halua olla.

Maria otti rohkeasti omankokoisen askeleen. Hän otti sen sivussa julkisuudesta ja enemmistön kiitosta toivomatta. Hänen askeleensa koitui kuitenkin isoksi siunaukseksi maailman jokaiselle ihmiselle.

Mikä on sinun askeleesi tänään kohti omankokoistasi elämää?

Danielle Miettinen
Veritas Forum -koordinaattori

 

Marian kiitosvirsi
Luukas 1:46‒54

Minun sieluni ylistää Herran suuruutta,
minun henkeni riemuitsee Jumalasta, Vapahtajastani,
sillä hän on luonut katseensa vähäiseen palvelijaansa.
Tästedes kaikki sukupolvet ylistävät minua autuaaksi,
sillä Voimallinen on tehnyt minulle suuria tekoja.
Hänen nimensä on pyhä,
polvesta polveen hän osoittaa laupeutensa
niille, jotka häntä pelkäävät.
Hänen kätensä on tehnyt mahtavia tekoja,
hän on lyönyt hajalle ne,
joilla on ylpeät ajatukset sydämessään.
Hän on syössyt vallanpitäjät istuimiltaan
ja korottanut alhaiset.
Nälkäiset hän on ruokkinut runsain määrin,
mutta rikkaat hän on lähettänyt tyhjin käsin pois.
Hän on pitänyt huolen palvelijastaan Israelista,
hän on muistanut kansaansa ja osoittanut laupeutensa
Abrahamille ja hänen jälkeläisilleen,
ajasta aikaan, niin kuin hän on isillemme luvannut.

Lisää blogeja

Arkin toimitus
Neljä maasai-soturia ihailee auringonnousua keihäät ja kilvet käsissään. Tansanialainen maalaus on kiinnitetty kolmen neliön ikkunattoman huoneen seinälle...
Arkin toimitus
Kiire on lyönyt yhteiskuntaamme räikeän leimansa. Elämme aikaa, jossa täysi kalenteri, vilkas sosiaalinen elämä ja alati kiihtyvä tempo tuntuvat jo...
Arkin toimitus
Alussa oleva sana ”mutta” viittaa siihen, että edellä on kerrottu kaikkien muiden olleen ihmeissään, kun kuulivat paimenten kertovan joulun ihmeestä.  Oli...
Arkin toimitus
Lahtelaisen lounasravintolan lohikeitossa on enimmäkseen perunoita. Edelliset ruokailijat ovat onkineet kalanpalat. OPKOn opiskelijatyön koordinaattori ja...
Arkin toimitus
Syyskuun Veritas Forumeiden teema Tampereella, Turussa ja Helsingissä oli kärsimyksen ongelma. Käsittelyssä oli klassinen teodikean ongelma: jos Jumala on hyvä...
Arkin toimitus
Raha, seksi ja valta. Näitä kolmea asiaa pidetään Jumalan valtakunnan työntekijöiden yleisimpinä syinä luopua kutsumuksestaan. Useimmiten väsähtäminen ja...
Arkin toimitus
Miten pakanakristittyjen tulisi suhtautua Mooseksen lakiin? Tämä kysymys on Apostolien tekojen keskus. Kun alkukirkon lähetystyö saavutti ympärileikkaamattomat...

Blogit

Tällä sivulla julkaisemme mm. OPKOn Arkki-lehden artikkeleita, työntekijöidemme ja opiskelijoiden kirjoituksia.