Arkin pääkirjoitus: Kuningaslohien aika ei ole ohi

Yksi aikakausi päättyi, kun saimme suruviestin Liisa Kingman kuolemasta. Liisa oli ensimmäisiä 1964 syntyneen Ylioppilaslähetyksen, nykyisen OPKOn kautta lähteneitä lähetystyöntekijöitä. Hän rukoili suljettujen maiden puolesta, joihin lähetystyöntekijät eivät saaneet viisumeita ja joissa oli vähän tai ei lainkaan paikallisten seurakuntia. Jumala avasi Liisalle itselleen oven, josta ei olisi voinut pelkällä ihmisen tarmolla ja taidolla mennä sisälle. Hänen vanavedessään lähti myöhemmin satoja nuoria maailman ääriin. Liikehdintä jatkuu yhä. Kuningaslohien aika ei ole ohi.

Raamatussa puhutaan useassa kohdassa isien kaivoista. Jotkut niistä olivat valloittajakansojen tuhoamia. Ne piti kaivaa esille ja puhdistaa. Jaakobin kaivo oli pidetty avoimena. Sen luona Jeesus kohtasi samarialaisen naisen. Kaivo on edelleen käytössä.

Jokaisella herätysliikkeellä on oma hengellinen perintönsä. Jos se unohtuu, lähde kuivuu. En ole vielä törmännyt herätykseen, joka ei olisi saanut alkuaan rukouksesta. OPKOn synnyttänyt opiskelijaherätys puhkesi Helsingin tuomiokirkon tapulitornissa pidetyistä rukoushetkistä. Herätys alkoi ja levisi, mutta rukoilemista ei lopetettu. Suurten opiskelijakokousten puolesta järjestettiin rukousvartioita polvillaan. ”Missä on paljon rukousta, siellä on paljon siunausta. Missä on vähän rukousta, siellä on vähän siunausta.”

Uuden vuosikymmenen alkaessa olen seurannut kiitollisena opiskelijoiden, koululaisten ja työntekijöiden parissa kuplivaa rukousheräämistä. Sen ympärillä tapahtuu paljon hyvää. Aivan viime aikoina monta koululaista ja opiskelijaa on tullut uskoon. Sielunhoitokeskusteluissa olen rukoillut tänä vuonna jo kymmenien Jumalan tahtoa etsivien nuorten puolesta. Nuoret ovat valmiita. Pienryhmiä perustetaan, Raamattua luetaan ja kuunnellaan Raamattupodista. En kutsu tätä ihan vielä herätykseksi, mutta isien kaivoja kaivetaan esille. Siitä olen varma.

Liisa Kingman muistoa kunnioittaen,

Jussi Miettinen
OPKOn pääsihteeri

Kirjoitus on julkaistu Arkki-lehden numerossa 1/2020. Tilaa Arkki ilmaiseksi
 

Lisää blogeja

Arkin toimitus
Kun kysyin työtoveriltani Hanna-Maija Kukkohovilta, 29, saisinko haastatella häntä johdatuksesta, vastaus tuli saman tien. Hymy ja tuikkivat silmät kertoivat,...
Arkin toimitus
Vuosittaisen Disciple-konferenssin aluksi pidämme rukoushetkeä tapahtuman puolesta. On tammikuun loppu. Mukana on toinen tapahtuman pääpuhujista, britti Lee...
Arkin toimitus
Yksi aikakausi päättyi, kun saimme suruviestin Liisa Kingman kuolemasta. Liisa oli ensimmäisiä 1964 syntyneen Ylioppilaslähetyksen, nykyisen OPKOn...
Arkin toimitus
Keski-Aasiassa yli 20 vuotta työskennellyt Liisa Kingma menehtyi sairauden seurauksena joulupäivänä 25. joulukuuta 2019. Liisa Kingma,...
Arkin toimitus
Hararin maailmankuva ei ole kristillinen ja siitä on hyvä olla tietoinen. Esimerkiksi kirjassaan Homo Deus Harari kuvaa hurjasti ihmiskunnan nousua Jumalan...
Arkin toimitus
"Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän...
Arkin toimitus
Lähetyskäskyn täyttäminen on tuntunut kuin suuren rotkon ylittämiseltä: koskaan ei tunnu saavan tarpeeksi vauhtia, jotta saisi hypättyä rotkon yli. En ole...