Arkin pääkirjoitus: Maa voi muuttua

”Jokaisen hengellisen liikkeen elinvoimaisuus mitataan sen kyvyssä kasvattaa uusia vastuunkantajia.” Nuo evankelista Kalevi Lehtisen viisaat sanat eivät ole jättäneet rauhaan. Ne nousevat usein mieleeni, kun OPKOssa tai sisarjärjestöissämme etsitään työntekijöitä tai vapaaehtoisvastuunkantajia. Verkot joudutaan monesti levittämään laajalle, jotta oikeat ihmiset löytyvät, jos löytyvät silloinkaan. Ykkösketjun kohdalla tilanne on erityisen vaikea. 1960 ja -70-luvuilla herätyksen kokeneiden konkareiden eläköityessä ei farmiliigasta tahdo löytyä innokkaita, taitavia ja kutsumustietoisia johtajia väistyvien tilalle. Mikä on mennyt vikaan?

Johtajavaje ei ole vain viidesläisten herätysliikejärjestöjen ongelma. Se on kansainvälinen haaste. Yhdysvaltalainen johtamiskouluttaja, pastori ja entinen lakimies Carey Nieuwhof teetti aiheesta tutkimuksen, johon osallistui 1400 kasvavaa seurakuntaa. Tutkimuksessa kävi ilmi, että johtajien kehittäminen oli seurakuntien suurin ongelma. Nieuwhofin mukaan jokainen hengellinen liike ja seurakunta tarvitsee kahdenlaisia vastuunkantajia: niitä, jotka luovat muutosta ja innostavat toiset seuraamaan, ja niitä, jotka mieluimmin toteuttavat ja kehittävät toisten heille antamia tehtäviä. Jos emme panosta vastuunkantajien koulutukseen, emme löydä heitä, joilla on lahjat ja sisäinen kutsu johtaa. Tämän lehden sivulla neljä Nieuwhof kertoo, miten voi tunnistaa potentiaalisen johtajan.

Vuoden 2021 ensimmäisen Arkki-lehden teema on johtajuus. Usein ajattelemme, että johtaminen kuuluu harvoille ja valituille. Tämä ei pidä paikkaansa. Raamattupiirin vetäjä, lapsiperheen arkea pyörittävät vanhemmat, nappulaliigassa toimivan pihajoukkueen kapteeni, nuorisotyöntekijä, pienen yrityksen johtaja ja kuntavaltuutettu toimivat kaikki johtamistehtävässä. Kaikissa näissä tehtävissä kysytään taitoa ja luonnetta. Johtaminen ei ole helppoa, mutta siinä voi kasvaa ja kehittyä.

OPKO on kristillinen nuorisoliike, jonka yksi keskeinen tehtävä on kasvattaa ja varustaa uusia vastuunkantajia ja johtajia. Eikä millaisia vastuunkantajia tahansa, vaan asiansa osaavia, kutsumustietoisia ihmisiä, joilla on selkeä kristillinen ihmiskuva.

Haluamme OPKOssa rakentaa parempaa huomista entistä määrätietoisemmin. Siksi aloitamme yhteistyössä Perheniemen evankelisen opiston ja Lähetysyhdistys Kylväjän kanssa uudenlaisen kutsumuspohjaisen johtamiskoulutuksen. Se kantaa nimeä ”Maanmuuttajat – johtamiskoulu”. Voit lukea siitä lisää tästä lehdestä. Tahdomme osaltamme varustaa etenkin opiskelijoita ja nuoria aikuisia toimimaan oman kutsumuksensa mukaan kristittyinä vaikuttajina ja johtajina, jotta maallamme olisi – virren 504 sanoin – ”kaivattu huomen.”

Tule mukaan maanmuuttotalkoihin!

Jussi Miettinen
OPKOn pääsihteeri

Kirjoitus on julkaistu Arkki-lehden numerossa 1/2021.

Lisää blogeja

Arkin toimitus
Nautin juoksemisesta, Huuhkajista ja lähestyvistä jalkapallon EM-kisoista, salmiakista, puutarhan hoitamisesta, mökkeilystä, elokuvista,...
Arkin toimitus
Olemme sopineet etätapaamisen uskontotieteen apulaisprofessori ja rakkaustutkija Jason Lepojärven kanssa iltapäiväviideksi Suomen aikaa. Kanadan Ontariossa...
Arkin toimitus
IFES on yli 70 vuotta kestäneen olemassaolonsa aikana kasvattanut kymmeniä tuhansia johtajia kaikkialle maailmaan. He ovat saaneet aluksi kokeilla siipiään...
Arkin toimitus
Voisi ehkä vähän raflaavasti sanoa, etten ole oikein seuraajatyyppiäkään. Ehkä tähänkin ajatukseen samaistuu joku. Lapsesta asti olen ollut vähän...
Arkin toimitus
Pohjoisen piispan talvinen työviikko antaa hyvän kuvan siitä, mitä kaikkea hiippakunnan hengellisen johtajan vastuulle kuuluu. Jukka Keskitalo on antanut...
Arkin toimitus
”Jokaisen hengellisen liikkeen elinvoimaisuus mitataan sen kyvyssä kasvattaa uusia vastuunkantajia.” Nuo evankelista Kalevi Lehtisen viisaat sanat...
Arkin toimitus
Maailman laajimmalle levinnyt kristillinen opiskelijajärjestö IFES julkaisi marraskuussa kansainvälisen tutkimuksen, jossa selvitettiin...