Arkin pääkirjoitus: Nauttivan ihmisen kasvot

jussi_web

Nautin juoksemisesta, Huuhkajista ja lähestyvistä jalkapallon EM-kisoista, salmiakista, puutarhan hoitamisesta, mökkeilystä, elokuvista, kirjallisuudesta, syvällisistä keskusteluista, matkustamisesta perheen kanssa ja useimmiten työstäni.

Millaisen nautintojen listan sinä kirjoittaisit?

Entä usko Jeesukseen ja elämä hänen seurassaan? Monet kristityt eivät kirjoita Jumalaa tai hengellisyyttä nautintojen luetteloon. Uskonasiat tuntuvat kuuluvan jollekin toiselle alueelle elämässä. Ne luovat perustan, tuovat turvallisuutta, sydämeen rauhan ja avaavat portin iankaikkiseen elämään. Usko ei välttämättä herätä sellaisia intohimoja, joita haluaisimme nimittää nautinnoiksi. Moni rajaa uskonsa yksityiselämäänsä kuuluvaksi ”sydämen asiaksi”, josta ei haluta kertoa muille.

Moni pitää kristinuskoa ihan hyvänä asiana, mutta tylsänä ja arjen elämälle vieraana. Ilmiö on tuttu muuallakin kuin Suomessa. Maailmanlaajan herätyskristittyjen kattojärjestöjen WEA:n (World Evangelical Alliance) nuorisotutkimuksessa todetaan, että eurooppalaiset nuoret eivät ole kääntäneet selkäänsä Jeesukselle, vaan vanhoille kirkollisille instituutioille. Nuoret kokevat ne etäisinä ja vieraannuttavina. Me kauan sitten nuoruuttamme eläneet emme aina muista, että tämän päivän nuoret eivät usein etsi oikeaa tietoa, vaan oikeaa elämää.

Kristittyjä kutsutaan viidenneksi evankeliumiksi. Miten me kristityt voisimme nauttia arjestamme ja Jeesuksesta niin, että oikea Elämä saisi meissä houkuttelevat kasvot?

Tässä Arkki-lehden numerossa käsitellään Jumalasta ja hänen lahjoistaan nauttimista. Kristuksen tunteminen ja elämä hänen yhteydessään, mutta myös kaikki muut Jumalan lahjat ovat aarteita, joista saamme olla kiitollisia. Apostoli Paavali sanoo sen näin: Jumala ”antaa kaikkea runsain mitoin meidän nautittavaksemme” (1. Tim. 6:17). Koska Jumala pitää meistä, saamme mekin pitää itsestämme ja nauttia kaikesta hyvästä, mitä hän meille antaa.

Jussi Miettinen

OPKOn pääsihteeri

Kirjoitus on julkaistu Arkki-lehden numerossa 2/2021.

tervetuloa mukaan opkon toimintaan

Järjestämme opiskelijailtoja ja nuorteniltoja eri puolilla Suomea. Tervetuloa mukaan!

Veritas Forumit: 

Pe 26.4. Tampere: Alister McGrath, Leila Haaparanta
Ke 8.5. Jyväskylä: Vishal Mangalwadi, Laura Stark
Pe 10.5. Helsinki: Vishal Mangalwadi, Eva Biaudet
Lue lisää Veritas Forumeista

17.8. OPKOn 60-vuotisjuhlavuoden pääjuhla Enä-Sepässä klo 12−18

Lisää
luettavaa

Suomen Ev.lut. Opiskelija- ja Koululaislähetyksen tiedotus- ja raamatunopetuslehti

Pääsihteeri Jussi Miettisen kuva.
Pääkirjoitukset

Suuria unelmia pienille ihmisille

Vuoden alussa kuntosalille ilmestyi uusia kasvoja. Monet heistä olivat luvanneet itselleen laittaa kroppansa kuntoon. Vähitellen joukko harveni. Tavoitteiden asettaminen on tärkeää, mutta on eri juttu jaksaa mennä sitkeästi niitä kohti.

Lue lisää »
Aiempia:
Teema

Opetukset

Hengen ja tulen kaste

Olin leikkimässä kotitalomme pihalla Turussa, kun A-rapun kuudennessa kerroksessa asuvan Tepon isä tuli ulos. Hän katsoi meidän poikien auki repsottavia kengännauhoja, kumartui vuorotellen jokaisen kohdalle ja opetti solmimaan nyöreistä rusetin. Kun Johannes Kastajalta kysyttiin, oliko hän se odotettu Messias, hän vastasi, ettei olisi kelvollinen edes avaamaan Messiaan kengännauhoja.

Apologianurkka
Aleksi Markkanen

Vain yksi jumala vähemmän

Uusateistit huomauttavat mielellään, että kristityt ovat pitkälti samaa mieltä heidän kanssaan. He luettelevat pitkän rimpsun muinaisia ja nykyisiä jumalhahmoja, joihin mekään emme usko. Sitten he toteavat myhäilevään sävyyn, että kiistäessään

Kolumnit

Petra Uusimaan kuva.

Perheyhteys toi minut lähemmäksi Jumalaa

Olen aina kokenut kroonista yksinäisyyttä ja ulkopuolisuuden tunnetta, ja muistan itkeneeni yksinäisyyttäni vielä uskoontulonikin jälkeen monina iltoina rukoillessa. En koskaan uskonut, että Jumala voisi ratkaista yksinäisyyttäni.