Arkin pääkirjoitus: Nyt tuulee etelästä

jussi_web

Joskus pitää mennä kauas voidakseen nähdä lähelle. Sananparsi piti paikkansa opiskelijaedustajien Toinin, Hannan ja minun kohdalla viime heinäkuussa, kun osallistuimme IFESin maailmankonferenssiin Etelä-Afrikassa. Opimme esimerkiksi, että suurimmat opiskelijajärjestöt eivät toimi rikkaimmissa maissa, vaan Keniassa ja Etiopiassa. Molempien maiden evankelisessa opiskelijajärjestössä on mukana yli 40 000 nuorta.  Monissa länsimaiden vanhoissa opiskelijajärjestöissä toiminta yskii samalla kun etelän yliopistoissa evankeliumi etenee vauhdilla. Miksi näin?

Missiologit ovat jo kauan kertoneet, että kristinuskon painopiste on siirtynyt länsimaista Aasiaan ja Afrikkaan. Arvostettu teologi ja kirjailija John Stott neuvoi jo kauan sitten, että kun kristinusko länsimaissa happanee, meidän tulee kääntyä etsimään johtajuutta toisaalta.

Maailmankonferenssissa puhuneen IFESin presidentin, piispa Hwa Yungin mukaan seurakunnat kukoistavat siellä, missä pidetään kiinni koko Jumalan sanan totuudesta. Kaiken tulee mahtua mukaan, henkivaltojen todellisuudesta armolahjoihin. Länsimaisten kirkkojen suuri ongelma on liberaaliteologia, jossa kielletään kaikki yliluonnollinen.  Malesialainen Hwa Yung arvostelee länsimaista kristillisyyttä siitä, että se on sortunut kompromisseihin ja kopioinut johtamismallinsa suoraan liikemaailmasta. Liike-elämässä menestys kumpuaa hyvästä suunnittelusta ja riittävistä resursseista. Jos vain näillä mennään, sivuun jää kaikki, mikä löydetään rukoillen.

Etelän kirkkojen on aika tuoda evankeliumi takaisin pohjoiseen, sinne, mistä se aikoinaan tuli. Hwa Yung myös kehotti etelän kristittyjä oppimaan lännen kristittyjen rikkaasta hengellisestä perinnöstä, joihin kuuluvat myös Lutherin opetukset.

Piispa kohdisti sanansa 170 maassa toimivalle maailman suurimmalle opiskelijaliikeelle, siis myös OPKOlle. Hän rohkaisi meitä ottamaan vakavasti koko Raamatun sanoma, uskomaan evankeliumin ihmeelliseen muutosvoimaan ja kasvattamaan nuorista Jeesuksen seuraajia.
Otetaan IFESin presidentin sanoista koppi! Kiitos rukouksistasi sen monipuolisen työn puolesta, jota OPKO tänäkin syksynä tekee ympäri Suomea koululaisten ja nuorten tavoittamiseksi ja juurruttamiseksi Kristukseen ja Raamattuun. Siunattua syksyä Sinulle!

 

Jussi Miettinen
OPKOn pääsihteeri

tervetuloa mukaan opkon toimintaan

Järjestämme opiskelijailtoja ja nuorteniltoja eri puolilla Suomea. Tervetuloa mukaan!

15.−19.4. Unlocking Life, Helsinki Mission Week

Veritas Forumit: 
Pe 26.4. Tampere: Alister McGrath, Leila Haaparanta
Ke 8.5. Jyväskylä: Vishal Mangalwadi, Laura Stark
Pe 10.5. Helsinki: Vishal Mangalwadi, Eva Biaudet
Lue lisää Veritas Forumeista

17.8. OPKOn 60-vuotisjuhlavuoden pääjuhla Enä-Sepässä klo 12−18

Lisää
luettavaa

Suomen Ev.lut. Opiskelija- ja Koululaislähetyksen tiedotus- ja raamatunopetuslehti

Pääsihteeri Jussi Miettisen kuva.
Pääkirjoitukset

Suuria unelmia pienille ihmisille

Vuoden alussa kuntosalille ilmestyi uusia kasvoja. Monet heistä olivat luvanneet itselleen laittaa kroppansa kuntoon. Vähitellen joukko harveni. Tavoitteiden asettaminen on tärkeää, mutta on eri juttu jaksaa mennä sitkeästi niitä kohti.

Lue lisää »
Aiempia:
Teema

Opetukset

Hengen ja tulen kaste

Olin leikkimässä kotitalomme pihalla Turussa, kun A-rapun kuudennessa kerroksessa asuvan Tepon isä tuli ulos. Hän katsoi meidän poikien auki repsottavia kengännauhoja, kumartui vuorotellen jokaisen kohdalle ja opetti solmimaan nyöreistä rusetin. Kun Johannes Kastajalta kysyttiin, oliko hän se odotettu Messias, hän vastasi, ettei olisi kelvollinen edes avaamaan Messiaan kengännauhoja.

Apologianurkka
Aleksi Markkanen

Vain yksi jumala vähemmän

Uusateistit huomauttavat mielellään, että kristityt ovat pitkälti samaa mieltä heidän kanssaan. He luettelevat pitkän rimpsun muinaisia ja nykyisiä jumalhahmoja, joihin mekään emme usko. Sitten he toteavat myhäilevään sävyyn, että kiistäessään

Kolumnit

Petra Uusimaan kuva.

Perheyhteys toi minut lähemmäksi Jumalaa

Olen aina kokenut kroonista yksinäisyyttä ja ulkopuolisuuden tunnetta, ja muistan itkeneeni yksinäisyyttäni vielä uskoontulonikin jälkeen monina iltoina rukoillessa. En koskaan uskonut, että Jumala voisi ratkaista yksinäisyyttäni.