Kadonneen armon jäljillä

”Minä ristin äärellä eikä ketään tai mitään muuta välissä.” Tätä on armo, lyhyesti ja ytimekkäästi – jos työyhteisövalmentaja ja pastori Mikko Aallolta kysytään. 

- Armo on vieras elementti uskontojen maailmassa ja koko inhimillisessä elämässä, jossa kaikki liittyy tavalla tai toisella suorittamiseen, kokemiseen tai jonkinlaiseen uskonnolliseen aktiivisuuteen. Armo on jotain erilaista ja käsittämätöntä; ihmisen on vaikea tajuta, että se olisi totta ja kuuluisi minulle ja ettei sitä voi millään konstilla hankkia, Mikko Aalto kuvailee.

Aalto kirjoitti jo 1980-luvun lopulla vaimonsa Sinikan kanssa kirjan Armo kadoksissa? ”avuksi niille, jotka kokevat itsensä huonoksi kristityksi”. Ongelma on aivan yhtä ajankohtainen tälläkin vuosikymmenellä: ihmiset kamppailevat armon ymmärtämisen kanssa maailmassa, jossa suurin osa kaikesta toiminnasta perustuu ansioon.

- Toisaalta ansio on tämän maailman normaali ja pitkälti hyväksyttäväkin elementti. Emme voi ajatella, että vaikkapa yliopistoon päästäisiin armosta, Aalto naurahtaa.

Suorituskristillisyydestä täytetyn työn ymmärtämiseen

Henkilökohtaisesti Mikko Aallolle armo on ”koko kristillisyyden ja oman olemisen perusta”. Armon merkitys avautui hänelle opiskeluaikana – ei tosin aivan mutkattomasti.

- Se, mitä ensin kutsuin uskoontulemiseksi, oli lain alle pääsemistä. Vuonna 1967 oli Helsingissä Johanneksen kirkossa tapahtumasarja, ”marraskuu-viikot”, jossa halusin tulla uskoon tai saada anteeksi tai jotakin sellaista. Mutta tästä alkoi kolmen vuoden hillitön lain alla olemisen prosessi, joka oli todella raskas.

- Nousin rukoilemaan jopa viideltä, todistin uskosta ja luin Raamattua kuin heikkopäinen. En juuri uskaltanut aloittaa päivää ilman raamatunlukua ja rukousta. Koko ajan piti ensin tehdä jotain: kävin ripittäytymässä yhä uudelleen ja uskoin saaneeni anteeksi siksi, että ripittäydyin, Aalto listaa.

Hän miettii hetken, miten kuvailla tilanteen ratkeamista.

- Pyhä Henki avasi asian: tajusin yhtäkkiä, että kaikki, mitä olen yrittänyt ponnistella, onkin jo tapahtunut ristillä. Ahdistuksen tilalle tuli ilo ja rauha. Tätä kokemusta ei voi selittää traumahistorialla tai elämänkaaripsykologialla, Aalto toteaa ja huomauttaa perään:

- En halua, että ihmiset tekevät kokemuksista itselleen uutta lakia. Mutta kyllä ristin työn ymmärtämistä seurannut ilo ja rauha oli myös koettavaa.

Miksi armo voi kadota?

Jos armo on kristinuskon peruskivi, miksi se sitten on niin usein kadoksissa kristityiltäkin? Mikko Aallon mukaan yksi yleinen syy ovat omat menneisyyden kokemukset.

- Mitä rankempi elämänhistoria ihmisellä on, sitä haasteellisempaa armo on käsittää. Jos kasvatuksessa on ollut läsnä armahtavaisuus ja rakkaus, ei ajaudu niin helposti hengelliseen pimeyteen. Jos lähtökohdat ovat rankat, ihminen voi tipahtaa toivottomuuteen lain kanssa.

Lakihenkisyyttä saatetaan myös oppia muilta kristityiltä ja siirtää huomaamatta eteenpäin.

- Kristillisten yhteisöjen rakenteessa ja kollektiivisessa alitajunnassa on hirvittävä määrä lainomaisuutta, vaikkei sitä haluttaisikaan. Omasta historiastaan käsin ihmiset lukevat, että ”jotain tässä kuitenkin tarttis tehdä”.

Herkkä ihminen saattaa Aallon mukaan tulkita toisten sanomisia tai tekoja, jopa oikeaa raamatullista julistusta lakihenkisyydestään käsin ja kokea huonommuutta kristittynä. Raamattua lukiessaan tällainen ihminen näkee vain käskyjä ja vaatimuksia.

- Mikä tahansa lain kohta tai kehotus pitäisi aina lukea niin, että minä olen riman alapuolella: ei ole mitään kohtaa, jossa kykenisin ylittämään riman, Aalto neuvoo. Hän mainitsee esimerkkinä kohdan, jossa Jeesus sanoo, että jos emme anna ihmisille anteeksi, Jumalakaan ei anna meille anteeksi.

- Usein ihmiset lukevat tämän niin, että ensin tarvitsee tehdä jotakin, eivätkä niin, että minä tähän kykenemättömänä olen kuitenkin ristin äärellä armahdettu. Nämä kaksi lähestymistapaa ovat kuin yö ja päivä.

- Ihmiset saattavat sanoa ”olen langennut 164 kertaa enkä vapaudu tästä” tai mitä tahansa, minkä alla he ovat lain alaisina eivätkä suostu tulemaan ristin luo kykenemättöminä. Mutta kuten Paavo Ruotsalainen sanoi: ”Jos ensiksi haluat jostakin päästä tai jotakin saada, ennen kuin olet valmis paljasta armoa janoamaan, sinulta on Kristus poissa ja samalla Kristuksen tunto”, Aalto siteeraa.

Armo kelpaa syntiselle

Mikko Aallon mielestä armosta ei voi koskaan saarnata liikaa. Herätyskristillisyydessä toisinaan esiintyvää ”halvan armon” käsitettä hän pitää itsessään ristiriitaisena.

- Armo ei koskaan voi olla halpaa, koska se on verellä maksettu. Jos puhutaan halvasta armosta, kyse ei ole armosta vaan jostain muusta. Se on kai jotakin uskonnollisuutta, jossa ajatellaan, että elän niin kuin ennenkin ja kaikki on hyvin.

- Lähellä tätä on myös ajatus, että kun Jeesus sanoi ”mene äläkä enää syntiä tee”, ajattelemme, että pitäisi aktiivisesti muuttaa omaa elämää, vaikka Raamattu sanoi, että nimenomaan Jumalan armo kasvattaa meitä tekemään asioita. Helposti tästä tulee ”armo plus jotakin muuta”.

Armon väärinymmärtäminen voi Aallon mukaan johtua paitsi siitä, että oikean armon julistus tulkitaan väärin, myös siitä, ettei ihmisen perisyntisyyttä tuoda julistuksessa tarpeeksi selvästi esille.

- Jos ihminen kykenisi koko ajan tajuamaan oman syntisyytensä, hän haluaisi kuulla vain enemmän ja enemmän armosta. Usein siinä, että armo on kadoksissa, on pitkälti kysymys siitä, että laki on kadoksissa: ihminen uskoo vielä, että hänessä on jokin hyvä kappale sisällä.

Jos armo tuntuu olevan kadoksissa, Aalto neuvoo kuuntelemaan hyvää julistusta ja lukemaan hyviä kirjoja, jotka ruokkivat ihmisen totaalisen turmeltuneisuuden ja armon ymmärtämistä. Oman kirjansa lisäksi hän suosittelee Bo Giertzin ja Martti Lutherin tuotantoa.

Armollinen yhteisö

Armon omakohtainen ymmärtäminen tekee myös luonnollisesti armollisuuden osoittamisen toisille helpommaksi.

- Usein vaikeus olla toisille armollinen heijastelee sitä, kykeneekö olemaan itselleen armollinen. Jos itse tunnistaa sen, että on kaikissa asioissa riman alapuolella, tämän pitäisi vaikuttaa ihmissuhteisiin, ettei aseta toisille vaatimusta olla riman yläpuolella, Mikko Aalto toteaa.

Aalto varoittaakin kaikenlaisesta hengellisestä omahyväisyydestä, joka asettaa vaatimuksia toisille.

- Hengellinen ylpeys ei välttämättä ole vain sitä, että ajattelee olevansa hengellinen tai päässeensä joistakin synneistä. Se voi olla myös ylpeyttä siitä, että ymmärtää armon mielestään oikein. Tämä voi alkaa heijastua ympäristöön salakavalana paremmuuden tunteena. Oleellisin armon vaikutus pitäisi olla, etten suhtaudu vaikkapa prostituoituun siten, että ”olen parempi ihminen”.

Pyhien yhteys voi Aallon mukaan toteutua vasta sitten, kun on olemassa syntisten yhteys, jossa jokainen tiedostaa olevansa samalla viivalla ja saman riman alapuolella.

- Jos puhutaan vain pyhien yhteydestä, siinä piilee vaara, että kyseessä on jonkinlainen ”hyvien ihmisten” yhteys, joka ei ole armon yhteys, Aalto huomauttaa ja jatkaa:

- Syntisten yhteys on vaikea rakentaa, koska yleensä ihmiset puhuvat totta itsestään vain kun elämään tulee riittävän syviä kriisejä. En tarkoita, että ihmisten pitäisi koko ajan kertoa toisilleen, kuinka huonoja he ovat, vaan että omassa sisimmässä olisi tieto omasta vajavaisuudesta. Silloin sen pitäisi heijastua armollisena asenteena kehen tahansa.

Haastattelu: Sari Nuutinen
Kuva: Ilkka Kontturi

Artikkeli on julkaistu Arkki-lehdessä 3/2014.

Lisää blogeja

Arkin toimitus
Jos sinua pyydetään kuvailemaan itsellesi tärkeää ihmistä, mitä kerrot hänestä ensimmäiseksi? Mainitsetko, että hän on 178 senttimetriä pitkä, hänellä on...
Arkin toimitus
Kansanedustaja Päivi Räsänen on viettänyt kesää mökillään Hyvinkäällä yllin kyllin, mutta haastattelupäivänä hän on tullut kotiin Riihimäelle tulostamaan...
Arkin toimitus
Ruumiin ylösnousemus. Voitto kuolemasta, synnistä ja Saatanasta. Uuden ihmissuvun alku. Uskomme perustus, josta apostoli Paavali lausui näin: "Mutta ellei...
Arkin toimitus
Johannes teki avuliaan tilannearvion jo pian Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen. Hän päätti evankeliuminsa rehellisiin sanoihin (Joh. 21:25): ”Paljon muutakin...
Arkin toimitus
”Jeesuksen kanssa elämä ei ole tylsää” Kuopion OPKOn varapuheenjohtaja Minttu Kangosjärvi, 24, saa uskosta iloa, turvaa ja rauhaa. Viimeisin...
Arkin toimitus
Maailmanmeno on kuin kristillisen kirkon alkutaipaleelta. Seurakunnat elivät silloin Rooman valtakunnan varjoissa. Paineiden keskellä kristityillä...
Arkin toimitus
Kristinusko ei ole jokin aate tai perustu toiveajatteluun. Jeesuksen kuolema ja ylösnousemus ovat näistä kaksi erittäin keskeistä tapahtumaa. Tämä kirjoitus...