Maailmalla: ”Pala sydämestäni on Afrikan orpojen luona”

katri-web
Terveydenhoitajaksi opiskeleva Katri Lemetyinen, 20, vietti pari kuukautta vapaaehtoistyössä orpokodissa Keniassa.

Katri, miksi halusit vapaaehtoistyöhön juuri Afrikkaan?
Olin vapaaehtoisena orpokodissa Keniassa Migorin kaupungissa lähellä Viktoriajärveä. Olin siellä seitsemän viikkoa viime marras-joulukuussa.

Koen, että Jumala on kutsunut minut tekemään työtä lasten ja perheiden parissa. Sydämelläni ovat erityisesti orvot ja hylätyt lapset, jotka eivät ole saaneet kokea rakkautta. Olen kantanut jo pitkään Jumalan antamaa unelmaa työstä Afrikan orpolasten parissa.

Mitä opit lapsilta?
Sen, että onnellisena voi elää olosuhteista riippumatta. Opin myös rakastamaan ja palvelemaan ja olemaan herkkä ja haavoittuvainen.

Mitä opit Jumalasta tuon matkan aikana?
Tajusin matkalla monta kertaa, kuinka riippuvainen olen Jumalasta, ja etten itsessäni riitä mihinkään. Opin myös sen, että Jumala oikeasti toimii kauttani myös tilanteissa, joissa tunnen itseni turhaksi ja työni merkityksettömäksi.

Miten Afrikan kokemukset ovat vaikuttaneet elämääsi?
Monet ovat kysyneet, onko sydämestäni nyt yksi pala Afrikassa. Olenkin vastannut, että se taisi olla siellä jo valmiiksi. Afrikka ja sen orpolapset ovat jatkuvasti ajatuksissani ja rukouksissani. Minulla on kova ikävä niitä lapsia, joihin sain tutustua ja joille sain osoittaa rakkautta.

Eräänä iltapäivänä istuin ahtaassa orpokodin käytävässä noin 15 lapsen kanssa paossa sadetta, enkä olisi jaksanut yhtään mitään. Olin aivan poikki ja lisäksi väsynyt siihen, että kaikki lapset halusivat saada minulta huomiota. Siinä hetkessä mieleeni nousivat Hillsongin Hosanna-kappaleen sanat: ”Sydämeni paranna, silmät avaa näkemään sun tekosi. Rakastamaan opeta, niin kuin rakastit. Tahdon tehdä tahtosi, kaiken antaa elämään sun kutsussa…” Tajusin, että ei Jeesuskaan olisi jättänyt niitä lapsia yksin, vaan olisi rakastanut kaikesta huolimatta.

Katri Lemetyinen
Kirjoitus on julkaistu Arkki-lehden numerossa 2/2020

tervetuloa mukaan opkon toimintaan

Järjestämme opiskelijailtoja ja nuorteniltoja eri puolilla Suomea. Tervetuloa mukaan!

15.−19.4. Unlocking Life, Helsinki Mission Week

17.8. OPKOn 60-vuotisjuhlavuoden pääjuhla Enä-Sepässä klo 12−18

Lisää
luettavaa

Suomen Ev.lut. Opiskelija- ja Koululaislähetyksen tiedotus- ja raamatunopetuslehti

Pääsihteeri Jussi Miettisen kuva.
Pääkirjoitukset

Suuria unelmia pienille ihmisille

Vuoden alussa kuntosalille ilmestyi uusia kasvoja. Monet heistä olivat luvanneet itselleen laittaa kroppansa kuntoon. Vähitellen joukko harveni. Tavoitteiden asettaminen on tärkeää, mutta on eri juttu jaksaa mennä sitkeästi niitä kohti.

Lue lisää »
Aiempia:
Teema

Opetukset

Hengen ja tulen kaste

Olin leikkimässä kotitalomme pihalla Turussa, kun A-rapun kuudennessa kerroksessa asuvan Tepon isä tuli ulos. Hän katsoi meidän poikien auki repsottavia kengännauhoja, kumartui vuorotellen jokaisen kohdalle ja opetti solmimaan nyöreistä rusetin. Kun Johannes Kastajalta kysyttiin, oliko hän se odotettu Messias, hän vastasi, ettei olisi kelvollinen edes avaamaan Messiaan kengännauhoja.

Apologianurkka
Aleksi Markkanen

Vain yksi jumala vähemmän

Uusateistit huomauttavat mielellään, että kristityt ovat pitkälti samaa mieltä heidän kanssaan. He luettelevat pitkän rimpsun muinaisia ja nykyisiä jumalhahmoja, joihin mekään emme usko. Sitten he toteavat myhäilevään sävyyn, että kiistäessään

Kolumnit

Petra Uusimaan kuva.

Perheyhteys toi minut lähemmäksi Jumalaa

Olen aina kokenut kroonista yksinäisyyttä ja ulkopuolisuuden tunnetta, ja muistan itkeneeni yksinäisyyttäni vielä uskoontulonikin jälkeen monina iltoina rukoillessa. En koskaan uskonut, että Jumala voisi ratkaista yksinäisyyttäni.