Ylösnousemus oli enemmän kuin Olympialaisten kultamitalijuhla. Jeesus voitti kaikki lajit. Synti, kuolema ja perkele oli selätetty täydellisellä niskalenkillä.
Yhtä tärkeä kuin pääsiäinen oli myös helluntai, jolloin Jumala kastoi seurakunnan Pyhällä Hengellä. Kukaan Raamattua lukeva ei välty huomaamasta sitä mykistävää muutosta, joka tapahtui helluntaina. Sama elämä, joka oli herättänyt Kristuksen kuolleista, oli puhjennut esiin opetuslapsissa. Heissä oli nyt Jumalan läsnäolon tuntu. Jeesus itse asui heidän sydämissään.
Opetuslasten ei tarvinnut pinnistää itsestään esille vahvaa uskoa eikä uutta elämää. Se kaikki oli tullut heissä asuvan Kristuksen mukana. Pyhä Henki antoi opetuslapsille voiman todistaa valloittavasta Jeesuksesta (Apt. 1:8) ja elää kristityn elämää yhdessä toisten Jeesuksen seuraajien kanssa.
Apostolien tekojen toisen luvun lopussa kerrotaan, miltä alkuseurakunnan kristittyjen arki näytti (2:42-47): Seurakunta kuunteli ja noudatti uskollisesti apostolien opetusta. Uskovat elivät keskinäisessä yhteydessä, mursivat yhdessä leipää ja rukoilivat. Pelko levisi ihmisten keskuuteen ja apostolien kätten kautta tapahtui monia ihmeitä ja tunnustekoja.
Uskovat pysyttelivät yhdessä ja kaikki oli heille yhteistä. He myivät talonsa ja tavaransa ja rahoista jaettiin kaikille sen mukaan kuin kukin tarvitsi. He kokoontuivat joka päivä uskollisesti temppeliin. He ylistivät Jumalaa ja olivat koko kansan suosiossa. Joka päivä Herra liitti heidän joukkoonsa niitä jotka pelastuivat.
Evankelista Luukas kuvaa lääkärintarkkuudella sitä, millainen oli ensimmäinen Pyhällä Hengellä täytetty yhteisö: Uskovat oppivat, huolehtivat ja vaalivat yhteyttä ja kohtasivat Jumalan rukouksessa sekä ylistyksessä. Mitä tämä neljän kohdan ohjelma piti sisällään?
1. Apostoleilta voi oppia monella tavalla
Luukas kirjoittaa, että seurakunta kuunteli ja noudatti uskollisesti apostolien opetusta. Apostolien keskeisenä sisältönä oli Jeesuksen risti ja ylösnousemus (1 Kor. 15:1-4).
Kun luemme Uutta testamenttia, saamme nähdä, mistä kaikesta muusta apostolit opettivat. Alkuseurakunnassa oppiminen ei tapahtunut pelkästään teoreettisesti. Kuunneltu pantiin heti käytäntöön. Luukas kiinnittää huomionsa tärkeään seikkaan: oppiminen on hyvin moniulotteinen ja myös yksilöllinen ilmiö.
Kasvatustieteessä korostetaan, että jokaisen tulisi löytää oma oppimistyylinsä. Esimerkiksi toteuttaja-ihmiset oppivat parhaiten toiminnan kautta. He haluavat itse kokeilla toimiiko opittu käytännössä. He kehittävät mielellään uusia tapoja tehdä vanhat asiat. Toiset taas oppivat parhaiten päättelemällä ja pohtimalla. Mikä on sinun oppimistyylisi? Miten juuri sinä voisit olla jatkuvasti Raamatun sanan oppija?
2. Huolehditaan lähimmäisistä lähellä ja kaukana
Luukas kertoo, että alkuseurakunnan kristityt ― evankeliumin julistamisen lisäksi ― tekivät auttamistyötä. He myivät talonsa ja tavaransa ja saaduista rahoista jaettiin kaikille tarpeitten mukaan.
Tämä raamatunkohta on vaikuttanut vahvasti kristillisen köyhyysihanteen kehittymiseen ja diakonia- ja luostarilaitoksen syntymiseen. Monen ihailema Äiti Teresa eli köyhyydessä ja palveli köyhistä köyhimpiä Golgatan slummeissa. Äiti Teresa ei kuitenkaan asettanut omaa elämäntapaansa ihanteeksi toisille. Itse asiassa hän sanoi, että jotkut on kutsuttu elämään linnoissa.
Hän painotti, että köyhyyttä tai rikkautta ei mitata aineellisesti. Me länsimaisessa vauraudessa elävät ihmiset voimme olla köyhistä köyhimpiä, jos emme tarvitse Jumalaa ja huomioi Häntä arjessamme.
Jeesus kehotti seuraajiaan elämään yksinkertaisesti, jakamaan omastaan köyhille, ruokkimaan nälkäisiä, harjoittamaan vieraanvaraisuutta, käydä katsomassa sairaita ja vankeja. Toimimalla näin me palvelemme Jeesusta (Matt. 25:40).
Lähimmäisen huomioiminen ei suinkaan aina kysy rahaa, vaan ennen kaikkea tilaa sydämessämme. Onko siellä tilaa muille kuin omille tarpeillemme?
Alkuseurakunnassa oli, ja se ei jäänyt huomaamatta.
3. Keskinäinen yhteys kysyy vaalimista
Luukas kertoo, että ”uskovat elivät keskinäisessä yhteydessä”. Tämä toteutui keskinäisen huolenpidon lisäksi ateriayhteydessä, joka huipentui ehtoollisen viettoon.
Kristittyjen välinen yhteys perustuu syvimmältään Jumalan olemukseen. Raamatun läpi kulkee opetus siitä, miten Jumala on yksi, mutta hänessä on kolme eri persoonaa. Isällä, Pojalla ja Pyhällä Hengellä on erilaisia tehtäviä ja he ovat kuitenkin saumattomasti yhtä kuin aineen kolme eri olomuotoa: kaasu, neste ja kiinteä. Kristittyjen yhteyskin nousee tästä. Jeesuksen seuraajat ovat kasteen ja uskon kautta yhtä vaikka he ovat hyvin erilaisia (Ef. 4:5). Kristittyjen välillä tulisikin vallita ykseyden ja moninaisuuden periaate.
Kristittyjen yhteys on mahdollista sen kautta, mitä Jeesus on tehnyt. Yhteyttä ei voi siis luoda. Se saadaan lahjana. Paavali kehottaa säilyttämään Hengen luoman yhteyden rauhan sitein (Ef. 4:3). Yhteyden voi kuitenkin särkeä. Erään kansainvälisen kristillisen järjestön jokainen työntekijä joutuu työhön tullessaan sitoutumaan siihen, ettei hän puhu pahaa kenestäkään toisesta veljestä ja sisaresta. Tämä on hyvä periaate missä tahansa yhteisössä.
Toki kristittyjen yhteydellä on omat rajansa. Niitä määrittelemään kirkko on luonut esimerkiksi uskontunnustuksensa. Yhteys on kuitenkin aina lopulta yhteyttä erilaisuudessa. Kenet Kristus tunnustaa omaksensa, tulisi meidänkin tunnustaa.
4. Jumala on rukousten ja ylistystemme arvoinen
Luukas kertoo, että uskovat rukoilivat lähimmäistensä puolesta ja ylistivät Jumalaa. Pyhän Hengen voima ja Jumalan valtakunnan todellisuus kanavoituivat alkuseurakunnan kristittyjen rukousten kautta seurakuntaan ja ympäröivään yhteisöön. Niiden seurauksena tapahtui monia ihmeitä ja tunnustekoja.
Historia ei tunne yhtään herätystä, jossa rukous ei olisi ollut keskeinen tekijä. Rukous näyttää toimivan kuin aura, joka kyntää maan – pehmentää sen uutta kasvua varten. Jumalan käsi liikuttaa maailmaa ja rukous on se käsi, joka liikuttaa Jumalan kättä.
Rukoilematon kristitty, rukoilematon seurakunta ja rukoilematon herätys ovat mahdottomuuksia.
Luther muistuttaa tästä: “Niin kuin suutari tekee kenkiä ja räätäli takkeja tulee kristityn rukoilla. Rukous on kristityn päivittäinen tehtävä.” Rukoileminen ei silti ole helppoa. Luther kutsui sitä kaikkein kovimmaksi työksi, koska rukoilijan täytyy käydä sotaa niitä epäilyksiä, epätoivoa, laiskuutta ja valituksia vastaan, jotka ovat rukoilijan omassa sisimmässä.
Näyttää siltä, että Jumala on tarkoituksellisesti jättänyt olemassaoloomme niin paljon hätää, tarvetta ja tyhjyyttä, että meidän on pakko rukoilla. Rukous – ja itse asiassa koko kristillinen usko – ei ole vahvoille kristityille, vaan heikoille, jotka eivät pärjää ilman Jumalan armoa ja apua.
Terve kristitty ymmärtää köyhyytensä ja sen, kuinka paljon hän tarvitsee Hengen apua. Jumalan käsittämättömän armon vuoksi on mahtavaa ylistää Jeesusta Kristusta, joka rakastaa meitä jokaista. Hän asuu meissä ja tahtoo toimia kauttamme tässä maailmassa.
Teksti: Jussi Miettinen
Artikkeli on julkaistu alun perin Arkki-lehden numerossa 3/2012. Tilaa Arkki ilmaiseksi kotiin.
