OPKO kasvatti lähetystyöhön – Henrikssonien matkassa Mongoliaan

tsagaansarjuhlissa_web
Opiskelu evästää ammattiin, työhön, joka raamittaa jatkoa. Sen rinnalla askelia voi ohjata kutsu, jota ei voi jättää kuulematta. Opiskeluaikojen hengellinen koti, Oulun OPKO kasvatti Janne ja Ella Henrikssonia kohti Mongoliaa. Ja lähetystyötä. 

Janne aloitti opiskelun Tampereella armeijan jälkeen vuonna 2004. Kielet olivat kiehtoneet jo pitkään ja opiskelupaikka aukesi saksan kielen ja kulttuurin opintoihin. Tampere oli vieras paikkakunta, jossa kaikki oli uutta – mistä löytyy sapuska? Hengenravintokin. Sitä Janne oli tottunut nauttimaan säännöllisesti.

– Olin ollut mukana kotiseurakunnassa Raahessa. Opiskelujen alussa osuin yliopistolla ilmoitustaululle, jossa esiteltiin opiskelijatoimintaa. Riparilta tuttu nimi kutsui kuulolle, ja niin päädyin Tampereen OPKOlle.

– Sementti kuivui allani nopeasti. Minut otettiin lämpimästi vastaan. Olin tullut kotiin. Opiskelijailloissa sain reilun kahden vuoden ajan kasvaa, myös vastuuta kantaen. Opetus oli vahvaa ruokaa, ja raamattupiiri täydensi viikko-ohjelmaa.

– OPKOn hallitukseen uskaltauduin Tampereelta lähtöni alla. Ydinporukassa olin koko ajan.

Opinnot jäivät hetkeksi, ja Janne palasi kotimaisemiin. Hän haki Ouluun luokanopettajakoulutukseen, muttei päässyt. Raahessa vietetty välivuosi kului työttömänä, välillä postia jakaen tai kirkko-oppaana ja puhelinmyyjänä. Seuraavaksi Janne haki lukemaan englantia, ja toinen raahelainen, Ella, lukionsa päätyttyä musiikkia. Molemmat pääsivät, ja niin Ouluun muutti syksyllä 2008 seurusteleva pari, vierekkäisiin kerrostaloihin.

Oulussa Janne hakeutui taas OPKOlle.

– Uskaltauduin hallitusvastuuseenkin. OPKOssa oli tuttu mies mukana, Antti Leinonen. Raamis löytyi luontevasti, ja sama raamattupiiri kokoontui Oulun opintojemme ajan, seitsemän vuotta.

Omalla paikalla vastuunkantajina

OPKOlla Jeesus on ytimessä. Raamattuun ja sen luotettavana pitämiseen sekä Janne että Ella olivat oppineet seurakuntanuorina. Illoissa käytiin Raamattua läpi teemasta käsin tai systemaattisesti.

– En kaikkea opetettua muista, en ehkä parin päivän päästä sen kuulemisestakaan. Mutta Sana rakentaa minua, huomaamattakin. Olin rauhallisella kasvupaikalla kristittynä. Vuosien päästä huomaan: tätä on pohjustettu aiemmin. Olen kiitollinen hyvästä opetuksesta, Janne toteaa.

Opiskeluaikana opittiin myös yhteiseen vastuunkantoon. OPKO opetti tekemään yhdessä.

Edes lähetyskurssille hakiessa emme olleet varmoja, onko tämä tiemme.

 
– Yksin emme saa aikaan mitään, emme ainakaan kaikkea, Janne jatkaa. Oli kyseessä VIP-lehtien jako, muiden kutsuminen mukaan, tai muu eteen osunut tehtävä, niin yhdessä sen tekeminen luonnistuu. Tehdessä huomaa, kuinka jokaisen lahjat ja taidot mahdollistavat lopputuloksen. Tähän pyrin Mongoliassakin, jossa rakennan seurakuntaa yhdessä muiden kanssa.
Ellan tie vei Ouluun lukion jälkeen. Aina musiikkia harrastanut Ella pääsi ensi yrittämällä opiskelemaan musiikinopettajaksi Oulun yliopistoon.

– Ehkä tulin Jannen siivellä OPKOon, mutta kotiuduin heti. Joskus vanhasta luopuminen voi olla tuskallista. Olin nuori ja ikävöin kotiseurakuntaa. Olin saanut nauttinut seurakunnan hedelmistä, ja muutos opiskelemaan lähtiessä oli ollut suuri.

Aikuistumiseni sai onneksi tukea niistä vastuista, joita OPKO tarjosi.

– Kun peilaan opiskeluaikaa Ulaanbaatarista käsin, on huikea huomata, että sama jatkuu: tuemme kasvavaa seurakuntaa ja kutsumme uusia mukaan. Nyt olemme kielikouluvaiheessa, itsekin oppijoina.

– Saamamme koulutus on tarpeen tällä lähetyskentällä. Emme tee maisterintöitä, mutta kaikelle opitulle on käyttöä. Jumalan suunnitelma avautuu kohdallamme ihanasti, Ella toteaa.

Juuret syvällä Sanassa

Kirjoitettu Jumalan Sana puhuu meille ja meistä, siitä Ella on vakuuttunut.

– Jumala on valinnut puhua itsestään kirjoitetun sanan kautta. Sana puhuu meistäkin. Jumala ilmoittaa itsensä Raamatussa, siksi sitä on luettava. Jumalan voi oppia näin tuntemaan.

Raamattupiiri on meille yhä tärkeä juuri tästä syystä. Mongoliassa pidämme tiimimme kanssa raamista, mutta koitamme päästä myös kansainväliseen raamikseen mukaan.

Musiikki vie Ellaa Jumalan lähelle. Hän tunnustaa tarvitsevansa musiikkia.

– Viulunsoiton aloiton jo viisivuotiaana. Musisointi on kanava itseeni ja maailmaan. Tultuani uskoon rippikoulussa musiikista aukesi uusi kanava kohti Jumalaa. Tunneherkkänä koen musiikin puhuttelun vahvasti.

– Raamatussakin soi. Ylistys on läsnä, ei vain seurakunnan elämässä vaan taivaassakin musisoidaan Jumalan kunniaksi. Nyt musiikki on työväline toisten tavoittamisessa. Yhdessä laulaminen ja hiljentyminen tarjoavat matalan kynnyksen tähän.

– Kyllä musiikki on tarpeellinen rakennusaine seurakunnassa, Janne näkee. Mitä rippikoulu olisi ilman laulua? Jokin musiikki voi rakentaa seurakuntaa vuosisatojen ajan, ei vain yhdessä hetkessä.

– Täällä on nyt kaksi kitaraa, ei juuri muuta, Ella laskee. Siinäpä ovat seurakunnan musisointivälineet. Voisiko suunnitelmissa olla lasten kuoro, ja sen avulla uusien tavoittaminen?

Mongoliassa seurakunnissa on paljon nuoria ja lapsia. Mutta kristittyjä on väestöstä korkeintaan pari prosenttia. Nuoren seurakunnan toimintojen kehittäminen on Jannen vastuulla.

– Ehkä uusia saa mukaan englannin opetuksen myötä, Janne tuumaa.

Viisumin saanti jatkossa määrittää, olisiko opetus osa kehitysyhteistyöhankkeita, joita Kylväjällä on maassa pari, vai osa seurakuntatyötä.

Jeesuksen kutsu meissä

– On kirkas tosiasia, että Jumala on lähettänyt meidät tänne, Janne tietää. ”Ykkös-J,” Jeesus on tämän takana. Se lohduttaa ja kantaa, kun on vaikeaa. Täällä olemisellemme on tarkoitus.

– Emme ole pienestä pitäen ajatelleet, että lähtisimme lähetystyöhön. Emme isostakaan pitäen! Ei seurusteluvaiheessa, kihloja solmiessa, tai edes avioiduttaessa ole siitä keskusteltu. Lähettien tarinat ovat jättäneet meihin jälkensä. Nyt olemme tässä, yhtenä heistä.

Lähetystyöntekijöiden kertomukset pohjustivat Henrikssonien lähetyskutsua.

– Kun lähetti kertoi työstään nuorten- tai opiskelijaillassa, tuntui järjettömältä ajatella lähtemistä, Janne muistelee. Muuttaa nyt vuosiksi ulkomaille; jättää ystävät ja läheiset taakse. Häipyä maailmalle. Mutta kertomukset pohjustivat lähtöämme.

Ne vahvistivat Jeesuksen kutsua meissä. Tätä Jeesuksen ääntä emme enää viimeisten vuosien aikana voineet sivuuttaa.
– Viitisen vuotta sitten aloimme keskustella lähdöstä. Edes viime syksynä Suomen Raamattuopistolla pidetylle lähetyskurssille hakiessa emme olleet varmoja, onko tämä tiemme.

– Isossa suunnitelmassa mukana oleminen on vastaus Jeesuksen kutsuun, Janne summaa. Lähetyskurssilla ymmärsin, että jokainen voi olla lähetti omilla taidoillaan. Lähtevälle paikka ja lähettäjät kyllä löytyvät.

Janne Henriksson: Olemme luvanneet olla täällä neljästä neljäänkymmentä vuotta

Mongolian kristillistä seurakuntaa on rakennettu vasta 1990-luvulta alkaen, kun maa avautui ulkomaailmalle ja lähetykselle. Lähetysyhdistys Kylväjällä on ollut parinkymmenen vuoden ajan useita lähettiyksikköjä ja perheitä Mongoliassa ja Itä-Siperiassa. Nyt on Henrikssoneiden vuoro.

– Kielen ja kulttuurin opiskelua on päivittäin, Ella kertoo Ulaanbaatarissa. Emme tuo tänne suomalaista seurakuntaelämää, vaan rakennamme sitä yhdessä täkäläisten kanssa.

Seitsemän viikkoa olemme olleet täällä. Toistaiseksi vasta yksi kova vatsatauti on verottanut voimia. Käymme jumalanpalveluksissa ja tutustumme seurakuntalaisiin. Kirkkoherra Sainaa on seurakunnan ainut palkattu työntekijä.

– Tavoitteemme on kehittää rakenteita, jotka pysyvät täällä lähtömme jälkeen. Olemme luvanneet olla täällä neljästä 40 vuotta, Janne visioi. Ensimmäisen neljän vuoden työkauden jälkeen päätetään jatko.

Henrikssoneiden lähettäjiä ovat Rovaniemen seurakunta ja Oulun OPKO. Tässä oululaisopiskelijat jatkavat perinnettä, joka alkoi kun ensimmäiset Kylväjän lähetit olivat kentillään 1970-luvulla. Hekin kasvoivat OPKOn perheestä lähtemään – ja lähettämään.

– Ystäväpiiri ja lähetysrengas ovat tärkeä tuki, Ella kiittää, erityisesti esirukoilijoina. Renkaassa on mukana erilaisia ihmisiä, ja uudetkin ovat tervetulleita sekä myös yhteistyöseurakuntia kutsutaan mukaan.

– Yksi lähtöä edeltävä hieno hetki oli Oulun OPKOlla. Yhteys oli käsin kosketeltavaa. Kerroimme kutsustamme ja alkavasta työstä. Opiskelijat Oulun OPKOn työntekijän Tomi Kohon johdolla siunasivat meidät Herran siunauksella. Sen varassa oli hyvä lähteä.

Henrikssonit voi tavata Lähetyksen Kesäpäivillä Raahessa juhannusta edeltävänä viikonvaihteena 16.-18.6.2017.

Lähetyskurssi 2017
Syksyllä 2017 Kylväjä (www.kylvaja.fi) järjestää lähetyskurssin, jonka haku on auki. Myös OPKOn kanssa yhteistyössä järjestettävä MiniMissio North valmentaa lähtemään. Kurssille kutsutaan mukaan opiskelijoita Oulun seudulta.

Seuraa Henrikssoneja Snapchatissa:
Henrikssoneiden Snapchat-tunnukset:
Ella: ella.hehe
Janne: jothaaaahtoj

Tekstit: Marjaana Kotilainen,
Kylväjän aluekoordinaattori
ja OPKOn lähetyssihteeri

tervetuloa mukaan opkon toimintaan

Järjestämme opiskelijailtoja ja nuorteniltoja eri puolilla Suomea. Tervetuloa mukaan!

Veritas Forumit: 

Pe 26.4. Tampere: Alister McGrath, Leila Haaparanta
Ke 8.5. Jyväskylä: Vishal Mangalwadi, Laura Stark
Pe 10.5. Helsinki: Vishal Mangalwadi, Eva Biaudet
Lue lisää Veritas Forumeista

17.8. OPKOn 60-vuotisjuhlavuoden pääjuhla Enä-Sepässä klo 12−18

Lisää
luettavaa

Suomen Ev.lut. Opiskelija- ja Koululaislähetyksen tiedotus- ja raamatunopetuslehti

Pääsihteeri Jussi Miettisen kuva.
Pääkirjoitukset

Suuria unelmia pienille ihmisille

Vuoden alussa kuntosalille ilmestyi uusia kasvoja. Monet heistä olivat luvanneet itselleen laittaa kroppansa kuntoon. Vähitellen joukko harveni. Tavoitteiden asettaminen on tärkeää, mutta on eri juttu jaksaa mennä sitkeästi niitä kohti.

Lue lisää »
Aiempia:
Teema

Opetukset

Hengen ja tulen kaste

Olin leikkimässä kotitalomme pihalla Turussa, kun A-rapun kuudennessa kerroksessa asuvan Tepon isä tuli ulos. Hän katsoi meidän poikien auki repsottavia kengännauhoja, kumartui vuorotellen jokaisen kohdalle ja opetti solmimaan nyöreistä rusetin. Kun Johannes Kastajalta kysyttiin, oliko hän se odotettu Messias, hän vastasi, ettei olisi kelvollinen edes avaamaan Messiaan kengännauhoja.

Apologianurkka
Aleksi Markkanen

Vain yksi jumala vähemmän

Uusateistit huomauttavat mielellään, että kristityt ovat pitkälti samaa mieltä heidän kanssaan. He luettelevat pitkän rimpsun muinaisia ja nykyisiä jumalhahmoja, joihin mekään emme usko. Sitten he toteavat myhäilevään sävyyn, että kiistäessään

Kolumnit

Petra Uusimaan kuva.

Perheyhteys toi minut lähemmäksi Jumalaa

Olen aina kokenut kroonista yksinäisyyttä ja ulkopuolisuuden tunnetta, ja muistan itkeneeni yksinäisyyttäni vielä uskoontulonikin jälkeen monina iltoina rukoillessa. En koskaan uskonut, että Jumala voisi ratkaista yksinäisyyttäni.