Sydämeltä sydämelle

Jeesus sanoi: ”Tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni”. Tämä on suuri tehtävä, joka on meille annettu. Myönnän, että olen kokenut tämän melko taakaksi elämässäni.

Lähetyskäskyn täyttäminen on tuntunut kuin suuren rotkon ylittämiseltä: koskaan ei tunnu saavan tarpeeksi vauhtia, jotta saisi hypättyä rotkon yli. En ole osannut todistaa rohkeasti uskostani. Ajattelin: ”Ehkä minusta ei ole tähän” ja ”jos vain joku toinen voisi”.

Mitä oikeastaan on lähimmäisen tavoittaminen? Ajattelin jotakuinkin, että minun tulisi yrittää ujuttaa keskusteluun Raamatun sanaa tai vähintään jotain hengellistä. Lisäksi pitäisi keskittyä kutsumaan ihmistä johonkin seurakunnan tilaisuuteen, jossa olisi hyvää ruokaa ja hyviä puhujia. Hyvin harvoin kutsumani ihminen kuitenkaan tuli, jos nyt uskalsin ylipäätään kutsua. Raamatun ujuttaminen tuntui usein väkinäiseltä ja tilaisuus oli helppo jättää käyttämättä.

Todellisuudessa fokukseni oli väärässä paikassa. Ihmisistä oli tullut pinnallisia evankeliointiprojektejani, joista hain nopeita voittoja velvollisuuteni täyttämiseen. Olin unohtanut, mitä evankeliumin levittäminen pohjimmiltaan on: Jumalan rakkauden välittämistä. Rakkautta voi välittää olemalla avoimessa yhteydessä ihmisiin. Kun elän avoimesti kristittynä ystäväni kanssa, hän ei voi välttyä Jumalan todellisuudelta. Minä voin näyttää ystävälleni, millaista on elää Jumalan lapsena. Millaista on, kun saa rukoilla kaikessa Isää ja luottaa Hänen johdatukseensa. Siinä missä ystäväni jakaa minulle kokemuksia elämästään, minä voin jakaa kokemuksia omasta elämästäni, elämästä Jeesuksen kanssa. Voin myös tarjota rukousta ystäväni asioihin ja tarjota hänellekin mahdollisuutta saada kokemus Jeesuksen kanssa. Kun ihminen saa kokemuksen Jumalasta, häntä yleensä myös alkaa kiinnostamaan, kuka Hän on. Näin evankeliumi leviää ihmiseltä ihmiselle, sydämeltä sydämelle. Arkista jakamista ja ystävyyttä: tällainen tavoittaminen ei tunnu niin suurelta rotkolta ylittää.

Kaikkea tätä saamme harjoitella yhdessä. Meidän Jumalamme on kuin hyvä isä, joka kannustaa vierellä, kun lapsi opettelee pyöräilemään. Kun lapsi kaatuu, Isä lohduttaa lempeästi ja nostaa yrittämään uudestaan. Jumalan lapsina saamme epäonnistua, harjoitella ja kasvaa kristittyinä. Meidän tehtävämme on vain astua pyörän selkään, vaikka kaatumisen riski on olemassa. Mutta kun uskallamme rukoillen lähteä yrittämään, kasvu todellakin on mahdollista, rohkeammaksi voi tulla ja lähetyskäskystä voi tulla voimavara.

Petteri Mali
Joensuun OPKOn vastuunkantaja

Kirjoitus on julkaistu Arkki-lehden numerossa 4/2019. Tilaa Arkki ilmaiseksi
 

Lisää blogeja

Arkin toimitus
Tuoreimman tutkimuksen mukaan 15–24-vuotiaista suomalaisista nuorista miehistä 32 prosenttia sanoo uskovansa Jumalaan. Se on kahta prosenttia vaille...
Arkin toimitus
Katri, miksi halusit vapaaehtoistyöhön juuri Afrikkaan? Olin vapaaehtoisena orpokodissa Keniassa Migorin kaupungissa lähellä Viktoriajärveä. Olin siellä...
Arkin toimitus
Anna Ojala osallistui viime keväänä DTS-opetuslapseuskouluun Mauilla, Havaijilla. Koulutus kestää tavallisesti noin viisi kuukautta ja koostuu...
Arkin toimitus
Tellus-planeetan viime kuukaudet ovat olleet kuin Hollywoodista. Koronan iskettyä OPKOssa otettiin digikolmiloikka. Verkossa on pidetty...
Arkin toimitus
Vielä pari kuukautta sitten päiväni täyttyivät opiskelutehtävistä, projekteista, harrastuksista ja ystävien tapaamisesta. Hartaushetket saattoivat...
Arkin toimitus
Apostoli Paavalin aikana elänyt roomalainen filosofi Seneca nuorempi kirjoitti teoksen kaitselmuksesta eli jumalallisesta johdatuksesta. De Providentia...
Arkin toimitus
Kun kysyin työtoveriltani Hanna-Maija Kukkohovilta, 29, saisinko haastatella häntä johdatuksesta, vastaus tuli saman tien. Hymy ja tuikkivat silmät kertoivat,...