Blogit

Blogit

Tällä sivulla julkaisemme mm. OPKOn Arkki-lehden artikkeleita, työntekijöidemme ja opiskelijoiden kirjoituksia. 

Kristinusko ei vastusta nauttimista. Raamatun opetusten mukaan elävä nauttii enemmän ja kauemmin.

Yleensä ruoka on sitä parempaa mitä tuoreimmista raaka-aineista se tehdään ja mitä pikemmin se syödään. Ei siis kannata syödä pikaruokaa, vaan valmistaa sapuskat itse. Herkullisen, terveellisen ja ravitsevan ruuan eteen pitää nähdä vaivaa. Ruokailusta tulee myös sosiaalisempi tapahtuma, kun ateria tehdään yhdessä. Pöydän ääressä sitten nautitaan yhteisestä ponnistuksesta ja onnistumisesta.

Samat periaatteet pätevät moneen muuhunkin. Nopeilla ja helpoilla ratkaisuilla harvoin saa kestäviä ja laadukkaita tuloksia. Kyse ei ole ainoastaan liikunnasta tai ravinnosta, vaan myös opiskelusta ja itsensä kehittämisestä. Läksyjä ei kannata kopioida kaverilta, koska silloin ei opi asioita eikä pääse läpi kokeesta.

Kurinalaisuus ei ole nautintojen kieltämistä

Kristinuskoon on aina liittynyt kurinalaisuuden ihanne, jota tarvitaan itsensä kehittämiseen. Riippumatta siitä kuinka hengellisiä olemme tai minkälainen suhde meillä on Jumalaan, jokainen elää jonkinlaisessa suhteessa ruumiiseensa. Emme voi ohittaa sitä ja sen tarpeita. Tai jos teemme niin, seuraukset ovat ennen pitkää vakavia. Jos ruumiimme ei ole kunnossa, mielemme masentuu. Emme jaksa lukea Raamattua tai rukoilla, jos olemme nukkuneet tai syöneet huonosti. Saati opiskella tai käydä töissä.

Toisaalta ympärillämme on paljon terveyteen, ruokaan ja treenaamiseen liittyviä ihanteita, joissa ainoa temppeli on oma keho ja sen kehittäminen on ainoa jumalanpalvelus. Emme kuitenkaan voi käyttää kaikkea aikaamme itsemme ympärillä. Tarvitsemme ihmissuhteita, vuorovaikutusta ja ennen kaikkea Jumalan läsnäoloon keskittymistä, jotta meistä kasvaisi hänen kaltaisiaan.

Tasapainoilua hengen ja ruumiin välillä

Kristityn tulee kamppailla ruumiinsa kanssa. Miten vaalin sitä ja miten kiellän sen pyyntöjä oikealla tavalla? Sopiva määrä liikuntaa, ei liikaa chiliä, suklaata eikä ollenkaan seksiä naapurin vaimon pedissä.

Kautta historian kristinusko on taiteillut lihan ja hengen välillä, maallisen ja taivaallisen kanssa. Antiikin lausahdus “terve sielu terveessä ruumiissa” oli tuttu ja arvossa pidetty myös varhaisen kirkon kristittyjen parissa. Kristityn tulee oppia hallitsemaan ruumistaan, jotta elämää eivät ohjaa satunnaiset oikut. Itsehillinnän kautta voin nauttia enemmän Jumalan hyvistä lahjoista. Opin käyttämään niitä sopivasti ja voin saada vähintään saman tai jopa suuremman nautinnon kuin rajattomalla ja tuhlaavalla käytöllä.

Raamatun ihmiskuva ei siis suhtaudu kielteisesti kehoon, vaikka niin monesti ajatellaan. Jännite nousee siitä, että tämän ajan maailma on avoin asioille, joista nauttiminen ei rakenna ruumistamme kestävällä tavalla. Mielihaluille periksi antaminen, itsemme hemmottelu viihteellä ja herkuilla on naamioitu tavoiteltaviksi asioiksi tai olen ansainnut ne rankan päivän päätteeksi. Sama pätee myös seksuaalisuuden alueella. Jumala haluaa, että nautimme seksistä mahdollisimman paljon. Siksi se tulee säästää turvalliseen aviosuhteeseen.

Luotu todellisuus on pelastukselle välttämätön 

Uskomme on osa Jumalan luomaa todellisuutta. Lopulta uskon tasapaino löytyy suhteessa maailmaan ja omaan palvelutehtävään. Suhteessa Jumalaan ja toisiin eläminen auttaa meitä tuntemaan itseämme paremmin. Uskonelämän  tulee kanavoitua arjen keskelle, se ei ole keino miellyttää Jumalaa tai ansaita omaa asemaa Jumalan lapsena.

Jumalan lihaksi tuleminen antaa ruumiillisuudelle hämmästyttävän suuren arvon Raamatussa verrattuna sen aikaiseen kreikkalaiseen ajatteluun. Sielu vain oli merkityksellinen ja ruumis oli vain sielun vankila, josta tuli vapautua. Tätä vasten luodun todellisuuden arvoa alleviivaa kirkkoisien opetus “sitä ei ole lunastettu mitä ei ole omaksuttu”. Tällä he opettivat, että jotta ihmiset pystyttiin pelastamaan,

Jumalan piti tulla ihmiseksi ja omaksua ihmisyys täysin. Siksi luotu todellisuus on välttämätön asia pelastumisen kannalta. Luominen on edelleen voimassa, vaikka se on syntiinlankeemuksen alaisuudessa. Jumala haluaa pelastaa ja korjata sen! Jeesus tuli maailmaan elämään todeksi Jumalan pelastussuunnitelmaa. Hän teki sen viettämällä aikaa syntisten kanssa. Jeesusta moitittiin siitä, mutta hän ei silti vetäytynyt pois apua tarvitsevien luota.

Varhaisilla kristityilläkin oli haasteita siinä, miten elää maailmassa. Heille Paavali opetti, että kristityn ruumis on Pyhän Hengen temppeli (1. Kor 6:17-19). Yhtä järisyttävää ajatusta Jumalan ja ihmisen suhteesta saa hakemalla hakea. Se tarkoittaa, että meidän tulee pitää huolta ruumiistamme. Se, mitä teemme ruumiissamme, vaikuttaa hengelliseen todellisuuteen. Jeesuksen elämä on meille malli siitä, kuinka voimme luoda maailmaan hedelmällisen suhteen. Sellaisen, jossa voimme elää Jumalan rakkauden välikappaleina. Luotu todellisuus ei ole kuitenkaan vain pelastuksen väline. Se on lahja, josta on oikeus nauttia sen itsensä tähden.


Teksti: Pekka Ryhänen | Opiskelijatyön koordinaattori, Kuopion opiskelijatyöntekijä

Kirjoitus on julkaistu alunperin Arkki-lehden numerossa 2/2019. Tilaa Arkki ilmaiseksi tästä

Jumalan läsnäolo kristityn elämässä on fakta. Se perustuu liittoon, jonka Jumala on solminut kansansa kanssa, sanoo Disciple19-konferenssissa vieraillut norjalainen Martin Cave.

OPKOn ja Petruksen seurakunnan helmikuussa Helsingissä järjestämä Disciple19-konferenssi sai vieraaksi eloisan 67-vuotiaan Martin Caven. Hänen opetustensa aiheena oli Jumalan läsnäolo.

Cave on johtanut 40 vuoden ajan norjalaista valtionkirkon sisällä toimivaa luterilaista IMI-kirkkoa, joka raivaa kokouksiinsa paljon tilaa ylistykselle, tekee lähetystyötä Kaakkois-Aasiassa ja opettaa rukoilemaan sairaiden puolesta.

Usein ihmiset puhuvat Jumalan läsnäolosta tunteena. Martin Cavelle Jumalan läsnäolo ei kuitenkaan ole tunne, vaan fakta.

‒ Olen ajattelija. En tullut kristityksi sen perusteella, että tunsin jotakin.

Nuorena Cave ymmärsi, että suurten uskonnollisten johtajien ja filosofien joukossa Jeesus oli uniikki opettaja, joka ei voinut olla valehtelija. Johtopäätös tästä oli simppeli:

‒ Jos Jeesus ei valehdellut, minun tuli kuunnella mitä sanottavaa hänellä oli.

Sielunkumppani Lewisista

Tutustuessaan Narnia-kirjoista tunnetun Cambridgen yliopiston kirjallisuuden professori C. S. Lewisin tuotantoon Cave innostui. Hän oli löytänyt sukulaissielun ja ajattelijan, joka kirjoitukset vahvistivat hänen löytöjään.

Tutuksi on tullut myös tieteellinen raamattukritiikki, mutta siitä hän on eri mieltä.

‒ Jos en ymmärrä kaikkea, teen kuten Martti Luther. Luen vaikeat kohdat niiden valossa, jotka ymmärrän.

Suomessa Martin Cavesta tuntui kuin hän olisi tullut oman perheensä keskelle.

‒ En tullut vain puhujana, vaan veljenä. Minusta tuntui kuin olisin tavannut vanhan ystävän. Opetusmatkoilla Cavelle ei riitä, että hän vain jakaa tietoa. Hän haluaa luoda suhteita.

‒ Kirkon avain on siinä, että keskinäiset suhteemme ovat kunnossa. Suomessa koin, että ne toimivat.

Uusi sukupolvi janoaa yhteyttä vanhempaan sukupolveen ja etsii hengellistä ohjausta. Martin Cave muistuttaa, että OPKOn senioreilla on tässäkin paljon annettavaa.

‒ Nuoret haluavat päästä osallisiksi meidän tiedoistamme ja historiastamme.

Maljaan upotettu

Kun joku sanoo tuntevansa Jumalan läsnäolon, se on Martin Caven mielestä hienoa. Itse hän kuitenkin lähestyy aihetta toisesta kulmasta. Hän auttaa kuulijoitaan ymmärtämään, että he ovat jo Jumalan läsnäolossa, kun heidät on yhdistetty Jumalan solmimaan liittoon.

‒ Tiedän Jumalan sanan perusteella, että hänen läsnäolonsa on täällä. Hän on minussa ja kulkee edelläni.

Johanneksen evankeliumissa Jeesus sanoo: “Te olette minussa ja minä teissä.“ Cave havainnollisti salaisuutta täydellä vesimaljalla, johon hän upotti juomalasin.

‒ Minä olen tuo vesilasi ja vesi on Jumalan läsnäolo.

Vanhan testamentin aikana liiton merkkinä oli ympärileikkaus, ja uudessa liitossa merkkinä on kaste.

‒ Kun epäilen ja elämäni on pelkkää sotkua, käännyn kohti sitä, mikä on kestävää. Kun elämä on vaikeaa, minun ei tarvitse olla huolissani siitä, onko Jumala puolellani vai minua vastaan. Hän ei muuta mieltään armoliitosta, johon hän on minut kasteessa ottanut.

Jumala ei ole kaikkialla

Kun Jumala teki Abrahamin kanssa liiton, hän vahvisti sen Iisakin ja Jaakobin kanssa. Herra lupasi olla myös heidän ja heidän jälkeläistensä kanssa.

‒ Miksi Jumala lupaisi tällaista, jos hän olisi läsnä kaikkialla? Jumalan läsnäolo on mahdollista vain liiton kautta, Cave painottaa.

Vapaassa kristillisyydessä Jumalan läsnäolo liitetään usein vallitsevaan tunnekokemukseen, mutta hänen läsnäolonsa ei kuitenkaan vaihtele, Cave jatkaa.

‒ Lupaus läsnäolosta on tarkoitettu hänen kansalleen.

Hänen läsnäoloaan voi kuitenkin oppia tiedostamaan useammin. Cave saattaa hotellissa tai ravintolassa kysyä Jumalalta, miten hän haluaisi juuri nyt heitä rakastaa ja siunata.

‒ Saatan sanoa tarjoilijalle: ”Sinä teet uskomatonta työtä. On kunnia olla sinun palveltavanasi tänään.” Näin rohkaisen ja osoitan hyvyyttä. Kerron, että hyvyyden lähde on Jumalan valtakunnassa.

Herätä kysymyksiä

Caven mukaan kristittyjen olisi hyvä harjoitella puhetapaa, joka saa ihmiset esittämään kysymyksiä.

‒ Voin sanoa ihmiselle, että hänen tulee katua ja tulla Jumalan luo, ja saada vastaukseksi, ettei hän usko Jumalaan. Jos kerronkin Jumalan rakastavan häntä, hän kiinnostuu ja kysyy, mitä tarkoitan.

Caven pitkään johtamalla IMI-kirkolla on Stavangerissa Norjan suurin kirkkorakennus ja upeaa ylistysmusiikkia. Kaupungilla seurakuntalaiset tunnetaan kuitenkin heidän hyvyydestään.

‒ Kun viemme näkymättömän maailman näkyvän keskelle, ihmiset kysyvät tekojemme motiiveja.

IMI-kirkko tekee Kaakkois-Aasiassa lähetystyötä. 10 vuoden aikana yli 100 000 ihmistä on tullut Kristuksen luokse. Caven mukaan olennaista on ollut paikallisten työntekijöiden kouluttaminen ja varustaminen.

‒ Idässä ihmisten on myös helpompi uskoa yliluonnolliseen. Länsimaissa 200 vuotta valistusta ja rationalismia on tappanut uskon ihmeisiin.

Cave huomauttaa, ettei aasialaisten usko yliluonnolliseen tarkoita, että he eivät olisi myös rationaalisia.

John palasi kävellen

Cave kertoo esimerkin. Kambodžalainen John oli käyttänyt kaikki rahansa lääkäreihin, muttei ollut parantunut. Hän ei ollut pystynyt kävelemään aikoihin ja hänet oli kannettu hengelliseen kokoukseen. Siellä hänen puolestaan rukoiltiin yksinkertainen rukous ja hän parani välittömästi.

Kun John palasi kyläänsä, kukaan ei voinut kyseenalaistaa ihmettä, joka oli tapahtunut Jeesuksen nimessä.

‒ Kun hän palasi kyläänsä, ei ollut enää kysymystä Jumalan olemassaolosta. Tämän jälkeen kerroimme kyläläisille Jumalan rakkaudesta – evankeliumista. 

Myös länsimaissa rukoillaan ihmisten puolesta, mutta emme juurikaan näe sellaisia parantumisihmeitä, joista lähetyskentillä kerrotaan. Miksi ihmiset parantuvat siellä, mutta eivät täällä?

Cave vastaa kertomuksella Jeesuksen käynnistä kotikaupungissaan. Jeesus ei voinut tehdä siellä montaakaan ihmettä ihmisten epäuskon vuoksi.

‒ Betsaidassa ja Korasinissa Jeesus sen sijaan teki paljon ihmeitä. Länsimaiden ongelma on, ettemme usko ihmeparantumisiin.

Caven mukaan länsimaissa kirkko uskoo pelastumiseen, mutta ei Jumalan valtakuntaan. Viime vuosina ihmeparantumisia on kuitenkin alkanut tapahtua enemmän myös Stavangerissa.

‒ Kymmenien vuosien rukousten jälkeen rationaalisuuden peitto alkaa vähitellen nousta kaupunkimme yltä.
 

Teksti ja kuvat: Ilkka Kontturi

Kirjoitus on julkaistu alunperin Arkki-lehden numerossa 2/2019. Tilaa Arkki ilmaiseksi tästä

 

Tulisiko meidän rukoilla enemmän? Lue Arkin pääkirjoitus: Rukoilemme niinkuin uskomme. 

”Rukous tekee teologin”, kirjoitti kirkkoherra Väinö Paldán latinaksi virsikirjaan, jonka hän antoi kesäteologille tämän ensimmäisenä työpäivänä. Olin silloin untuvikko teologin urani alussa. Tuo virsikirja on aikoja sitten hukkunut ja kirkkoherra muuttanut taivaan kotiin, mutta hänen jättämänsä viisaat sanat ovat säilyneet mielessäni.

”Niin uskot kuin rukoilet.” Tämä lienee tunnetumpi sanonta kuin kirkkoherran virsikirjaan raapustama omistuskirjoitus. Se mitä rukoilemme jumalanpalveluksen liturgiassa, hengellisissä tilaisuuksissa, hartaushetkissä, opiskelijailloissa, työntekijäpäivillä tai aamulla herätessämme, kertoo uskostamme.

OPKO oli yksi tammikuussa pidettyjen Perustan teologisten opintopäivien järjestäjistä. Suomen Raamattuopisto täyttyi lähes ääriään myöten, kun maailmankuulu Uuden testamentin tutkija ja kirjailija N.T. Wright luennoi. Monella tavalla loistava tapahtuma pani minut kuitenkin pohtimaan rukouksen ja teologian suhdetta koko viidennessä liikkeessä. Korkealaatuista, sielua hivelevää teologiaa oli tapahtumassa ihastuttavan paljon. Rukousta vähän. Mitä tästä pitäisi ajatella?

Lienee totta, että ainakin viidennen liikkeen aikuisten tapahtumissa rukous kanavoituu usein virsien ja Viisikielisen veisaamiseen, lyhyisiin valmiisiin rukouksiin tai tuttujen rukousten, kuten Isä meidän lausumiseen yhdessä. Ajallisesti rukous on usein sivuroolissa. Vapaa rukoileminen tai rukous pienryhmissä on myös jäänyt vähälle. Ikään kuin siihen liittyisi hankaluutta. Olisi mielenkiintoista tutkia, miten rukoilemisen opettaminen, tavat ja rukoukseen käytetty aika ovat muuttuneet liikkeissämme herätysten vuosikymmenistä tähän päivään. Liittyykö tähän myös teologian muutos?

OPKOn syntyä edelsi määrätietoinen rukoileminen Helsingin Tuomiokirkon kellotapulissa.  Suurten opiskelijaherätysten roihutessa rukousvartioita pidettiin ennen opiskelijakokouksia ja myös niiden aikana. Olisiko tätä herätystä milloinkaan nähty ilman ihmisiä, jotka rukoilivat polvillaan Jumalan siunausta ja johdatusta etsien? Tämä koettiin niin tärkeänä, että OPKOn syntyessä sen oppiperustassa haluttiin korostaa kokonaisvaltaista antautumista Pyhän Hengen hallintaan.

Viimeisessä Perusta-lehdessä Timo Junkkaala käsittelee Kansanlähetyksen kriisiä 1970-luvun alussa. Tässä jupakassa OPKOkin oli mukana. Junkkaala kävi läpi viidennen liikkeen hajoamisiin johtavia syitä, joista yksi oli ilmeisen teologinen. Hänen mukaansa vastakkain oli ”optimistinen pyhitys- ja herätyskristillisyys, jossa korostettiin kokonaista antautumista Pyhän Hengen hallintaan”. Toisessa äärilaidassa olivat ”ihmisen perinpohjaista turmelusta ja jumalattoman vanhurskauttamista yksin uskosta korostavat”. Jännite eri leirien välillä oli niin suuri, että yhdessä jatkaminen oli mahdotonta.

Rukouksen laatua ja määrää on vaikea mitata. Helpompaa on punnita sitä, mitä opetamme tai emme opeta ja vetää siitä johtopäätös teologiamme sisällöstä. Rukous puolestaan on hyvin henkilökohtainen asia. Jeesus käski seuraajiaan mennä kammioon ja sulkea ovet. Vain Jumalan tuli tietää, kuka rukoili, kuinka paljon ja mitä. Salatun rukouselämän rinnalla Raamattu tuntee kollektiivisen rukoilemisen – rukouksen yhdessä. Alkuseurakunnassa rukouksen merkitystä painotettiin niin paljon, että apostolien tuli raivata sille tilaa Jumalan Sanan opettamisen rinnalle.

Olisiko nyt aika puhua enemmän rukouksesta ja etenkin rukoilla enemmän ja monipuolisemmin?  

Eikö luterilaisen vanhurskauttamisopin ymmärtämisen tulisi oikein opetettuna ja uskossa omistettuna johtaa iloiseen rukouselämään ja antautumiseen Pyhän Hengen hallintaan? Kumpaakin tarvitaan.  Nyt on rukouksen paikka.  

Jeesus, opeta meidät rukoilemaan.

Jussi Miettinen
OPKOn pääsihteeri

Rukoustapahtuma Pääsiäispysäkki Enä-Sepässä 18.-21.4.

Kirjoitus on julkaistu alunperin Arkki-lehden numerossa 1/2019. Tilaa Arkki ilmaiseksi tästä

Mitä sinä etsit, haluat ja rukoilet keskellä elämäsi kiireitä ja huolia? Kaipaatko sinäkin ennen kaikkea Jumalaa ja hänen läsnäoloaan? Alta voit lukea Arkki-lehdessä julkaistun raamattuopetuksen Jumalan läsnäolosta. 

Nuorena Daavid juoksi karkuun vihollisia henkensä edestä. Vanhana hän joi hienoja juomia hovin kultapikareista. Olosuhteistaan riippumatta Daavid kaipasi aina eniten yhtä asiaa: Jumalan läsnäoloa.     

”Yhtä minä pyydän Herralta, yhtä ainoaa minä toivon: että saisin asua Herran temppelissä kaikki elämäni päivät! Saisin katsella Herran ihanuutta hänen pyhäkössään ja odottaa, että hän vastaa minulle.”  (Psalmi 27:4).

Näin rukoili noin 1000 eKr. kuningas Daavid - Israelin merkittävin hallitsija, joka nousi paimenpojasta kuninkaaksi. Hänen nimensä merkitsee hepreankielellä rakastettua. Daavidin aika oli Israelin kulta-aikaa, jota juutalaiset vieläkin mielellään muistelevat. Myös hänen jumalasuhteensa oli poikkeuksellinen – suorastaan kadehdittava. Jumala kutsui Daavidia sydämensä mukaiseksi mieheksi (1. Sam. 13:14). 

Alussa lainaamani psalmin paikka kuvaa hyvin, mikä hänen sydämessään oli niin poikkeuksellista. Hän oli monenlaisten huolien ja tarpeiden ympäröimä ja sortui törkeisiin synteihin, mutta kaipasi kaiken keskellä aina yhtä asiaa: että saisi olla temppelissä Jumalan läsnäolossa ja katsella Jumalan ihanuutta.

Ihanuus on hepreankielessä sana, joka tarkoittaa myös armoa, mielisuosiota, ystävällisyyttä ja hyvyyttä.

Kuningas Daavid halusi olla siellä, missä hyvyys ja armo olivat tavattavissa.

Mitä sinä etsit, haluat ja rukoilet keskellä elämäsi kiireitä ja huolia? Kaipaatko sinäkin ennen kaikkea Jumalaa ja hänen läsnäoloaan? Oletko oppinut Daavidin tavoin luottamaan siihen, että Jumalassa kaikki lopulta asettuu kohdalleen?

Uskon vain itseeni

Olemme matkalla pitkin valtatietä, jonka alkupää on paratiisissa. Adam ja Eeva töpeksivät ja heidät karkotettiin Jumalan luota. Jumalan läsnäolo vaihtui itsetietoisuuteen – ihminen alkoi kuunnella Jumalan äänen sijaan tämän maailman, sielunvihollisen ja rikkinäisen mielensä ääniä. Jumalan läheisyys ei enää ollut parasta, mitä ihminen tiesi. Hän alkoi elää ikään kuin Jumalaa ei olisi. Asettaessaan itsensä elämänsä keskelle, hän hukkasi itsensä, koska ihminen voi tuntea itsensä oikein vain Jumalan valossa.

Tämä on jokaisen ihmisen luontainen tila. Moni tekeekin urastaan, omaisuudestaan, terveydestään tai ulkonäöstään ykkösasian. Eräs keski-ikäinen rouva näki papinkaulukseni ja tokaisi vihaisesti: ”Minä en tuollaisiin juttuihin usko, uskon vain itseeni.”

Herätyksen aikana Jumalan Hengen läsnäolo on käsinkosketeltavaa. Sen vaikutuksesta ihmiset tekevät pesäeroa kaikesta, mikä vieraannuttaa elävästä Jumalasta. Missä taas kirkko ja yhteiskunta etääntyvät Jumalan sanasta, kristillisestä arvopohjasta ja rakkaudesta Jeesukseen, Jumalan läsnäolon paikan ottavat tämän maailman henget uskonnollisuudesta materialismiin.

Paavi Johannes Paavali sanoi terävästi: ”Jumalan läsnäolon tuntu on katoamassa maailmasta.”

Jumala Porissa ja Pariisissa

Vaikka olemme perineet vanhemmiltamme synnin läpäisemät geenit, tämä ei muuta sitä tosiasiaa, mitä varten Jumala on meidät luonut. Ahven on tarkoitettu veteen ja pääskynen siniselle taivaalle. Jokainen ihminen on tarkoitettu yhteyteen Jumalan kanssa. Alun alkaen Jumalan läsnäolo oli ilma, jota ihminen hengitti. Lankeemus ei ole poistanut kaipaustamme Jumalan luokse.

Vaikka olisimme omasta mielestämme kaukana kristinuskon Jumalasta ja uskonasioista pihalla kuin lumiukko, aika ajoin jokaisen yllättää tunto jostakin suuresta ja selittämättömästä. Tunne tulee talvi-iltoina, kun katselemme taivaalla säihkyviä tähtiä ja kuunpimennystä. Ne luovat kokemuksen Pyhän läsnäolosta. Se on kuin koti-ikävä kaukomailla.

Kun kärsimyksen koura repii ilkeitä jälkiä nahkaamme, tekee mieli puida Jumalalle nyrkkiä. Niin teki myös Vietnamin sodassa haavoittunut katkera luutnantti Dan Taylor elokuvassa Forest Gump. Meri myrskysi, mutta luutnantti ei sittenkään ollut Jumalan selän takana. Dan sai nähdä, että sellaista paikkaa ei edes ole olemassa.

Jumala on läsnä, vaikkei siltä tuntuisi: “Minne minä voisin mennä, missä ei sinun Henkesi olisi, minne paeta sinun kasvojesi edestä?” (Ps. 139:7). 

Mahtava lavapreesens

Suurista taiteilijoista sanotaan, että heillä on mahtava lavapreesens – läsnäolo. He esiintyvät niin, että etäisyys kuulijan ja taiteilijan välillä liukenee pois. Katsoja ja kuulija tuntee saavansa suuren lahjan – sisin tulee kosketetuksi.

Kun Jumala syntyi ihmiseksi, jotakin tällaista tapahtui. Philip Yancey on selittänyt tätä seuraavasti: “Jeesuksessa Jumala antoi itselleen kasvot, nimen ja osoitteen tässä maailmassa. Hän oli Jumala, jota voi koskettaa, haistaa, kuulla ja nähdä.”

Jeesuksen hahmossa Jumalan läsnäolo tuli maailmaan. Näkymätön tuli näkyväksi ja koettavaksi. Paavali sanoi, että Jeesuksessa asuu Jumalan täyteys ruumiillisesti (Kol. 2:9)

Jeesuksen kuollessa ristillä temppelin esirippu repesi ylhäältä alas kuin avoimena kutsuna kaikille kansoille tulla siihen Jumalan läsnäoloon, jota kuningas Daavidkin halusi kokea.  Jeesuksen ristinkuolema on ihmiskunnan historian uusi alkupiste.

Uusi todellisuus

Kristuksen noustua kuolleista pääsiäisaamuna, opetuslapset kohtasivat hänet ylösnousemusruumiissa. Kun hän helatorstaina nousi taivaaseen, kaikki oli valmista. Jeesus voi olla samanaikaisesti omiensa sydämessä ja taivaassa Isän oikealla puolella rukoilemassa puolestamme.

Filosofiassa on erilaisia käsityksiä todellisuudesta.  Näiden käsitysten tarkoitus on auttaa meitä ymmärtämään, minkä varaan rakennamme elämämme. Todellisuuskäsityksiä voidaan kutsua myös maailmankuviksi. Esimerkiksi materialistisen maailmankuvan mukaan kaikki mikä on olemassa, on viime kädessä ainetta. Vain se, mikä voidaan tieteellisesti todistaa, on olemassa.

Kristillinen todellisuuskäsitys makaa pohjimmiltaan inkarnaatiossa. Jeesus on kuin timantti - kaiken sen kiteytymä, minkä Jumala tahtoo itsestään ilmoittaa. Kristus yhdistää meidät Isään Jumalaan ja lopulta kaikkeen todelliseen. Jumalan luokse ei voi kiivetä tiedon eikä hyvien tekojen tikapuita. Jumalan läsnäoloa ei voi korvata tiedolla hänestä tai hengellisellä kilvoituksella. Jeesus tulee alas ja syntyy meissä kasteen ja uskon kautta. Paavali sanoi sen näin: ”Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa” (Gal 2:20).  Jeesus välittää Jumalan läsnäolon meille. 

Läsnäolon harjoittaminen

Kristityn kutsumus on tiedostaa Jeesuksen läsnäolo elämässään. Jotkut kutsuvat tätä havahtumiseksi, Jeesuksen läsnäolon harjoittamiseksi tai jatkuvaksi rukoilemiseksi. Tämä voi alkaa siitä, että tulet uudella tavalla tietoiseksi Jeesuksen läsnäolosta hetkessä – kotitöissä, opiskeluissa ja keskusteluissa työkaverin kanssa kahviautomaatilla.

Eräs kristitty kertoi joka päivä ennen nukkumaan menoa kertaavansa päivänsä vaiheet pohtien, missä tilanteissa hän erityisesti huomasi Jeesuksen läsnäolon ja koki Jumalan johdatusta. 

Jumalan läsnäolon harjoittaminen tekee uskonelämän hoitamisesta suhteen. Elävä Jeesus puhuu meille Raamatun sanassa tavalla, jonka jokainen voi soveltaa juuri niihin kysymyksiin, joiden keskellä hän sinä päivänä elää.

Rukousyhteys on sydämen puhetta elävälle Jeesukselle ja samalla yhtymistä niihin rukouksiin, joita Jeesus inspiroi rukoilemaan meissä asuvan Pyhän Hengen kautta. Ehtoollispöydässä tulemme osallisiksi Kristuksen maljasta. Kuolemme synneillemme ja nousemme Kristuksen kanssa ylös haudasta uuteen elämään vahvistuneena seuraamaan Jeesusta kaikkeen maailmaan.  Kristityn kutsumus ja armolahjat ovat pohjimmiltaan Jeesuksen läsnäolon ilmenemismuotoja seurakunnassa ja maailmassa (1. Kor. 12:8-10). 

Jeesuksen persoonallinen läsnäolo ei ole tunne eikä kokemus, vaan todellisuus, jossa saamme elää silloinkin, kun emme tunne tai koe mitään.  Voit rukoilla vanhan kirkkorukouksen sanoin: ”Tule Pyhä Henki tänne, laskeudu taivaasta alas meidän sydämissämme Kristusta kirkastamaan”.

Jussi Miettinen
OPKOn pääsihteeri


Kirjoitus on julkaistu alunperin Arkki-lehden numerossa 1/2019. Tilaa Arkki ilmaiseksi tästä

Lisää blogeja

Arkin toimitus
Paavali kehottaa tessalonikalaisia rukoilemaan lakkaamatta (Tess. 5: 17) ja roomalaisia hellittämättä (Room. 12:12). Kolossalaiskirjeessä Paavali sanoo, että...
Arkin toimitus
Julianna Rantanen, 23, empii. Ottaisiko tonttulatten vai chailatten. Päätökset vaativat rohkeutta, toiset enemmän kuin toiset. Kahvilan pöytään lähtee...
Arkin toimitus
Näillä sanoin Jumala rohkaisi Joosuaa, Nunin poikaa, jonka tehtävänä oli viedä Israelin kansa Jordanin yli luvattuun maahan. Joosua oli Mooseksen palvelija...
Arkin toimitus
Juliannan todistus: "Jumala antaa rauhan"   Esan todistus - “Jumala vastasi rukoukseeni isommin kuin uskalsin toivoa”   Sofian todistus - "Usko tuo...
Arkin toimitus
Tänä päivänä henkinen taistelu lapsista on entistä kovempi, kun tukena ei ole enää yhtenäistä arvopohjaa ja Jumalan kunnioitusta. Yhteiskunnan taholta lapsi...
Arkin toimitus
Janne aloitti opiskelun Tampereella armeijan jälkeen vuonna 2004. Kielet olivat kiehtoneet jo pitkään ja opiskelupaikka aukesi saksan kielen ja kulttuurin...
Arkin toimitus
Jouni Lehikoinen, Turun Mikaelin seurakunnan kirkkoherra Lehikoiselle reformaatio merkitsee juurille palaamista ja uudistusta muistutusta siitä, että Raamattu...