Blogit

Blogit

Tällä sivulla julkaisemme mm. OPKOn Arkki-lehden artikkeleita, työntekijöidemme ja opiskelijoiden kirjoituksia. 

Nautin juoksemisesta, Huuhkajista ja lähestyvistä jalkapallon EM-kisoista, salmiakista, puutarhan hoitamisesta, mökkeilystä, elokuvista, kirjallisuudesta, syvällisistä keskusteluista, matkustamisesta perheen kanssa ja useimmiten työstäni.

Millaisen nautintojen listan sinä kirjoittaisit?

Entä usko Jeesukseen ja elämä hänen seurassaan? Monet kristityt eivät kirjoita Jumalaa tai hengellisyyttä nautintojen luetteloon. Uskonasiat tuntuvat kuuluvan jollekin toiselle alueelle elämässä. Ne luovat perustan, tuovat turvallisuutta, sydämeen rauhan ja avaavat portin iankaikkiseen elämään. Usko ei välttämättä herätä sellaisia intohimoja, joita haluaisimme nimittää nautinnoiksi. Moni rajaa uskonsa yksityiselämäänsä kuuluvaksi ”sydämen asiaksi”, josta ei haluta kertoa muille.

Moni pitää kristinuskoa ihan hyvänä asiana, mutta tylsänä ja arjen elämälle vieraana. Ilmiö on tuttu muuallakin kuin Suomessa. Maailmanlaajan herätyskristittyjen kattojärjestöjen WEA:n (World Evangelical Alliance) nuorisotutkimuksessa todetaan, että eurooppalaiset nuoret eivät ole kääntäneet selkäänsä Jeesukselle, vaan vanhoille kirkollisille instituutioille. Nuoret kokevat ne etäisinä ja vieraannuttavina. Me kauan sitten nuoruuttamme eläneet emme aina muista, että tämän päivän nuoret eivät usein etsi oikeaa tietoa, vaan oikeaa elämää.

Kristittyjä kutsutaan viidenneksi evankeliumiksi. Miten me kristityt voisimme nauttia arjestamme ja Jeesuksesta niin, että oikea Elämä saisi meissä houkuttelevat kasvot?

Tässä Arkki-lehden numerossa käsitellään Jumalasta ja hänen lahjoistaan nauttimista. Kristuksen tunteminen ja elämä hänen yhteydessään, mutta myös kaikki muut Jumalan lahjat ovat aarteita, joista saamme olla kiitollisia. Apostoli Paavali sanoo sen näin: Jumala ”antaa kaikkea runsain mitoin meidän nautittavaksemme” (1. Tim. 6:17). Koska Jumala pitää meistä, saamme mekin pitää itsestämme ja nauttia kaikesta hyvästä, mitä hän meille antaa.

Jussi Miettinen

OPKOn pääsihteeri

Kirjoitus on julkaistu Arkki-lehden numerossa 2/2021.

Rakkaustutkija Jason Lepojärven mukaan kyky kokea mielihyvää on Jumalan lahja. Todellinen nautinto tarvitsee aina rakkautta, ja rakkaus saa voimansa hyveistä.

Olemme sopineet etätapaamisen uskontotieteen apulaisprofessori ja rakkaustutkija Jason Lepojärven kanssa iltapäiväviideksi Suomen aikaa. Kanadan Ontariossa opettaja-tutkijan aamu on alkanut yllättävillä kiireillä, ja hän pyytää tunnin lykkäystä. Se sopii hyvin, sillä olen uppoutunut lukemaan Lepojärven kirjoituksia Hyvejohtajuus-sivustolta.

Thorneloen yliopistossa työskentelevän Lepojärven ajatuksia rakkaudesta, hyveistä ja niiden suhteesta kristillisyyteen on koottu myös kansien väliin. Viimeisin teos Perjantailahja – esseitä rakkaudesta julkaistiin maaliskuussa. Rakkaudesta väitellyt teologian tohtori kuvaa kotisivuillaan olevansa “paperilla luterilainen, sydämeltään helluntailainen ja älyllisesti katolilainen”. Suurelle yleisölle mies tuli taannoin tutuksi asiantuntijaroolistaan Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa.

Olemme sopineet haastattelun aiheeksi nauttimisen. Jotta emme eksyisi filosofisille harhapoluille, Lepojärvi toivoo toimittajan täsmentävän nauttimisen määritelmää. Heitän pallon takaisin Kanadaan.

– Karvalakkimääritelmä voisi olla, että tietoinen nauttiminen on sitä, että ymmärtää saavansa kokea ja vastaanottaa mielihyvää jostakin asiasta. Tiedostamattomassa nauttimisessa sama tapahtuu ilman tietoisuutta eli ilman kiitollisuutta.

Lepojärvi haluaisi avartaa nauttimisen käsitteen tarkoittamaan laajempaa onnellisuutta, ei vain yksittäisiä aistinautintoja. Nautinto on terminä moniulotteinen, ja se on saanut kristillisessä keskustelussa myös negatiivisia kaikuja.

– Nautinto voi olla pahaa jostain muusta syystä, mutta ei siitä syystä, että se on mielihyvää. Itse mielihyvä ja kyky nautintoon ovat Jumalan lahjoja ja hyviä asioita.

Hyvä rakastaja on hyvä ihminen

Lepojärven nauttimisen ohjekirjassa korostuvat rakkaus ja hyveajattelu. Rakkaus ja nautinto kietoutuvat erottamattomasti yhteen – ilman rakkautta on mahdotonta kokea syvää ja pysyvää nautintoa.

Toisaalta rakastajana ja rakkauden vastaanottajana voi kehittyä vain hyveissä kasvamisen kautta.

– Uskonnosta riippumatta elämä on loppujen lopuksi vain tilaisuus rakastaa ja tulla rakastetuksi. Mutta nimenomaan hyveet antavat rakkaudelle voiman. Ilman niitä rakkaus jää epämääräiseksi, täysin abstraktiksi ajatukseksi.

Hyveellä tarkoitetaan ihmisen hyvää taipumusta käyttäytyä ja tuntea tietyllä tavalla tietyssä tilanteessa. Tutuimpia hyveitä ovat niin sanotut klassiset hyveet: käytännöllinen viisaus, rohkeus, oikeamielisyys ja kohtuullisuus. Vaikka ajatus hyveellisyydestä yhdistyy harvalla ensimmäisenä mielihyvään, Lepojärvi painottaa hyveiden merkitystä Jumalan lahjoista nauttimisessa. Ne eivät ole stop-merkki vaan suuntaviitta.

– Ilman hyveitä ihmisen käsitys todellisuudesta vääristyy. Se on kuin pimeässä hapuilemista, jossa tavoitellaan vääriä asioita väärillä tavoilla. Jos ihmiseltä poistaa yhdenkin hyveen, vaikkapa rohkeuden, viisauden tai itsehillinnän, häneltä heikkenee samalla kyky nauttia ja rakastaa täydellä potentiaalillaan.

Lepojärven mukaan protestanttisuudessa on vierastettu hyveitä korostavaa kieltä, koska hyveet ymmärretään virheellisesti omavanhurskautena ja taivaallisten tikapuiden kiipeämisenä. “Hyveallergiaa” on nähtävissä etenkin, kun hyveiden harjoittaminen tulkitaan keinoksi ansaita Jumalan rakkautta, armoa ja pelastusta. Lepojärvi kuitenkin kannustaa ammentamaan syvyyttä uskonharjoittamiseen hyveajattelusta. Hän muistuttaa, että Jeesuksellakin oli hyveitä.

– Voi kuulostaa lattealta moralismilta, mutta hyvän rakastajan määritelmä on hyvä ihminen ja toisinpäin. Ainoastaan siinä määrin kuin kasvamme hyveissä, voimme elää uskoa todeksi ja olla parempia rakastajia maailmassa, mikä tarkoittaa parempaa todistusta Jumalasta.

Kristinuskon sudenkuopat

Kristinusko ei Lepojärven mukaan kiellä nautinnon, materian tai kehon arvoa, pikemminkin päinvastoin.

– Nautinnot ja kehollisuus kuuluvat Jumalan luomaan maailmaan. Paavali neuvoo kirjeissään puolisoita olemaan paastoamatta seksistä liian pitkään, ja Jeesuskin nautti viinistä.

Rakkaustutkijaa on innoittanut Raamatussa eniten juuri Paavalin ja Jeesuksen esimerkit nauttimisesta ja hyvinvoinnin tavoittelemisesta. Paavali joutui usein kutsumuksensa vuoksi vankilaan ja väkivallan kohteeksi, mutta kirjoitti silti nauttivansa elämästään tilanteesta riippumatta. Jeesus puolestaan antoi nälkäisten opetuslastensa kerätä viljaa pellolta ja paransi sairaita sapattisääntöjen vastaisesti. Tärkeintä oli ihmisten hyvinvointi, mikä Lepojärven mukaan usein unohtuu sääntökeskeisissä maissa.

Dr. Love näkee Raamatun laajentavan nautintokäsitettä kohti kokonaisvaltaista onnellisuutta – jopa ikuisuusnäkökulmaan saakka. Esimerkiksi raamatunkohta, jossa kehotetaan kadottamaan elämä Jeesuksen tähden, on lopunperin kutsu onnellisuuteen.

– Pintapuolisesti sen voisi ymmärtää vain ohjeena uhrautua, kieltää itsensä ja kantaa ristinsä, mutta laajemmin tarkasteltuna siinä kannustetaan päinvastaiseen – tavoittelemaan näiden kautta korkeinta hyvää eli elämää Jumalan valtakunnassa.

Luterilaisuus astuu Lepojärven mukaan harhaan siinä määrin kuin se mieltää onnellisuuden kaipuun maalliseksi ja syntiseksi. Hänen mukaansa se on Jumalan antama lahja ja osa ihmisen syvintä olemusta.

Kristitty saa olla onnellinen ja nauttia elämästä. Toinen kristittyjen yleinen kompastuskivi on nautinnon ja sen väärinkäytön sekoittaminen keskenään.

– Koska esimerkiksi alkoholin ja seksin väärinkäytön seuraukset ovat niin kamalia, on kiusaus ajatella, että alkoholi tai seksuaalisuus on itsessään väärin. Tämän sijaan tulisi kohdata oma kohtuuttomuus ja rakkaudettomuus – siis hyveiden puute – ja alkaa työstää niitä.

Lepojärvi muistuttaa, että Jumala loi kaiken hyväksi. Paheet ja vinoumat ovat luomistyön vääristymää ja puutetta. On virhepäätelmä johtaa tästä ajatuksesta nautinnon demonisoiminen.

– Mikä tahansa Jumalan luomakunnan hyvä asia, vaikkapa ruoka, juoma, seksi tai tieto, on hyvää itsessään. Kaikkia näitä voi kuitenkin nauttia väärällä tavalla tai liikaa.

Individualismin illuusio

Omien aistinautintojen ja mielihyvän kritiikitön maksimoiminen on Lepojärven mukaan hatara suuntaviitta matkalla kokonaisvaltaiseen elämästä nauttimiseen. Se johtaa kapenevaan halujen maailmaan ja vähenevän tuoton lakiin. Syöppö, juoppo, netti- tai pornoaddikti ei nauti ruoasta, juomasta, tiedosta eikä seksuaalisuudesta samalla lailla kuin kohtuulliset ja kiitolliset ihmiset nauttivat. Pahimmassa tapauksessa pidäkkeetön nautinnoille antautuminen voi johtaa addiktioon.

– Jos rajataan nautinto tarkoittamaan vain sitä, että elämässä maistuu, tuntuu, haisee, näyttää ja kuulostaa hyvältä, ihmisestä tulee – paradoksaalista kyllä – hedonistisestikin köyhä. Sellainen on elämän potentiaalin haaskausta. Tämä on mielestäni paras määritelmä synnillekin: olet tuhlannut armoa.

Lepojärvi painottaa, että kohtuullisuus ja hyveellisyys ovat nautinnon edellytyksiä, eivät niiden esteitä. Ollakseen onnellinen ihminen tarvitsee myös toisia ihmisiä – sekä rakastaakseen että vastaanottaakseen rakkautta. Lepojärvi viittaa paavi Johannes Paavali II:n ajatukseen ”lahjan laista”: antaessaan saa.

– Individualistinen onnellisuus on illuusio. Kun voi osallistua merkityksellä tavalla ihmisten, eläinten ja luonnon hyvinvointiin, saa syvempää, arvokkaampaa ja kestävämpää onnellisuutta. Rakastaminen kannattaa siis jo puhtaasti itsekkäistä syistä.

Nykyaika vierastaa ylhäältä tulevia moraalinormeja. Niiden sijaan korostetaan jokaisen ihmisen kykyä ja tunnekokemusta toiminnan oikeellisuuden arvioinnissa: “nautinto on hyväksyttävää, jos se ei satuta toisia”. Voisiko rakkaustutkija suositella tätä yleiseksi eettiseksi periaatteeksi?

– Vähintä, mitä voi tehdä, on nauttia siinä määrin kuin se nautinto ei satuta toisia. Periaatteena se on siis aika minimalistinen, mutta se voi olla hyvä alku. On hyvä muistaa, että nautinto voi satuttaa myös nauttijaa itseään.

Millainen sitten olisi hyvä ohjenuora kristitylle, joka haluaa elää täyttä elämää ja nauttia Jumalan tarjoamasta hyvästä?

– Pyri säännöistä kohti hyveitä. Sapatti on luotu ihmistä varten eikä ihminen sapattia varten. Rakasta niin paljon kuin voit ja on sopivaa, luultavasti voit enemmän kuin luulet.

Sille, joka miettii, mistä hyveellisyyden voisi aloittaa, Jason Lepojärvi jakaa esimerkin C. S. Lewisin ajattelusta. Lewisin mukaan elämässä tulisi olla nautintoja, joista voi vapaaehtoisesti luopua voidakseen lahjoittaa varat johonkin hyvään tarkoitukseen.

Kuka?

RAKKAUSTUTKIJA JASON LEPOJÄRVI

  • 40-vuotias teologian tohtori ja uskontotieteen apulaisprofessori Thorneloen yliopistossa.
  • Asuu vaimonsa ja kolmen lapsensa kanssa Kanadassa.
  • Väitellyt rakkauden teologiasta: “Jumala on rakkaus, mutta rakkaus ei ole Jumala. – Esseitä C. S. Lewisin rakkauden teologiasta”
  • Harrastaa karhun metsästystä.
  • Lukee parhaillaan Karl Marlantesin teosta What It Is Like to Go to War.
  • Lempikohta Raamatussa: Fil. 2:12–13: “Tehkää peläten ja vavisten työtä pelastuaksenne. Jumala saa teissä aikaan sen, että tahdotte tehdä ja myös teette niin kuin on hänen hyvä tarkoituksensa.”
  • Julkaisi tänä vuonna: Perjantailahja – esseitä rakkaudesta (Kustantamo Reuna).

Teksti: Oskari Reinman
Kuva: Ilkka Kontturi
Juttu on julkaistu Arkin numerossa 2/2021. Tilaa Arkki ilmaiseksi

Johtajia ei synny, heitä tehdään. Yksi OPKOn kansainvälisen kattojärjestön IFESin (International fellowship of Evangelical students) strateginen painopiste on johtajien kehittäminen. 

IFES on yli 70 vuotta kestäneen olemassaolonsa aikana kasvattanut kymmeniä tuhansia johtajia kaikkialle maailmaan. He ovat saaneet aluksi kokeilla siipiään opiskelijatyötä tekevässä vapaaehtoisorganisaatiossa. Opiskelujen jälkeen ovat avautunut uudet maisemat ja johtamisen kentät. Nuorena saatu hengellinen pääoma ja opitut taidot ovat kantaneet eteenpäin vastuullisiin tehtäviin. 

Myös OPKO on ansioitunut johtajien ja vastuunkantajien kasvattajana ja sparraajana. Törmään jatkuvasti merkittävillä pelipaikoilla toimiviin OPKOn entisiin opiskelijoihin eli alumneihin tai senioreihin. Heitä työskentelee muun muassa politiikan huipulla, suuryritysten pomoina, professoreina, startup-yritysten kippareina, kirkkoherroina, kappalaisina ja järjestöjen toiminnanjohtajina. Opiskelijatyön vaikutus näkyy usein vasta vuosikymmenten kuluttua.

Kristitty ja johtaja

Mikä sitten on kristillisen opiskelijaliikkeen erityisanti johtajien kouluttajana ja kasvattajana? IFESissä tähän kysymykseen vastataan sanomalla, että järjestön johtajien kehittämisessä ei ole kyse mistä tahansa johtajien joukosta, vaan kristityistä johtajista, jotka tekevät työnsä laadukkaasti. Johtajasta tekee kristityn esimerkiksi se, että hänen johtamisfilosofiansa ja ihmiskuvansa nousee Raamatusta. Tämä väistämättä näkyy johtamistyössä esimerkiksi rehellisyytenä, vastuullisuutena, tavassa kohdata työtovereita ja alaisia. Pelkkä kristillinen usko ei kuitenkaan takaa sitä, että johtaja on toimessaan hyvä.

Jokaisen johtajan tulisi hallita johtamistaitoja, tehdä työnsä vastuullisesti, kehittyä ja oppia uutta. Raamatussa ei milloinkaan kehuta huonosti tehtyä työtä. Päinvastoin, saadut leiviskät tulee hoitaa uskollisesti. Apostoli Paavali sanoo tämän Roomalaiskirjeessä (12:8) näin: ”Joka johtaa, johtakoon tarmokkaasti.”

Ei lastenleikkiä

Raamatussa johtajan rima on laitettu korkealle. 1. Timoteuskirjeessä Paavali opettaa, millaisia ominaisuuksia johtajalla tulisi olla. Hänen tulisi olla rauhallinen, vieraanvarainen, ei rahanahne, perheensä hyvin hoitava ja moitteeton. Listan ääressä lahje tutisee. Paavali kehottaa silti tavoittelemaan johtajan virkaa rohkeasti, vaikka vaatimukset ovat lähes mahdottomat. Niin kuin kaikkien muidenkin tehtävien ja kutsumusten hoitaja, myös johtaja tarvitsee koulutusta, toisten tukea ja armeliaisuutta. On hyvä tunnistaa omat vahvuutensa ja samalla olla tietoinen puutteistaan. Silloin keskeneräinen voi onnistua Jumalan armon varassa. Ja keskeneräisiähän me olemme kaikki.

OPKOnkokoinen paikka

OPKO on kasvatusjärjestö. Koululaiset ja opiskelijat ovat toimintamme parissa joitakin vuosia. Myös monille työntekijöille järjestö tarjoaa ensimmäisen vakinaisen työpaikan, jossa opitaan esimerkiksi johtamaan vapaaehtoisia. Järjestössä työskenteleminen on siis itsessään työelämälähtöistä johtamiskoulutusta. Samalla tavalla kuin Isä Jumala antoi Jeesuksen Marian ja Joosefin kasvatettavaksi, ovat

OPKOn toiminnassa mukana olevat nuoret suuri lahja järjestölle. Jeesuksen vanhemmat opettivat Jeesukselle, mitä merkitsee olla ihminen. Lapsuudenkodissaan hänelle ”karttui ikää ja viisautta” (Luuk. 2:52). Vähitellen Jeesus kasvoi kiinni omaan kutsumukseensa ja ymmärsi samalla, mikä on hänen tehtävänsä maailmassa. 

Kasvatusjärjestönä OPKO opettaa lapsille ja nuorille Jumalan sanaa. Sen kautta kasvaa ymmärrys siitä, kuka Jumala on ja millainen minä olen ainutlaatuisena ihmisenä. Järjestö tarjoaa puitteet, kasvuympäristön ja paikan kokeilla siipiään vastuun kantamisessa ja johtamisessa. Monien johtamispolku alkaa pienestä. Opiskelija on kenties mukana suunnittelemassa leiriä, pitää elämänsä ensimmäisen puheen, organisoi nuorteniltaa, johtaa raamattupiiriä tai vastaa paikallisyhdistyksen kirjanpidosta. Vastuuta kantaessaan ihminen alkaa loistaa. Tarkkasilmäinen työntekijä huomaa kyllä nopeasti kuka tai ketkä ovat luontaisia johtajia: ketä kuunnellaan tai ketä toiset seuraavat. Ja onneksi kaikkia ei ole tarkoitettu johtajiksi, vaan jokaisella on omat yhtä tärkeät lahjansa ja kutsumuksensa.

Oma kutsumus löytyy palvelemalla. Jos nuori lisäksi saa kukkurakaupalla rakkautta ja kannustavaa palautetta, hänen elämässään voi tapahtua melkein mitä vaan.

Jussi Miettinen

Maanmuuttajat alkaa syksyllä 2021

OPKO, Perheniemen evankelinen opisto ja Lähetysyhdistys Kylväjä aloittavat uudenlaisen puolitoistavuotta kestävän kutsumuspohjaisen johtamisvalmennuksen, Maanmuuttaja-johtamiskoulun. Missiona on Kristukselle ja omalle kutsumukselle antautuneiden muutoksentekijöiden nostaminen ja varustaminen yhteiskunnan eri sektoreille seurakunnista, hengellisiin järjestöihin, politiikkaan, liike-elämää, tieteeseen ja taiteeseen.

Koulutusuutinen OPKOn kotisivuilla

Siirry Maanmuuttajat-koulutuksen omille kotisivuille

 

"En ole oikein johtajatyyppiä. Tämä on lause, johon aika moni meistä varmasti pystyy samaistumaan", kirjoittaa Susanna Sihvonen Tampereen OPKOlta. 

Voisi ehkä vähän raflaavasti sanoa, etten ole oikein seuraajatyyppiäkään. Ehkä tähänkin ajatukseen samaistuu joku. Lapsesta asti olen ollut vähän sellainen oman tien kulkija, joka on aina viihtynyt erinomaisen hyvin omien juttujensa parissa hääräten eikä koskaan oikein tuntenut oloaan kotoisaksi joukkuepeleissä tai marttakerhossa. No joo, ehkä olen marttakerhoiluun vieläkin vähän nuori, mutta ehkä keksit, mitä ajan takaa.

Jeesuksen seuraaja olen kuitenkin ollut aina. Ja sen ansiosta minusta on tullut johtajakin, nimittäin solunjohtaja. Solut ovat pienryhmiä, joissa kokoonnutaan noin parin viikon välein yhdessä iltapalan, rukouksen ja raamatunlukemisen äärelle. Olen vetänyt omaa solua nyt kolmisen vuotta, ja siitä on tullut minulle rakas oma paikka. Solulaisetkin tuntuvat tykänneen. Ainakin kovasti aina kyselevät, koska nähdään seuraavan kerran.

Vielä muutama vuosi sitten en olisi voinut kuvitellakaan itseäni tähän rooliin. Sana johtajuus herätti minulle mielikuvia jostakin synnynnäisestä lahjasta, joka minulta sattuu uupumaan. Roolista, johon joku pirtsakka ekstrovertti solahtaa kuin luonnostaan, ja sitten olemme me muut. Kun kerran jossain saarnassa pastori sanoi, että paimenuus kuuluu kaikille, se lähinnä ärsytti. Ei kyllä minulle ainakaan. Millainen johtaja muka voisin olla, jos seuraaminenkin on välillä hajamielistä tarpomista? 

Vastaus on, että pieni. Solut ovat nimensä mukaisesti pienryhmiä. Minun oma soluni on minulle sopivan kokoinen paikka. Oman solun johtaminen on se kevyt ies, jonka minun harteeni jaksavat kantaa. Suurempiakin johtamisrooleja toki löytyy aina ottajille, ja niitä ottajia tarvitaan. Jumalan edessä olemme kuitenkin kaikki pieniä. Suuruuden voimme jättää kaikessa rauhassa Hänelle. Meidän Herramme on se, joka kannattelee pieniä ja suuria taakkoja puolestamme myös silloin, kun väsymme tai epäröimme tai kun meistä tuntuu, ettemme osaa. 

Levosta käsin on hyvä paikka, mistä itseään voi lähteä haastamaan.

Susanna Sihvonen
Tampereen OPKOn hallituksen jäsen, kielenkääntäjä

Teksti on julkaistu aikaisemmin Arkki-lehden numerossa 1/21. 

 

Lisää blogeja

Arkin toimitus
Anna Ojala osallistui viime keväänä DTS-opetuslapseuskouluun Mauilla, Havaijilla. Koulutus kestää tavallisesti noin viisi kuukautta ja koostuu...
Arkin toimitus
Tellus-planeetan viime kuukaudet ovat olleet kuin Hollywoodista. Koronan iskettyä OPKOssa otettiin digikolmiloikka. Verkossa on pidetty...
Arkin toimitus
Vielä pari kuukautta sitten päiväni täyttyivät opiskelutehtävistä, projekteista, harrastuksista ja ystävien tapaamisesta. Hartaushetket saattoivat...
Arkin toimitus
Apostoli Paavalin aikana elänyt roomalainen filosofi Seneca nuorempi kirjoitti teoksen kaitselmuksesta eli jumalallisesta johdatuksesta. De Providentia...
Arkin toimitus
Kun kysyin työtoveriltani Hanna-Maija Kukkohovilta, 29, saisinko haastatella häntä johdatuksesta, vastaus tuli saman tien. Hymy ja tuikkivat silmät kertoivat,...
Arkin toimitus
Vuosittaisen Disciple-konferenssin aluksi pidämme rukoushetkeä tapahtuman puolesta. On tammikuun loppu. Mukana on toinen tapahtuman pääpuhujista, britti Lee...
Arkin toimitus
Keski-Aasiassa yli 20 vuotta työskennellyt Liisa Kingma menehtyi sairauden seurauksena joulupäivänä 25. joulukuuta 2019. Liisa Kingma,...