Kuopion ReStart-minifestari julkaisi tulevan syksyn bändikattauksen

Kuopion ReStart-minifestari julkaisi tulevan syksyn bändikattauksen

ReStartin lauteille nousevat lokakuussa Park 7, Great Wide North, Seppele ja Prinssi Jusuf! Tapahtuman järjestävät OPKO, Kansanlähetys ja SLEY.

Kuopiossa lauantaina 7.10. järjestettävän ilmaistapahtuman lavalla nähdään upea artistikokoonpano. Bändinelikon muodostavat paluun tekevä Great Wide North, poprockia soittava Park 7, räppäri Prinssi Jusuf ja progeyhtye Seppele. Lisäksi ohjelmassa on muun muassa Usko tai älä -foorumi. Ohjelma ja aikataulu tarkentuvat lähempänä tapahtumaa.

- Pyrimme joka vuosi löytämään monipuolisen bändikattauksen, jossa olisi jokaiselle jotain. Erityisen hienoa tänä vuonna oli se, että pystyimme nostamaan bändien lukumäärää neljään, kertoo tapahtumakoordinaattorina toimiva Oskari Reinman (OPKO). Kuudetta kertaa järjestettävän minifestarin suunnitteluun ja toteutukseen osallistuu joka vuoksi suuri joukko vapaaehtoisia eri rooleissa. Osa on mukana suunnittelussa aivan alusta saakka.

- Vaikka tapahtuma on vain yksipäiväinen, sen valmistelu aina varainkeruusta todistusvideoiden kuvaamiseen vaatii suuren työmäärän ja paljon vapaaehtoisia. Suurin panostus sijoittuu syksylle, mutta valmistelutyötä tehdään pitkin vuotta.

Lisätietoa tapahtumasta: www.restart-tapahtuma.fi

ReStart-kummiksi?

ReStart on sisäänpääsymaksuton, ja varainkeruu onkin joka vuosi haastavin osuus tapahtumatyössä. Myös yksityisillä tukijoilla on merkittävä rooli, ja yksityisen tuen tavoitteeksi on asetettu tänä vuonna 1 500 €.

Haluaisitko olla mukana mahdollistamassa ReStart-työtä? Paras tapa siihen on liittyä ReStart-kummiksi. Kummina sitoudut tukemaan työtä haluamallasi summalla ja saat neljästi vuodessa postitse ReStart-kirjeen, jossa on ajankohtaisia kuulumisia ja rukousaiheita. Tukisumman ei tarvitse olla iso. Voit tukea tapahtumatyötä myös, vaikket haluaisi liittyä varsinaiseksi kummiksi. Lisätiedot kummiksi liittymisestä ja tukemisesta löydät: www.restart-tapahtuma.fi/kummiksi Kiitos!