OPKOn vuosi 2018 – katso vuosikertomus

OPKOn vuosi 2018 – katso vuosikertomus

OPKOn vuosikertomus ja tilinpäätös vuodelta 2018 on julkaistu. Lue alta vuosikertomuksen esipuhe. Tästä voit lukea koko vuosikertomuksen. 

Yksi nuori kerrallaan

Vuonna 2018 suomalaisten itsetuntoa hiveli mm. YK:n Onnellisuusraportti, jonka mukaan Suomi on maailman onnellisin maa. Silti varjoilta paratiisissa ei ole vältytty, Suomi ei ole lintukoto. Nuorten pahoinvointi maassamme jatkoi kasvuaan vuonna 2018, millä on pitkäkestoiset vaikutukset koko kansaan ja jopa kansantalouteen. Mielenterveyden häiriöiden vuotuiset kustannukset suomalaisessa yhteiskunnassa olivat jo noin kuusi miljardia euroa. Ongelmia lievittämään hallitus on pyrkinyt panostamaan viisaasti perheisiin. Vanhemmuuden tukeminen onkin vakiintunut perhepolitiikan tavoitteeksi 2000-luvun aikana. Nuorten ja heidän perheittensä haasteet ovat suuria ja niiden selättämiseen tarvitaan yhteistoimintaa yhteiskunnan eri toimijoiden välillä kouluista seurakuntaan, nuorisojärjestöihin ja kunnallisiin toimijoihin.

Vuonna 2018 OPKO jatkoi omalla sarallaan - kristillisen maailmankuvan pohjalta - työtä suomalaisten nuorten ja samalla koko yhteiskunnan parhaaksi valtion ja kirkon tukemana valtakunnallisena kristillisenä nuorisojärjestönä.

“Emme voi ehkä muuttaa koko maailmaa, mutta voimme muuttaa yhden ihmisen koko maailman”, sanoi englantilainen näyttelijä Paul Shane. Tähän viisaaseen lauseeseen voisi hyvin kiteyttää Opiskelija- ja Koululaislähetyksen toiminnan vuonna 2018. Menneenä toimintavuotena emme pääsääntöisesti panostaneet massatapahtumiin, vaan henkilökohtaisiin kohtaamisiin 11 toimintapaikkakunnallamme. Toimintamme kivijalkana olivat opiskelija- ja nuortenillat sekä leirit, joita pidettiin suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Paikallistoiminnassa jatkoimme panostamista henkilökohtaisiin kohtaamisiin ja nuorisolähtöisyyteen. Rakensimme yhteisöjä, joissa nuorella on turvallista olla, kasvaa, saada ystäviä, opiskella Raamattua ja tukea oman identiteettinsä vahvistumista - jalat maassa, sydän taivaassa. Tarjosimme nuorille mahdollisuuden suunnitella esimerkiksi leirien tai opiskelijailtojen sisältöjä ja kantaa niissä vastuuta. Tarjosimme mahdollisuuden leikkiä, pelata, nauraa ja näytellä, mutta myös syventyä harjoittamaan hartautta tai pohtimaan elämän suuria kysymyksiä.

Onnistuimme vahvistamaan toimintaamme keskeisillä paikkakunnilla ja starttaamaan toiminnan Rovaniemellä. Jäsenyyttä vahvistamaan järjestimme jäsenkilpailun, joka lisäsikin jäsentemme määrää rohkaisevasti.

Näkyvyytemme mediassa lisääntyi mm. viikottaisen valtakunnallisen DiscipleLife-radio-ohjelman sekä Veritas Forumien YouTube-ohjelmien myötä. Yliopistoilla pidetyt Veritas Forumit kasvattivat myös suosiotaan. Mediassa otimme askeleita eteenpäin. OPKOn YouTube-kanavan videoiden katselukerrat kasvoivat 70 % edellisvuodesta, ja Veritas Forum Finlandin videoiden katselukerrat kasvoivat 87 %. Äärellä18- yliopistomissio Oulussa, opiskelijatyön Disciple18 Helsingissä ja ReStart Kuopiossa onnistuivat myöskin hyvin. Omistamamme kurssi- ja leirikeskus Enä-Sepän toiminta kehittyi rohkaisevasti vuonna 2018. Vuositeemamme Rukoile ja tee työtä innoittamana aloitimme uuden tapahtuman Pääsiäispysäkin.

Kirkollisella saralla vuosi 2018 oli muutoksen aikaa. Kirkon jäsenmäärän laskeminen, seurakuntien talouden heikkeneminen ja kristillisen arvopohjan oheneminen yhteiskunnassa kasasivat synkkiä pilviä kristillisen kirkon näkökulmasta katsottuna. Seurakunnissa käytiin seurakuntavaalit ja uudeksi arkkipiispaksi valittiin Tapio Luoma. Allekirjoittanut kävi yhdessä ystäväjärjestöjen johtajien kanssa marraskuussa 2018 tervehtimässä uutta arkkipiispaa ja keskustelemassa mm. herätysliikejärjestöjen ja kirkon suhteesta. Muutenkin OPKOn yhteistyö tiivistyi nk. viidesläisten järjestöjen kanssa johtajatapaamisten ja etenkin ensimmäisen yhteisen Isosaareen tehdyn työntekijäristeilyn seurauksena. Myös suhteet paikallisseurakuntiin olivat hyvät.

Lausun lämpimän kiitoksen työmme tukijoille, ystäville, yhteistyökumppaneillemme ja työntekijöillemme menneestä vuodesta 2018. Purjehdimme toiveikkaasti tulevaan kristillisen uskon ydinsanoman Jeesuksen ristin, syntien anteeksiantamuksen ja Jumalan rakkauden varassa.

Jussi Miettinen
pääsihteeri

Vuoden 2018 tilinpäätös 

Taitaa olla harvinaista, että kristillinen järjestö selviää taloudellisesti eteenpäin. OPKOn tilinpäätös 2018 oli 67 000 € ylijäämäinen. Syvien rahoitus- ja talousvaikeusvuosien jälkeen olemme päässeet tilanteeseen, jossa uskalsimme tehdä lievästi alijäämäisen budjetin kuluvalle vuodelle. Tuloksen mahdollisti säästötoimenpiteet, uskolliset tukijamme sekä monet pienet poikkeustilanteet ja suuremmat erikoislahjat. Tilapäisten säästöjen johdosta myös leirikeskuksemme Enä-Sepän tulos oli ylijäämäinen 28 000 € rahoituskulut huomioiden, sen kulujen kattaminen on onnistunut jo muutamana aiempana vuonna. Tarkemmat tilinpäätöstiedot ja paljon hienoja juttuja toiminnastamme löydät vuosikertomuksesta.

Kiitos kun olette olleet tukemassa meitä rukouksin ja taloudellisesti! Kaikesta oppineena on hyvä mennä eteenpäin.

Lue OPKOn vuosikertomus

Lataa pdf-tiedosto