Tuplauskampanja videointivälineiden hankkimiseksi

Tuplauskampanja videointivälineiden hankkimiseksi

Haluatko auttaa OPKOa videointivälineiden hankinnassa? Yksityinen lahjoittaja tuplaa tukesi viiteentuhanteen euroon asti. 

.

Koronan myötä Suomen seurakunnat ja kristilliset järjestöt tekivät pakotetun digiloikan. Nettipalavereita järjestetään ja tilaisuuksia striimataan YouTubeen solkenaan.

Toisilta tahoilta loikka sujui ilmavammin kun toisilta. OPKOn vahvuus ovat nuoret ja opiskelijat, jotka elävät symbioosissa netin kanssa jo valmiiksi. Nyt olemme joutuneet kohtaamaan kuitenkin heikkoutemme: meillä ei ole kunnon kuvauskalustoa laadukkaaseen striimaukseen. Samoin meiltä puuttuvat välineet hyvää studiota varten esimerkiksi Veritas Forumin YouTube-kanavan vierailevien professorien haastatteluille. Myös uusi videokamera foorumeita varten on ollut pitkään hankintalistalla. Laadukkaan kaluston hinta lasketaan tuhansissa euroissa.

Kun videopalveluiden käyttö nuorten parissa yhä yleistyy, nämä välineet ovat tulevaisuudessa yhä tarpeellisemmat. Koronan eristystoimien aikana tarve on korostunut, muttei siis poistu jatkossakaan.

Haluatko auttaa meidät kertaheitolla tavoittamaan nuoria ja opiskelijoita tehokkaasti internetin ja videoiden maailmassa? Voit tehdä sen tuplaamalla eurosi. Olemme näet saaneet lahjoituksen, jonka turvin jokainen euro viiteen tuhanteen euroon asti tuplataan! Näin keräys voi kokonaisuudessaan tuottaa peräti kymmenen tuhatta euroa.

Kampanja on voimassa 16.6. asti.

Kiitos lahjastasi!

Voit osallistua oheisilla tiedoilla:

Suomen Ev.lut. Opiskelija- ja Koululaislähetys ry. 
Tilinumero: FI10 8000 1301 0446 09 (BIC DABAFIHH).
Viite: 32 09549
Lahjoita MobilePaylla: 25705


Rahankeräyslupa: RA/2019/1143