Uusia työntekijöitä OPKOlle

OPKOlle on valittu uusia työntekijöitä.

Benjamin Sandell opiskelijatyöntekijäksi ruotsinkieliseen työhön Vaasaan ja Pietarsaareen

Teologian maisteri Benjamin Sandell, 35, on valittu vakituiseen työsuhteeseen Pohjanmaan ruotsinkieliseen työhön. Syksyllä hänellä on 30 % työosuus Vaasan ruotsinkielistä opiskelijatyötä ja 20 % työosuus Pietarsaaren ruotsinkielistä opiskelijatyötä.

Viime vuodet Benjamin on toiminut seurakuntapastorina Petrus Församlingissa Helsingissä. Aikaisemmin hän on toiminut OPKOn ruotsinkielisen työn koordinaattorin sijaisena, joten järjestö on entuudestaan hyvin tuttu. Hän kertoo kokeneensa kutsumusta palata takaisin opiskelijatyöhön, tällä kertaa länsirannikolle.

– Työssäni haluan keskittyä siihen, että opiskelijat ja nuoret aikuiset kuulisivat kutsun seurata Jeesusta ja että kristittyjen opiskelijoiden ja nuorten yhteisöjä voisi syntyä ympäri Vaasan seutua.

Roosa Lindholm sijaiseksi Oulun opiskelijatyöhön

Luokanopettajaopiskelija Roosa Lindholm, 21, on valittu Oulun OPKOn opiskelijatyöntekijän sijaiseksi 20 % työosuudella. Lähettiperheen lapsena hän on asunut pitkiä jaksoja ulkomailla, muun muassa Turkissa kymmenen vuotta. Ouluun hän muutti opiskelemaan Saksasta, jossa hän kävi lukiota.

Oulun OPKOlla Roosa on toiminut vapaaehtoisena erilaisissa tehtävissä. Hän kertoo pohtineensa omaa paikkaansa ja palvelutehtäväänsä ja koki saaneensa vastauksen, kun häntä pyydettiin työntekijän sijaiseksi. Hän haluaa työssään olla erityisesti lisäämässä kristittyjen välistä yhteyttä, joka on ollut vajavaista rajoitteiden vuoksi.

– Uskon, että Jumala kutsuu meitä Oulun OPKOlla nauttimaan taas pitkien etäjaksojen jälkeen toisistamme ja palvelemaan sillä ilolla ja rauhalla, jonka hän antaa meille.

Oulun OPKOon haetaan yhä täysiaikaista opiskelijatyöntekijää. Lisätiedot tästä uutisesta.

Studentmissionen aloittaa työn Ahvenanmaalla – Jean Banyanga osa-aikaiseksi koululaistyöntekijäksi Maarianhaminaan

Ruandalaislähtöinen FT, TM Jean Banyanga, 48, on valittu koululaistyöntekijäksi Ahvenanmaalle.

– Olen innostunut mahdollisuudesta aloittaa työ Maarianhaminassa. Haluan nähdä, miten monet nuoret kääntyvät Jeesuksen puoleen, ja että he voisivat saada opetusta, joka auttaa heitä elämään kristittyinä, Jean sanoo.

Koulutukseltaan Banyanga on filosofian tohtori ja teologian maisteri. Hänen kehityspsykologian väitöskirja käsitteli Suomessa ja Belgiassa asuvien Ruandan kansanmurhasta selviytyneiden sosiaalista kärsimystä.

Daniel Munk Jensen harjoittelijaksi OPKOn media- ja julistustyöhön

Tanskalainen Daniel Munk Jensen, 26, on aloittanut elokuussa harjoittelijana OPKOn mediatyössä. Hän opiskelee Tanskan Aarhusissa VIA University Collegessa kristillistä mediaa, kulttuuria ja viestintää. Hänen tuleva puolisonsa on suomalainen, joten hän koki luontevaksi hakea harjoittelupaikkaa Suomesta.

Daniel kertoo päässeensä hyvin mukaan OPKOn työntekijäporukkaan.

– Erityisesti elokuussa pidetyt työntekijäpäivät auttoivat. Ne näyttivät, miten rakastavia, avuliaita ja toisiaan kannattelevia OPKOn työntekijät ovat, Daniel kehuu.

Harjoittelu OPKOn erilaisten tiedotustehtävien parissa on ollut hänelle sopivan vapaata ja haastavaa.

– On ollut todella mukavaa työskennellä OPKOn tiedottaja-mediatyöntekijä Ilkka Kontturin kanssa. Hän antaa minulle sekä tilaa että haasteita, jotta voin kasvaa. Minusta tuntuu, että olen Jumalan johdattamalla paikalla.

Viimeisimmät uutiset:
Kuuntele Raamattupodia:

Veritas Forumit: 

Pe 26.4. Tampere: Alister McGrath, Leila Haaparanta
Ke 8.5. Jyväskylä: Vishal Mangalwadi, Laura Stark
Pe 10.5. Helsinki: Vishal Mangalwadi, Eva Biaudet
Lue lisää Veritas Forumeista

17.8. OPKOn 60-vuotisjuhlavuoden pääjuhla Enä-Sepässä klo 12−18

Lisää
luettavaa

Suomen Ev.lut. Opiskelija- ja Koululaislähetyksen tiedotus- ja raamatunopetuslehti

Pääsihteeri Jussi Miettisen kuva.
Pääkirjoitukset

Suuria unelmia pienille ihmisille

Vuoden alussa kuntosalille ilmestyi uusia kasvoja. Monet heistä olivat luvanneet itselleen laittaa kroppansa kuntoon. Vähitellen joukko harveni. Tavoitteiden asettaminen on tärkeää, mutta on eri juttu jaksaa mennä sitkeästi niitä kohti.

Lue lisää »
Aiempia:
Teema

Opetukset

Hengen ja tulen kaste

Olin leikkimässä kotitalomme pihalla Turussa, kun A-rapun kuudennessa kerroksessa asuvan Tepon isä tuli ulos. Hän katsoi meidän poikien auki repsottavia kengännauhoja, kumartui vuorotellen jokaisen kohdalle ja opetti solmimaan nyöreistä rusetin. Kun Johannes Kastajalta kysyttiin, oliko hän se odotettu Messias, hän vastasi, ettei olisi kelvollinen edes avaamaan Messiaan kengännauhoja.

Apologianurkka
Aleksi Markkanen

Vain yksi jumala vähemmän

Uusateistit huomauttavat mielellään, että kristityt ovat pitkälti samaa mieltä heidän kanssaan. He luettelevat pitkän rimpsun muinaisia ja nykyisiä jumalhahmoja, joihin mekään emme usko. Sitten he toteavat myhäilevään sävyyn, että kiistäessään

Kolumnit

Petra Uusimaan kuva.

Perheyhteys toi minut lähemmäksi Jumalaa

Olen aina kokenut kroonista yksinäisyyttä ja ulkopuolisuuden tunnetta, ja muistan itkeneeni yksinäisyyttäni vielä uskoontulonikin jälkeen monina iltoina rukoillessa. En koskaan uskonut, että Jumala voisi ratkaista yksinäisyyttäni.