60-luku: Herätyksen sukupolvi

60-luku: Herätyksen sukupolvi

OPKO, alkujaan Ylioppilaslähetys, sai alkunsa 1960-luvun alussa helsinkiläisten opiskelijoiden rukouspiiristä. Näitä opiskelijoita yhdisti ”hätä sieluista” ja halu viedä evankeliumia eteenpäin.

Uuden ylioppilasherätyksen kehtona oli Suomen Raamattuopisto (SRO, silloinen Sisälähetyssäätiö), jonka omistamissa tiloissa opiskelijat aluksi kokoontuivat osana sen työtä. Merkittäviä hengellisiä isähahmoja heille olivat SRO:n julistustyöntekijät Urho Muroma ja Olavi Peltola. SRO:n lisäksi opiskelijoiden hengelliset juuret olivat Kansan Raamattuseurassa (KRS). Lähinnä näiden kahden järjestön vaikutuspiiristä kasvoi uusi herätyskristillisyys.

Heräämisen kokeneita opiskelijoita painoi huoli evankelisluterilaisen kirkon maallistumisesta, ja he kokivat myös Suomen Kristillisen Ylioppilasliiton (SKY) keskittyneen liikaa yhteiskunnallisiin asioihin evankeliumin julistamisen sijasta. Niinpä he päättivät perustaa uuden yhdistyksen.

Herätys järjestäytyy

Suomen Ev.lut. Ylioppilaslähetyksen perustamiskokous pidettiin 7.1.1964. Ensimmäiseksi pääsihteeriksi valittiin Juhani Lindgren ja puheenjohtajaksi Asko Jokiranta.

- Ylioppilaslähetys-nimi lainattiin Saksan opiskelijaliikkeeltä (Studentenmission in Deutschland). Nimi kertoi, ettei yhteisön toiminnan tarkoitus ollut siinä itsessään, vaan se oli suuntautunut pois itsestä muualle, opiskelijoiden ja koululaisten luo, luonnehtii alkuaikojen ydinjoukkoon kuulunut, myöhemmin OPKOn pääsihteerinä 1968–1980 toiminut Raimo Mäkelä.

- Nimen toinen osa ”evankelis-luterilainen” oli kotimaista keksintöä. Se oli syvän vakaumuksen asia. Halusimme omistaa kristillisen uskon siinä muodossa kuin se oli evankelis-luterilaisissa tunnustuskirjoissa ilmaistu.

Mäkelän mukaan ydinasia oli opiskelijoiden palavien sydänten halu voittaa opiskelutovereitaan Jeesukselle.

- Avainasemassa eivät olleet palkatut työntekijät, vaan ”ruohonjuuritason” opiskelijat ja pian myös koululaiset. Julistajat ja opettajat olivat kuitenkin kokeneita, kuten Urho Muroma (k. 1966) ja dogmatiikan professori Osmo Tiililä (k. 1972), molemmat OPKOn kunniajäseniä.

- Yliopistotyö ilmeni siten, että mentiin korkeakouluihin sisään. Toimintaa haluttiin järjestää siellä, missä opiskelijat olivat tottuneet liikkumaan.

Raamattupiirejä toimi pelkästään Helsingissä parhaimmillaan yli 30. 

Tavoittavia toimintamuotoja olivat boksiaktiot eli vierailut opiskelija-asuntojen ovilla sekä viikon pituiset evankelioivat tai apologeettiset luentosarjat yliopistolla. Raamattupiirejä toimi pelkästään Helsingissä parhaimmillaan yli 30. Toiminnan tueksi perustettiin heti vuonna 1964 opiskelijalehti Pro Fide, joka toimi sekä evankelioivana julkaisuna että Ylioppilaslähetyksen tiedotuslehtenä.

Kansainväliset yhteydet syntyvät

Opiskelijoilla oli myös voimakas ulkolähetysnäky. Lahden Joutjärven kirkossa pidetyssä opiskelija- ja koululaiskokouksessa 1964 kymmenet nuoret kokoontuivat alttarin eteen merkkinä siitä, että he kokivat Jumalan kutsuvan heitä lähetystyöhön.

Pohjoismaisiin herätyskristillisiin opiskelijaliikkeisiin oli muodostunut yhteys 1960-luvun alussa, kun Norjan opiskelijaliikkeen työntekijöitä vieraili opettamassa SRO:n järjestämillä ylioppilaskursseilla. Myös yhteys kansainväliseen IFES-opiskelijajärjestöön syntyi 1962 pohjoismaisen opiskelijakokouksen kautta, ja Ylioppilaslähetys liittyi IFESin jäseneksi heti perustamisensa jälkeen.

- On mielenkiintoista, että 1950- ja 1960-lukujen taitteessa neljässä pohjoismaassa puhkesi opiskelijaherätys. Saimme monenlaista apua ja tukea erityisesti Norjasta, Raimo Mäkelä muistelee.

Ylioppilaslähetys toimi alusta asti myös ruotsin kielellä. Helsinkiin perustettiin erillinen ruotsinkielinen paikallisyhdistys 1969. Turun Ylioppilaslähetys toimi kaksikielisenä vuoteen 1977 asti, jolloin Åbo Studentmission eriytyi omaksi yhdistyksekseen.

Koululaistyö alkaa

Yliopisto- ja korkeakouluopiskelijoiden tavoittamisen rinnalla kannettiin huolta myös tulevista sukupolvista. Vuodesta 1963 lähtien opiskelijat tekivät vierailuja kouluille. Ensimmäinen koululaistyöntekijä eli teinisihteeri palkattiin Ylioppilaslähetykseen 1966. Työn tueksi perustettiin Teinien Tiedotuslehti (myöhemmin Teinisanomat, Eväspaperi, Suola).

Kouluvierailulla rakennettiin yhteyksiä uskoviin nuoriin ja tuettiin näitä rukouspiirien perustamisessa. Koululaistyö rekisteröitiin 1969 nimellä Suomen Ev.lut. Teinilähetys. Eri paikkakunnilla järjestäytyi toistakymmentä koululaisryhmää sen paikallisyhdistyksiksi.

Lue lisää: