70-luku: Vaikutus laajenee

70-luku: Vaikutus laajenee

Ylioppilaslähetyksen toiminnan laajennuttua useille paikkakunnille perustettiin 1971 valtakunnallinen liitto, Suomen Ev.lut. Ylioppilas- ja Koululaislähetys (YKL), johon paikallisyhdistykset ja koululaistyön järjestöt liittyivät jäseniksi.

Aktioviikot yliopistoilla jatkuivat, ja vetonauloiksi kutsuttiin ulkomaisia puhujia, kuten teologi John Stott (vuonna 1970), teologi ja filosofi Francis Schaeffer (1972) sekä lähetystyöntekijäpariskunta Ingrid ja Walter Trobisch (1974). Nämä vierailijat vetivätkin luentosalin täyteen joka ilta. Pääsihteerinä koko 1970-luvun ajan toiminut Raimo Mäkelä kuvailee vierailuja monin tavoin merkittäviksi.

- Stott evankelioi muodoltaan vähemmän ”uskonnollisesti” kuin mihin meillä oli totuttu, mutta hänen sanomansa oli hyvin Jeesus-keskeistä ja uskoon kutsuvaa. Yliopiston suuri luentosali ei riittänyt, vaan ohjelma oli lähetettävä radion välityksellä toiseenkin saliin. Tässä aktiossa tuli omakohtaiseen uskoon monia, niin kuin jälkeenpäin on saatu havaita.

- Schaefferin sanoma oli enemmän apologeettista. Monia uskovia se rohkaisi siten, ettei heidän uskonsa ollut tyhmää, vaikka siinä on tiettyjä aksioomia, joita ei voida perustella uskon ulkopuolelta. Ingrid ja Walter Trobisch keskittyivät sukupuolisuuteen, seurusteluun ja avioliittoon.

Pohjoismaisuus yhdistää

YKL julkaisi ulkomaisten vierailijoiden kirjoja suomeksi heidän vierailujensa yhteydessä ja niiden jälkeen. Teoksista merkittävimpinä Mäkelä mainitsee Olav Valen-Sendstadin Ihminen kohtaa Jumalan, Pistin lihassa, Sovinto Jumalan kanssa ja Uskosta vanhurskas, Carl Olof Roseniuksen Tie rauhaan, John R. W. Stottin Kristinuskon perusteet, Francis A. Schaefferin Kuolema kaupungissa sekä Kurt E. Kochin Onko paholainen olemassa?

Yhteys pohjoismaisten sisarjärjestöjen kanssa jatkui ja kasvoi 1970-luvulla. Norjan Trondheimissa pidettiin 1979 kaikkien aikojen suurin pohjoismainen opiskelijakokous, johon osallistui 1800 opiskelijaa.

- Pohjoismainen yhteys korosti luterilaispohjaista yhteenkuuluvuutta ja erityisesti kirkasti sanomaa, lain ja evankeliumin yhteyttä ja eroa sekä armon suuruutta. Samalla se sitoi meillä suomen- ja ruotsinkielistä opiskelijajoukkoa yhteen. Reykjavikin pohjoismaiseen raamatulliseen opiskelijakokoukseen 1975 menimme omalla 140 hengen tilauslennolla, Raimo Mäkelä muistelee.

Kriisi ravistelee herätysrintamaa

Ylioppilaslähetyksen synnyttäneen lähetysherätyksen mainingeissa syntyi vuonna 1967 Kansanlähetys, josta 1970-luvun alussa herätysrintamaa jakaneessa kriisissä erkanivat omiksi lähetysjärjestöikseen Sanansaattajat ja Kylväjä. Kun vuonna 1974 Ylioppilaslähetykselle läheisimmät työntekijät siirtyivät Kansanlähetyksestä Kylväjän palvelukseen, muodostui sinne läheinen yhteys. Vaikka syntynyt kriisi kosketti myös Ylioppilaslähetystä, se säilyi yhtenäisenä, eikä työntekijäjoukossa tapahtunut hajaannusta. Tämä koettiin suurena Jumalan armona.

Tuolloin Ylioppilaslähetyksessä, myöhemmin mm. Kylväjässä lähetysjohtajana (1986–1993) ja Kansanlähetyksen kotimaisen työn johtajana vuosina (1993–2006) toiminut Pekka Jokiranta muistelee kirjassaan Työ täynnä elämää (Uusi Tie 2011).

- Itselleni kriisi ja Kansanlähetyksen hajoaminen olivat vaikeita. Minulla oli tehtäviä ja ystäviä myös Kansanlähetyksessä, ennen muuta evankelistoissa, joiden kanssa olin saanut tehdä työtä useana kesänä. Nämä työtoveruus- ja ystävyyssuhteet pysyivät voimassa henkilökohtaisella tasolla.

Taistelua koululaisista

1970-luvulla Teinilähetys (OPKOn silloinen koululaistyö) osallistui myös jossain määrin suorempaan yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen vastapainona oppikoululaisten etujärjestö Teiniliiton radikalisoitumiselle.  Kun Teiniliitto julkaisi 1970 kapinahenkisen Koululaisen pienen punaisen kirjan, Teinilähetys julkaisi vastaavasti Koululaisen pienen valkoisen käsikirjan, jota jaettiin kouluvierailuilla. Norjalaisen mallin mukaan tehty kirja sisälsi kristillispohjaisia ohjeita muun muassa hyvistä tavoista koulussa, vastuullisuudesta, vaikuttamisesta, seksuaalisuudesta, päihteistä ja terveistä elämäntavoista.

Samana vuonna luotiin Teinisanomien lahjatilausmahdollisuus ja tehtiin lehdestä 120 000 kpl näytepainos, jota vanhemmat, opettajat ja seurakunnat tilasivat koululaisille. Lehden tilausmäärä kasvoi heti seuraavana vuonna yli 10 000:een ja saavutti vuonna 1974 huippunsa, noin 60 000 tilausta.

1972 syntyi ajatus taksvärkkikeräyksen järjestämisestä Suomen kouluissa oppilasasuntoloiden rakentamiseksi Etiopiaan. Keräyksen organisointia johti koululaistyöntekijä Pekka Jokiranta. Keräys sai lopulta kouluhallituksen hyväksynnän ja tuen, ja sen suojelijaksi lähti Sylvi Kekkonen. Aiemmin taksvärkkejä oli järjestänyt Teiniliitto, joka yritti voimakkaasti vastustaa tätä Teinilähetyksen keräystä mustamaalaamalla sitä julkisesti kouluille ja kouluhallitukselle. Hyökkäys kääntyi kuitenkin itseään vastaan, ja myös tiedotusvälineiden enemmistö asettui keräyksen puolelle.

Taksvärkkikeräykseen osallistui 70 000 koululaista yli 500 koulusta

25.1.1974 toteutettuun taksvärkkikeräykseen osallistui 70 000 koululaista yli 500 koulusta, ja se tuotti ennätykselliset 900 000 markkaa. Apu toimitettiin perille ulkolähetysjärjestöjen kautta. Tämän suuren voimanponnistuksen jälkeen Teinilähetys ei jatkanut taksvärkkien järjestämistä. Etiopialaisten koululaisten tukeminen jatkui kuitenkin lähetysyhdistys Kylväjän kautta vielä vuosia.

Valmistuneita ei unohdeta

1970-luvun OPKO eli YKL tunnettiin myös näytelmistä, joista tunnetuin oli Helsingin opiskelijatyöntekijänä toimineen Tytti Jäppisen (nyk. Issakainen) passiodraama ”Tien sinne te tiedätte”. Tätä kärsimysnäytelmää Helsingin Ylioppilaslähetyksen opiskelijat esittivät vuosittain pääsiäisen alla, ja esitykset keräsivät satoja katsojia. Pienimuotoisempia esityksiä järjestettiin muillakin paikkakunnilla.

Opiskelijoiden ja koululaisten lisäksi alettiin järjestää toimintaa myös senioreille eli opinnoistaan valmistuneille. Tämä oli luontevaa, sillä olivathan alkuvuosina toimintaan osallistuneet jo nyt työelämässä.

- Uskon ja muun todellisuuden suhdetta pohdittiin ”kesäinstituutissa”, josta kehittyi myös tärkeä senioritapahtuma kuten perheleiristäkin. Molemmat olivat uutta Suomessa. Pidettiin teologipäiviä sekä kristillisiä opettaja- ja lääkäripäiviä. Tarkoituksena oli tukea erityisesti näissä ammateissa toimivia kristittyjä, Raimo Mäkelä kertoo.

Lapsille myös – juniorityön synty

Ylioppilas- ja Koululaislähetyksen työkenttä laajeni 1970-luvulla käsittämään myös ”juniorit” eli alle 15-vuotiaat koululaiset. Juniorityön juuret ovat vuonna 1965 perustetussa Lapsilähetyksessä, joka toi Amerikasta Suomeen uudenlaisia Raamatun opetusmateriaaleja, järjesti lapsille Raamatun kirjekursseja sekä piti heille evankelioivia tilaisuuksia.

Riita-Maija Korhonen Lapsilähetys toimi pääosin vapaaehtoisvoimin. Riitta-Maija ”Rimako” Korhonen kutsuttiin sen työntekijäksi 1972. Samana vuonna järjestö päätti liittyä YKL:n työyhteyteen. Korhoseen ottivat yhteyttä eräät YKL:n koululaistyön aktiivit, jotka olivat aloittaneet pääkaupunkiseudulla juniorityön kouluvierailujen ja leirien muodossa.

- Vapaaehtoiset kokivat, että koulutyö pitää aloittaa jo alaluokilta. He tarvitsivat ammatillista tukea ja pyysivät, voinko tulla mukaan työhön. Vastasin ”totta kai”, ja niin aloitettiin yhteistyö, Korhonen kertoo.

YKL ja Lapsilähetys järjestivät 10–14-vuotiaille junioriteinipäiviä, viikonlopputapahtumia ja leirejä. Helsingissä pidettiin myös iltatoimintaa. Yhteistyön laajentuessa Lapsilähetys päätettiin liittää YKL:een 1977, ja nimeksi vaihtui Lapsi- ja junioriteinilähetys. Kouluvierailut jatkuivat, ja niillä jaettiin Teinisanomien mallin mukaan tehtyä Junioriteinisanomat-lehteä.

- Seurakunnan työntekijän kanssa kierrettiin alueen koulut, ja viikonloppuna pidettiin tapahtuma.Työtä tehtiin Lappia myöten. Oli selvää, että yksi työntekijä ei valloita koko Suomea, joten keskuspaikkoja muodostui eri puolille: Vaala, Paltamo, Kouvola, Hämeenlinna...

Riitta-Maija Korhonen sai YKL:n toimistolta toimitilat 1976, mutta virallisesti hän siirtyi teinityöntekijäksi vasta 1983 jatkaen samalla juniorityötä ainoana palkattuna työntekijänä. Yhdistyksenä Lapsilähetys lakkautettiin 1991 ja sen toiminta sulautui osaksi OPKOn koululaistyötä. Korhonen työskenteli OPKOssa aina vuoteen 1998 asti.

Lue lisää: