90-luku: Raamattuvisaa ja tarinoita

90-luku: Raamattuvisaa ja tarinoita

Uuden raamatunkäännöksen julkaisuvuonna 1992 OPKO pani alulle sittemmin perinteeksi tulleen Raamattuvisan. Sen puuhamiehenä oli pääsihteeri Timo Junkkaala. Visassa oli neljä sarjaa: ala-aste-, yläaste- ja lukioikäiset sekä aikuiset, ja siihen osallistui yli 60 000 koululaista.

Raamattuvisaa lähtivät tukemaan opetushallitus, kirkkohallitus sekä useat lähetys- ja muut järjestöt. Jopa MTV3 innostui ja televisioi loppukilpailun. Näin Raamattuvisa pääsi Ilta-Sanomien lööppiin, koska Kauniit ja rohkeat -ohjelman esittämisaikaa siirrettiin finaalin vuoksi. Tämän jälkeen Raamattuvisa on järjestetty joka toinen vuosi edellämainittujen yhteistyökumppanien kanssa. OPKO jäi pois järjestäjien joukosta vuoden 2012 visan jälkeen.

Seurakunta vai ei?

Pääsihteerinä 1993-2000 toimineen Timo Keskitalon mukaan 1990-luvulla OPKOssa nousi keskeiseksi keskustelunaiheeksi jumalanpalveluselämä.

- Tuli ajatus, että opiskeluaikana tarvitaan kokemus seurakunnasta, eikä sitä välttämättä ollut helppo saada opiskelijapaikkakunnalla paikallisseurakunnasta. Siihen asti oli lausuttu, että OPKO ei ole seurakunta vaan täydentää sen toimintaa. Nyt havahduttiin siihen, ettei tätä seurakuntayhteyttä välttämättä ollut.

- Helsingissä aloitettiin kokeilumielessä 1990-luvun loppupuolella omat jumalanpalvelukset, joissa kävi parisataa opiskelijaa. Tämä oli laajemminkin merkittävä trendi ja osasyy siihen, että monet opiskelijat löysivät tiensä Luther-säätiölle, Keskitalo toteaa.

Järjen rinnalle tunteet

Toiminnassa löydettiin uusia opetusmenetelmiä perinteisten rinnalle.

- Tuohon aikaan alettiin korostaa, että opetuksen täytyy olla kokonaisvaltaista ja kokemuksellista, ei pelkkää puhetta. Opiskelijailloissa laitettiin osana puhetta ihmiset tekemään harjoituksia, joissa tunteet olivat jollain tavalla pelissä. Työntekijäkokouksissa oli luottamusharjoituksia, silmät sidottuna tehtiin sitä ja tätä, oli kiipeilyä ja muuta, Timo Keskitalo muistelee.

- Itse olin myös innostunut tarinoiden kertomisesta. OPKOssa oli perinne hyvin systemaattisesta opetuksesta, jossa oli kohdat A, B ja C, kohta 1.1 ja niin edelleen. Yritin itse tuoda opetukseen tarinoita, joiden kautta oppia.

Yhteistyö laajenee

1990-luvulla kansainvälisille opiskelijoille alkoi olla omia opiskelijailtoja, raamattupiirejä ja muita tapaamisia eri puolilla Suomea. Aiemmin maahanmuuttajatyössä Englannissa toiminut Keskitalo pyrki rohkaisemaan työntekijöitä ja opiskelijoita tällaiseenkin työhön. Hän näki myös entistä tärkeämpänä yhteistyön rakentamisen muihin järjestöihin kirkon sisä- ja ulkopuolella.

- Yritin viljellä avoimen yhteistyön kulttuuria. Sain tästä myös ulkopuolisilta tahoilta palautetta, että se oli uutta.

Yhdessä muiden toimijoiden kanssa aloitettiinkin 1990-luvun lopulla opiskelijatoiminta kahdella uudella paikkakunnalla: Hämeenlinnassa Evankelisten Opiskelijoiden kanssa sekä Raumalla paikallisen seurakunnan ja Kansanlähetyksen kanssa.

Ruttu reppuun

OPKOn varhaisnuorisotyö tunnetaan nykyisin Ruttureppu-toimintana. Nimi sai alkunsa 1990-luvun alussa, kun koululaistyöntekijä Riitta-Maija Korhonen kirjoitti Juniorisanomiin tarinan, jonka päähenkilö Joonas pakkasi Raamatun eli ”Rutun” reppuun ja lähti leirille. Kesän 1993 leirin teemaksi otettiin Ruttureppu Joonas ja punaisen langan arvoitus. Ruttureppu Joonas -hahmo jäi elämään ja seikkaili myöhemmilläkin leireillä, ja lopulta Rutturepusta tuli koko työmuodon nimi.

Lue lisää: